Uutiset>Blogit
02.05.2024

Oma Häme valitsi pilottiprojektissa arvioitavat menetelmät 

Oma Hämeen ja Itlan lasten ja nuorten psykososiaalisten menetelmien arviointipilotti etenee. Projektin ensimmäisessä vaiheessa Oma Hämeessä karsittiin yli 20 menetelmän joukosta seitsemän, joiden vaikuttavuutta ja soveltuvuutta arvioidaan uudella, Suomessa ensimmäistä kertaa käytettävällä työkalulla. 

Valintakriteerit olivat selkeät: arvioitavien menetelmien tulee olla käytössä Oma Hämeessä ja yli viiden työntekijän pitää osata käyttää niitä. Lisäksi päätettiin arvioida yksi potentiaalinen uusi menetelmä eli  ahdistuneisuuden lyhytinterventio.

Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeessä on tällä hetkellä käytössä 23 lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon tarkoitettua psykososiaalista menetelmää. Itlan ja Oma Hämeen yhteisen pilotin tarkoitus on tuottaa Oma Hämeelle tietoa, jonka pohjalta se voi päättää mitä menetelmiä tullaan jatkossa ylläpitämään koko hyvinvointialueella. Tavoitteena on parantaa lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä, hoitoa ja seurantaa.  


”Karsinta oli lopulta kohtuullisen yksinkertaista. Pohdimme etukäteen mitä tarpeita meillä on, millaisiin rakenteisiin menetelmiä istutetaan ja miten terapiatakuun mahdollinen tulo vaikuttaa. Myös Oma Hämeen arvot ja strategia helpottivat valintaa”, projektiasiantuntija Saija Suuronen kertoo.  


Projektin ensimmäisessä vaiheessa Oma Häme valitsi pilotissa arvioitavat menetelmät. Tavoitteena oli valita menetelmiä eri oireyhtymiin ja eri-ikäisille sekä myös sellaisia, jotka huomioivat koko perheen.

 ”Karsinta oli lopulta kohtuullisen yksinkertaista. Pohdimme etukäteen mitä tarpeita meillä on, millaisiin rakenteisiin menetelmiä istutetaan ja miten terapiatakuun mahdollinen tulo vaikuttaa. Myös Oma Hämeen arvot ja strategia helpottivat valintaa”, projektiasiantuntija Saija Suuronen kertoo.  

Suuronen korostaa keskustelun merkitystä. Oma Hämeessä kuraattoreiden, terveydenhoitajien, sosionomien ja psykiatristen sairaanhoitajien esihenkilöt selvittivät ensin työntekijöiden menetelmäosaamista. Sen jälkeen perhekeskuksen ylilääkäri sekä perhekeskus- ja projektiasiantuntijat tekivät yhteisen keskustelun pohjalta esityksen perhekeskuksen johtotiimille, joka hyväksyi valinnat ja lisäsi dialogin jälkeen mukaan vielä yhden menetelmän. 

Mitä vähemmän rahaa, sitä enemmän on satsattava vaikuttavuuteen

Saija Suuronen odottaa uuden Kuusio-arviointityökalun parantavan palveluiden kehittämistä ja fokusointia Oma Hämeessä. 

”Kuusio antaa esihenkilöille välineen arvioida laajaa ja vaihtelevaa koulutustarjontaa: mitkä menetelmät auttavat lapsia ja nuoria parhaiten, ja miten voimme vahvistaa Oma Hämeessä olevaa korkeatasoista osaamista entisestään.” 

”Mitä vähemmän rahaa hyvinvointialueilla on käytössä, sitä enemmän on satsattava vaikuttavuuteen. Haluamme auttaa asukkaita korkealaatuisilla palveluilla myös tulevaisuudessa ja varmistaa, että sen minkä teemme, teemme laadukkaasti ja hyvin.”

Seuraavaksi vuorossa menetelmäkuvaukset ja testiarviointi 

Pilotin seuraavassa vaiheessa Oma Häme kirjoittaa menetelmäkuvaukset kolmesta valitusta menetelmästä (IPC, Cool-Kids ja ART) ja Itla neljästä (Vahvuutta vanhemmuuteen, Ali, Lapset puheeksi -keskustelu ja Ihmeelliset vuodet).  

Ajankäytön selvittämiseksi Itla ja Oma Häme aikovat myös testiarvioida yhden menetelmän (IPC) soveltuvuutta ja käyttöönoton edellytyksiä Kuusio-työkalulla.  

”Tavoitteena on haarukoida kysymykset, joihin pitäisi valmistautua etukäteen ja selvittää kuinka paljon aikaa yhden menetelmän arviointiin menee. Tämän perusteella suunnittelemme muiden menetelmien arvioinnin aikataulun”, kertoo projektia johtava Itlan asiantuntija Noora Seilo

Lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä, hoitoa ja seurantaa parannetaan Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeen ja Itlan puoli vuotta kestävässä pilottiprojektissa. Siinä arvioidaan mielenterveysongelmien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn tarkoitettujen psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuutta ja soveltuvuutta uudella, Suomessa ensimmäistä kertaa käytettävällä Kuusio-työkalulla.   

Kerromme arviointiprosessin etenemisestä verkkosivuillamme sekä Itlan ja Oma Hämeen somekanavissa ensi syksyyn asti. Täältä pääset tutustumaan aiemmin julkaistuihin blogeihin ja videoihin. Hyppää mukaan! 

#OmaHämeOmatMenetelmät

Noora Seilo.
Kirjoittaja
Noora Seilo
Tutustu asiantuntijaan

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Mies hymyilee, taustalla lapsi tekee kuperkeikkaa sohvalla
Blogit
|
18.12.2025
Miten arvioida menetelmien kustannuksia ja vaikutuksia?
Taloudellisen arviointitiedon avulla voidaan järjestelmällisesti mitata, tunnistaa ja vertailla lasten ja nuorten mielenterveyttä tukevien menetelmien kustannuksia. Kyse ei ole pelkästään kustannusten laskemisesta, vaan hyvinvointialueiden menetelmien valintaa helpottavan kokonaiskuvan tarjoamisesta.
Lasi, jossa on kolikoita, joista nousee vihreä lehti.
Blogit
|
17.12.2025
Voiko taloustietoja oikeasti huomioida menetelmien vaikuttavuutta arvioitaessa?
Itla oli mukana Kustannusvaikuttavuus osaksi suosituksia -hankkeessa, jossa taloudellinen tieto tuotiin osaksi mielenterveyttä edistävien menetelmien vaikuttavuuden arviointia.
Lapsi juoksee keittiössä kieli ulkona.
Tapahtumat
Megatrendit 2026 -kisakatsomo
Miten megatrendit vaikuttavat lasten, nuorten ja perheiden tulevaisuuteen? Tule kanssamme seuraamaan Megatrendit 2026 julkaisua Itlan toimistolle!
15.1.2026
9.00-11.30
Arena, 2. krs, Siltasaarenkatu 8-10, Helsinki
Kaksi lasta katsoo ylöspäin. Toisella vakoinen paita ja pitkät hiukset auki, toisella tumma paita, letti ja silmälasit
Blogit
|
11.12.2025
Pirkanmaalla ja Pohteessa ammattilaiset tukevat vakavan sairauden kohdanneita perheitä yhdessä
Pirkanmaalla ja Pohteessa pilotoitiin Itlan kehittämää uutta toimintamallia, jossa vakavan sairauden kohdanneita perheitä tuetaan eri ammattilaisten yhteistyöllä. Tulokset ovat rohkaisevia!
Podcast
|
10.12.2025
Miten ruutuaikaan tulisi suhtautua digiarjessa?
Miten digiarjen keskellä voi rakentaa hyvinvoivaa lapsuutta ja tasapainoista perhe-elämää? Lasten ja nuorten ruutuaika ja somen käyttö puhututtavat tasaiseen tahtiin,…
Työntekijä tekee töitä tietokoneellaan.
Uutiset
|
08.12.2025
Sinustako talousasiantuntija Itlaan? 
Haemme talousasiantuntijaa vanhempainvapaan sijaiseksi pitämään huolta säätiön talouden seurannasta, luotettavuudesta ja vastuullisuudesta.