Sisältäpäin lähtevä muutos lapsi- ja perhepalveluissa, mitä on AO-työ?
Yhteisövaikuttavuus on ylisektoraalista systeemistä toimintaa, jossa muutos kehittämiseen ja yhteistyöhön lähtee systeemin sisältä. Yhteisövaikuttavuudella voidaan ratkaista kompleksisia haasteita, esimerkiksi lapsien ja perheiden pärjäävyyden ja hyvinvoinnin oikeanaikaisessa tukemisessa. Yhteisövaikuttavuuden edellytyksinä on, että toimijoilla on yhteisesti asetetut tavoitteet, työ perustuu jatkuvaan kommunikointiin ja monialaisen työn sisällä eri osa-alueet vahvistavat toisiaan. Yhteisen työn etenemisestä saadaan havaintoja jaetuilla mittareilla. Taustatukiorganisaatio vahvistaa ja tukee alueellista yhteisövaikuttavuustyötä.
Sisältäpäin lähtevän muutoksen kannalta keskeistä on, että yhteisö, esimerkiksi palveluorganisaatio tai yhteistyöverkosto, tulee mahdollisimman tietoiseksi omista tarpeistaan. Esitämme, että tietoiseksi tulemista voidaan tavoitella havainto-analyysi-ilmiö-aloite-havainto -kehän kautta.
Havainnot tutkimuksen ja kehittämisen tukena
Havainnot lasten ja perheiden tarpeista sekä heidän kanssaan tehtävän työn ääreltä ovat keskeisiä muutoksen mahdollistajia. Jaamme havainnot kahteen luokkaan: ensimmäisenä ovat havainnot, jotka antavat palautetta siitä kehittämistyöstä, mitä olemme parhaillaan tekemässä. Tämä palaute koskee esimerkiksi uuden kehitetyn palvelurakenteen toimintaa. Miten se toimii lasten ja perheiden sekä työntekijöiden kannalta ja millaisia ovat sen vaikutukset arjessa? Toinen havaintoluokka on se, joka kertoo mahdollisesti tulevaisuudessa lasten ja perheiden elämään ja palvelutarpeeseen liittyvistä asioista. Näillä havainnoilla ei näytä ensi katsomalta olevan mitään tekemistä olemassa olevan tai kehitetyn palvelurakenteen kannalta.
Tätä näennäisesti asiaankuulumattoman tiedon keräämistä ja analyysia, niin sanottua entropiaosaamista, muun muassa Ståhle ja Kuosa (2009) pitävät yhteisön uudistumisen kannalta keskeisenä. Lämpöopista lainattua entropian käsitettä (suomeksi haje) (Niiniluoto 1996) hyödynnetään monitieteisesti, ja se liitetään yhteydestä riippuen systeemissä olevaan informaatioon. Tätä epäjärjestyksestä kertovaa tietoa pidetään toiminnan kannalta niin sanottuna ylijäämätietona, jota nykyinen yhteisö (systeemi) ei voi hyödyntää. Aika lisää epäjärjestystä ja nykyiset rakenteet rapautuvat ajan vaikutuksesta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden kannalta tämä voisi tarkoittaa sitä, että maailma luotujen rakenteiden ympärillä muuttuu ja ajan paine rakenteen muutosta kohtaan kasvaa.
Aikoinaan lasten tarkka punnitseminen oli perusteltua neuvoloissa sen vuoksi, että aliravitsemuksen vaara oli ilmeinen. Tämän rakenteen merkitys on muuttunut, kun väestön keskuudessa muun muassa mielenterveyden tarpeet ovat nousseet ravinnon tarpeen rinnalle. Mielenterveyteen liittyvä tieto ei palvele alipainon tunnistamiseen luotua rakennetta. Sen sijaan mielenterveyteenkin liittyvissä so. epäjärjestykseen liittyvissä havainnoissa on ainekset seuraavaan ilmiöön. Jos tätä tietoa voidaan ajoissa hyödyntää, voidaan uusiin ilmiöihin reagoida parhaimmillaan ennakoivasti. Kun voidaan kerätä tarpeeksi havaintoja kulkijoiden tarpeista valita tiettyjä reittejä kuljettavakseen, voidaan ennakoida huomisen polkujen muodostumista.
”On selvää, että tarvittavien havaintojen määrä, mukaan lukien nykyiseen rakenteeseen tarvittavien ja mahdollisten tulevien tarpeiden, on suuri. Havaintojen kerääminen on järkevää siksi joukkoistaa.”
Kun kiinnostuksen kohteena on lasten ja perheiden hyvinvointi, lasten ja perheiden sekä heidän kanssaan työskentelevien havainnot arjesta, on tärkeää kerätä havaintoja ajankohtaisesti ja laajasti. Kerääminen olisi toteutettava paljon tehokkaammin, kuin mitä nykyisellään teemme erillisten palaute- ja muiden kyselyjen avulla. Tarvitsemme havaintojen kokoamiseen säännöllisiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat havaintojen karttumisen. Kumuloituva tietoaineisto auttaa myös näkemään, vaihtelevatko havainnot ajan mittaan. Tätä tavoittelemme AO-verkostossa Tilannehuone-sovelluksella, jonka kehittäminen on juuri työn alla.
Kun yhteisöt kokoavat yhteen suuren määrän havaintoja väestön ja työn arjesta, on tärkeää pystyä analysoimaan ne. Jaamme analyysin kahteen osaan. Aluksi on keskeistä käsitellä kertyneitä havaintoja niin, että on mahdollista tunnistaa ilmiöitä. Esimerkiksi keskeisten toimijoiden yhteisten vuoropuhelujen kautta voidaan luoda havainnoista skenaarioita, jotka kertovat lasten ja perheiden tarpeista palveluille. Muodostuvat ilmiöt voivat kertoa kipukohdista, mutta myös erityisesti lasten ja perheiden elämää kannattelevista asioista. Toinen osa koskee olemassa olevien indikaattorien tarkastelua muodostettujen ilmiöiden pohjalta. Keskeistä on kysyä, mitkä indikaattorit liittyvät muodostamiimme ilmiöihin? Mitä laajemmin ja osuvammin löydämme ilmiöiden kannalta keskeiset indikaattorit, sitä selkeämmäksi maisema ilmiön ympärillä muodostuu. Indikaattorien ajallinen tarkastelu on erityisen tärkeää. Kysymys siitä, miten tähän ilmiöön liittyvä indikaattori on käyttäytynyt viimeisen viiden–kymmenen vuoden aikana on keskeinen. Vuosien aikana noussut myrsky keikuttaa todennäköisemmin venettä myös tulevaisuudessa. Tai laskeva käyrä voi kertoa ilmiön hiipumisesta.
AO-verkoston alueilla havaintojen, ilmiöiden ja indikaattorien yhdistäminen on hyvässä vauhdissa. Esimerkkinä tästä voi mainita Pohjois-Karjalan Siun sote kuntayhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasrekisterit, jotka pitävät sisällään perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon informaatiota. Oulun yliopiston ja Siun soten välille solmittavan tutkimusyhteistyön kautta voidaan rekisteritietoon pohjautuvaa akateemista tutkimusta suunnata ilmiöpohjaisen kehittämistyön tukemiseksi. Tässä keskeistä on se, että paikalliset toimijat osaavat kysyä asioita arkisiin havaintoihinsa perustuen. Tampereen kaupungin kanssa puolestaan kehitämme Tilannehuone-sovellusta mahdollisimman käyttäjälähtöiseksi havaintojen keräämisen joukkoistamisen mahdollistamiseksi.
Hankekehittämisestä paikallisiin aloitteisiin ja sisältäpäin lähtevään muutokseen
Edellä kuvatun mukaisesti yhteisö osoittaa sisältäpäin niitä aiheita, jotka ovat sen kannalta keskeisiä. Kun näiden yhdessä tunnistettujen ilmiöiden suhteen aletaan toimia, voidaan ilmiöistä muodostaa toiminnallisia yhteisövaikuttavuuden (Ristikari ym. 2021) aloitteita. Tällä tarkoitamme sitä, että keskeiset toimijat asettavat yhdessä tavoitteen aloitteen eteenpäin viemiseksi, asettavat yhteiset mittarit edistymisen tunnistamiseksi, toimijat korjaavat yhdessä suuntaan tarpeen mukaan, he käyvät työhön liittyvää keskinäistä vuoropuhelua sekä hankkivat tarvittavat resurssit aloitteen toteuttamiseksi. Kun tämä rakenne on saatu toimimaan, tehdään käynnistetystä toiminnasta havaintoja ja koetetaan ymmärtää ympärillä olevaa kohinaa ennakoiden uusia ilmiöitä.
”Sisältäpäin uudistumisen dynamiikka nostaa esille uusia aiheita, joihin voidaan myös yhteisön ulkopuolelta kiinnittyä. Tämä on ajattelussamme se kohta, joka voi muuttaa maassamme tavaksi tulleen hankekehittämisen.”
Hankkeissa perinteisesti pyritään juurruttamaan uusi käytäntö yhteisöön esimerkiksi valtakunnallisen ohjauksen avulla. Tämä yhteisöön ulkoapäin vaikuttamisen yritys on osoittautunut, tekemämme katsauksen mukaan, lähihistorian valossa vaikeaksi toteuttaa tuloksekkaasti (Virtanen ym.). Paikallisten yhteisöjen toimijoiden mukaan saamista on alettu korostaa. Nähdäksemme pelkkä paikallisten toimijoiden mukaan saaminen valtakunnallisiin hankkeisiin ei ole riittävää, vaan kehittämisen rakenne tulee muuttaa kokonaan. Tai tarkemmin – kehittämisen toteutuksen suunta täytyy muuttaa päinvastaiseksi. Sen sijaan, että kehittäminen noudattelee alueille implementoitavia politiikkaohjelmia, tulee tarpeiden virta käydä alueilta ulospäin yhteisiin resursseihin, kuten rahoitukseen, tutkimukseen ja kehittämisen tukeen. Alueilta nousevia ideoita koetellaan yhdessä edellä mainittujen resursseista vastaavien kanssa, ja kun päätetään lähteä liikkeelle ideoista, tehdään yhteisövaikuttavuuden eli arjen työn, kehittämisen ja tutkimuksen aloitteita. Näin esimerkiksi hyvinvointialueen kipukohtia ovat ratkaisemassa muun muassa paikalliset arjen työtä tekevät ja tutkijat paikallisesta yliopistosta. Myös valtionhallinnon kehittämisrahat menevät suoraan kohteeseen, aiempien projektiorganisaatioiden rakentamisen sijaan. Saatuja tuloksia voidaan mitata, ja jatkotarpeita nostaa esille opitun aloitteen pohjalta muun muassa toteutetun tutkimuksen perusteella.
Kirjoittaja
Mika Niemelä
Työelämäprofessori
Oulun yliopisto
Kirjoittaja
Venla Ritola
Projektikoordinaattori
Kirjoittaja
Bitta Söderblom
sosiaalityöntekijä ja -psykologi, varhaiskasvatuksen opettaja, Tlp-kouluttaja
Lähteet
Niiniluoto, Ilkka: Informaatio, tieto ja yhteiskunta: Filosofinen käsiteanalyysi. 5. täydennetty painos (1. painos: Valtion painatuskeskus, 1989). Helsinki: Edita, 1996. ISBN 951-37-1997-9.
Ristikari, T., Söderblom, B., Häggman, A. & Niemelä, M. (2021). Alueellinen oppimisverkosto ja yhteisövaikuttavuus lapsiperheiden tukemisessa. Kasvun tuki –aikakauslehti 1, 32–38.
Ståhle, P., & Kuosa, T. (2009). Systeemien itseuudistuminen: uutta ymmärrystä kollektiivien kehittymiseen. Aikuiskasvatus, 29(2), 104–115. https://doi.org/10.33336/aik.94181
Virtanen, P. ym. Suomalainen perhepolitiikka vuosituhannen vaihteen jälkeen – kokonaisvaltaista perheiden tuen uudistamista vai hallituskausiin sidottua tempoilevaa kehittämistä? Käsikirjoitus vertaisarvioinnissa.
Uutiset
