Palautetietoisella työotteella (FIT, Feedback Informed Treatment) tarkoitetaan systemaattisen palautteen käyttämistä osana asiakastyötä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistystoimen palveluissa. Kyse ei ole vain mittareista tai käyristä, vaan tavasta ajatella, kohdata asiakas ja muokata työtä yhdessä hänen kanssaan. Tässä kokonaisuudessa johtamisella on ratkaiseva merkitys. Se edellyttää uteliaisuutta ja johtamistapoja, jotka tukevat uuden oppimista ja asiakaslähtöistä kulttuuria – mahdollisuutta muokata asiakastyötä ja ottaa asiakas vahvasti mukaan työskentelyyn.
Palautetietoisessa työotteessa kyse on tavasta ajatella, kohdata asiakas ja muokata työtä yhdessä hänen kanssaan.
Kansallinen FIT-verkosto vahvistaa palautetietoisen työotteen juurtumista osaksi palvelujärjestelmää. Se järjestää tapaamisia, joissa jaetaan kokemuksia ja opitaan yhdessä. Huhtikuussa toteutettiin johtamiseen liittyvä työpaja, jonka teemoina olivat eri organisaatioiden johtamisrakenteet, palautetietoisen kulttuurin rakentamisen hyvät tavat, eettiset periaatteet ja tiedolla johtamisen käytännöt.
Kuva: FIT johtamisessa -työpaja järjestettiin 16.4.2026 hybridinä Itlan toimistolta. Työpajaan osallistui 30 johtamis- ja kehittämistehtävissä toimivaa sote-ammattilaista eri puolilta Suomea. Puheenvuoroja käyttivät Sirpa Sammalo HUS:ista, Maria Nevalainen Hoivatieltä, Heidi Nygård-Michelsson HelsinkiMissiosta, Markus Salonen Helsingin kaupungilta ja Laura Yliruka FITFUTURA-hankkeesta/Itlasta.
Palautetietoista työotetta johdetaan läpi organisaation
Palautetietoisen työotteen vakiintuminen vaatii monenlaista johtamista, erilaisia vastuurooleja ja riittävästi ymmärrystä työotteesta, nöyrää asennetta uudenlaisen kulttuurin luomisessa sekä sinnikkyyttä ylläpitämisessä. Olennaisinta on se, miten palautetietoista työotetta johdetaan läpi organisaation – ei se, johdetaanko ylhäältä vai alhaalta.
Palautetietoinen työote tekee ammattilaisten työn näkyväksi. Se ilmenee usein myös asiakastyön käyrissä, jotka välillä notkahtavat. Juuri tässä kohtaa lähiesihenkilön uteliaisuus on ratkaisevaa: utelias esihenkilö auttaa tulkitsemaan asiakkaan antamaa palautetta oppimisen näkökulmasta, ei kontrollina.
Palautetietoisen työskentelyn juurtuminen edellyttää sen integroimista osaksi arkea
FIT ei saa jäädä irralliseksi hankkeeksi tai yksittäisten innostuneiden työntekijöiden varaan, vaan johdon tulisi integroida se osaksi arjen rakenteita – johtamiseen, tiimien työhön, koulutuksiin, kehityskeskusteluihin, uusien hoitomallien ja interventiovastaavien rooleihin sekä sosiaalityössä vaikkapa osaksi systeemistä lastensuojelua. Vain silloin palautetietoinen työote voi juurtua pysyväksi osaksi arjen työtä. Kun myös sijaiset toimivat saman käytännön mukaisesti, tulee palautteesta luonnollinen osa työtä ja FITistä ainoa tapa toimia.
Palautetietoisuus merkitsee jatkuvaa oppimista – joka ei ole koskaan valmis
Palautetietoinen työote muokkaa asiakastyön arkea, sillä se luo tapaamisiin rakenteen, jossa asiakkaan palautetta käsitellään systemaattisesti yhdessä. Arjen työ vaatii aina selkeän suunnan, ja johtajan tulisi valmistautua vastaamaan arjesta nouseviin kysymyksiin. Miksi palautetietoisuus on meille tärkeää juuri nyt? Miten palautetietoista työtä tehdään asiakastyössä? Mitä mittareista kertyvä tieto meille kertoo?
Palautetietoisuus tukee myös ammatillista autonomiaa ja reiluutta, tekee työn näkyväksi ja tarjoaa yhteisen arvioinnin pohjan. Se on toimintatapa, jota kehitetään jatkuvasti ja jota pitää johtaa koko ajan – ei vain alussa.
Siksi paras vastaus alussa esittämäämme kysymykseen ”mistä palautetietoista työotetta tulisi johtaa – ylhäältä, alhaalta vai organisaation läpi?” lienee tämä: palautetietoista työotetta johdetaan kaikista suunnista yhtä aikaa ja jatkuvasti. Ylhäältä suuntaa antaen, alhaalta kokemuksia kuunnellen ja läpi organisaation yhteistä oppimista mahdollistaen.
Suurin osa lapsista toipuu traumaattisistakin tapahtumista omassa turvallisessa kasvuympäristössään, mutta jotkut kaipaavat enemmän tukea. Teaching Recovery Techniques (TRT) -ryhmämenetelmällä voidaan tukea sodassa, konfliktissa tai luonnonkatastrofeissa traumalle altistuneiden tai yksin maahan tulleiden 8-18 –vuotiaiden lasten ja nuorten selviytymistä.
TRT sijoittui tasolle 4/5 Itlan vaikuttavuusarviossa eli se on tutkimusnäytön perusteella vaikuttava. Tämä tarkoittaa sitä, että menetelmästä on korkealaatuista kansainvälistä tutkimusta, menetelmä on kuvattu hyvin ja sen ylläpitäjät Punaisen Ristin Nuorten turvatalo sekä Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri tukevat käyttöönottoa perusteellisesti. Tasolle 5/5 pääseminen edellyttäisi lisää tutkimuksia ja mielellään seurantamittauksia vaikutusten varmistamiseksi.
Psykososiaalisen menetelmän vaikuttavuus tarkoittaa sen lapsille, nuorille ja perheille tuottamaa hyötyä.
“Suomessa elää paljon sodissa tai luonnonkatastrofeissa traumalle altistuneita tai yksin maahan tulleita lapsia ja nuoria. Osa toipuu hyvin lähipiirin tuella, mutta osa kaipaa enemmän apua. Heitä on tärkeää tukea tavoilla, jotka ovat tutkitusti vaikuttavia. Siten voidaan vähentää lapsuudessa ja nuoruudessa koettujen traumojen vaikutusta myöhempään terveyteen sekä oppimiseen ja muuhun toimintakykyyn”, kertoo erityisasiantuntija Jonna Lehikoinen Itlasta.
Kuva: Vaikuttavuuden tasot
TRT on kehitetty tilanteisiin, joissa useita lapsia on altistunut traumalle
Traumakeskeiseen kognitiivisen käyttäytymisterapiaan perustuva TRT-menetelmä on kehitetty käytettäväksi tilanteissa, joissa useita lapsia ja nuoria altistuu traumalle, mutta resurssit heidän tukemiseensa ovat niukat. Se opettaa lapselle tai nuorelle keinoja joiden avulla he voivat paremmin hallita mahdollisia stressireaktioita.
Menetelmä ei tarjoa hoitoa tai terapiaa, sen käyttö ei edellytä terapeuttikoulutusta ja sitä voivat käyttää esimerkiksi menetelmäkoulutetut opettajat ja sosiaalityöntekijät. TRT-menetelmän on kehittänyt norjalais-brittiläinen Children and War Foundation (CAW) 1990-luvun lopulla.
TRT-menetelmä on arvioitu edellisen kerran Itlan Kasvun tuessa vuonna 2020. Sen jälkeen menetelmästä on julkaistu muun muassa Ukrainan sotaan liittyvää uutta tutkimusta, se on kuvattu perusteellisesti ja Kasvun tuessa on siirrytty suppeista arviointikatsauksista laajoihin systemaattisiin katsauksiin.
Itlan menetelmäarviot perustuvat parhaaseen mahdolliseen tutkimustietoon
Itlan menetelmäarviot ovat riippumattomien, arviointiin koulutettujen henkilöiden tekemiä. Ne perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tutkimustietoon ja julkaistaan vertaisarvioituina systemaattisina kirjallisuuskatsauksina Itlan Kasvun tuen menetelmäpankissa ja Kasvun tuki -aikakauslehdessä.
Itlan omat asiantuntijat ja Kasvun tuen tieteellinen toimituskunta tukevat sekä ohjaavat työtä. Arviointiperiaatteemme – avoimuus, luotettavuus, riippumattomuus, systemaattisuus ja sensitiivisyys – ohjaavat prosessia.
Menetelmäarvioiden tavoitteena on auttaa päättäjiä tekemään tutkittuun tietoon perustuvia valintoja psykososiaalisten menetelmien käytöstä lasten, nuorten ja perheiden palveluissa.
Menetelmäpankissa on toistaiseksi kahdella eri asteikolla arvioituja menetelmiä. Vuodesta 2022 lähtien vaikuttavuutta on arvioitu asteikolla 1–5, tutkimuskirjallisuus haetaan systemaattisesti ja arviot julkaistaan vertaisarvioituina systemaattisina kirjallisuuskatsauksina. Ennen vuotta 2022 tehdyt arviot ovat niin sanottuja suppeita katsauksia ja ne on arvioitu asteikolla 0–3.
Lue lisää TRT-menetelmästä ja tutustu menetelmäarvioon täällä.
Miten kaupunki, hyvinvointialue ja järjestöt voivat yhdessä pysäyttää lasten hyvinvointiin vaikuttavia kielteisiä kehityskulkuja? Miten sekä inhimillisiä että taloudellisia kustannuksia voidaan hillitä – ja samalla rakentaa toimivampi, lapsi- ja perhelähtöinen kokonaisuus?
Näihin kysymyksiin etsimme vastauksia 30 osallistujan voimin 24 h työpajassa maaliskuun alussa. 24 h työpaja järjestettiin Suomessa lapsiperhetoimijoiden kentällä ensimmäistä kertaa, ja sen toteuttivat Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Turun kaupunki, Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ja Itla.
Osallistujat heittäytyivät haasteiden parissa työskentelyyn rohkeasti ja heidän tarmokkuutensa ratkaisujen kehittämisessä oli vakuuttavaa, kuvaavat työpajan fasilitaattorit Mari Hirvonen (Itla) ja Lari Karreinen (Osana).
Mikä 24 h työpaja?
24 h työpaja on menetelmä, jossa tietyn alueen keskeiset toimijat kokoontuvat vuorokaudeksi intensiiviseen yhteiskehittämiseen. Taustalla on ajatus siitä, että monimutkaisia, niin sanottuja viheliäisiä ongelmia ei voida ratkaista siiloutuneissa organisaatioissa eikä nopeissa palavereissa. Tarvitaan aikaa, dialogia ja yhteistä ajattelua, jotta päästään riittävällä tasolla syventymään ratkaistaviin kysymyksiin sekä luotaamaan katsetta riittävän pitkälle tulevaisuuteen – yhdessä jaettuihin tavoitteisiin, jotka on mahdollista saavuttaa yhteisin toimin ja pitkäjänteisellä yhteisjohtamisella.
Malli 24 h työpajaan tulee Hollannista
Saimme kimmokkeen 24 tunnin työskentelymalliin Itlan johtamiskoulutuksen opintomatkan tuliaisina Hollannista. Varsinais-Suomesta mukana olleet tai muuten malliin tutustuneet Krista Ryödi Varhasta, Anu Parantainen Turun kaupungilta ja Miia Hänninen Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöistä innostuivat 24 h työpajasta ja näkivät siinä mahdollisuuden oman alueensa kehittämiseen.
Hollannissa valtionhallinto ja paikalliset toimijat ovat käyttäneet 24 h työpajoja muun muassa tulevaisuuden skenaarioiden rakentamiseen, lainsäädännöllisten ja kokeellisten toimintamallien tarkasteluun sekä käytännön toimeenpanon suunnitteluun.
Miksi tällaista työpajaa tarvitaan?
Lasten, nuorten ja perheiden elämä ei noudata hallinnon ja organisaatioiden rajoja. Hyvinvointia haastavat ilmiöt kytkeytyvät toisiinsa, ja niiden ratkaiseminen edellyttää yhteen toimivaa ekosysteemiä.
Varsinais-Suomessa työskentelyä ohjasi tahto rakentaa yhteinen strateginen tavoite ja visio sekä riittävän konkreettiset käytännön askeleet, joihin kaikki osallistuvat tahot – hyvinvointialue, kaupunki ja järjestöt – sitoutuvat.
Varsinais-Suomen työpajan lähtökohdat olivat:
Ilmiölähtöisyys: Tarkastellaan asioita lasten ja perheiden elämästä käsin – ei organisaatiokaavioista.
Systeeminen ymmärrys: Tunnistetaan, että muutokset syntyvät eri toimijoiden ja toimien välisessä vuorovaikutuksessa, eivät yksittäisissä toimenpiteissä.
Ekosysteeminen yhteisjohtaminen: Tarkastellaan miten johdetaan monitoimijaista kokonaisuutta, joka tukee lasta – ja sitä, miten se tehdään yhdessä.
Työpaja loi tilan, jossa osallistujat saattoivat irrottautua arjen kiireistä ja keskittyä yhteiseen tehtävään ilman sähköposteja, valmiita vastauksia tai puolustettavia organisaatiorajoja.
Kuva: Innostunut puheensorina siivitti 24 h työskentelyä alkuminuuteista lähtien.
Työpajassa syntyi ratkaisuja ja askeleet jatkoon
24 h työpaja toimi alkusysäyksenä konkreettisen toimenpidesuunnitelman toteuttamiseen alueellisessa yhteistyössä.
Ryhmä tunnisti yhdessä neljä haastetta:
palvelujärjestelmän kyky auttaa ja vastata lasten, nuorten ja perheiden tarpeisiin
kouluyhteisön kyky tukea erilaisten lasten oppimista, hyvinvointia ja yhteisöön kuulumista
yhteisen tilannekuvan ja vaikuttavien ratkaisujen kohdentaminen.
Näiden haasteiden ratkaisemiseksi syntyi viisi toimenpidekokonaisuutta, joissa kahdessa korostui yhteisen tilannekuvan ja datapankin rakentaminen parempien, ennakoivien ja oikein kohdennettujen yhteisten toimenpiteiden mahdollistamiseksi. Seuraavat kaksi keskittyivät vanhemmuuden vahvistamiseen ja perhe- ja yhteisökeskeisyyden edistämiseen. Viimeisessä ratkaisussa tavoiteltiin selkeyttä oikea-aikaisiin ja saavutettaviin palveluprosesseihin sekä varhaisen monialaisen yhteistyön käytäntöihin.
Osallistujat eivät olleet kokoontunut vastaavaan tapaamiseen hyvinvointialueuudistuksen jälkeen, jolloin kunnat ja sote-toimijat organisoituivat erillisiksi palveluorganisaatioiksi. Ilo ja voimaantuminen kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta välittyi osallistujien olemuksesta läpi työpajan. Osallistujat antoivat täyden panoksensa, ja yhteinen dialoginen ongelmanratkaisukyky oli vaikuttavaa ja loi toivoa haastavienkin ongelmien ratkaisemiseksi – yhteistyöllä.
Ensimmäisen 24 h työpajan kokemukset osoittavat, että kun annetaan tilaa, aikaa ja lupa pysähtyä, syntyy yhteistä ymmärrystä, sitoutumista ja rohkeita ratkaisuja – jopa 24 tunnissa.
Itlassa aiomme mallintaa 24 h työpajaa työskentelytapana laajempaankin käyttöön tulevaisuudessa.
Itla arvioi lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyvien mittareiden osuvuutta, tarkkuutta ja käyttökelpoisuutta.
Laajan kirjallisuuskatsauksen perusteella UCLA Loneliness Scale mittaa nuorten ja myös vanhempien yksinäisyyttä osuvasti ja tarkasti. Mittari on kohtalaisen käyttökelpoinen eli sen käyttö on helppoa ja nopeaa.
Luotettavilla, pätevillä ja oikein käytetyillä mittareilla voidaan edistää sosiaali- ja terveyspalveluiden vaikuttavuutta.
Viitearvojen puuttuminen ja kulttuuriset tekijät rajoittavat kuitenkin mittarin tulosten sovellettavuutta Suomessa. Tämä tarkoittaa sitä, että käytettävissä ei ole tutkimusta, josta saataisiin käsitys nimenomaan suomalaisessa kulttuurissa elävien nuorten ja vanhempien yksinäisyyden asteesta eli esimerkiksi siitä, millaiset tulokset ovat täällä tavanomaisia.
“UCLA Loneliness Scale arvioitiin ensimmäisenä siksi, että yksinäisyys on Suomessa iso lasten ja nuorten hyvinvointia heikentävä ongelma. Sitä pyritään ratkaisemaan laajalla ja pitkäjänteisellä Osallistujien Suomi –ohjelmalla, jossa Itlakin on mukana”, kertoo erityisasiantuntija Heidi Backman Itlasta.
University of California, Los Angeles (UCLA) -yliopistossa vuonna 1978 julkaistu mittari kehitettiin aikuisten yksinäisyyden mittaamiseen, mutta sovellettiin myöhemmin myös nuorille.
Mittareiden arvioinnille on suuri tarve
Suomessa on suuri tarve kansalliselle mittaritietokannalle, sillä laadukkailla ja oikein tulkituilla mittareilla voidaan edistää sosiaali- ja terveyspalveluiden vaikuttavuutta. Tarve mittareiden arvioinnille kumpuaa myös siitä, että THL:n aiemmin ylläpitämä TOIMIA-mittaritietokanta on lakkautettu.
“Jatkossa asiakas- ja tutkimustyössä tulisi käyttää vain näyttöön perustuvia mittareita, joiden on todettu soveltuvan siihen käyttöön ja kohderyhmälle, johon ne on suunniteltu. Mittareiden avulla voidaan arvioida esimerkiksi tehtyjen toimenpiteiden vaikuttavuutta sekä saada vertailukelpoista tietoa”, Heidi Backman toteaa.
Mittariarvioiden lisäksi Itlan Kasvun tuki on jo yli kymmenen vuoden ajan julkaissut arvioita psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuudesta eli niiden tuomasta hyödystä lapsille, nuorille ja perheille. Mittareiden arviointi on olennainen osa myös menetelmien vaikuttavuuden arviointia: jotta menetelmä voidaan todeta vaikuttavaksi, tarvitaan päteviä ja luotettavia tuloksia antava mittari.
Lue vuonna 2026 alkavista menetelmä- ja mittariarvioinneista täällä.
Itlan arviot perustuvat parhaaseen mahdolliseen tutkimustietoon
Itlan Kasvun tuen menetelmä- ja mittariarvioiden tavoitteena on auttaa päättäjiä tekemään tutkittuun tietoon perustuvia valintoja lasten, nuorten ja perheiden palveluissa käytettävistä menetelmistä ja mittareista.
Arviot ovat arviointiin koulutettujen henkilöiden tekemiä. Ne perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tutkimustietoon ja julkaistaan vertaisarvioituina systemaattisina kirjallisuuskatsauksina Kasvun tuki -aikakauslehdessä ja Itlan verkkosivuilla.
Itlan asiantuntijat, Kasvun tuen tieteellinen toimituskunta ja mittariarvioinnin ohjausryhmä tukevat sekä ohjaavat työtä. Arviointiperiaatteemme – avoimuus, luotettavuus, riippumattomuus, systemaattisuus ja sensitiivisyys – ohjaavat prosessia.
Kasvun tuessa arvioidaan mittareita, jotka ovat Suomessa laajasti käytössä asiakastyössä ja tutkimuksissa.
Menetelmien mukaanottokriteereistä voit lukea lisää täällä.
Arviomme psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuudesta löydät Menetelmäpankistamme sekä Kasvun tuki -aikakauslehdistä. Niissä on toistaiseksi kahdella eri asteikolla arvioituja menetelmiä. Vuodesta 2022 lähtien vaikuttavuutta on arvioitu asteikolla 1–5, arviot ovat systemaattisia ja ne julkaistaan vertaisarvioituina systemaattisina kirjallisuuskatsauksina. Ennen vuotta 2022 tehdyt arviot ovat niin sanottuja suppeita katsauksia ja ne on arvioitu asteikolla 0–3.
Lue lisää UCLA Loneliness Scale -mittarista ja tutustu arvioon täällä.
Kasvun tuki -aikakauslehden tuore teemanumero ”Menetelmällisiä näkökulmia lasten ja nuorten hyvinvoinnin tutkimukseen” tarjoaa kattavan katsauksen lapsi- ja nuorisotutkimuksen ajankohtaisiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Julkaisu on tuotettu osana strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa YOUNG-ohjelmaa (2022-2028), ja se sisältää yhteensä 13 tutkimus- ja puheenvuoroartikkelia. Uunituoreen lehden voi lukea täällä.
Tutkimusartikkeleissa käsitellään sekä perinteisten menetelmien soveltamista lapsiin ja nuoriin että kanssatutkimusta ja digisovelluksia hyödyntäviä uusia lähestymistapoja.
”Korkealaatuiset päätökset edellyttävät mahdollisimman eettisesti toteutettua ja luotettavaa tutkimustietoa lapsista, nuorista ja heidän palveluistaan”, toteaa teemanumeron päätoimittaja Riikka Ikonen.
”Lapsilla ja nuorilla on oikeus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja erityisesti heitä itseään koskevaan päätöksentekoon. Korkealaatuiset päätökset edellyttävät myös mahdollisimman eettisesti toteutettua ja luotettavaa sekä monipuolista tutkimustietoa lapsista, nuorista ja heidän palveluistaan”, teemanumeron päätoimittaja, TtT ja dosentti Riikka Ikonen Tampereen yliopistosta toteaa.
Tutkimuseettisten ohjeiden ja käytäntöjen tulisi huomioida haavoittuvassa asemassa olevat
Puheenvuoroartikkeleissa korostuvat lasten ja nuorten osallisuuden ja moniäänisyyden merkitys. Tutkimuseettisiä ohjeita ja käytäntöjä tulisi muokata niin, ne huomioisivat lasten ja nuorten erilaiset elämäntilanteet nykyistä paremmin.
”Tällä hetkellä on riski siihen, että lasten hyvinvointia koskeva tieto on vääristynyttä, ja että siinä korostuvat esimerkiksi turvatussa sosioekonomisessa asemassa elävien lasten ja nuorten näkemykset. Tutkimuksen tulee tuoda esiin myös haavoittuvien ryhmien ääni, ja heidän osallistumisensa esteitä tulisi ratkoa aktiivisesti. ”, korostaa Kasvun tuki -aikakauslehden vastaava päätoimittaja, YOUNG-ohjelmaa johtava kehitysjohtaja Marjo Kurki Itlasta.
Myös tutkijoiden ammattitaitoon tulisi luottaa enemmän. Näin voidaan edistää sitä, että kaikkien lasten ja nuorten ääni välittyisi päättäjille mahdollisimman hyvin.
Kasvun tuki aikakauslehti
Kasvun tuki –aikakauslehti on vertaisarvioitu, avoin kotimainen tiedejulkaisu. Sen tavoite on laajentaa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia koskevaa tietopohjaa sekä tieteiden välistä keskustelua, vaikuttaa lapsipolitiikkaan sekä edistää tutkimusperustaista päätöksentekoa ja toimintaa lasten, nuorten ja perheiden palveluissa. Lehti ilmestyy 2-3 kertaa vuodessa verkossa.
Tutustu aikakauslehteen ja sen aiempiin numeroihin täällä.
The University of California and Los Angeles Loneliness Scale eli UCLA Loneliness Scale (UCLA-LS) on itsearviointina täytettävä kysely, joka on kehitetty mittaamaan nuorten ja aikuisten koettua yksinäisyyttä. Daniel Russell kollegoineen kehittivät mittarin vuonna 1978 mittaamaan yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyyttä. Mittarista on kehitetty kolme virallista versiota ja lisäksi lukuisia lyhennettyjä ja muokattuja versioita. Kolmas versio sisältää 11 kielteisesti ja yhdeksän myönteisesti muotoiltua väittämää neliluokkaisella Likert-asteikolla (1 = ’ei koskaan’, 4 = ’aina’). Myönteisesti muotoiltujen väittämien vastausasteikko käännetään vastaamaan kielteisesti muotoiltuja väittämiä. Vastauksista lasketaan summapistemäärä, jossa korkea viittaa voimakkaaseen yksinäisyyteen.
Tavoite
Mittarin psykometrisia ominaisuuksia on tutkittu paljon, ja mittari on vakiintunut laajalti käyttöön. Sen ominaisuuksista ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä, eikä mittarin soveltuvuudesta suomalaisten yksinäisyyden mittaamiseen ole selvyyttä. Siksi tässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan UCLA-LS-mittarin psykometrisia ominaisuuksia nuorilla ja aikuisilla tarkoituksena arvioida mittarin soveltuvuutta suomalaisten yksinäisyyden arviointiin.
Kirjallisuushaku
Systemaattinen kirjallisuushaku tehtiin kuuteen tietokantaan huhtikuussa 2025. Hakutuloksista (k = 495) katsaukseen sisällytettiin 13 artikkelia. Lisäksi tarkistettiin pohjoismaiset PsykTestBarn- ja Metodguiden-tietokannat, mutta niistä ei löytynyt mittarin arvioita. Kirjallisuuskatsaukseen valikoituneissa tutkimuksissa oli käytössä mittarin toinen ja kolmas versio useilla eri kielillä.
Psykometriset ominaisuudet
Tutkimuksissa arvioitiin pääasiassa mittarin validiteettia ja reliabiliteettia. Faktorirakenne vaihteli nuorten ja aikuisten aineistoissa: osa tutkimuksista tuki yksiulotteista rakennetta, osa kahden tai kolmen faktorin rakennetta, mikä viittaa mittarin moniulotteisuuteen. Mittarilla oli hyvä konvergenssi- ja erotteluvaliditeetti. Kriteerivaliditeettia ei tutkimuksissa arvioitu. Sisäinen yhtenevyys oli kauttaaltaan hyvä. Toistomittausreliabiliteettia arvioitiin vain yhdessä tutkimuksessa, jossa se oli hyvä. Viitearvoja raportoitiin vain yhdessä tutkimuksessa.
Johtopäätös
Kirjallisuuskatsauksen perusteella UCLA-LS-yksinäisyysmittarilla on hyvä validiteetti ja erinomainen reliabiliteetti. Mittarilla on kohtalainen käyttökelpoisuus, mutta viitearvot pistemäärille puuttuvat. Johtopäätös perustuu mittarin kahta uusinta virallista versiota tarkastelleisiin kansainvälisiin tutkimuksiin. Mittarin pistemäärille ei ole asetettu kansallisia tai kansainvälisiä viitearvoja. Mittarin faktorirakenne on yhä epäselvä: katsauksen tutkimukset ehdottavat kaksi- tai kolmiulotteista rakennetta, mutta väittämien muotoilun aiheuttamia metodivaikutuksia ei voida sulkea pois. UCLA-LS (versio 2) -mittarin ominaisuuksia on tarkasteltu kahdessa suomalaisessa tutkimuksessa, tutkimusten perusteella muokattu mittari sopii suomalaisten aikuisten yksinäisyyden arviointiin. Suomalaisilla nuorilla mittaria ei ole arvioitu. Myöskään mittarin kolmatta versiota ei ole tutkittu suomalaisella otoksella, eikä mittarista ole julkaistu virallista suomalaista käännöstä.
Mittarin käyttö
Kohderyhmä Ei rajattu. Vanhemmat, nuoret.
Tarkoitus Yksinäisyyden itsearviointi.
Tiedonkeruutapa Itsearviointi, lomake.
Ajankäyttö Kyselyn täyttämiseen kuluu alle 10 minuuttia.
Pisteytys Väittämiä arvioidaan neliluokkaisella Likert-asteikolla (1–4), jossa vastausvaihtoehtoina ovat ”ei koskaan”, ”harvoin”, ”joskus” ja ”aina”. Vastausten pisteet lasketaan yhteen, ja summapistemäärä vaihtelee välillä 20–80. Suurempi summapistemäärä tarkoittaa voimakkaampaa yksinäisyyttä. (Russell, 1996)
Saatavuus ja käyttöoikeus Englanninkielinen kysely on ladattavissa verkosta ilmaiseksi, kyselystä ei ole virallista suomenkielistä versiota.
Koulutus Kyselyn käyttö ei edellytä koulutusta.
Johdanto
Mittarin tausta ja kuvaus
Yksinäisyys on kansanterveydellinen ongelma, joka kytkeytyy moniin terveydelle ja hyvinvoinnille haitallisiin ilmiöihin, kuten masennukseen sekä sydän-, verisuoni- ja muistisairauksiin (Kauhanen, 2016; Laaninen & Niemelä, 2023; Saari, 2010). The University of California and Los Angeles Loneliness Scale (UCLA-LS) on nuorille ja aikuisille tarkoitettu itsearviointina täytettävä kysely, joka on kehitetty mittaamaan yksinäisyyttä ensisijaisesti tutkimuskontekstissa. Kyselyn kehittäjä ei ole määritellyt, mitä yksinäisyydellä tarkoitetaan, mutta viittaa artikkelissaan (Russell ym., 1978) Weissin (1973) teoriaan emotionaalisesta ja sosiaalisesta yksinäisyydestä. UCLA-yksinäisyysmittarista on kolme 20 väittämän versiota ja useita lyhennettyjä versioita, joita on kehitetty eri tutkimus- ja väestöryhmille. Alkuperäisen kyselyn kehittivät Daniel Russell, Letitia Anne Peplau ja Mary Lund Ferguson (1978), toisen version Russell, Peplau ja Mary E. Cutrona (1980) ja kolmannen kehitti Russell (1996). Vastaajat arvioivat 20 yksinäisyyden kokemuksia koskevaa kysymystä (esim. ”How often do you feel alone?” ja”How often do you feel part of a group of friends?”) neliluokkaisella Likert-asteikolla (1–4), jossa vastausvaihtoehtoina olivat “ei koskaan”, “harvoin”, “joskus” ja “aina”. Kolmannessa versiossa 11 kysymystä koskee yksinäisyyden kielteisiä kokemuksia ja yhdeksän kysymystä koskee myönteisiä kokemuksia. Summapistemäärän laskemiseksi myönteisten väittämien pisteet käännetään kielteisiksi, jotta korkea pistemäärä ilmaisisi voimakasta yksinäisyyttä. Vastausten pisteet lasketaan yhteen, ja summapistemäärä vaihtelee välillä 20–80 (Russell, 1996). Kysely voidaan täyttää itse, tai sen voi täyttää läheinen arvionsa tai esimerkiksi ammattilainen haastattelun pohjalta. Kysely on lyhyt ja helppo käyttää, ja sen täyttämiseen kuluu alle kymmenen minuuttia. Kyselyn englanninkielinen versio on ladattavissa ilmaiseksi verkosta. Kyselystä ei ole julkaistu virallista suomenkielistä versiota. Junttila kumppaneineen (2013, 2015) on kääntänyt UCLA-LS (versio 2) -kyselyn suomeksi, poistanut ja muokannut sen kysymyksiä sekä arvioinut muokatun kyselyn psykometrisia ominaisuuksia.
Ensimmäisen version kehittäjän Russellin ja kumppaneiden (1978) tavoitteena oli kehittää yksinkertainen ja luotettava yksinäisyyden mittari. Aiemmat kyselyt olivat liian pitkiä, ja niiden reliabiliteetissa oli paljon vaihtelua. Yksinäisyysmittarin ensimmäinen versio sisälsi 20 kielteisesti muotoiltua kysymystä, jotka oli muotoiltu siten, että niiden avulla voi tunnistaa yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyyden tunteita. Mittari oli yksiulotteinen eli kaikki väittämät mittasivat samaa ilmiötä, ja sillä oli erittäin korkea reliabiliteetti (alfa = 0,96). Kysymysten yksipuolinen muotoilu voi kuitenkin piilottaa systemaattista vinoumaa, joka johtuu vastaustyylistä, kuten sosiaalisesta suotavuudesta, ja vääristää tuloksia. Hallitakseen vastaustyylin vaikutuksia tutkimustuloksiin Russell ja kumppanit (1980) käänsivät toiseen versioon puolet kysymyksistä positiivisiksi. Toisessa versiossa on siten kymmenen myönteisesti ja kymmenen kielteisesti muotoiltua väittämää. Yksinäisyysmittarin haluttiin myös osoittavan hyvää erottelukykyä suhteessa muihin mitattuihin ominaisuuksiin, kuten masennukseen ja itseluottamukseen. Toinen versio onkin kohtalaisesti yhteydessä muihin psykologisiin ilmiöihin, mutta se mittaa kuitenkin selvästi näistä erillistä ominaisuutta.
Yksinäisyysmittarin toisen version jälkeen julkaistiin paljon tutkimuksia, joissa kyseenalaistettiin yksinäisyysmittarin yksiulotteisuutta. Yksinäisyysmittarin nähtiin jakautuvan useimmiten joko kahteen (Knight ym., 1988; Mahon & Yarcheski, 1990; Miller & Cleary, 1993; Wilson ym., 1992; Zakahi & Duran, 1982) tai kolmeen (Adams ym., 1988; Austin, 1983; McWhirter, 1990) ulottuvuuteen. Kaksiulotteisen mittarin faktorit nimettiin useimmiten emotionaaliseksi ja sosiaaliseksi ulottuvuudeksi, tosin emotionaalinen ulottuvuus koostui kielteisesti muotoilluista kysymyksistä ja sosiaalinen ulottuvuus myönteisesti muotoilluista. Kolmiulotteisen mittarin faktoreiden nimissä oli enemmän vaihtelua, mutta ne tyypillisesti jakautuivat psykologiseen, psykososiaaliseen ja sosiaaliseen yksinäisyyteen (Hartshorne, 1993; Takacs ym., 2024). Useissa tutkimuksissa psykologinen ulottuvuus sisälsi kielteisesti muotoillut kysymykset, ja myönteisesti muotoillut kysymykset jakautuivat psykososiaaliseen ja sosiaaliseen ulottuvuuteen. Myös neljän (Hojat, 1982) ja viiden (Hays & DiMatteo, 1987; Hojat, 1982; Neto, 1992) faktorin ratkaisuja ehdotettiin muutamassa yksittäisessä tutkimuksessa. Toisaalta mittarin yksiulotteisuus sai myös tukea joistakin tutkimuksista (Hartshorne, 1993; Newcomb & Bentler, 1986; Oshagan & Allen, 1992; Pretorius, 1993).
Selventääkseen yksinäisyysmittarin rakennetta Russell (1996) kehitti mittarista kolmannen version, johon hän yksinkertaisti kysymyksiä ja josta poisti yhden kaksoisnegaation. Mittarin oli tarkoitus soveltua entistä laajemmalle kohderyhmälle, myös iäkkäille, ja erilaisiin tiedonkeruumuotoihin kuten postikyselyksi ja haastatteluksi. Kolmannessa versiossa on 11 kielteisesti ja yhdeksän myönteisesti muotoiltua kysymystä. Aiempien versioiden psykometrisia ominaisuuksia oli tarkasteltu lähinnä yliopisto-opiskelijoilla, joten kolmatta versiota testattiin opiskelijoiden lisäksi hoitajilla, opettajilla ja ikääntyneillä. Russellin mukaan yksinäisyysmittari koostui yhdestä yksinäisyysulottuvuudesta sekä kahdesta riippumattomasta metodifaktorista, jotka kuvasivat vastaustyylejä ja koostuivat pelkästään joko kielteisesti tai myönteisesti muotoilluista kysymyksistä.
UCLA-LS-mittarista on kehitetty useita lyhytversioita, jotka on nimetty väittämien lukumäärän mukaan:
UCLA-16 (Faustino ym., 2019)
UCLA-11 (Lee & Cagle, 2017)
UCLA-10 (Knight ym., 1988; Russell, 1996)
UCLA-8 (Hays & DiMatteo, 1987)
UCLA-7 (Oshagan & Allen, 1992)
UCLA-6 (Neto, 2014; Niu ym., 2018)
UCLA-5 (Lamm & Stephan, 1987)
UCLA-4 (Russell ym., 1980)
UCLA-3 (Hughes ym., 2004)
Lyhennettyjen versioiden kehittämisen tavoitteena oli kasvattaa vastaajamäärää kliinisessä työssä ja pitkittäistutkimuksissa. Tässä tutkimuksessa keskitymme ensisijaisesti UCLA-LS-20 eli 20 väittämän mittariin, emmekä ota kantaa lyhennettyjen versioiden psykometrisiin ominaisuuksiin.
UCLA-LS-pohjaisten yksinäisyysmittareiden psykometrisia ominaisuuksia on raportoitu laajasti eri tutkimuksissa, ja on tehty useita systemaattisia kirjallisuuskatsauksia mittareiden käytettävyydestä aikuisilla (Alsubheen ym., 2023; Vassar & Crosby, 2008) ja nuorilla (Cole ym., 2021). Vassarin ja Crosbyn (2008) katsauksen mukaan UCLA-LS-20-mittarin väittämillä on hyvä sisäinen yhtenevyys (alfan vaihteluväli 0,71–0,95). Alsubheenin ja kumppaneiden (2023) katsauksen mukaan UCLA-mittarin väittämien lukumäärän avulla nimettyjen lyhytversioiden 4, 6, 7 ja 10 psykometriset ominaisuudet olivat hyvät, kun taas lyhytversioiden 3, 4, 6, 8, 16 ja 20 rakennevaliditeetti ei ollut hyväksyttävä. Versio 20 ei saanut aineistoista tukea kolmen faktorin mallille eikä versio 8 yhden faktorin mallille. Versiot 3, 4, 6 ja 16 eivät saaneet aineistoista tukea Rasch- ja etsivän faktorianalyysin malleille. UCLA-LS-20-mittarin versiolla 3 oli kohtalainen toistomittausreliabiliteetti, jonka sisäkorrelaatiokertoimen arvot vaihtelivat välillä 0,76–0,93. Alsubheen ja kumppanit (2023) tarkastelivat myös UCLA-LS-mittarin kehitysprosessia, jonka totesivat riittämättömäksi, koska instrumentin kokonaisvaltaisuudesta, ymmärrettävyydestä tai sisällön validiteettitutkimuksesta ei ollut riittävästi tietoa. Nuorille tarkoitettuja yksinäisyysmittareita arvioivan katsauksen (Cole ym., 2021) mukaan alkuperäisellä UCLA-LS-mittarilla ei ole riittäviä psykometrisia ominaisuuksia nuorten kokeman yksinäisyyden mittaamiseen.
UCLA-LS-mittaria on käytetty ja sen psykometrisia ominaisuuksia tarkasteltu ympäri maailmaa, esimerkiksi Argentiinassa (Sacchi & Richaud de Minzi, 1997), Kanadassa (de Grâce ym., 1993), Saksassa (Döring & Bortz, 1993), Kreikassa (Anderson & Malikiosi-Loizos, 1992), Iranissa (Hojat, 1982), Portugalissa (Neto, 1992), Venäjällä (Ruchkin ym., 1999), Etelä-Afrikassa (Pretorius, 1993), Turkissa (Uruk & Demir, 2003), ja Zimbabwessa (Wilson ym., 1992). Näissä tutkimuksissa yleisesti todettiin kyseisen mittarin soveltuvan yksinäisyyden mittaamiseen (Lasgaard, 2007). Tosin Lasgaard ei systemaattisesti arvioinut näitä tutkimuksia vaan viittasi vain yleisesti niiden sisältämiin johtopäätöksiin, joten emme ota kantaa väitteen todenmukaisuuteen.
Kirjallisuuskatsauksen tavoite
UCLA-LS on yksi maailman käytetyimmistä yksinäisyysmittareista, mutta sen käyttöä ja psykometrisia ominaisuuksia ei ole aiemmin koottu yhteen suomenkielisessä kontekstissa. Suomessa ei ole virallista käännöstä mittarista, eikä mittarin soveltuvuutta ole arvioitu systemaattisesti. Psykometriset ominaisuudet voivat vaihdella väestöittäin, joten kansainvälisiä tuloksia ei voi suoraan yleistää. Katsauksen uutuusarvo perustuu siihen, että se kokoaa kansainvälisen näytön ja arvioi sen merkitystä suomalaisessa ja pohjoismaisessa kontekstissa, mikä tukee mittarin käyttöä tutkimuksessa ja kliinisessä työssä.
Tämän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tarkastella 2000-luvulla julkaistuja tutkimuksia, joissa arvioidaan UCLA-LS-mittarin psykometrisia ominaisuuksia, sekä niiden perusteella alustavasti arvioida mittarin soveltuvuutta suomalaisten yksinäisyyden mittaamiseen. Kirjallisuuskatsauksen tutkimuskysymys on: ”Millainen näyttö on UCLA Loneliness Scale -mittarin psykometrisista ominaisuuksista nuorten ja aikuisten yksinäisyyden mittaamisessa?”
Kun katsauksessa puhutaan mittarin psykometrisista ominaisuuksista, kuten validiteetista tai reliabiliteetista, tarkoitetaan aina mittarilla tuotettujen pistemäärien ominaisuuksia (AERA, APA & NCME, 2014). Validiteetilla tarkoitetaan sitä, mittaako väline sitä, mitä sen on tarkoitus mitata. Reliabiliteetti kuvaa mittaustulosten tarkkuutta ja toistettavuutta. Viitearvot mahdollistavat yksittäisten tulosten vertailun eri väestöryhmissä. Käyttökelpoisuudella viitataan siihen, kuinka toimiva mittari on sekä tutkittavien että mittaajien näkökulmasta (Valkeinen ym., 2025). Käyttökelpoisuuteen sisältyy muun muassa sopivuus eri kohderyhmille, kieliversioiden saatavuus ja kulttuurinen riippumattomuus, ajankäyttötarve, käytön rajoitukset, tarvittava koulutus ja välineistö sekä tulosten tulkinnan selkeys ja käytännöllisyys.
Tutkimusmenetelmät
Kirjallisuushaku tehtiin 24.4.2025 systemaattisena hakuna seuraaviin tietokantoihin: MEDLINE, APA PsycInfo, CINAHL, ERIC, Scopus ja Web of Science. Haussa käytettiin UCLA Loneliness Scale -mittarin nimiä sekä psykometriikkaan perustuvaa strategiaa (liite 1). Lisäksi huomioitiin mahdolliset muuta kautta esiin nousseet julkaisut. Mukaan otettiin kaikki 2000-luvulla julkaistut tutkimukset, jotka on tehty Maailmanpankin luokittelemissa korkean tulotason maissa, ja jotka raportoivat ja arvioivat UCLA-LS-mittarin osalta vähintään yhtä seuraavista:
validiteetti (faktorirakenne-, konvergenssi-, erottelu- ja kriteerivaliditeetti sekä muutosherkkyys)
reliabiliteetti (sisäinen yhtenevyys, toistomittausreliabiliteetti, vastaajien välinen reliabiliteetti)
testin viitearvot.
Lisäksi mukaan otettavan julkaisun tuli olla vertaisarvioitu, tutkimuskysymykseltään psykometrisia ominaisuuksia tarkasteleva ja kohderyhmältään nuoria tai aikuisia koskeva. Näin ollen pois rajattiin tutkimukset, jotka olivat vertaisarvioimattomia, julkaistu ennen vuotta 2000, toteutettu matalan tai keskitulotason maissa, koskivat senioriväestöä tai muuta erityisryhmää tai tarkastelivat jotain muuta kuin psykometriikkaa. Tutkimusten aikarajaus perustui psykometristen analyysimenetelmien ja raportointikäytäntöjen merkittävään kehittymiseen viime vuosikymmeninä sekä tutkimusten parempaan ajankohtaisuuteen. Kaksoiskappaleiden poistamisen jälkeen yksi tutkijataustainen asiantuntija kävi läpi viitteiden otsikot ja tiivistelmät. Kaksi tutkijataustaista asiantuntijaa kävi viitteet läpi kokonaisuudessaan. Tutkimukset valittiin ennalta määritettyjen mukaanotto- ja poissulkukriteerien perusteella Covidence-ohjelmassa (Covidence, n.d.).
Molemmat asiantuntijat arvioivat mukaan otettujen tutkimusten osalta validiteetin, reliabiliteetin ja mahdolliset viitearvot käyttäen käsikirjaluonnosta, jota varten on hyödynnetty oppaita Test review form and notes for reviewers (EFPA) (Evers ym., 2013), COTAN review system for evaluating test qualty (Evers ym., 2015) sekä Opas toimintakykymittareiden arviointiin (Valkeinen ym., 2025). Lisäksi kaksi asiantuntijaa arvioi mittarin käyttökelpoisuuden THL-toimintakykymittareiden ohjeiden mukaisesti (Valkeinen ym., 2025). Arvioinnit tehtiin toisistaan riippumatta, ja tuloksista muodostettiin yhteinen jaettu mielipide.
Lisäksi tarkistettiin, onko UCLA-LS-mittarin psykometrisia ominaisuuksia arvioitu seuraavissa tietokannoissa: norjalainen PsykTestBarn (RBUP) ja ruotsalainen Metodguiden (Socialstyrelsen).
Tulokset
Hakustrategialla löydettiin yhteensä 495 viitettä, joista kaksoiskappaleita oli 168. Otsikot ja tiivistelmät käytiin läpi 327 viitteestä, joista 63 arvioitiin olennaisiksi. Niistä kuitenkin 50 viitettä suljettiin pois koko tekstin lukemisen jälkeen. Lopulta mukaan otettiin 13 artikkelia, joista kaksi oli suomalaistutkimuksia, yksi pohjoismainen, yhdeksän muualla Euroopassa ja yksi muussa Maailman pankin luokittelemassa korkean tulotason maassa tehty tutkimus. Haun eteneminen on kuvattu vuokaaviossa (Kuvio 1). UCLA-LS-mittaria ei ole arvioitu norjalaisessa PsykTestBarn– tai ruotsalaisessa Metodguiden-tietokannassa.
Tutkimusartikkelit jaoteltiin kohderyhmän perusteella aikuisiin ja nuoriin julkaisuvuoden mukaisesti (taulukko 1). Nuorilla toteutetuissa tutkimuksissa keski-ikä oli alle 18 vuotta, ja iän vaihteluväli oli 13–21 ikävuotta. Tutkimusten muodostamassa kokonaisaineistossa oli sekä tyttöjä että poikia siten, että tyttöjä oli vähimmillään 47 prosenttia (Lasgaard, 2007) ja enimmillään 60 prosenttia (Kwiatkowska ym., 2017). Aikuisväestön ikähaarukka vaihteli laajasti 17–99 ikävuoden välillä, mutta painottui noin 30 ikävuoteen. Naisten osuus oli tutkimuksissa keskimäärin hiukan miehiä suurempi, vaikka López Vegan ja kumppaneiden (2014) tutkimuksessa pääosan aineistosta muodostivat miehet (>95 %). Aikuisväestön tutkimukset oli toteutettu pääosin erittelemättömillä aikuisryhmillä, mutta myös muutama erityisryhmä mainittiin: yliopisto-opiskelijat (Boffo ym., 2012; Borges ym., 2008), opettajat (Dussault ym., 2009), Espanjan kansalliskaartin jäsenet (López Vega ym., 2014), suomalaiset vanhemmat (Junttila ym., 2013) ja kätilöopiskelijat (Gosling ym., 2024).
Taulukko 1. Mukaan otetut tutkimukset.
Mukaan otetuista tutkimuksista viisi (Borges ym., 2008; Dussault ym., 2009; Junttila ym., 2013; Kwiatkowska ym., 2017; Mund ym., 2023) käsitteli UCLA-LS-mittarin toista versiota (Revised UCLA Loneliness Scale; Russell ym., 1980) ja seitsemän tutkimusartikkelia (Boffo ym., 2013; Bottaro ym., 2023; Gosling ym., 2024; Lasgaard, 2007; López Vega ym., 2014; Shevlin ym., 2015; Takacs ym., 2024) mittarin kolmatta versiota (UCLA Loneliness Scale Version 3; Russell, 1996). Junttila ym. (2015) muokkasi oman versionsa UCLA-LS-mittarin toisesta ja kolmannesta versiosta. Nuorilla tehdyissä tutkimuksissa oli käytetty toista versiota yhdessä ja aikuisilla neljässä, vastaavasti kolmas versio oli käytössä nuorten tutkimuksissa kolmessa ja aikuisilla neljässä tutkimuksessa. Katsaukseen valikoitujen tutkimusten joukossa oli UCLA-LS-mittarista useita eri kieliversioita: suomen-, tanskan-, saksankielinen, puolan-, unkarin-, ranskan-, italian- ja espanjankielinen käännös. Suurin osa käännöksistä oli toteutettu yleisesti hyväksyttyjen käännöskäytäntöjen mukaisesti.
Tutkimusaineistot olivat keskimäärin suuria ja vaihtelivat 350 osallistujasta tuhansiin. Junttilan ja kumppanien (2015) tutkimuksessa otoskoko oli erittäin suuri (> 17 000 aikuista). Osassa tutkimuksista raportoitiin UCLA-LS-mittarin kokonaispisteiden keskiarvo, keskihajonta ja vaihteluväli. Kaikissa tutkimuksissa mittarin käyttötarkoitus oli mittarin tavoitetta vastaava eli yksinäisyyden arvioiminen. Mittarin reliabiliteetti kuvattiin kaikissa mukaan otetuissa tutkimuksissa, mutta validiteetti sekä normatiivinen tarkastelu vaihteli tutkimusten välillä.
Taulukko 2. Faktorirakenne tutkimuksittain.
Validiteetti
Faktorirakenne
Taulukossa 2 on esitetty nuorilla ja aikuisilla tehdyissä tutkimuksissa havaitut UCLA-LS-mittarin faktorirakenteet. Nuorten tutkimuksissa etsivän ja koettelevan faktorianalyysin perusteella mittarilla on yksiulotteinen rakenne yhdessä tutkimuksessa (Lasgaard, 2007), kahden faktorin rakenne yhdessä (Takács ym., 2024) tutkimuksessa sekä kolmen korreloituneen faktorin rakenne kahdessa tutkimuksessa (Kwiatkowska ym., 2017; Shevlin ym., 2015). Aikuisten tutkimuksissa etsivän ja koettelevan faktorianalyysin, etsivän rakenneyhtälömallinnuksen ja pääkomponenttianalyysin perusteella mittarilla on kahden tai kolmen faktorin rakenne eri väestöissä (Boffo ym., 2012; Borges ym., 2008; Bottaro ym., 2023; Dussault ym., 2009; Junttila ym., 2013; Junttila ym., 2015; López Vega ym., 2014). Tulokset tukevat mittarin moniulotteisuutta sekä nuorten että aikuisten aineistoissa. Mahdollisista metodivaikutuksista mittarin faktorirakenteeseen raportoivat kaikki muut paitsi Junttila kumppaneineen (2015) sekä Bottaro kumppaneineen (2023). Junttilan ym. (2015) tutkimuksessa käytettiin vain kielteisesti muotoiltuja väittämiä. Kahdessa (Gosling ym., 2024; Mund ym., 2023) aikuisia koskevassa tutkimuksessa ei tarkasteltu faktorirakennetta.
Konvergenssi- ja erotteluvaliditeetti
Nuorilla tehdyissä tutkimuksissa yksinäisyyden pistemäärä korreloi odotetusti masennusoireiden, itsetunnon ja persoonallisuuden piirteiden kanssa (Kwiatkowska ym., 2017; Lasgaard, 2007; Shevlin ym., 2015; Takács ym., 2024). Aikuisilla tehdyissä tutkimuksissa yksinäisyyden pistemäärä korreloi sosiaalisten, psyykkisten ja terveyteen liittyvien indikaattoreiden kanssa (Boffo ym., 2012; Borges ym., 2008; Bottaro ym., 2023; Dussault ym., 2009; Gosling ym., 2025; López Vega ym., 2014; Mund ym., 2023; Junttila ym., 2015), mikä tukee mittarin konvergenssivaliditeettia. Erotteluvaliditeetin tueksi todettiin, että yksinäisyys selitti vain pienen osan iän ja taloudellisten vaikeuksien vaihtelusta (Gosling ym., 2024; Mund ym., 2023).
Kriteerivaliditeetti
Kriteerivaliditeettia ei tarkasteltu katsaukseen valikoituneissa tutkimuksissa.
Muutosherkkyys
Muutosherkkyyttä ei suoraan mitattu missään katsaukseen valikoituneissa tutkimuksissa. Junttilan ja kumppanien (2013) tutkimuksessa tarkasteltiin faktorirakennetta yhtä aikaa äideillä ja isillä kolmessa aikapisteessä. Mallin sopivuuden perusteella äideillä ja isillä oli yli ajan yhtenevä kahden faktorin rakenne (huomioiden mallin monet jäännöskorrelaatiot) mutta muita rajoituksia mallin parametreihin ei tehty, joten testi ei mahdollista luotettavaa keskiarvojen vertailua äitien ja isien välillä tai yli ajan.
Validiteetti kuvaa, missä määrin mittari mittaa juuri sitä ilmiötä tai konstruktiota, jota sen on tarkoitus mitata (de Vet ym., 2011; Valkeinen ym., 2025). Validiteetti ei ole yksittäinen ominaisuus, vaan sille kertyy tutkimusnäyttöä vähitellen eri näkökulmista. Tyypillisesti arvioidaan esimerkiksi sisältövaliditeettia, faktorirakennetta, konvergenssi-, erottelu- ja kriteerivaliditeettia sekä muutosherkkyyttä (Evers ym., 2013; Valkeinen ym., 2025).
Sisältövaliditeetilla (content validity) tarkoitetaan, kuinka hyvin mittarin sisältö kattaa mitattavan konstruktion ja sen osa-alueet (de Vet ym., 2011; Streiner & Norman, 2008). Arvioinnissa käytetään usein asiantuntijapaneelia (Valkeinen ym., 2025). Sisältövaliditeettia ei arvioitu UCLA-LS-mittarin osalta.
Faktorirakenne (factor structure tai internal structure of the test) kertoo, kuinka hyvin mittarin tulokset vastaavat teoreettisesti määriteltyä konstruktiota. Yleisiä faktorirakenteen arviointiin soveltuvia menetelmiä ovat etsivä ja koetteleva faktorianalyysi, väittämä-osio-korrelaatiot, osiovasteanalyysi ja mittausinvarianssitestit (Evers ym., 2013). Faktorirakenteen arviointia tarvitaan erityisesti silloin, kun vakiintunutta standardimittaria ei ole, ja sen arviointi edellyttää selkeää teoreettista mallia sekä tarkkoja hypoteeseja siitä, kuinka käsitteet, konstruktiot ja yksittäiset kysymykset liittyvät toisiinsa (Valkeinen ym., 2025).
Konvergenssi- ja erotteluvaliditeetti (convergent tai congruent validity ja discriminant validity) kuvaavat mittarin suhdetta muihin konstruktioihin. Konvergenssivaliditeetti viittaa siihen, kuinka vahvasti mittari korreloi sille läheisten mutta eri konstruktioiden kanssa. Erotteluvaliditeetti taas viittaa siihen, kuinka mittari erottuu konstruktioista, joiden kanssa sen oletetaan olevan vain heikosti yhteydessä.
Kriteerivaliditeetti (criterion validity) kuvaa sitä, missä määrin mittarin tulokset vastaavat ulkoista kriteeriä eli vakiintuneena standardina pidetyn mittarin tuloksia. Se jaetaan 1) samanaikaisvaliditeettiin, jossa mittarin tuloksia verrataan samassa aikapisteessä mitatun vakiintuneen standardimittarin tuloksiin, ja 2) ennustevaliditeettiin, jossa mitataan mittarin kykyä ennustaa tulevia tapahtumia, eli mittarin tuloksia verrataan myöhemmässä aikapisteessä muilla mittareilla mitattuihin tuloksiin (Evers ym., 2013; Valkeinen ym., 2025). Kriteerivaliditeetti on hyödyllinen silloin, kun käytettävissä on validiksi ja reliaabeliksi todettu, yleisesti hyväksytty ja käyttöön vakiintunut vertailumittari.
Reliabiliteetti
Sisäinen yhtenevyys
Sisäisen yhtenevyyden reliabiliteettikertoimet ovat nähtävissä taulukossa 3. Nuoria koskevissa tutkimuksissa mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli kauttaaltaan suuri. Useimmat tutkimukset raportoivat Cronbachin alfan arvon yli 0,85, ja yhdessä tutkimuksessa (Kwiatkowska ym., 2017) käytettiin McDonaldin omegaa, joka vahvisti mittarilla tuotettujen pistemäärien hyvän luotettavuuden myös faktoreittain. Kwiatkowska kumppaneineen (2017), Shevlin kumppaneineen (2015) ja Takacs kumppaneineen (2024) raportoivat lisäksi alaskaalojen alfa-arvot (0,70–0,90), jotka osoittivat jonkin verran vaihtelua yksinäisyyden eri ulottuvuuksien välillä.
Aikuisia koskevissa tutkimuksissa mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli yhtä lailla korkealla tasolla. Lyhennetyn UCLA-LS-mittarin suomalaisversion (Junttila ym., 2013; Junttila ym., 2015) alfakerroin osoitti taulukon pienintä mutta silti hyväksyttävää sisäistä yhtenevyyttä. Boffon ym. (2012) tutkimuksessa käytettiin toista reliabiliteettikerrointa (Factor determinacy coefficient). Mundin ym. (2023) tutkimuksessa ei arvioitu UCLA-LS-mittarin väittämien sisäistä yhtenevyyttä.
Taulukko 3. Sisäinen yhtenevyys tutkimuksittain.
Toistomittausreliabiliteetti
Toistomittausreliabiliteettia arvioitiin vain yhdessä tutkimuksessa. Mundin ja kumppanien (2023) tutkimuksessa arvioitiin aikuisilla käytettyjen yksinäisyyttä mittaavien mittareiden ja yksittäisten yksinäisyyskysymysten luotettavuutta mittaajien välisellä yhtenevyydellä. Yhdessä analyysissa käytettiin sisäkorrelaatiota (ICC), joka kuvaa arvioiden yhtenäisyyttä ja sopivuutta keskenään, sen tarkastelemiseksi, kuinka luotettavasti eri informantit arvioivat saman henkilön yksinäisyyttä. Sisäkorrelaatioarvot vaihtelivat mittarikohtaisesti, mutta useimmissa mittareissa ja kysymyksissä ne olivat suuria. Lisäksi toistomittausreliabiliteetti todettiin hyväksi (suora kysymys yksinäisyydestä rₓₓ = 0,71–0,74; epäsuora kysymys yksinäisyydestä rₓₓ = 0,82–0,85; yksinäisyyskokemusten frekvenssi rₓₓ = 0,77–0,80).
Reliabiliteetti tarkoittaa mittarilla tuotettujen pistemäärien tarkkuutta ja toistettavuutta eli sitä, kuinka paljon tuloksissa on satunnaista mittausvirhettä ja kuinka toistettavia tulokset ovat (Evers ym., 2013; Valkeinen ym., 2025). Reliabiliteettia arvioidaan useilla kriteereillä, joista keskeisimmät ovat sisäinen yhtenevyys ja toistomittausreliabiliteetti.
Sisäinen yhtenevyys (internal consistency) tarkoittaa, kuinka vahvasti mittarin eri väittämät ovat toisiinsa yhteydessä. Sitä arvioidaan tyypillisesti Cronbachin alfa ja McDonaldin omega -kertoimilla, jotka kuvaavat osioiden keskinäistä korrelaatiota ja skaalan yhtenäisyyttä. Alfa- ja omega-kertoimien oletuksena on mittarin yksiulotteisuus (McNeish, 2018). Alfa on eritoten summapistemäärän reliabiliteettikerroin, ja se on reliabiliteetin alaraja (Guttman, 1945; Sijtsma, 2009). Omegan laskukaava huomioi myös jäännösvarianssit ja jäännöskovarianssit, ja omega on siksi yleensä korkeampi kuin alfa. Yleisesti hyväksyttynä pidetään kertoimen arvoa 0,70–0,90, mutta liian korkea arvo (> 0,95) voi viitata tarpeettomiin väittämiin (de Vet ym., 2011; Valkeinen ym., 2025).
Toistomittausreliabiliteetti (test-retest reliability) kuvaa, kuinka yhdenmukaisia mittaustulokset ovat eri ajankohtina, kun mitattava ilmiö ei oletettavasti ole muuttunut. Toistomittausreliabiliteettiin sisältyvät myös eri informanttien arviot samasta henkilöstä. Sitä arvioidaan esimerkiksi sisäkorrelaatiokertoimella (ICC; Intraclass Correlation Coefficient), Cohenin kapalla (luokitteluasteikolliset muuttujat) sekä Bland-Altmanin menetelmällä. Onnistunut toistomittausreliabiliteetin arviointi edellyttää, että mittausväli on riittävän pitkä, jotta muistin vaikutus vähenee, mutta ei niin pitkä, että itse ilmiö ehtii muuttua (de Vet ym., 2011; Evers ym., 2013).
Reliabiliteettia voidaan arvioida myös rinnakkaismittareiden vastaavuudella (parallel forms), mittaajien välisellä yhtenevyydellä (inter-rater reliability) sekä mittauksen keskivirheen (SEM; Standard Error of Measurement) ja yhtäpitävyysrajojen (LOA; Limits of Agreement) avulla (de Vet ym., 2011; Valkeinen ym., 2025).
Viitearvot
Vain yhdessä tutkimuksessa raportoitiin UCLA-LS-mittarin pistemäärien viitearvoja. López Vega ja kumppanit (2022) raportoivat UCLA-LS (versio 3) -mittarin viitearvot Espanjan kansalliskaartilaisilla (n = 1084). Kokonaispisteiden persentiilit vaihtelivat siten, että esimerkiksi 75. prosenttipiste oli 39 pistettä ja 95. prosenttipiste 52 pistettä. Pienimmät pisteet (1. prosenttipiste) olivat 12 ja suurimmat (99. prosenttipiste) 64 pistettä. Gosling ja kumppanit (2024) hyödynsivät tutkimuksessaan katkaisupisteenä yksinäisyyden luokittelussa raja-arvoa 43, mutta he eivät varsinaisesti etsineet UCLA-LS-mittarin 20 väittämän versiolle viitearvoja.
Viitearvot kuvaavat, miten tietyn kohderyhmän yksilöt tyypillisesti suoriutuvat tietyssä mittarissa. Ne tarjoavat vertailupisteen yksilön tai ryhmän raakapistemäärän tulkinnalle (AERA, APA & NCME, 1999; EFPA, 2013; TOIMIA, 2025). Viitearvot ovat erityisen tärkeitä, kun halutaan arvioida, onko tietty tulos poikkeava, keskimääräinen vai tavanomainen verrattuna edustavaan väestöotokseen.
Viitearvot perustuvat yleensä niin kutsuttuun normiaineistoon, joka on kerätty mittarin kohderyhmää edustavasta otoksesta. Otoksen laatu on keskeinen, sillä viitearvojen pätevyys riippuu siitä, kuinka hyvin otos heijastaa mittarin tarkoitettua käyttäjäryhmää esimerkiksi iältään, sukupuoleltaan, koulutustasoltaan tai kulttuuritaustaltaan (EFPA, 2013).
Viitearvot eroavat raja- ja kynnysarvoista, jotka perustuvat ennalta määriteltyihin kliinisiin tai toiminnallisiin kriteereihin. Raja-arvot auttavat erottamaan esimerkiksi suuren riskin ryhmät pienemmän riskin ryhmistä tai määrittämään lievän, kohtalaisen ja vaikean oireilun tason (TOIMIA, 2025).
Kansainvälisten viitearvojen käyttö edellyttää näyttöä siitä, että eri kieli- ja kulttuuriversiot mittaavat samaa ilmiötä samoin perustein (mittaustulosten ekvivalenssi). Jos tällaisia vertailutietoja ei ole, kansallisten viitearvojen käyttö on suositeltavampaa (EFPA, 2013).
Nuorilla tehdyt tutkimukset
Validiteettia tarkasteltiin faktorirakenteen ja konvergenssivaliditeetin kriteereillä. Kaikissa neljässä nuoria koskevassa tutkimuksessa arvioitiin UCLA-LS-mittarin reliabiliteettia. Tutkimusartikkelien tiivistelmät ovat seuraavassa aakkosjärjestyksessä.
Kwiatkowskan ja kollegoiden (2017) tutkimuksessa tarkasteltiin UCLA-LS (versio 2) -mittarin validiteettia ja reliabiliteettia puolalaisilla lukioikäisillä nuorilla (n = 247, keski-ikä 16 vuotta). Etsivän faktorianalyysin perusteella mittarilla oli kolmen faktorin rakenne:
2) läheisyyden ja sosiaalisen tuen puute (social others)
3) yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden puute (belonging and affiliation).
Mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli suuri (summapistemäärän ω = 0,92 ja faktorikohtaiset ω-arvot 0,90, 0,83 ja 0,80). Mittarin validiteettia arvioitiin myös korrelaatioilla muihin mittareihin: yksinäisyys korreloi ujouden kanssa (faktori 1 r = 0,52; faktori 2 r = -0,37; faktori 3 r =-0,37) ja itsetunnon kanssa (faktori 1 r = -0,44; faktori 2 r = 0,22; faktori 3 r = 0,25). Tulosten perusteella puolalainen versio on psykometrisesti reliaabeli ja validi mittari nuorten yksinäisyyden arviointiin.
Lasgaardin (2007) tutkimuksessa tarkasteltiin UCLA-LS (versio 3) -mittarin psykometrisia ominaisuuksia tanskalaisilla kahdeksasluokkalaisilla nuorilla (n = 379, ikä 13–17 vuotta). Mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli suuri (α = 0,92). Etsivän faktorianalyysin perusteella mittari on pääosin yksiulotteinen kuten alkuperäisessäkin versiossa, ja kahden faktorin rakenne selittyi väittämien kielteisellä ja myönteisellä muotoilulla. Validiteettia arvioitiin myös konvergenssi- ja erotteluvaliditeetin avulla: yksinäisyyden pistemäärät korreloivat odotetusti huonomman itsetunnon (r = -0,58), suurempien masennusoireiden (r = 0,59) ja tiettyjen persoonallisuuden piirteiden kanssa (ulospäinsuuntautuneisuus r = -0,57, neuroottisuus r = 0,58). Tulokset tukevat UCLA-LS-mittarin käyttökelpoisuutta nuorten yksinäisyyden tutkimuksessa Tanskassa.
Shevlinin ja kollegoiden (2015) tutkimuksessa tarkasteltiin UCLA-LS (versio 3) -mittarin faktorirakennetta pohjoisirlantilaisilla nuorilla (n = 1 434, ikä 16 vuotta) Iso-Britanniassa. Koettelevan faktorianalyysin perusteella paras malli oli kolmen korreloivan faktorin rakenne:
Mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli hyvä (α = 0,86; alaskaalat α = 0,70–0,85). Faktorimalli oli invariantti sukupuolten välillä, eli testi salli tyttöjen ja poikien välisen keskiarvojen vertailun. Yksinäisyyden ulottuvuudet olivat eri tavoin yhteydessä psyykkiseen oireiluun General Health Questionnaire (GHQ-12) -mittarilla mitattuna. Vahvin yhteys havaittiin eristyneisyyden ja psyykkisen oireilun välillä (r = 0,54). Tulokset tukevat UCLA-LS-mittarin moniulotteista rakennetta ja sen käyttökelpoisuutta nuorten mielenterveyden arvioinnissa Pohjois-Irlannissa.
Takácsin ja kollegoiden (2024) tutkimuksessa tarkasteltiin UCLA-LS (versio 3) -mittarin validiteettia ja reliabiliteettia unkarinkielisillä nuorilla (n = 2 508, ikä 14–21 vuotta). Mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli hyvä (α = 0,87). Etsivässä faktorianalyysissa haettiin sopivaa rakennetta ja mallista poistettiin muuttujia. Analyysi tuotti kymmenellä muuttujalla kaksi faktoria, jotka selittivät 51,7 prosenttia vaihtelusta. Faktorit nimettiin 1) sosiaaliseksi eristäytymiseksi (Social Isolation) ja 2) sosiaaliseksi yhteydeksi (Social Connectedness). Koetteleva faktorianalyysi tuki kymmenen muuttujan kaksifaktorista mallia (CFI = 0,97, TLI = 0,96, RMSEA = 0,06–0,07). Validiteettia arvioitiin myös korrelaatioilla muihin mittareihin. Mittarit korreloivat kohtalaisesti: yksinäisyys liittyi positiivisesti toivottomuuteen (ρ = 0,46) ja negatiivisesti läheisten ystävien määrään (ρ = –0,33) sekä itsearvioituun hyvinvointiin (ρ = –0,49). Sukupuolten välillä havaittiin pieni keskiarvoero, mutta iällä ei ollut merkitsevää vaikutusta. Tutkijat suosittelevat, että mittaria täydennetään muilla yksinäisyysmittareilla, jotta nuorten monimuotoista yksinäisyyden kokemusta voidaan arvioida luotettavammin.
Aikuisilla tehdyt tutkimukset
Mittarin validiteettia arvioitiin faktorirakenteen (etsivä faktorianalyysi, koetteleva faktorianalyysi, etsivä rakenneyhtälömallinnus, pääkomponenttianalyysi) sekä konvergenssi- ja erotteluvaliditeetin avulla. Kaikissa kahdeksassa aikuisista koostuvassa tutkimuksessa arvioitiin UCLA-LS-mittarin reliabiliteettia. Tutkimusartikkelit tiivistetään aakkosjärjestyksessä.
Boffo ja kollegat (2012) tarkastelivat UCLA-LS (versio 3) -mittarin validiteettia italialaisilla nuorilla aikuisilla (n = 350, ikä 19–50 vuotta, keski-ikä 22,9 vuotta). Etsivän rakenneyhtälömallinnuksen (ESEM) perusteella mittarilla on kolmen faktorin rakenne:
1) eristyneisyys (isolation)
2) relationaalinen yhteys (Relational Connectedness)
3) piirreyksinäisyys (”Trait” Loneliness).
Mittarin reliabiliteettikertoimet (Factor determinacy coefficient) faktoreittain olivat hyvät (F1 = 0,924, F2 = 0,922, F3 = 0,886). Faktorit korreloivat keskenään kohtalaisesti: faktorit 1 ja 2 (r = 0,26, p = 0,008) ja faktorit 2 ja 3 (r = 0,21, p = 0,027). Faktorit 1 ja 3 eivät korreloineet merkitsevästi (r = 0,10, p = 0,425). Persoonallisuuspiirteet ja sosiaalinen ahdistuneisuus selittivät systemaattisesti eri yksinäisyyden ulottuvuuksia, kun taas itsetunto vaikutti lähinnä eristyneisyysfaktoriin. Tulokset tukevat UCLA-LS-mittarin moniulotteista rakennetta ja sen käyttökelpoisuutta italialaisten aikuisten yksinäisyyden arvioinnissa.
Borges ja kollegat (2008) tutkivat UCLA-LS (versio 3) -mittarin faktorirakennetta espanjalaisilla ja italialaisilla yliopisto-opiskelijoilla (n = 522, ikä 18–25 vuotta). Etsivän faktorianalyysin perusteella mittarilla on moniulotteinen rakenne. Teoreettisesti ja analyyttisesti perusteltu kahden faktorin malli tuotti parhaan sopivuuden. Faktorit nimettiin 1) emotionaaliseksi yksinäisyydeksi ja subjektiiviseksi arvioksi sosiaalisesta verkostosta (Emotional Loneliness / Subjective Social Network Evaluation) ja 2) kyvyksi luoda läheisiä suhteita ja sosiaaliseksi aktiivisuudeksi (Ability to Connect / Social Engagement). Faktorit korreloivat kohtalaisesti keskenään. Faktoreittain laskettu väittämien sisäinen yhtenevyys oli hyvä: ensimmäisen faktorin alfakerroin oli 0,846 ja toisen faktorin 0,844. Tulokset tukevat käsitystä, että yksinäisyys on moniulotteinen ilmiö ja että UCLA-LS-mittari soveltuu eri kulttuuritaustoista olevien aikuisten arviointiin.
Bottaro kollegoineen (2023) pyrki toistamaan Boffon ja kumppanien (2012) sovittaman UCLA-LS (versio 3) -mittarin kolmen faktorin rakenteen italialaisessa aikuisväestössä (n = 1 676). Lisäksi he tarkastelivat UCLA-LS-mittarin lyhennettyjen versioiden (10 ja 3 väittämää) psykometrisia ominaisuuksia. Etsivän rakenneyhtälömallinnuksen (ESEM) perusteella mittarissa on kolme faktoria (χ² = 847,597, df = 133, CFI = 0,942, RMSEA = 0,062). Koettelevan faktorianalyysin perusteella 10 väittämän version yksiulotteinen rakenne ei sopinut hyväksyttävästi aineistoon. Mittarin kolmen väittämän versio oli saturoitu malli, eli mallin sopivuutta aineistoon ei testattu. Mittarin 20 väittämän versio osoittautui psykometrisesti luotettavimmaksi. Tulokset tukevat alkuperäisen UCLA-LS-mittarin käyttöä yksinäisyyden arvioinnissa italialaisilla aikuisilla. Tutkimuksessa raportoitujen taulukoiden perusteella muuttujien lataukset faktoreille olivat epäjohdonmukaisia tulosten raportointiin verrattuna.
Dussault ja kollegat (2009) tarkastelivat UCLA-LS (versio 2) -mittaria ranskankielisillä kanadalaisilla opettajilla (n = 1 157, keski-ikä = 43,8 vuotta). Koetteleva faktorianalyysi tuki kolmen faktorin mallia:
Faktorimalli oli invariantti sukupuolten ja kouluasteiden välillä, eli sama faktorimalli sopi miehille ja naisille sekä eri koulutusasteille. Mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli hyvä (α = 0,89). Tutkimuksen perusteella yksinäisyys koostuu useista erillisistä mutta toisiinsa yhteydessä olevista ulottuvuuksista, ja mittaria voidaan luotettavasti käyttää aikuisten parissa Kanadassa.
Gosling ja kollegat (2024) vertasivat UCLA-LS (versio 3) -mittaria (20 väittämää) ja sen lyhennettyä versiota (3 väittämää) ranskalaisilla kätilöopiskelijoilla (n = 1 742). Mittarit korreloivat voimakkaasti (r = 0,675; mittausvirheestä korjattuna r = 0,781), ja mittareiden väittämien sisäinen yhtenevyys oli hyvä (standardi α = 0,93; lyhennetty α = 0,80 ja ω = 0,81). Ryhmävertailujen perusteella yksin elävät raportoivat suurempaa yksinäisyyttä kuin parisuhteessa olevat (standardi SMD = −0,130; lyhennetty SMD = −0,160). Kumpikin mittari selitti merkittävän osuuden masennuksen (PHQ-9, n. 25 %) ja ahdistuksen (GAD-7, n. 20 %) vaihtelusta sekä vain vähän iän (<1 %) ja taloudellisten vaikeuksien (<6 %) vaihtelusta. Yksinäisyyden yleisyyden arvioinnissa lyhennetyn mittarin herkkyys ja tarkkuus standardimittariin nähden jäivät alle odotetun 80 prosentin kynnysarvon, ja pienten kynnysarvojen muutosten vaikutus yksinäisyyden esiintyvyyteen oli huomattava (esim. 45 % vs. 23 %). UCLA-LS-mittarin 20 väittämän versio osoittautui hyvin luotettavaksi ja säilyi vakiintuneena standardimittarina ranskalaisilla. Lyhennetty mittari toimi jatkuva-asteikkoisena mittarina mutta ei yhtä vahvasti kategorisena laskettaessa yksinäisyyden yleisyyttä väestössä.
Junttilan ja kollegoiden (2013) tavoitteena oli löytää tukea UCLA-LS (versio 2) -mittarin kahden faktorin rakenteelle suomalaisilla äideillä ja isillä (n = 1 797 + 1 658, äitien keski-ikä 30,8, iän keskihajonta = 4,6; Lagström ym., 2013). Faktorirakennetta (sosiaalinen ja emotionaalinen yksinäisyys) testattiin koettelevalla faktorianalyysilla ensin erikseen äideille ja isille ja eri aikapisteissä. Testin perusteella kahden faktorin malli ei ollut sopiva. Muuttujia karsittiin ja päädyttiin kuuteen väittämään kummallekin faktorille (yhteensä 12 väittämää). Malliin lisättiin useita jäännöskorrelaatioita, ja mallia testattiin yhtä aikaa äideille ja isille sekä kolmessa aikapisteessä. Malli todettiin sopivaksi. Alfakertoimet laskettiin äideille ja isille sekä aikapisteittäin, summapistemäärälle ja kahdelle faktorille erikseen (α = 0,762–0,929). Tutkimuksessa vertailtiin äitien ja isien yksinäisyyden keskiarvoja ei aikapisteissä. Isät olivat äitejä yksinäisempiä raskausaikana, ja äidit olivat isiä yksinäisempiä varhaislapsuuden aikana. Tutkimuksen mukaan pitkittäinen koetteleva faktorianalyysi tuki kahden faktorin rakennetta ja osoitti yksinäisyyden olevan vakaata. Faktorimallin testaus ei sisältänyt parametrien rajoituksia, joten keskiarvojen vertailu ei ollut varsinaisesti perusteltua.
Junttila ja kollegat (2015) vertailivat eri yksinäisyysmittareita ja arvioivat UCLA-LS (yhdistelmä versioista 2 ja 3) -mittarin validiteettia ja reliabiliteettia suomalaisilla aikuisilla (n = 17 258, ikä 30–60 vuotta, 6 389 miestä, 10 869 naista). Tutkittuja mittareita olivat:
1) kokemus yksinäisyydestä viimeisen vuoden aikana (dikotominen)
2) hyvien ystävien määrä
3) tyytyväisyys nykyisiin ihmissuhteisiin
4) UCLA-LS (suomenkielinen lyhennetty ja muokattu versio, α = 0,819).
Koetteleva faktorianalyysi ei ensin tukenut UCLA-LS-mittarin kaksifaktorista rakennetta. Kun mallia muokattiin poistamalla yksi muuttuja ja sallimalla muuttujien välille ristikkäislatauksia ja jäännöskorrelaatioita, kahden faktorin malli sopi aineistoon. Faktorit nimettiin 1) sosiaaliseksi yksinäisyydeksi (Social loneliness) ja 2) emotionaaliseksi yksinäisyydeksi (emotional loneliness). Rakenneyhtälömallinnuksen perusteella tyytyväisyys ihmissuhteisiin ja sosiaalinen tai emotionaalinen yksinäisyys ennustivat itsearvioituja yksinäisyyden seurauksia paremmin kuin ystävien määrä. Malli selitti 54–57 prosenttia miesten ja 54–57 prosenttia naisten terveydellisistä ja psykososiaalisista seurauksista sekä 59–69 prosenttia juomiseen ja syömiseen liittyvistä ongelmista. Tutkimuksen mukaan lyhennetty ja muokattu 10 väittämän suomenkielinen UCLA-LS-mittari toimi psykometrisesti luotettavasti, ja mittari osoittautui paremmaksi yksinäisyyden seurausten ennustajaksi kuin pelkkä ystävien lukumäärä.
López Vega ja kollegat (2014) tutkivat UCLA-LS (versio 3) -mittarin validiteettia ja reliabiliteettia espanjankielisillä Espanjan kansalliskaartin jäsenillä (n = 1 084, 1047 miestä, 37 naista, ikä 22–62 vuotta, keski-ikä 38,57, iän keskihajonta = 6,98). Mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli erittäin korkea (α = 0,954). Pääkomponenttianalyysi Varimax-rotaatiolla tuotti kaksi korreloimatonta faktoria (myönteisesti muotoillut väittämät ja kielteisesti muotoillut väittämät), jotka selittivät 81 prosenttia vaihtelusta. Kaikki 20 väittämää säilyi mukana analyysissa, ja väittämä-osio-korrelaatiot vaihtelivat 0,486–0,804. Tulosten perusteella mittari on psykometrisesti käyttökelpoinen yksinäisyyden arviointiin Espanjan kansalliskaartilaisilla.
Mund ja kollegat (2023) tutkivat eri yksinäisyysmittareiden psykometrisia ominaisuuksia aikuisilla kolmessa osatutkimuksessa, joista ensimmäistä tarkastellaan tässä katsauksessa (n = 697). Tarkastelun kohteena olivat Rasch-pohjaiset mittarit, UCLA-LS-mittarin 20:n ja kolmen väittämän versiot sekä yksittäiset kysymykset yksinäisyydestä. Tulosten perusteella kaikki mittarit korreloivat vahvasti keskenään sekä itseraportoituina että eri informanttien (esim. ystävät, perheenjäsenet, kumppanit) raporteissa (r = 0,63–0,66). Itseraportointien ja muiden informanttien tulosten yhteensopivuus oli kohtalainen (keskimäärin r = 0,51). Kaikki mittarit arvioivat luotettavasti samaa latenttia yksinäisyyden konstruktiota, mutta yksittäiset kysymykset voivat antaa hieman suoremman ja toisaalta vähemmän reliaabelin kuvan yksinäisyydestä. Lisäksi yhdessä osatutkimuksessa arvioitiin toistomittausreliabiliteetti, joka oli hyvä (suora kysymys yksinäisyydestä rₓₓ = 0,71–0,74; epäsuora kysymys yksinäisyydestä rₓₓ = 0,82–0,85; yksinäisyyskokemusten frekvenssi rₓₓ = 0,77–0,80).
Käyttökelpoisuus
UCLA:n yksinäisyysmittarin kysely on nopea täyttää, eikä sen tekeminen vaadi erityistä koulutusta. Kyselyn täyttämiseen tarvitaan ainoastaan muistiinpanovälineet, ja pisteytys on yksiselitteinen, joten tulosten tulkinta on helppoa. Mittari soveltuu sekä nuorille että aikuisille.
Kyselyn eri versiot ovat saatavilla verkossa. Suomenkielinen käännös on pyydettävissä, mutta virallista suomennosta ei ole. Mittaria on tutkittu useissa eri kulttuureissa ja kielissä, mutta varsinaisia kulttuurienvälisiä vertailuja ei ole tehty. On mahdollista, että mittari mittaa eri maissa hieman eri asioita, mikä kannattaa huomioida tuloksia tulkittaessa.
Viitearvoja suomalaisille ei ole saatavilla, ja esimerkiksi Espanjan kansalliskaartin pisteitä ei voi helposti yleistää muihin väestöihin. Mittarin hyväksyttävyydestä ja tutkittavien mahdollisesta keskeyttämisestä ei ole raportoitu tietoa Suomessa.
Kokonaisuudessaan mittarin käyttökelpoisuus on kirjoittajien arvioimana kohtalaista. Sen käyttö on helppoa ja nopeaa, mutta viitearvojen puuttuminen ja kulttuurinen herkkyys rajoittavat sen tulosten sovellettavuutta Suomessa.
Pohdinta
Tässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa pyrittiin vastaamaan tutkimuskysymykseen ”Millainen näyttö on UCLA Loneliness Scale -mittarin psykometrisista ominaisuuksista nuorten ja aikuisten yksinäisyyden mittaamisessa?” Katsauksessa tarkasteltiin neljää nuorilla tehtyä ja yhdeksää aikuisilla tehtyä tutkimusta, jotka raportoivat UCLA-LS-mittarin psykometrisia ominaisuuksia. Tutkimukset on tehty 2000-luvulla Maailmanpankin luokittelemissa korkean tulotason maissa, ja kaikki arvioidut tutkimukset ovat vertaisarvioituja. Kaksi tutkimuksista koskee suomalaisia aikuisia, ja yksi tutkimus on tehty tanskalaisilla nuorilla.
Katsaukseen valittujen tutkimusten perusteella UCLA-LS-mittarin validiteetti osoittautui hyväksi, mikä on ristiriidassa aiempien katsausten tulosten kanssa (Alsubheen ym., 2023; Cole ym., 2021). Mittarin faktorirakennetta tarkasteltiin 11 tutkimuksessa. Faktorirakenteessa oli vaihtelua, ja katsaukseen valikoituneiden tutkimusten perusteella mittari jakautui joko yhteen, kahteen tai kolmeen ulottuvuuteen. Kahden tai kolmen faktorin rakenne todettiin useammin sopivaksi kuin yhden faktorin rakenne. Huomattavaa johdonmukaisuutta tutkimuksissa oli kuitenkin väittämien jakautumisessa ulottuvuuksiin niiden muotoilun perusteella. Kahden faktorin rakenteeseen päätyneissä tutkimuksissa ulottuvuudet muodostuivat kielteisesti ja myönteisesti muotoilluista väittämistä, ja kolmen faktorin rakenteeseen päätyneissä tutkimuksissa yksi ulottuvuus sisälsi kielteisesti muotoillut väittämät, ja myönteisesti muotoillut väittämät jakautuivat kahdeksi ulottuvuudeksi.
Tutkimuksista voisi siis myös vetää johtopäätöksen, että Russellin (1996) esittämä faktorirakenne (yksi yksinäisyys ja kaksi vastaustyyliä mittaavaa faktoria) on edelleen uskottava tulkinta, jota tulisi testata kilpailevana hypoteesina. Yksikään katsaukseen sisältynyt tutkimus ei testannut metodifaktoreita sisältäviä malleja. Kielteisesti ja myönteisesti muotoiltujen väittämien aiheuttamista metodivaikutuksista on paljon näyttöä myös muiden konstruktioiden tutkimuksessa; yksi tunnetuimmista esimerkeistä on Rosenbergin itsetuntomittari (Rosenberg, 1989). Mittarin faktorirakenne määrittää sen, tulisiko mittarille laskea yksi vai ulottuvuuskohtainen pistemäärä. Yhden yksinäisyyspistemäärän käyttö tutkimuksissa saattaa tuottaa hyvin erilaisia tuloksia kuin esimerkiksi emotionaalisen ja sosiaalisen yksinäisyyden pistemäärien käyttö. Toisaalta metodivaikutusten aiheuttaman vaihtelun sisällyttäminen yksinäisyyden vaihteluun voi aiheuttaa systemaattista mittausvirhettä tuloksiin, mikä saattaa näyttäytyä vääristyneinä ryhmäkeskiarvoina (Mellenbergh, 1989).
Konvergenssi- ja erotteluvaliditeettia tutkittiin arvioimalla yksinäisyyden pistemäärän korrelaatiota muihin mittareihin kahdeksassa tutkimuksessa. Yksinäisyysmittarin yhteydet muihin mittareihin olivat odotusten mukaisia. Yksinäisyyden pistemäärä korreloi positiivisesti haitalliseksi miellettävien ominaisuuksien kuten masennusoireiden kanssa ja negatiivisesti myönteiseksi miellettävien ominaisuuksien kuten läheisten ystävien määrän kanssa sekä heikosti iän ja taloudellisten vaikeuksien kanssa.
Kriteerivaliditeettia ei arvioitu katsaukseen valituissa tutkimuksissa. Muutosherkkyyttä ei suoraan tutkittu, joten mittarin sopivuudesta interventioiden vasteeksi ja osoittamaan intervention aiheuttamaa muutosta tuloksissa ei ole näyttöä. Yhdessä tutkimuksessa (Junttila ym., 2013) tarkasteltiin faktorirakennetta yhtä aikaa kolmessa aikapisteessä äideillä ja isillä, ja tutkimuksessa löydettiin 12 faktorille yhtä aikaa sopiva malli. Faktoreiden yhtäaikainen ulotteisuustesti ei kuitenkaan takaa sitä, että malli olisi muutoin invariantti yli ajan tai eri ryhmien välillä.
UCLA-LS-mittarin reliabiliteetti tutkituissa väestöissä oli erinomainen, mikä on samansuuntainen tulos kuin aiemmassa katsauksessa (Vassar & Crosby, 2008). Reliabiliteettia arvioitiin pääasiassa väittämien sisäisen yhteneväisyyden perusteella joko Cronbachin alfalla tai McDonaldin omegalla. Alfan ja omegan käytön oletettu mittarin yksiulotteisuus ei toteutunut kuin yhdessä tutkimuksessa, joten kertoimet saattavat olla merkittävän harhaisia, ja siksi niitä tulee tulkita varovasti. Osassa tutkimuksia laskettiin kuitenkin myös faktorikohtaiset reliabiliteettikertoimet. Pienin alfakerroin oli suomalaisessa tutkimuksessa (Junttila ym., 2015), mutta siinäkin kerroin oli kuitenkin riittävän suuri hyväksi reliabiliteetiksi. Toistomittausreliabiliteetti oli hyvä yhden tutkimuksen (Mund ym., 2023) perusteella.
UCLA-LS-mittarin viitearvoihin ei pystytä katsauksen perusteella ottamaan kantaa. Vain yksi tutkimus (López Vega ym., 2022) raportoi pistemäärien viitearvoja, mutta siinäkään niiden muodostaminen ei varsinaisesti ollut tutkimustehtävänä. Lisäksi tutkimuksen väestöotos, Espanjan kansalliskaarti, oli hyvin erilainen verrattuna suomalaisiin nuoriin tai vanhempiin.
Mittarin käyttökelpoisuus on kohtalainen. Mittari vaikuttaa helppokäyttöiseltä, sillä sen englanninkielinen versio on ladattavissa verkosta maksutta sekä se on melko lyhyt ja nopea täyttää joko itsearviointina, haastatteluna tai esimerkiksi läheisen avulla. Kyselyn käyttämiseksi ei tarvita koulutusta, ja kyselyn tulokset on helppo pisteyttää. Kyselyn käyttöä hankaloittavat kuitenkin mittarin virallisen suomenkielisen käännöksen puute ja se, ettei kyselyn pistemäärille ole suomalaisia tai edes pohjoismaisia viitearvoja. Käyttökelpoisuuden parantamiseksi tulisi aloittaa kyselyn huolellisesta kääntämisestä ja käännöksen sopivuuden testaamisesta suomalaisilla. On muistettava, ettei UCLA-LS (versio 3) -mittarin psykometrisia ominaisuuksia ole koskaan tarkasteltu Suomessa.
Katsauksen vahvuudet ja rajoitukset
Katsauksen vahvuutena on, että se perustuu vertaisarvioituihin tutkimuksiin ja kansainvälisesti tunnustettuihin psykometrisen arvioinnin kriteereihin. Lisäksi mukana on sekä nuorista että aikuisista koostuvilla aineistoilla tehtyjä tutkimuksia useista eri maista, mikä vahvistaa tulosten vertailtavuutta ja antaa laajemman kuvan mittarin toimivuudesta eri väestöissä, vaikka kiinnostus kohdistuu mittarin käyttöön suomalaisessa kontekstissa.
Katsauksen heikkous on, että suomalaista aineistoa on niukasti, eikä yksikään tutkimus ole arvioinut UCLA-LS-mittarin psykometrisia ominaisuuksia suomalaisilla nuorilla. Tämä rajoittaa tulosten sovellettavuutta suomalaisessa kontekstissa. Lisäksi valikoituneiden tutkimusten metodologinen vaihtelu (esim. eri versiot mittarista, erilaiset tilastolliset menetelmät) vaikeuttaa tulosten suoraviivaista vertailua. Keskeinen rajoitus on myös se, että mittarin kehittäjä ei ole määritellyt yksinäisyyden käsitettä tarkasti. Tämä heikentää käsitteellistä perustaa ja voi vaikuttaa siihen, miten psykometriset ominaisuudet tulkitaan eri väestöissä.
Johtopäätökset
UCLA-LS-mittari eri versioineen on paljon tutkittu ja käyttöön vakiintunut yksinäisyyden mittari. Mittarin faktorirakenne on kohtalainen, koska siitä kiistellään yhä ja monia erilaisia malleja on ehdotettu. Russellin (1996) tutkimuksessa ehdotettu faktorirakenne (yksi yksinäisyysulottuvuus ja kaksi riippumatonta vastaustyyliä mittaavaa metodifaktoria) on yhä varteenotettava selitysmalli, jonka sopivuutta kannattaisi arvioida tulevissa tutkimuksissa. Suomalaisille aikuisille on sovitettu kaksi erilaista kahden faktorin rakennetta (9 ja 12 väittämää) eri tutkimuksissa, ja kyselyn kolmatta versiota ei ole tutkittu suomalaisilla. Tästä syystä UCLA-LS-mittarin soveltuvuutta aikuisten suomalaisten yksinäisyyden mittaamiseen tulisi vielä arvioida kriittisesti. Suomalaisilla nuorilla mittaria ei ole arvioitu ollenkaan, joten tulisi erityisesti tarkastella mittarin soveltuvuutta nuorten suomalaisten yksinäisyyden arviointiin. UCLA-LS-mittari korreloi odotetun suuntaisesti muiden mittareiden kanssa. Mittarin muutosherkkyyttä ei kuitenkaan ole suoraan tutkittu, joten UCLA-LS-mittarin kykyä osoittaa yksinäisyyden muutoksia intervention vastemuuttujana tulisi arvioida jatkotutkimuksissa ennen käyttöä.
Kirjallisuuskatsaus tuo uutta tietoa erityisesti siitä, että vaikka UCLA-LS-mittarin reliabiliteetti on vahva eri väestöissä, sen faktorirakenne on edelleen monitulkintainen. Tämä havainnollistaa, että yksinäisyyden mittaamiseen liittyy yhä teoreettista ja metodologista epävarmuutta. Jatkossa tarvitaan tutkimuksia, joissa mittarin rakenne ja muutosherkkyys arvioidaan systemaattisesti myös suomalaisessa aineistossa sekä nuorten että aikuisten ryhmissä. Lisäksi olisi hyödyllistä vertailla UCLA-LS-mittaria muihin yksinäisyyden mittareihin, jotta sen vahvuudet ja rajoitukset suhteessa vaihtoehtoisiin mittareihin voidaan paremmin tunnistaa.
Kirjallisuuskatsauksen perusteella UCLA-LS-mittarilla tuotetuilla pistemäärillä on hyvä validiteetti ja erinomainen reliabiliteetti. Mittarilla on kohtalainen käyttökelpoisuus, mutta viitearvot pistemäärille puuttuvat.
RAHOITTAJATIEDOT JA SIDONNAISUUDET: Ei sidonnaisuuksia tai erillisrahoitusta. Heidi Backman työskentelee erityisasiantuntijana Itlalla.
KIITOKSET: Haluamme esittää lämpimät kiitokset norjalaisen PsykTestbBarn-portaalin toimitukselle. Mittareiden arvioinnin kehittämistä ja arviointityötä ovat tukeneet erityisesti apulaispäätoimittaja Monica Martinussen, päätoimittaja Siri Saugestad Helland ja verkkotoimittaja Brynhildur Axelsdottir.
Adams, G. R., Openshaw, D. K., Bennion, L., Mills, T. & Noble, S. (1988). Loneliness in late adolescence: A social skills training study. Journal of Adolescent Research, 3(1), 81–96. https://doi.org/10.1177/074355488831007
Alsubheen, S. A., Oliveira, A., Habash, R., Goldstein, R. & Brooks, D. (2023). Systematic review of psychometric properties and cross-cultural adaptation of the University of California and Los Angeles loneliness scale in adults. Curr Psychol, 42(14), 11819–11833. https://doi.org/10.1007/s12144-021-02494-w
American Educational Research Association, American Psychological Association & National Council on Measurement in Education (Eds.) (2014). Standards for educational and psychological testing. American Educational Research Association.
Anderson, L. R. & Malikiosi-Loizos, M. (1992). Reliability data for a Greek translation of the Revised UCLA Loneliness Scale: comparisons with data from the USA. Psychological Reports, 71(2), 665–666. https://doi.org/10.2466/pr0.1992.71.2.665
Boffo, M., Mannarini, S. & Munari, C. (2012). Exploratory structure equation modeling of the UCLA Loneliness Scale: A contribution to the Italian adaptation. TPM-Testing, Psychometrics, Methodology in Applied Psychology, 19(4), 345–363. https://doi.org/10.4473/TPM19.4.7
Borges, Á., Prieto, P., Ricchetti, G., Hernández-Jorge, C. & Rodríguez-Naveiras, E. (2008). Validación cruzada de la factorización del Test UCLA de Soledad. Psicothema, 20(4), 924–927.
Bottaro, R., Valenti, G. D. & Faraci, P. (2023). Assessment of an epidemic urgency: Psychometric evidence for the UCLA Loneliness Scale. Psychology Research and Behavior Management, 2843–2855. https://doi.org/10.2147/PRBM.S406523
Cole, A., Bond, C., Qualter, P. & Maes, M. (2021). A systematic review of the development and psychometric properties of loneliness measures for children and adolescents. International journal of environmental research and public health, 18(6), 3285. https://doi.org/10.3390/ijerph18063285
Covidence. (n.d.). Covidence systematic review software. Veritas Health Innovation. https://www.covidence.org/De Grâce, G.-R., Joshi, P. & Pelletier, R. (1993). L’Échelle de solitude de l’Université Laval (ÉSUL): Validation canadienne-francaise du UCLA Loneliness Scale. Canadian Journal of Behavioural Science, 25(1), 12–27. https://doi.org/10.1037/h0078812
de Vet, H. C. W., Terwee, C. B., Mokkink, L. B. & Knol, D. L. (2011). Measurement in medicine: Practical guides to biostatistics and epidemiology. Cambridge University Press. https://doi.org/10.1017/CBO9780511996214
Dussault, M., Fernet, C., Austin, S. & Leroux, M. (2009). Revisiting the factorial validity of the Revised UCLA Loneliness Scale: A test of competing models in a sample of teachers. Psychological Reports, 105(3), 849–856. https://doi.org/10.2466/PR0.105.3.849-856
Döring, N. & Bortz, J. (1993). Psychometrische Einsamkeitforschung: Deutsche Neukonstruktion der UCLA Loneliness Scale. Diagnostica, 39(3), 224–239.
Evers, A., Hagemeister, C., Høstmælingen, A., Lindley, P., Muñiz, J. & Sjöberg, A. (2013). EFPA review model for the description and evaluation of psychological and educational tests: Test review form and notes for reviewers (Version 4.2.6). European Federation of Psychologists’ Associations.
Evers, A., Lucassen, W., Meijer, R., & Sijtsma, K. (2015). COTAN review system for evaluating test quality. Nederlands Instituut van Psychologen.Faustino, B., Lopes, P., Oliveira, J., Campaioli, G., Rondinone, M., Bomfim, H. & Germano, L. (2019). Psychometric and rash analysis of the UCLA loneliness Scale-16 in a Portuguese sample of older adults. Psychological Studies, 64(2), 140–146. https://doi.org/10.1007/s12646-019-00483-5
Gosling, C. J., Colle, R., Cartigny, A., Jollant, F., Corruble, E. & Frajerman, A. (2024). Measuring loneliness: a head-to-head psychometric comparison of the 3-and 20-item UCLA Loneliness Scales. Psychological Medicine, 54(14), 3821–3827. https://doi.org/10.1017/S0033291724002083
Hartshorne, T. S. (1993). Psychometric properties and confirmatory factor analysis of the UCLA Loneliness Scale. Journal of Personality Assessment, 61(1), 182–195. https://doi.org/10.1207/s15327752jpa6101_14
Hojat, M. (1982). Psychometric characteristics of the UCLA Loneliness Scale: a study with Iranian college students. Educational and Psychological Measurement, 42(3), 917–925. https://doi.org/10.1177/001316448204200328
Hughes, M. E., Waite, L. J., Hawkley, L. C. & Cacioppo, J. T. (2004). A short scale for measuring loneliness in large surveys: Results from two population-based studies. Research on Aging, 26(6), 655–672. https://doi.org/10.1177/0164027504268574
Junttila, N., Ahlqvist-Björkroth, S., Aromaa, M., Rautava, P., Piha, J., Vauras, M., Lagström, H. & Räihä, H. (2013). Mothers’ and fathers’ loneliness during pregnancy, infancy and toddlerhood. Psychology and Education, 50, 98–104.
Junttila, N., Ahlqvist‐Björkroth, S., Aromaa, M., Rautava, P., Piha, J. & Räihä, H. (2015). Intercorrelations and developmental pathways of mothers’ and fathers’ loneliness during pregnancy, infancy and toddlerhood–STEPS study. Scandinavian Journal of Psychology, 56(5), 482–488. https://doi.org/10.1111/sjop.12241
Kauhanen, J. (2016). Yksinäisen terveys. Teoksessa J. Saari (toim.), Suomalaisten yksinäisyys, (s. 96–113). Gaudeamus.
Kwiatkowska, M. M., Rogoza, R. & Kwiatkowska, K. (2017). Analysis of the psychometric properties of the Revised UCLA Loneliness Scale in a Polish adolescent sample. Current Issues in Personality Psychology, 6(2), 164–170. https://doi.org/10.5114/cipp.2017.69681
Lagström, H., Rautava, P., Kaljonen, A., Räihä, H., Pihlaja, P., Korpilahti, P., … & Niemi, P. (2013). Cohort profile: Steps to the healthy development and well-being of children (the STEPS Study). International journal of epidemiology, 42(5), 1273-1284. https://doi.org/10.1093/ije/dys150
Lamm, H. & Stephan, E. (1987). Loneliness among German university students: Some correlates. Social Behavior and Personality: An International Journal, 15(2), 161–164. https://doi.org/10.2224/sbp.1987.15.2.161
Lasgaard, M. (2007). Reliability and validity of the Danish version of the UCLA Loneliness Scale. Personality and individual differences, 42(7), 1359–1366. https://doi.org/10.1016/j.paid.2006.10.013
Lee, J. & Cagle, J. G. (2017). Validating the 11-item Revised University of California Los Angeles scale to assess loneliness among older adults: An evaluation of factor structure and other measurement properties. The American Journal of Geriatric Psychiatry, 25(11), 1173–1183. https://doi.org/10.1016/j.jagp.2017.06.004
López Vega, D. J., Olvera, F. J. D. R. & Bernal, A. M. R. (2014). Análisis psicométrico de la Escala de Soledad de UCLA (Versión 3) en una muestra de guardias civiles. Apuntes de psicología, 32(3), 289–294. https://doi.org/10.55414/mxgrzj44
Mahon, N. E., & Yarcheski, A. (1990). The dimensionality of the UCLA Loneliness Scale in early adolescents. Research in Nursing & Health, 13(1), 45-52. https://doi.org/10.1002/nur.4770130108
McNeish, D. (2018). Thanks coefficient alpha, we’ll take it from here. Psychological Methods, 23(3), 412–433. https://doi.org/10.1037/met0000144
McWhirter, B. T. (1990). Factor analysis of the Revised UCLA Loneliness Scale. Current Psychology: A Journal for Diverse Perspectives on Diverse Psychological Issues, 9(1), 56–68. https://doi.org/10.1007/BF02686768
Miller, T. R. & Cleary, T. A. (1993). Direction of wording effects in balanced scales. Educational and psychological measurement, 53(1), 51–60. https://doi.org/10.1177/0013164493053001004
Mund, M., Maes, M., Drewke, P. M., Gutzeit, A., Jaki, I. & Qualter, P. (2023). Would the real loneliness please stand up? The validity of loneliness scores and the reliability of single-item scores. Assessment, 30(4), 1226–1248. https://doi.org/10.1177/10731911221077227
Newcomb, M. D. & Bentler, P. M. (1986). Loneliness and social support: A confirmatory hierarchical analysis. Personality and social psychology bulletin, 12(4), 520–535. https://doi.org/10.1177/0146167286124015.
Neto, F. (2014). Psychometric analysis of the short-form UCLA loneliness scale (ULS-6) in older adults. European Journal of Ageing, 11(4), 313–319. https://doi.org/10.1007/s10433-014-0312-1
Niu, L., Jia, C., Ma, Z., Wang, G., Yu, Z. & Zhou, L. (2018). The validity of proxy-based data on loneliness in suicide research: A case-control psychological autopsy study in rural China. BMC Psychiatry, 18(1), 1–8. https://doi.org/10.1186/s12888-018-1687-x
Oshagan, H. & Allen, R. L. (1992). Three loneliness scales: An assessment of their measurement properties. Journal of Personality Assessment, 59(2), 380–409. https://doi.org/10.1207/s15327752jpa5902_13
Pretorius, T. B. (1993). The metric equivalence of the UCLA Loneliness Scale for a sample of South African students. Educational and Psychosocial Measurement, 53(1), 233–239. https://doi.org/10.1177/0013164493053001026
RBUP. (n.d.). PsykTestBarn. Regionalt kunnskapssenter for barn og unges psykiske helse. https://psyktestbarn.r-bup.no
Rosenberg, M. (1989). Society and the Adolescent Self-Image. Wesleyan University Press (Revised edition).
Ruchkin, V. V., Eisemann, M. & Hägglof, B. (1999). Hopelessness, loneliness, self-esteem, and personality in Russian male delinquent adolescents versus controls. Journal of Adolescent Research, 14(4), 466–482. https://doi.org/10.1177/0743558499144005
Russell, D., Peplau, L. A. & Ferguson, M. L. (1978). Developing a measure of loneliness. Journal of Personality Assessment, 42(3), 290–294. https://doi.org/10.1207/s15327752jpa4203_11
Russell, D., Peplau, L. A. & Cutrona, C. E. (1980). The revised UCLA Loneliness Scale: Concurrent and discriminant validity evidence. Journal of Personality and Social Psychology, 39(3), 472–480. https://psycnet.apa.org/doi/10.1037/0022-3514.39.3.472
Russell, D. W. (1996). UCLA Loneliness Scale (Version 3): Reliability, validity, and factor structure. Journal of Personality Assessment, 66(1), 20–40. https://doi.org/10.1207/s15327752jpa6601_2
Saari, J. (2010). Yksinäisten yhteiskunta. Sanoma Pro Oy.
Sacchi, C. & Richaud de Minzi, M. C. (1997). UCLA’s revised scale of loneliness: an Argentinean adaptation. Revista Argentina de Clinica Psicológica, 6(1), 43–53.
Shevlin, M., Murphy, S. & Murphy, J. (2015). The latent structure of loneliness: testing competing factor models of the UCLA loneliness scale in a large adolescent sample. Assessment, 22(2), 208–215. https://doi.org/10.1177/1073191114542596
Sijtsma, K. (2009). On the use, the misuse, and the very limited usefulness of Cronbach’s alpha. Psychometrika, 74(1), 107–120. https://doi.org/10.1007/s11336-008-9101-0
Streiner, D. L. & Norman, G. R. (2008). Health measurement scales: A practical guide to their development and use (4th ed.). Oxford University Press.
Takács, J., Katona, Z. B. & Ihász, F. (2024). Psychometric properties of the Hungarian UCLA Loneliness Scale among adolescents. A search for the meaning of loneliness in the young population. European Journal of Mental Health, 19, e0034, 1–16. https://doi.org/10.5708/EJMH.19.2024.0034
Uruk, A. C. & Demir, A. (2003). The role of peers and families in predicting the loneliness level of adolescents. Journal of Psychology: Interdisciplinary and Applied, 137(2), 179–194. https://doi.org/10.1080/00223980309600607
Valkeinen, H., Anttila, H. & Paltamaa, J. (2025). Opas toimintakykymittareiden arviointiin (Työpaperi 32/2025). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Vassar, M., & Crosby, J. W. (2008). A reliability generalization study of coefficient alpha for the UCLA Loneliness Scale. Journal of Personality Assessment, 90(6), 601–607. https://doi.org/10.1080/00223890802388624
Weiss, R. S. (ed). (1973). Loneliness: The experience of emotional and social isolation. Mass: MIT Press.
Wilson, D., Cutts, J., Lees, I., Mapungwana, S. & Maunganidze, L. (1992). Psychometric properties of the revised UCLA Loneliness Scale and two short-form measures of loneliness in Zimbabwe. Journal of Personality Assessment, 59(1), 72–81. https://doi.org/10.1207/s15327752jpa5901_7
Zakahi, W. R. & Duran, R. L. (1982). All the lonely people: The relationship among loneliness, communicative competence, and communication anxiety. Communication Quarterly, 30(3), 203–209. https://doi.org/10.1080/01463378209369450
Kirjoittajat
Reeta Kankaanpää
YTM, väitöskirjatutkija INVEST tutkimuskeskus ja lippulaivahanke Turun yliopisto
Nuorten itsensä tuottama tieto ilon kokemuksista on keskeistä nuorten hyvinvoinnin ymmärtämiseksi. Tämä tieto mahdollistaa nuorten kokemusten huomioimisen ja tukemisen tavoilla, jotka vastaavat heidän omia tarpeitaan ja näkemyksiään.
Tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten ilon aiheita sekä tilastollisin että laadullisin menetelmin. Tämä monimetodologinen lähestymistapa mahdollisti ilon ilmiön eri ulottuvuuksien laajemman tarkastelun ja syvällisemmän ymmärtämisen.
Tilastollinen analyysi mahdollisti ilon ilmiön laajuuden ja jakautumisen tarkastelun koko aineistossa. Tämä menetelmä tarjosi kvantitatiivisen pohjan, jonka avulla voitiin tunnistaa ilon kokemusten yleisyys ja jakautuminen eri nuorten ryhmien kesken. Laadullinen analyysi syvensi ymmärrystä ilon merkityksistä ja kontekstuaalisista ulottuvuuksista sukupuolittain.
Nuorten ilon aiheet olivat arkisia ja liittyivät sosiaalisiin suhteisiin, harrastamiseen, toimeentuloon, terveyteen, tulevaisuuteen ja merkityksellisyyden kokemuksiin. Ilon lähteet olivat moninaisia ja käsittivät sekä yksilöllisiä että yhteisöllisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat nuorten hyvinvointiin.
Ikä ja sukupuoli vaikuttivat siihen, miten ilon aiheita painotettiin. Nuorten painotukset ja kokemukset ilon lähteistä olivat yhteydessä heidän ikäryhmäänsä ja sukupuoleensa, mikä osoittaa, että ilon aiheet ovat erilaisia ikävaiheissa ja sukupuolilla.
Tutkimuksessa tarkasteltiin Ungarin ja kollegojen (2007) esittämää resilienssin seitsemän jännitteen teoriaa, jonka mukaan resilienssi – eli kyky toipua vastoinkäymisistä, sopeutua muutoksiin ja jatkaa toimintaa vaikeuksista huolimatta –muodostuu dynaamisena ja monimutkaisena prosessina, jossa yksilön tunteet, valinnat ja kokemukset voivat olla ristiriitaisia. Teoria auttaa ymmärtämään, miten nuoret käsittelevät ilon ja vaikeuksien välistä jännitettä ja navigoivat elämän haasteiden ja ilon kokemusten välillä.
Tämä tutkimus edistää nuorten hyvinvointia tuottamalla nuorten ilon aiheista tietoa, jota voidaan hyödyntää nuorten palveluissa. Tieto nuorten ilon lähteistä mahdollistaa palveluiden kohdentamisen niin, että ne tukevat nuorten kykyä kohdata haasteita, kehittävät elämänhallintaa ja vahvistavat hyvinvointia kestävästi.
Johdanto
Nuorten pahoinvoinnista ja sen syistä on jo tietoa, mutta vähemmän on tietoa tekijöistä, jotka tuottavat iloa nuorten elämään. Tässä artikkelissa tarkastelemme 16–29-vuotiaiden hyvinvoivien suomalaisten nuorten ilon aiheita.
Tutkimukset osoittavat, että lasten ja nuorten subjektiivinen koettu hyvinvointi ja erityisesti mielen hyvinvointi on heikentynyt (Hemberg ym., 2022; Kukko ym., 2025; Marquez & Long, 2021). Ilon aiheiden tutkiminen on perusteltua, sillä nuoret tarvitsevat epävarmassa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa myönteistä viestintää ja toivoa vahvistavia näkökulmia. Toivoon perustuva lähestymistapa tukee nuorten resilienssiä ja psyykkistä hyvinvointia (Ungar, 2012).
Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa nuorten kokemista ilon aiheista, jotta saadaan monipuolisempia tarttumapintoja hyvinvoinnin edistämiseen, ongelmien ennaltaehkäisyyn, palveluihin ja ennen kaikkea nuorten arkeen. Pyrimme muuttamaan nuoria koskevaa ongelmakeskeistä yhteiskunnallista keskustelua kohti nuorten vahvuuksien huomioimista.
”Nuorten pahoinvoinnista ja sen syistä on jo tietoa, mutta vähemmän on tietoa tekijöistä, jotka tuottavat iloa nuorten elämään.”
Nuorten hyvinvoinnin tukemisen merkitys tulee ilmeiseksi myös Nuorisobarometrin (Kiilakoski, 2023) ja Kouluterveyskyselyn (Helenius & Kivimäki, 2023) tulosten perusteella: nuorten tyytyväisyys elämään on heikentynyt. Viimeisin ZekkiSuomi-tilannekuva (2025) tarkentaa, että nuoret tarvitsevat lisää tukea erityisesti itsetunnon vahvistamiseen ja elämänhaasteiden voittamiseen.
Artikkelimme kyselyaineistossa nuoria pyydettiin arvioimaan, kuinka tyytyväisiä he ovat elämäntilanteeseensa hyvinvoinnin eri ulottuvuuksilla, sekä kuvailemaan, mitkä asiat tuottavat heille iloa. Tyytyväisyys kertoo siitä, missä määrin nuori voi elää tavoittelemaansa elämää. Tällöin kyse on haluista (wants), joihin esimerkiksi nuorisokulttuuri vaikuttaa. Yhteiskunnan arvot ja normit vaikuttavat siihen, millaisia ihanteita nuoret omaksuvat (Wang ym., 2016). Tutkimuksen mukaan (Kainulainen, 2023) tyytyväisyyteen vaikuttavat yhtä voimakkaasti myös tunteet, jotka kertovat tarpeiden (needs) tyydyttymisestä. Tunteet antavat ihmiselle signaalin siitä, onko tilanne tyydyttävä vai tulisiko sitä pyrkiä jotenkin muuttamaan (Veenhoven, 2008). Sekä kognitiivinen arvio että emotionaalinen kokemus kertovat nuorten tyytyväisyydestä elämäntilanteeseensa.
”Ilon aiheiden tutkiminen on perusteltua, sillä nuoret tarvitsevat epävarmassa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa myönteistä viestintää ja toivoa vahvistavia näkökulmia. Toivoon perustuva lähestymistapa tukee nuorten resilienssiä ja psyykkistä hyvinvointia.”
Tämän tutkimuksen tuloksia tulkitaan Ungarin ja kumppaneiden (2007) seitsemän kohdan ”tensions of resilience” -mallin eli resilienssin seitsemän jännitteen kautta. Pohdimme, millaisia merkityksiä nuorten ilon ilmaisut saavat kunkin jännitteen kontekstissa. Tämä mahdollistaa syvällisen näkökulman ilon ja resilienssin välisiin yhteyksiin. Ungarin ja kumppaneiden (2007) teoria tukee hyvinvoivien nuorten ilon kokemusten tutkimista, koska resilienssi ei ole vain selviytymistä vaikeuksista vaan myös vahvuuksien ylläpitämistä. Teoria tuo esiin ilon ja myönteisten tunteiden roolin resilienssissä ja mahdollistaa ilon merkityksen tarkastelun osana hyvinvointia.
Tutkimuskysymyksemme ovat:
Kuinka suuri osuus 16–29-vuotiaista suomalaisnuorista on elämäänsä hyvin tyytyväisiä ja keitä he ovat?
Mitkä asiat tuottavat näille hyvinvoiville nuorille iloa heidän itsensä kuvailemana?
Olemme erottaneet kyselyaineistosta hyvinvoivien nuorten joukon ja tarkastelleet aineiston avovastausten nuorten omista sanoituksista sitä, mitkä asiat heidän elämässään tuottavat iloa ja hyvää mieltä. Hyvinvoivien nuorten tarinat tuovat esiin nuorten näkökulmia siitä, mikä elämässä tuntuu ilahduttavalta. Voimavaralähtöinen näkökulma pyrkii tunnistamaan tekijöitä, jotka lisäävät nuorten iloa.
Tutkimuksen keskeiset käsitteet ja ilo aiemmassa tutkimuksessa
Tutkimuksen keskeiset käsitteet – subjektiivinen hyvinvointi, onnellisuus, resilienssi ja ilon aiheet – ovat keskeisiä nuorten elämänlaadun ja hyvinvoinnin ymmärtämisessä. Hyvinvointi määritellään usein subjektiiviseksi kokemukseksi, joka liittyy nuorten kykyyn elää tavoitteitaan ja toiveitaan vastaavaa elämää (Kainulainen, 2023). Onnellisuus puolestaan viittaa tilaan, jossa nuori kokee elämänsä merkitykselliseksi ja täyttymykselliseksi, mikä ilmenee muun muassa ilon kokemuksina arjessa. Tämä käsitys onnellisuudesta viittaa hedoniseen hyvinvointiin eli yksilön omaan tunteeseen hyvinvoinnistaan (Das ym., 2020).
Tunteet ovat keskeinen osa koettua hyvinvointiamme. Dienerin (1984) termi subjektiivinen hyvinvointi (subjective well-being, SWB) pitää sisällään sekä kognitiivisen arvion elämästä että positiiviset ja negatiiviset tunteet (Proctor, 2014). Tunteiden on arvioitu olevan hyvin merkittävässä roolissa onnellisuutemme ja elämään tyytyväisyytemme muodostumisessa (Giuntoli ym., 2020; Veenhoven, 2009). Diener ja Biswas-Diener (2008) korostavat, että onnellisuus tuo mukanaan monia hyötyjä, joita ovat muun muassa parempi vastustuskyky sairauksille, lisääntynyt luovuus ja parempi kyky saavuttaa asettamiaan tavoitteita. Fredrickson ja kumppanit (2008) taas esittävät, että onnellisuus ja positiivisuus auttavat rakentamaan psykologisia, sosiaalisia ja fyysisiä voimavaroja, jotka puolestaan edistävät hyvinvointia ja resilienssiä.
”Pyrimme muuttamaan nuoria koskevaa ongelmakeskeistä yhteiskunnallista keskustelua kohti nuorten vahvuuksien huomioimista.”
Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että ystävyyssuhteet ja sosiaalinen vuorovaikutus ovat keskeisiä ilon lähteitä nuorille. Nuoret mainitsivat ilon lähteikseen muun muassa ajan viettämisen ystävien kanssa, musiikin, liikunnan ja eläimet (Wright ym., 2025). Toimiva perhedynamiikka ja läheiset perhesuhteet tukevat nuorten psyykkistä hyvinvointia ja auttavat ehkäisemään negatiivisia tunteita (Izzo ym., 2022). Hyvä itsetunto, sosiaaliset taidot ja kouluympäristön tuki ovat yhteydessä nuorten onnellisuuteen (Natvig ym., 2003). Tasapaino opiskelun ja vapaa-ajan välillä sekä aktiivinen osallistuminen harrastuksiin, kuten liikuntaan ja kulttuuritoimintaan, lisäävät nuorten hyvinvointia (Kim ym., 2024). Gray ja kumppanit (2013) ovat osoittaneet, että iän, sukupuolen ja perhesuhteiden kaltaiset sosiodemografiset tekijät vaikuttavat nuorten hyvinvointiin ja ilon kokemuksiin. Lisäksi itsetunto, minäkuva ja tunneäly ovat keskeisiä nuorten ilon ja onnellisuuden kokemuksiin vaikuttavia tekijöitä (Barrera ym., 2019; Guerra-Bustamante ym., 2019).
Onnellisuustutkimus sisältää tutkimuksia elämäntyytyväisyydestä, subjektiivisesta hyvinvoinnista ja muista hyvinvoinnin kokemuksia kartoittavista käsitteistä ja niiden mittareista (Kainulainen, 2022). Tässä tutkimuksessa lähtökohtana on, että nuorten ilonaiheet luovat merkityksiä, jotka heijastuvat heidän koettuun hyvinvointiinsa ja onnellisuuteensa. Diener (1984) toteaakin, että subjektiiviseen hyvinvointiin sisältyy positiivisia ulottuvuuksia. Se ei ole siis pelkästään negatiivisten tekijöiden puuttumista. Koska nämä käsitteet eivät ole yksiselitteisiä, tarvitsemme lisää tietoa onnellisuuden ja siihen vaikuttavien tekijöiden välisestä suhteesta (Kainulainen, 2022).
Ungarin jänniteteoria perustuu ajatukseen, että resilienssiä syntyy, kun nuori kykenee ratkaisemaan tietyt seitsemän universaalia jännitettä kulttuurisesti merkityksellisillä tavoilla (Ungar, 2008). Nämä jännitteet ovat:
pääsy aineellisiin resursseihin (Access to material resources)
ihmissuhteet (Relationships)
identiteetti (Identity)
valta ja kontrolli (Power and control)
kulttuuriin sitoutuminen (Cultural adherence)
sosiaalinen oikeudenmukaisuus (Social justice)
yhteenkuuluvuus (Cohesion).
Resilientit nuoret ovat niitä, jotka onnistuvat navigoimaan jännitteiden läpi säilyttäen toimintakykynsä ja kehittymään niiden myötä. He hyödyntävät tähän henkilökohtaisia, perheen, yhteisön ja kulttuurin tarjoamia resursseja paikallisten normien mukaisesti. Jokainen onnistunut ratkaisu lisää nuoren resilienssiä. (Ungar, 2008.)
Tässä tutkimuksessa hyödynnetään Ungarin ja kumppaneiden (2007) resilienssiteoriaa jäsentämään, miten nuorten kokema ilo kytkeytyy hyvinvoinnin rakentumiseen. Iloa voidaan tarkastella keinona ylläpitää psyykkistä joustavuutta, vahvistaa yhteenkuuluvuuden kokemusta sekä luoda etäisyyttä vaikeisiin olosuhteisiin. Resilienssin näkökulmasta ilo ei ole ainoastaan yksilöllinen piirre, vaan se voidaan ymmärtää sekä selviytymisen välineenä että hyvinvoinnin osoituksena. Vaikka ilo ja huumorintaju mainitaan usein yksilöllisen resilienssin ulottuvuuksina, Ungarin (2008) sosioekologisessa mallissa ne nähdään pikemminkin tuloksina onnistuneesta navigoinnista ja neuvottelusta seitsemän keskeisen jännitteen läpi. Tämä prosessi mahdollistaa sen, että nuori pääsee käsiksi terveyttä ja hyvinvointia ylläpitäviin resursseihin, joihin kuuluu myös kyky ja mahdollisuus kokea ilon ja mielihyvän tunteita. Kun nuorten ilon ilmaisut tulkitaan osana resilienssiteoriaa, tulee näkyväksi hyvinvoinnin kokemusten monimuotoisuus, joka rakentuu sosiaalisten, kulttuuristen ja yksilöllisten tekijöiden välisessä suhteessa. Resilienssi voidaan siten ymmärtää nuorten kykynä navigoida ja neuvotella tiensä kohti resursseja, jotka tukevat sekä selviytymistä että hyvinvoinnin tunteiden kokemista.
Aineisto ja tutkimusmenetelmät
Tutkimuksen aineistona on käytetty lokakuussa 2022 kerättyä kyselyaineistoa, jonka vastaajamäärä oli 1 011. Kyseessä on Norstatin verkkopaneelin kautta kerätty otos Manner-Suomen 16–29-vuotiaista nuorista. Vastaajien keski-ikä oli 23 vuotta, ja vastaajista 51,3 prosenttia oli miehiä ja 48,7 prosenttia naisia. Kyselyaineisto on painotettu painokertoimella perusjoukkoa edustavaksi miesten ja naisten, iän ja asuinpaikan mukaan. (Biemer & Christ, 2008.) Kyselylomakkeella kysyttiin muun muassa tulevaisuuden toiveista, peloista, iloa ja hyvää mieltä elämään tuovista asioista, ja mukana oli myös osallisuuteen liittyviä kysymyksiä sekä nuorten elämäntilannetta kartoittavan 3X10D-mittarin kysymykset. Osa oli avoimia kysymyksistä, joihin nuoret saivat itse kirjoittaa vastauksensa. Taustamuuttujina lomakkeella kysyttiin vastaajien ikää, asuinkuntaa sekä sukupuolta (mies vai nainen).
”Tutkimuksen aineistona on käytetty lokakuussa 2022 kerättyä kyselyaineistoa reilulta tuhannelta 16–29-vuotiaalta nuorelta.”
3X10D on itsearviointimittari, jolla vastaaja arvioi elämäntilannettaan kymmenen eri hyvinvoinnin ulottuvuuden kautta. Mittari sisältää kymmenen kysymystä, jotka liittyvät esimerkiksi arjen sujumiseen, ihmissuhteisiin, kotioloihin ja taloudelliseen tilanteeseen. Vastaaja arvioi tyytyväisyyttään näihin ulottuvuuksiin asteikolla 0–10 (tyytymätön vs. tyytyväinen). 3X10D-mittarin tarkka kysymyksenasettelu on seuraavanlainen:
Kun ajattelet nykyhetkeä, kuinka tyytyväinen olet seuraaviin asioihin:
terveydentilaasi
kykyysi voittaa elämässä eteen tulevia asioita
asumisoloihisi
päivittäiseen pärjäämiseesi
perheeseesi
luotettavien ystävien määrään
taloudelliseen tilanteeseesi
omien vahvuuksien kehittämiseen (esim. harrastusten kautta)
itsetuntoosi
elämääsi kokonaisuutena?
3X10D:n on todettu olevan validi mittari, joka tuottaa määrällistä tietoa ihmisen elämäntilanteen ja hyvinvoinnin ongelmakohdista. Lisäksi mittari tuottaa tietoa positiivisista elämänulottuvuuksista, jotka voivat auttaa vaikeuksien voittamisessa. (Kainulainen & Paananen 2021; Paananen ym., 2024)
Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaamiseksi hyödynsimme kyselylomakkeella olleita 3X10D-mittarin kysymyksiä löytääksemme ryhmittelyanalyysin avulla hyvinvoivien nuorten ryhmän. Toiseen tutkimuskysymykseen vastaamiseksi keskityimme näiden hyvinvoivien nuorten vastauksiin iloa ja hyvää mieltä tuovista asioista. Kyselylomakkeella oli yhtenä kysymyksenä ”Mitkä asiat tuovat sinulle iloa ja hyvää mieltä?”, johon nuoret saivat kirjoittaa avoimen vastauksen. Näitä avovastauksia analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä. Tarkemmat analyysikuvaukset esitämme seuraavissa osioissa, joista ensimmäisessä käsitellään aineiston määrällistä analyysiä ja toisessa sen pohjalta toteutettua avovastausten laadullista analyysiä.
”Kyselylomakkeella kysyttiin muun muassa tulevaisuuden toiveista, peloista, iloa ja hyvää mieltä elämään tuovista asioista, ja mukana oli myös osallisuuteen liittyviä kysymyksiä sekä nuorten elämäntilannetta kartoittavan 3X10D-mittarin kysymykset.”
Tämä tutkimus on monimenetelmällinen. Seppänen-Järvelän ja kumppaneiden (2019) kriteereistä tässä tutkimuksessa tunnistetaan useamman kuin yhden metodin ja eri teoreettisten lähestymistapojen käyttö sekä eri komponentteihin perustuvien tulosten integrointi. Tässä tutkimuksessa on yhdistelty menetelmiä siten, että ensimmäistä tutkimuskysymystä varten on erotettu kyselyaineistosta hyvinvoivien nuorten joukko, ja tämän joukon avovastauksista on toista tutkimuskysymystä varten tarkasteltu nuorten itse sanoittamana sitä, mitkä asiat tuottavat iloa ja hyvää mieltä heidän elämäänsä. Koska nuorten ilon aiheet ovat ilmiöinä kompleksisia, sopii niiden tutkimiseen metodinen diversiteetti (Mertens ym., 2016).
3X10D-kysymyspatteristossa pyydettiin vastaajia ajattelemaan nykyhetkeä ja kertomaan asteikolla 0–10, kuinka tyytyväisiä he ovat kymmeneen erilaiseen elämäntilanteen ulottuvuuteen. Kuviossa 1 on esitetty vastausjakaumat niin sanotun liikennevalomallin (Paananen ym., 2024) avulla ja kullekin ulottuvuudelle on annettu vastauskeskiarvo. Vastaukset välillä 0–5 kuvastavat tyytymättömyyttä, 6–7 kuvastavat tilanteen olevan kohtalainen ja 8–10 kuvastavat tyytyväisyyttä elämäntilanteeseen kyseisellä ulottuvuudella. Diener (2006) käytti 11-portaista asteikkoa elämään tyytyväisyyden mittaamiseen ja jakoi vastaajat kolmeen luokkaan: tyytymättömät (0–4), neutraalit (5) ja tyytyväiset (6–10). Liikennevalomallissa neutraalit on sijoitettu tyytymättömien ryhmään, koska heillä on usein tarve muuttaa elämäänsä ollakseen tyytyväisiä. Diener (2006) jakoi tyytyväisten luokan edelleen kahtia niin, että hyvin tyytyväisten ryhmässä elämään tyytyväisyys oli maan keskitasoa (noin 7,8) korkeampi ja kohtalaisen tyytyväisten ryhmässä maan keskitasoa matalampi (vrt. Lindblom & Lindblom, 2017). Tätä jaottelua on liikennevalomallissa sovellettu myös muihin ulottuvuuksiin kuin elämään tyytyväisyyteen.
3X10D-kysymyspatteristo analysoitiin SPSS for Windowsin versiolla 29 käyttämällä k-keskiarvon ryhmittelyanalyysiä (k-means cluster analysis). Ryhmittelyanalyysi ryhmittelee vastaajia joukkoihin, joissa muuttujat ovat mahdollisimman samankaltaisia. Tällaisessa tilanteessa ei ole tiettyä, esimerkiksi teoriaan perustuvaa ryhmittelyperustetta, vaan ryhmittely tapahtuu aineiston pohjalta. (Metsämuuronen, 2008; Meyers ym., 2013)
K-keskiarvon ryhmittelyanalyysi, jossa k viittaa ryhmien määrään, soveltuu aineistoihin, joissa on paljon vastaajia, mutta melko vähän muuttujia. Tässä tapauksessa muuttujia eli 3X10D-mittariston ulottuvuuksia oli kymmenen. Menetelmä pyrkii ryhmittelemään vastaajat keskiarvoltaan mahdollisimman paljon keskenään eroaviin ryhmiin. Sopivaa ryhmien määrää ei yleensä tiedetä ennalta, vaan tutkijan on testattava aineiston ryhmittelyä eri ryhmämäärillä (esimerkiksi kolmesta viiteen), joista valitaan parhaiten tulkittavissa oleva. (Metsämuuronen, 2008; Meyers ym., 2013.) Tässä tapauksessa aineiston 3X10D-kysymyksiin kokeiltiin kolmen, neljän ja viiden ryhmän vaihtoehtoja. Jokaisessa vaihtoehdossa löytyi nuorten ryhmä, jolla asiat olivat kaikilla osa-alueilla hyvin.
Eettinen pohdinta
Nuorten hyvinvointia ja siihen liittyviä teemoja on eettisesti perusteltua tutkia. Tutkimuksella voidaan tuottaa tietoa, joka tukee nuorten oikeuksia ja osallisuutta sekä edistää hyvinvointia. Tutkimusta tehdessä kunnioitettiin nuorten ihmisarvoa, yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta. Vastaaminen oli vapaaehtoista, ja nuoria informoitiin kyselyssä siitä, että aineistoa käytetään tutkimukseen. Ennen lomakkeen täyttämistä vastaajat hyväksyivät käyttöehdot. Vastaajien anonymiteetti on varmistettu, ja kerätty aineisto säilytetään turvallisesti. Tutkimukselta ei edellytetty eettistä ennakkoarviointia.
Tulokset
Aineiston tilastollinen tarkastelu – hyvinvoivien nuorten ryhmän tunnistaminen
Tutkimuksessa oli löydettävissä viisi toisistaan poikkeavaa ryhmää, jotka on esitetty kuviossa 1 edellä kuvatun liikennevalomallin mukaisesti. Nuorten ryhmät erosivat toisistaan tyytyväisyyden laajuuden ja painotusten mukaan. Kuviossa 1 nähtävillä oleva viiden ryhmän malli tuotti selkeimmän kokonaisuuden. Vastaajamäärältään suurin ryhmä oli tyytyväinen kaikilla ulottuvuuksilla. Muissa oltiin tyytyväisiä tai kohtalaisen tyytyväisiä jollakin elämänalueella, kun taas toisilla saatettiin olla jopa erittäin tyytymättömiä. Kuvio 2 osoittaa, että vastaajat olivat tyytyväisimpiä perhetilanteeseensa ja tyytymättömimpiä taloudelliseen tilanteensa ja itsetuntoonsa.
Kuvio 1. 3X10D-mittarikysymysten vastauksille tehdyn ryhmittelyanalyysin mukainen ryhmäjako.
Kuvio 2. 3X10D-mittarikysymysten vastausjakaumat ja keskiarvot.
Vastaajista 36,6 prosenttia oli tyytyväisiä kaikilla elämänulottuvuuksilla (taulukko 1.). Silti muissakin ryhmissä oli ulottuvuuksia, joilla vastaajat olivat tyytyväisiä. Perhetilanne erottui ulottuvuuksista myönteisimpänä. Vaikka tyytymättömyyttä esiintyi useilla muilla elämänalueilla, perheeseen liittyvä tyytyväisyys oli keskimäärin kohtalaisella tasolla kaikissa ryhmissä. Ystävyyssuhteiden osalta tilanne oli vaihtelevampi eri ryhmissä. Esimerkiksi ryhmässä viisi perheen ulottuvuudella oltiin kohtalaisen tyytyväisiä, mutta ystävien ulottuvuudella oltiin erittäin tyytymättömiä, ja sen arvo oli kaksi. Ulottuvuuksittain tarkasteltuna pienimpiä arvoja tuli talouden ja itsetunnon ulottuvuuksilla.
Taulukko 1. Ryhmittelyanalyysin avulla muodostettujen ryhmien koko ja kuvaus.
”Vastaajista hieman yli kolmannes oli tyytyväisiä kaikilla elämänulottuvuuksilla.”
Kyselyaineistossa oli kysytty taustamuuttujina vastaajien ikää, sukupuolta ja asuinkuntaa. Näiden pohjalta aineistoon pystyttiin lisäämään myös kuntakokoluokitus ja tilastollinen kuntaryhmitys. Asuinalueen vaikutus koettuun elämäntyytyväisyyteen päätettiin tarkastaa, koska kuntakoko ja kuntatyyppi vaikuttavat sekä palvelujen tarjontaan että palvelutarpeeseen. Esimerkiksi maaseutumaisilla alueilla on enemmän terveyden ja hyvinvoinnin puutteita kuin kaupungeissa, mutta palveluja kuitenkin keskitetään syrjäseuduilta ja pienemmistä kunnista maakuntakeskuksiin (esim. Rantamäki ym., 2021). Ryhmittelyanalyysillä muodostettuja ryhmiä ristiintaulukoitiin eri taustamuuttujittain, ja ryhmien keski-iän eroja selvitettiin varianssianalyysin avulla. Taulukosta 2 näkee, että erot taustamuuttujien välillä eivät olleet ristiintaulukoinneissa tilastollisesti merkitseviä. Ryhmä 1 eli elämäntilanteeseensa tyytyväiset oli kuitenkin jonkin verran miespainotteisempi. Ryhmä 1 oli keski-iältään nuorin, 22,8 vuotta, kun taas esimerkiksi ryhmän 3 keski-ikä oli 24 vuotta. Ryhmien väliset erot olivat tilastollisesti merkitseviä, mutta iän vaikutus (effect size) tuloksiin oli hyvin pieni: ikä selitti vain noin 1,7 prosenttia tulosten kokonaisvaihtelusta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vaikka erot eri ikäryhmien välillä havaittiin, iän vaikutus ilmiöön on pieni.
Taulukko 2. Taustamuuttujien tarkastelu elämäntyytyväisyyden mukaan jaetuissa ryhmissä.
Aineiston laadullinen tarkastelu – hyvinvoivien nuorten ilon aiheet
Seuraavassa vaiheessa otimme analysoitavaksi elämäntilanteeseensa tyytyväisten nuorten avovastaukset kysymykseen ”Mitkä asiat tuovat sinulle iloa ja hyvää mieltä?” Hyvinvoivia nuoria aineistossa oli 367, joista tyttöjä oli 175 ja poikia 185. Näistä avovastauksiin vastasi 362 nuorta.
”Vastaajat olivat tyytyväisimpiä perhetilanteeseensa ja tyytymättömimpiä taloudelliseen tilanteeseensa ja itsetuntoonsa.”
Tutkimuksessa hyödynnettiin laadullista sisällönanalyysiä, jossa aineistolähtöinen lähestymistapa ohjasi analyysiprosessia nuorten tuottaman aineiston pohjalta (vrt. Tuomi & Sarajärvi, 2018). Ensimmäisessä vaiheessa tunnistettiin nuorten ilon kokemuksiin kytkeytyviä ilmauksia (Elo ym., 2022). Tämän jälkeen alkuperäisilmaisuista muodostettiin pelkistettyjä ilmaisuja ryhmittelemällä. Nämä pelkistetyt ilmaukset yhdistettiin laajemmiksi käsitteiksi ja muodostettiin aineiston keskeisiä sisältöjä kuvaavia ala- ja yläluokkia (Tuomi & Sarajärvi, 2018). Lopuksi aineiston sisältö tiivistettiin teemoiksi, jotka kuvaavat tutkittavaa ilmiötä uudella tavalla. Kuvioissa 2 ja 3 on esimerkki aineiston analyysin etenemisestä.
Kuvio 2. Esimerkki siitä, miten analyysi muodostui poikien vastauksista mieluisten asioiden toteuttaisen -yläluokassa.
Kuvio 3. Esimerkki siitä, miten analyysi muodostui tyttöjen vastauksista innostavan ja antoisan arjen -yläluokassa.
Nuorten vastausten perusteella yhteisiä ilon aiheita olivat tärkeät ihmissuhteet, harrastusmahdollisuudet sekä itselle mieluisten ja innostavien asioiden tekeminen arjessa. Analyysissa muodostui tyttöjen ja poikien osalta kaksi lähes samansisältöistä yläluokkaa: pojilla ”tunne menestyksestä” ja tytöillä ”saavutuksellisuuden tuntemukset”. Vaikka yläluokat olivat tytöillä ja pojilla lähes samankaltaiset, oli painotus näissä erilainen. Tytöillä vastauksissa korostuivat odotusten täyttymisen ja onnistumisen kokemukset. Tätä ilmensivät esimerkiksi suorat lainaukset ”onnistuminen opiskeluissa” ja ”saan kandin valmiiksi keväällä”. Poikien vastauksissa puolestaan menestyksen kokemus kiteytyi muun muassa ilmaukseen ”menestyminen elämässä”. Talouden tasapaino, merkityksellinen työ ja opiskelu muodostivat molemmilla sukupuolilla samat alaluokat. Talouden tasapaino tarkoitti sitä, että käytettävissä on riittävästi tuloja turvalliseen elämään sekä harrastuksiin ja itsensä toteuttamiseen.
”Ilon aiheet liittyivät vahvasti merkityksellisiin ihmissuhteisiin, harrastuksiin sekä mielekkääseen arkeen. Molemmille sukupuolille koti, sosiaaliset suhteet ja luonto olivat keskeisiä hyvinvoinnin lähteitä. Taloudellinen tasapaino nähtiin tärkeänä hyvän elämän mahdollistajana.”
Tytöillä ilon aiheen sanoitukset painottuivat poikia enemmän elämyksellisyyteen, toiveikkuuteen, onnistumisiin, uuden oppimiseen, itsensä löytämiseen, saavutuksiin, innokkuuteen ja tulevaisuuteen. Esimerkiksi eräs tyttö kuvasi ilon aiheita seuraavasti: ”kun saan tehdä asioita, joista pidän”, ja toinen ilmaisi: ”työni tarpeellisuus”. Poikien onnistumisen kokemukset liittyivät puolestaan ensisijaisesti omaan menestykseen ja onnistumisen kokemuksiin: ”kun asiat menevät niin kuin oletan niiden menevän”. Uskonnollisuus ja hengellisyys mainittiin ilon lähteinä sekä tyttöjen että poikien vastauksissa.
Merkitykselliset ihmissuhteet nousivat keskeiseksi ilon lähteeksi molemmissa ryhmissä. Niihin kuuluivat perhesuhteet (vanhemmat, sisarukset, puoliso ja lapset) sekä ystävyys- ja seurustelusuhteet ja koulu-, harrastus- tai työkaveruuteen perustuvat suhteet. Kuten eräs poika kuvasi: ”Että on kavereita mistä itse olen tyytyväinen, että on olemassa, jotka auttavat.”
Sosiaalisten suhteiden merkitys ilmeni myös siinä, että nuoret kokivat iloa paitsi omasta, myös muiden onnistumisesta tai menestymisestä. Harrastuksilla oli monitasoisia merkityksiä, ja ne liittyivät usein sosiaalisiin suhteisiin. Poikien mainitsemia harrastuksia olivat muun muassa liikunta, moottoriurheilu, metsästys ja taide. Tytöillä vastaavasti harrastukset painottuivat liikuntaan ja kulttuuriin.
Tytöille iloa toi erityisesti innostava ja mielekäs arki, joka merkitsi vakautta, turvallisuutta ja tasapainoa. Hyvä arki tarkoitti luottamusta siihen, että vapaa-aikaa voi toteuttaa mielekkäällä ja mielihyvää tuottavalla tavalla. Eräs tyttö tiivisti tämän toteamalla: ”kun kaikki on tosi hyvin just.”
Pojat puolestaan nostivat esiin mieluisten asioiden toteuttamisen, joka sisälsi itselle merkityksellisten tekojen lisäksi aineettomia ilon lähteitä, kuten hengellisyyden. Sekä pojille että tytöille koti oli tärkeä ilon lähde. Pojille jatkuvuuden tunne rakentui terveellisistä elämäntavoista (esim. riittävä uni ja turvalliset työolot) sekä perustarpeiden täyttymisestä (esim. ruoka, koti ja katto pään päällä). Tätä kuvastaa erään pojan toteamus: ”turvallinen työympäristö”.
Sekä pojille että tytöille muodostui viisi ”ilon ulottuvuudet” -yläluokkaa (taulukko 3). Näistä yläluokista kolme oli samansisältöisiä.
Kuvio 4. Tyttöjen ja poikien ilon ulottuvuuden yläluokat.
Pohdinta
Artikkelin ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä oli: Kuinka suuri osuus 16–29-vuotiaista suomalaisnuorista on elämäänsä hyvin tyytyväisiä ja keitä he ovat? Ryhmittelyanalyysin perusteella hieman yli kolmasosa nuorista kuuluu tähän ryhmään. Elämäänsä tyytyväisten ryhmä oli hieman miespainotteisempi ja keski-iältään muita ryhmiä nuorempi.
Artikkelin toisena tutkimuskysymyksenä oli: Mitkä asiat tuottavat näille hyvinvoiville nuorille iloa heidän itsensä kuvailemana? Keskeinen havaintomme oli, että ilonaiheet liittyivät vahvasti nuorten arkeen ja ilmenivät arjessa konkreettisina kokemuksina ja tapahtumina. Ilon aiheet liittyivät vahvasti merkityksellisiin ihmissuhteisiin, harrastuksiin sekä mielekkääseen arkeen. Molemmille sukupuolille koti, sosiaaliset suhteet ja luonto olivat keskeisiä hyvinvoinnin lähteitä. Taloudellinen tasapaino nähtiin tärkeänä hyvän elämän mahdollistajana.
Ilon kokeminen Ungarin resilienssiteorian valossa
Tulkitsemme tutkimuksemme tuloksia Ungarin ja kumppanien (2007) resilienssin seitsemän jännitteen kautta. Kutakin jännitettä voi tarkastella itsenäisesti, mutta tutkijoiden ja käytännön toimijoiden on oltava tietoisia siitä, että kaikki jännitteet ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Resilienssin seitsemän jännitettä (Ungar ym., 2007) eivät ole erillisiä muuttujia, jotka vaikuttavat nuoreen yksisuuntaisesti. Ne muodostavat verkoston, jossa yksi jännite voi vahvistaa tai heikentää toista. Jos tarkastellaan jännitteitä erillään, saattaa jäädä huomiotta tilanteet, joissa tuki yhdestä alueesta voi kompensoida haasteita toisessa. Tärkeää on, että kontekstin, kulttuurin ja yksilön vahvuuksien välillä on vuorovaikutusta. Pelkkä yksilön tarkastelu ilman kulttuurista ja sosiaalista kontekstia antaa epätäydellisen kuvan resilienssistä. Tämän tutkimuksen näkökulmasta ilon aiheiden tarkastelu jännitteiden kautta toi esille niiden vuorovaikutuksellisen luonteen.
Ungarin resilienssin määritelmässä ilon kokeminen on nimenomaisesti osa tavoiteltua lopputulosta. Resilienssi on nuoren kyky navigoida tiensä terveyttä ylläpitäviin resursseihin, joihin kuuluvat myös mahdollisuudet kokea hyvinvoinnin tunteita, sekä yhteisön olosuhde tarjota näitä resursseja kulttuurisesti merkityksellisillä tavoilla. (Ungar, 2008)
Ilon kokemista voidaan tarkastella resilienssin jännitteiden kautta siten, että se rakentuu useiden rinnakkaisten ulottuvuuksien vuorovaikutuksesta. Identiteettijännitteen osalta nuoren kyky määritellä henkilökohtaiset tavoitteensa, arvonsa ja merkityksellisyyden lähteensä tarjoaa perustan tyytyväisyydelle ja ilolle. Ihmissuhdejännitteessä taas myönteiset ja merkitykselliset suhteet perheen, ikätovereiden ja aikuisten kanssa muodostavat keskeisen ilon ja hyvinvoinnin perustan. Yhteenkuuluvuus (koheesiojännite) puolestaan ilmenee siinä, että nuori oppii tasapainottamaan omat intressinsä ja yhteisön edut; kokemus kuulumisesta itseä suurempaan kokonaisuuteen tuottaa syvällistä tyytyväisyyttä ja tarkoituksen tunnetta, jotka vahvistavat ilon kokemuksia.
”Ilon kokemukset voivat yhtä aikaa vahvistaa yksilön omaa toimijuutta ja rakentaa yhteisöllisyyttä.”
Ensimmäinen jännite oli aineellisten resurssien saatavuus. Löytyneistä ilon ulottuvuuksista tähän jännitteeseen sopivat sekä mahdollisuus harrastamiseen että mieluisa, innostava arki. Aineellisia resursseja olivat muun muassa taloudellisten, koulutuksellisten ja työllistymismahdollisuuksien saavuttaminen sekä mahdollisuus avun saantiin, ruokaan, vaatteisiin ja suojaan. Nuoren on osattava navigoida tällaisiin resursseihin. Tässä tutkimuksessa nuorten ilon aiheena tuli esille taloudellinen tasapaino. Tämä vahvistaa olettamusta, että tietty taloudellinen turva on aihe iloon. Taloudellinen tasapaino mahdollistaa oman kodin, mielekkään vapaa-ajan ja itsensä toteuttamisen. Ilon aiheiden vuorovaikutuksellisuus tulee esiin tässä siten, että esimerkiksi taloudellinen turva lisää mahdollisuuksia sosiaalisten suhteiden vaalimiseen tai identiteettiä vahvistavien harrastusten toteuttamiseen. Tämä tukee aiempaa tutkimustietoa, jossa taloudellinen turva oli yhteydessä hyvinvoinnin kokemukseen (Rajala ym., 2024). Tilastollisessa tarkastelussa vastaajien tilanne oli heikoin talouden ja itsetunnon ulottuvuuksilla.
Toinen jännite oli suhde tärkeisiin ihmisiin, vertaisiin tai aikuisiin omassa perheessä tai verkostoissa. Yhteys toisiin ihmisiin ja sosiaaliset suhteet korostuivat nuorten vastauksissa. Tässä tutkimuksessa sekä pojilla että tytöillä löytyi ilon aiheen ulottuvuudeksi tärkeät ihmissuhteet. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan nuorilla oli kyky elää yhdessä toisten kanssa ja nähdä tilanteet toisten kannalta. Sekä tilastollinen että laadullinen aineisto paljastivat, että erityisesti perhe oli nuorille merkityksellinen. Sen sijaan kokemukset ystävyyssuhteista olivat monimutkaisempia. Ryhmittelyanalyysin perusteella esimerkiksi vastaajaryhmässä viisi oltiin kohtalaisen tyytyväisiä perheen ulottuvuudella, mutta ystävien ulottuvuudella oltiin erittäin tyytymättömiä. Laadullisen aineiston tulosten perusteella oli selvää, että sosiaaliset suhteet tuovat iloa 16–29-vuotiaille nuorille. Yhteiset positiiviset kokemukset ja harrastukset voivat lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja parantaa ihmissuhteita (Hartas, 2019). Tässä jännitteessä nuoret liikkuvat yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä. Yhteys toisiin ja sosiaaliset suhteet ovat merkityksellisiä. Mutta suhteet toisiin ihmisiin voivat olla myös haastavia ja monimutkaisia sekä tuottaa mielipahaa. Voidaan ajatella, että ilon aiheita syntyy kannattelevista ihmissuhteista, mutta ehkä myös silloin, jos onnistuu irtautumaan hyvinvointia heikentävistä suhteista. Kun ryhmittelyanalyysissä vastaajaryhmä viisi oli tyytyväinen perhesuhteisiinsa, mutta erittäin tyytymätön ystävyyssuhteisiin, voidaan tulkita, että yhteisöllisyys ei ole nuorille yksiselitteisesti voimavara. Se voi sisältää myös haasteita, pettymyksiä ja ulkopuolisuuden kokemuksia.
Kolmas jännite oli identiteetti, joka tarkoittaa muun muassa omaa arviota vahvuuksista ja heikkouksista sekä tietoisuutta pyrkimyksistä, uskomuksista ja arvoista, joihin luetaan myös hengellinen ja uskonnollinen identifikaatio. Nuorten ilon ulottuvuuksista saavutusten tuntemukset ja tunne menestyksestä olivat tämän jännitteen teemaan sopivia. Tässä tutkimuksessa nuoret mainitsivat ilon aiheeksi myös uskonnon ja hengellisyyden erityisesti yhteisöllisestä näkökulmasta. Hengellisyys tai uskonnollisuus tulisikin huomioida hyvinvointia tukevana tekijänä, sillä uskonto voi antaa nuoren elämälle merkityksellisyyttä ja toimia selviytymiskeinona, mikä edistää nuorten hyvinvointia (Tervo-Niemelä & Porkka, 2023). Identiteettijännitteen osalta nuoren kyky määritellä henkilökohtaiset tavoitteensa, arvonsa ja merkityksellisyyden lähteensä tarjoaa perustan tyytyväisyydelle ja ilolle. Tässä jännitteessä nuorten ilo voi syntyä siitä, että he ovat etsineet henkilökohtaista merkitystä elämälleen ja kokevat ylpeyttä pystyessään ratkaisemaan tätä jännitettä.
Neljäs jännite oli kokemus vallasta ja hallinnan tunteesta, mikä sisältää kokemukset itsestä ja muista huolehtimisesta sekä mahdollisuuksista vaikuttaa sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön. Ilo ilmenee henkilökohtaisena toimijuutena ja resilienssiin liittyy tunne hallinnasta. Myös tähän jännitteeseen sopii ilon ulottuvuus, joka sisältää saavutusten tuntemuksia ja tunnetta menestyksestä. Tässä tutkimuksessa hallinnan kokemuksiksi voidaan tulkita nuorten ilmaisut mahdollisuuksista käydä töissä sekä toteuttaa itselleen arjessa tärkeitä ja merkityksellisiä asioita. Laadullisesta aineistosta tuli esiin sosiaalisten suhteiden lisäksi näkökulma, jonka mukaan läheisten hyvinvointi ja menestyminen on iloa tuottava elementti. Tämä havainto vastaa neljännen jännitteen kokemusta muista huolehtimisesta. Nuorten vastauksista voidaan tulkita, että muista huolehtiminen laajenee ihmissuhteista kohti ympäristöä, sillä ilon lähteenä mainitaan luonto. Vaikka terveyttä ei avovastauksissa niinkään tuotu esille, ryhmittelyanalyysissä terveyden ulottuvuus sijoittui kuitenkin kohtuulliselle tasolle. Hyvinvoivien nuorten ryhmässä se sai arvon kahdeksan. Avovastauksissa terveyteen liittyvät teemat ilmenivät toiveena toimintakyvyn säilymisestä sekä huolena omasta ja läheisten turvallisuudesta.
Viides jännite oli kulttuurisidonnaisuus, joka on paikallisen ja globaalin kulttuurin käytäntöjen ja arvojen tunnistamista ja noudattamista. Ilon ulottuvuuksista tähän jännitteeseen sopivat mahdollisuus harrastamiseen ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Nuorten ilon aiheissa oli paljon erilaisia aistimuksiin, mielikuvitukseen ja ajatteluun liittyviä kuvauksia. Näiden lähteet olivat luonnossa, erilaisissa harrastuksissa ja kulttuurissa. Myös opiskelun koettiin tuottavan iloa. Tähän liittyy läheisesti nuorten mahdollisuus kehittyä ja kehittää hyväksi koettua elämää. Oman paikallisen kulttuurin arvojen tunnistaminen tuli esiin kuvauksissa harrastuksina, joita olivat muun muassa käsitöiden tekeminen tai metsästäminen. Positiivisen sopeutumisen kannalta voi olla tärkeää, että nuori kiinnittyy iloa tuottaviin kulttuurisiin perinteisiin. Tämä voi olla samalla keino säilyttää vahva kiintymys perheeseen ja yhteisöön.
”Nuorten kanssa työskentelevät voivat hyödyntää tuloksia käydessään keskusteluja nuorten kanssa. Keskusteluihin nykyhetkestä ja tulevaisuudesta on hyvä sisällyttää myönteisiä asioita, joita nuori haluaa elämäänsä.”
Kuudes jännite on sosiaalinen oikeudenmukaisuus, joka tarkoittaa mielekkään roolin löytymistä yhteisössä ja sosiaalisissa verkostoissa. Kaikista ilon ulottuvuuksista löytyi sisältöjä tähän jännitteeseen. Mielekkään roolin löytyminen rakentuu useista eri ulottuvuuksista. Palveluita tarkasteltaessa nuortenkin etua voisi ajaa niin sanottu ekosysteemiajattelu, jossa huomioidaan sekä korjaava, vaativa hoito että hyvän mielenterveyden tukeminen ja ongelmien ennakointi (Pirkola ym., 2024). Mielekkään roolin löytyminen tuo iloa, mikä tässä tutkimuksessa voisi tarkoittaa sekä mahdollisuutta opiskeluun ja työhön että näissä edistymistä. Niin ikään sosiaalisissa suhteissa voidaan nähdä mielekkään roolin löytymistä, sillä sisaruksena, äitinä, isänä, kumppanina tai ystävänä oleminen tuo tutkimuksemme mukaan iloa nuorille.
Seitsemäntenä ja viimeisenä jännitteenä oli yhteenkuuluvuus (koheesio), joka on henkilökohtaisten etujen ja yhteisen hyvän tasapainottamista. Ilon ulottuvuuksista tähän jännitteeseen voidaan ajatella sopivan tytöillä merkitykselliset luonto- ja eläinsuhteet ja pojilla jatkuvuuden tunne. Yhteenkuuluvuus näkyi tässä aineistossa siten, että nuori tuntee olevansa osa jotain itseään suurempaa kokonaisuutta sosiaalisesti ja henkisesti. Luontoympäristöllä voi olla hyvinvointikokemusten lisäksi nuorille laajempaa ja syvällisempääkin merkitystä. (Esim. Marttila & Pienimäki, 2024.) Lisäksi tiedetään, että psykologiset ja fyysiset yhteydet luontoon parantavat sekä ihmisten hyvinvointia että luonnonsuojelua ekosysteemin ja kestävän kehityksen näkökulmista (Barragan-Jason ym., 2022). Tämän jännitteen sisällä nuori pyrkii tasapainottamaan omat intressinsä ja yhteisön edut; kokemus kuulumisesta itseä suurempaan kokonaisuuteen tuottaa syvällistä tyytyväisyyttä ja tarkoituksen tunnetta, jotka vahvistavat ilon kokemuksia.
Tässä tutkimuksessa elämäntilanteeseensa tyytyväisten nuorten ilon aiheita tarkasteltiin Ungarin ja kumppanien (2007) määrittelemien resilienssin jännitteiden kautta. Ilon aiheiden tarkastelu resilienssiteorian jännitteiden kautta tekee näkyväksi sen, että yksittäiset hyvinvoinnin kokemukset eivät synny erillisinä ilmiöinä, vaan rakentuvat monien ulottuvuuksien välisessä vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi harrastukset voidaan nähdä samanaikaisesti materiaalisen tuen (mahdollisuus resursseihin), sosiaalisten suhteiden (ystävät, yhteisöt) sekä yksilöllisten saavutusten (onnistumisen kokemukset) lähteinä. Tällöin yksi ja sama ilon aihe ylittää useamman jännitteen rajan ja kytkeytyy sekä yksilön että yhteisön tarpeisiin, pysyvyyteen ja muutokseen, kontrollin ja hyväksynnän tasapainoon sekä sosiaalisen ja kulttuurisen kontekstin vaikutuksiin.
Vuorovaikutuksellinen luonne korostuu myös siinä, että ilon kokemukset voivat yhtä aikaa vahvistaa yksilön omaa toimijuutta ja rakentaa yhteisöllisyyttä. Esimerkiksi toisten onnistumisista iloitseminen kytkee yhteen yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden jännitteen sekä vahvuuksien ja haavoittuvuuden ulottuvuuden: nuori kokee iloa, mutta samalla hän rakentaa resilienssiä suhteessa toisiin. Näin tarkasteltuna ilon aiheet eivät ole vain hetken tuntemuksia, vaan ne kuvastavat dynaamista prosessia, jossa nuoret navigoivat eri jännitteiden läpi ja löytävät resursseja, jotka ylläpitävät sekä selviytymistä että hyvinvointia.
Tieteellinen merkitys
Tutkimuksemme nosti esiin hyvinvoivien nuorten kokemuksia heille iloa tuottavista asioista sekä lisää tietoa siitä, mihin kohdentaa toimenpiteitä hyvinvoinnin tukemisessa ja resilienssin vahvistamisessa (esim. Christmas & Khanlou, 2019; Mannaert & Aasent, 2013). Tämän tutkimuksen tulokset tukevat aiempaa käsitystä siitä, että nuorten hyvinvointia ja iloa voidaan edistää tarjoamalla heille sosiaalisesti turvallisia ympäristöjä, mahdollisuuksia osallistumiseen sekä tilaa itsetunnon kehittymiselle.
Tutkimuksessa esiin nousseet nuorten ilon ulottuvuudet, kuten mahdollisuus harrastaa ja elää innostavaa arkea, voidaan tulkita aineellisten resurssien saatavuuteen liittyvän jännitteen kautta. Taloudellinen niukkuus rajoittaa resilienssin rakentumista esimerkiksi vähentämällä mahdollisuuksia osallistua sosiaalisia suhteita ja identiteettiä vahvistaviin harrastuksiin. Vastaavasti taloudellinen turva lisää nuorten kykyä tavoitella ilon lähteitä, kuten mielekkäitä vapaa-ajan toimintoja tai yhteisöllisiä kokemuksia. Tämä havainnollistaa, että resilienssin jännitteet eivät näyttäydy irrallisina, vaan muodostavat toisiinsa kietoutuvan verkoston, jossa yhden jännitteen ratkaiseminen voi vahvistaa muiden jännitteiden hallintaa ja siten lisätä nuorten mahdollisuuksia kokea iloa ja hyvinvointia.
Kuten tuloksista havaitaan, nuorten resilienssin tukeminen edellyttää monitasoista lähestymistapaa, jossa yksilölliset, yhteisölliset ja rakenteelliset keinot täydentävät toisiaan. Honkatukia, Kallio ja Årgen (2025) toteavatkin, että nuorten perustarpeita ovat riittävä toimeentulo ja turvallinen toimintaympäristö, mutta myös osallisuuteen liittyvät teemat kuten arvostetuksi tuleminen, itselle tärkeisiin yhteisöihin kuuluminen ja mahdollisuus tulla kuulluksi itselle tärkeissä asioissa. Tämän tutkimuksen pohjalta tunnistetaan konkreettisia toimintatapoja, joilla voidaan vahvistaa nuorten hyvinvointia ja resilienssiä ilon kokemusten kautta. Ilon aiheita voisi sisällyttää nuorten keskustelu- ja tukiryhmiin tai chatteihin. Jotta osallisuus vahvistuisi erityisesti ilon aiheiden kautta, kouluissa ja muissa nuorten arkisissa ympäristöissä voidaan vahvistaa oppilaskeskeistä ja osallistavaa toimintakulttuuria.
”Tulokset auttavat nuoria itseään tunnistamaan iloa tuottavia asioita ja vahvistamaan niitä omassa elämässään.”
Tässä tutkimuksessa tarkastelun kohteena olivat hyvinvoivat nuoret. Jatkotutkimuksessa olisi tärkeää syventyä myös vähemmän hyvinvoivien nuorten ilon kokemuksiin sekä tunnistaa mahdollisia samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia hyvinvoivien nuorten kanssa. Pahoinvoivien nuorten näkökulmat voisivat täydentää ymmärrystä siitä, mitkä tekijät tukevat tai estävät hyvinvointia myös vaikeissa olosuhteissa. Jatkotutkimuksessa olisi tärkeää myös tarkastella muunsukupuolisten kokemuksia ja nostaa esiin heidän ääntään, mikä tässä tutkimuksessa jäi rajauksen ulkopuolelle.
Nuorten tyytyväisyyttä elämään ovat tutkineet Kallunki ja Lehtonen (2012), jotka valitsivat ryhmistä tarkempaan tarkasteluun hyvinvoivien ja pahoinvoivien ryhmät. Tässä tutkimuksessa vertailuja hyvinvoivien ja pahoinvoivien välillä ei tehty, mutta Kallungin ja Lehtosen (2012) tutkimuksessa suurimmat erot ryhmien välillä olivat elintasossa, ja pahoinvoivien ryhmässä pienikin parannus kasvatti elämäntyytyväisyyttä voimakkaasti (Kainulainen, 2018). Tästä on viitteitä myös tässä tutkimuksessa, sillä ryhmittelyanalyysissä vastaajilla oli eniten tyytymättömyyttä talouden ja itsetunnon ulottuvuuksilla. Myös avovastauksissa tuotiin esille turvallinen ja sujuva arki, johon kuului riittävän hyvä rahatilanne. Rahan puute vaikuttaa useiden nuorten elämään siten, että se rajoittaa nuorten mahdollisuuksia muun muassa sosiaalisiin suhteisiin ja itsensä kehittämiseen (Kiilakoski, 2023). Taloudellinen tukeminen on yksi keskeinen tapa auttaa nuoria erityisesti siksi, että rahan puute saattaa estää nuoria sisällyttämästä elämäänsä itsensä kehittämisen ja sosiaalisten suhteiden kaltaisia ilon aiheita.
Yhtenä näkökulmana on syytä nostaa esille luonnon merkitys iloa tuovana asiana. Tutkimustuloksemme kannustavat vahvistamaan nuorten ja luonnon välistä yhteyttä, mikä voi edistää kestävää kehitystä sekä lisätä nuorten iloa ja hyvinvointia. Tässäkin tutkimuksessa avovastauksissa tuli esiin luonto- ja eläinsuhteiden merkityksellisyys. Tämä tuntuu jäävän nykyisessä julkisessa keskustelussa huomiotta (Barragan-Jason ym., 2022), vaikka luonnon hyvinvointia tukevat vaikutukset on osoitettu laajasti (esim. Puhakka ym., 2025). Silti niitä ei vielä systemaattisesti huomioida nuoriso- ja koulutuspolitiikassa tai nuorten arkea koskevissa käytännön ratkaisuissa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että luonnossa liikkumisen mahdollisuuksia ei pidetä yhtä keskeisenä nuorten hyvinvoinnin resurssina kuin vaikkapa harrastusmahdollisuuksia tai sosiaalisten suhteiden tukemista. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa luonnossa tapahtuvan luontoperustaisen toiminnan (esim. retket, eläinavusteinen toiminta, koulupäivän ulko-opetus) systemaattista sisällyttämistä nuorten palveluihin, koulutusympäristöihin ja harrastustarjontaan. Lisäksi olisi tarpeen vahvistaa nuorten osallisuutta niin, että he itse voivat kertoa, millainen merkitys luonnolla ja eläimillä on heidän arjessaan, ja vaikuttaa siihen. Näin luontoyhteyden vahvistaminen voisi toimia paitsi hyvinvoinnin ja ilon lähteenä, myös kestävän kehityksen tukena. Suosituksemme onkin, että luonto- ja eläinsuhteisiin liittyviä kysymyksiä kysyttäisiin nuorilta systemaattisemmin, sillä mittaaminen lisää näiden asioiden havainnointia. Nuorilta voi kysyä luonto- ja eläinsuhteisiin liittyviä kysymyksiä sekä muodollisissa tutkimusasetelmissa että arkipäivän vuorovaikutustilanteissa. Luontosuhteen polarisoitumisen ehkäisemiseksi olisi pyrittävä tukemaan erityisesti nuorten ulkoilua luonnossa (Hakoköngäs ja Puhakka, 2021). Luonnon saavutettavuus on huomioitava myös kaupunkiympäristössä (Samavati & Veenhoven, 2024).
Yhteiskunnallinen merkitys
Nuorten kanssa työskentelevät voivat hyödyntää tämän tutkimuksen tuloksia käydessään keskusteluja nuorten kanssa. Keskusteluihin nykyhetkestä ja tulevaisuudesta on hyvä sisällyttää myönteisiä asioita, joita nuori haluaa elämäänsä. Näin päästään hahmottamaan resilienssiä tukevia tekijöitä. Tulokset auttavat myös nuoria itseään tunnistamaan iloa tuottavia asioita ja vahvistamaan niitä omassa elämässään.
Kohti iloisempaa arkea
Nuorten kohdatessa monisyisiä yhteiskunnallisia ja globaaleja epävarmuustekijöitä on ilon, toivon ja positiivisten näkökulmien esiin tuominen tärkeää. Nämä myönteiset sisällöt tukevat nuorten psyykkistä resilienssiä vahvistamalla heidän valmiuttaan kohdata vastoinkäymisiä, ylläpitää tulevaisuususkoa sekä rakentaa toimijuuden ja vaikutusmahdollisuuksien kokemusta. Tämän tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että iloa tuottavat asiat kytkeytyvät varsin perinteisiin ihmisyyteen liittyviin asioihin, kuten ihmissuhteisiin, kotiin, ravintoon, yhdessä tekemiseen ja perheeseen.
Ilon aiheiden tarkastelu tarjoaa kokonaisvaltaisempaa näkökulmaa nuorten hyvinvointiin, kun taas niiden puuttuminen voi paljastaa hyvinvointia heikentäviä tekijöitä. Mikäli ihmissuhteet ovat nuorten keskeinen ilon lähde, tahaton yksinäisyys muodostuu vastaavasti merkittäväksi riskitekijäksi hyvinvoinnille.
Tässä tutkimuksessa havaitut nuorten ilon aiheet olivat arkisia ja siten realistisesti saavutettavissa olevia. Ilon aiheiden tunnistamisen lisäksi on tärkeää havaita, millä resursseilla ne ovat saavutettavissa: milloin ja missä vaiheessa tietyt ilon aiheet ovat merkityksellisiä, millä tavoin niihin voi vaikuttaa ja miten ne voi saavuttaa. Tutkimustulosten perusteella yhteiskunnassa tulisi järjestelmällisesti varmistaa edellytykset nuorten hyvälle ja ilontäyteiselle elämälle. Tämä edellyttää investointeja nuorten perusturvaan, työllisyyden edistämiseen, harrastusmahdollisuuksien turvaamiseen, yksinäisyyden ehkäisyyn sekä osallisuuden vahvistamiseen. Taloudellisen perustan varmistaminen erilaisten tukimuotojen ja kattavien peruspalveluiden kautta luo lähtökohdan sille, että nuoret voivat tavoitella ja saavuttaa arjessa ilon lähteitä. Yksinäisyyden vähentämiseksi ja sosiaalisten suhteiden vahvistamiseksi voidaan kehittää vertaisryhmiä, mentorointiohjelmia ja yhteisöllisiä tiloja. Tällaiset ratkaisut tarjoavat nuorille mahdollisuuksia kokea iloa, yhteisöllisyyttä ja merkityksellisyyttä, jotka yhdessä muodostavat hyvinvoinnin keskeisiä ulottuvuuksia. Käytännön tasolla nuorten kuuleminen ja heidän osallistumisensa päätöksentekoon on keskeistä, sillä se mahdollistaa nuorten vaikuttamisen omiin aktiviteetteihinsa ja elinympäristöönsä.
RAHOITTAJATIEDOT JA SIDONNAISUUDET: Ei sidonnaisuuksia tai erillisrahoitusta
Barragan-Jason, G., Loreau, M., De Mazancourt, C., Singer, M. C. & Parmesan, C. (2022). Psychological and physical connections with nature improve both human well-being and nature conservation: A systematic review of meta-analyses. Biological Conservation, 277, 109842. https://doi.org/10.1016/j.biocon.2022.109842
Barrera, I., Sharma, V. & Aratani, Y. (2019). The Prevalence of Mental Illness and Substance Abuse Among Rural Latino Adults with Multiple Adverse Childhood Experiences in California. Journal of Immigrant and Minority Health, 21(5), 971–976. https://doi.org/10.1007/s10903-018-0811-9
Biemer, P. & Christ, S. (2008). Weighting Survey Data. Teoksessa E. D. de Leeuw, J. J. Hox & D. A. Dillman (toim.), International Handbook of Survey Methodology. Psychology Press. Haettu 1.10.2025 osoitteesta http://joophox.net/papers/SurveyHandbookCRC.pdf
Christmas, C. M. & Khanlou, N. (2019). Defining youth resilience: A scoping review. International Journal of Mental Health and Addiction, 17(3), 731–742. https://doi.org/10.1007/s11469-018-0002-x
Das, K. V., Jones-Harrell, C., Fan, Y., Ramaswami, A., Orlove, B., & Botchwey, N. (2020). Understanding subjective well-being: perspectives from psychology and public health. Public Health Reviews, 41(1), 25. https://doi.org/10.1186/s40985-020-00142-5
Diener, E. & Biswas-Diener, R. (2008). Happiness: Unlocking the mysteries of psychological wealth. Blackwell Publishing. https://doi.org/10.1002/9781444305159
Fredrickson, B. L., Cohn, M. A., Coffey, K. A., Pek, J. & Finkel, S. M. (2008). Open hearts build lives: Positive emotions, induced through loving-kindness meditation, build consequential personal resources. Journal of Personality and Social Psychology, 95(5), 1045–1062. https://doi.org/10.1037/a0013262
Giuntoli, L., Condini, F., Ceccarini, F., Huta, V. & Vidotto, G. (2020). The Different Roles of Hedonic and Eudaimonic Motives for Activities in Predicting Functioning and Well-Being Experiences. Journal of Happiness Studies, 22(4), 1657–1671. https://doi.org/10.1007/s10902-020-00290-0
Gray, R., Chamratrithirong, A., Pattaravanich, U. & Prasartkul, P. (2013). Happiness among adolescent students in Thailand: Family and non-family factors. Social Indicators Research, 110, 703–719. https://doi.org/10.1007/s11205-011-9954-y
Guerra-Bustamante, J., León-Del-Barco, B., Yuste-Tosina, R., López-Ramos, V. M. & Mendo-Lázaro, S. (2019). Emotional Intelligence and Psychological Well-Being in Adolescents. Int J Environ Res Public Health, 16(10), 1720. https://doi.org/10.3390/ijerph16101720
Hakoköngäs, E. & Puhakka, R. (2021). Happiness from Nature? Adolescents’ Conceptions of the Relation between Happiness and Nature in Finland. Leisure Sciences, 45(7), 665–683. https://doi.org/10.1080/01490400.2021.1877584
Hartas, D. (2019). The social context of adolescent mental health and wellbeing: parents, friends and social media. Research Papers in Education, 36(5), 542–560. https://doi.org/10.1080/02671522.2019.1697734
Helenius, J. & Kivimäki, H. (2023). Lasten ja nuorten hyvinvointi – Kouluterveyskysely 2023: Tytöistä yli kolmannes ja pojista joka viides kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi. Tilastoraportti: 48/2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Haettu 28.7.2025 osoitteestahttps://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20230913124224
Hemberg, J., Östman, L., Korzhina, Y., Groundstroem, H., Nyström, L. & Nyman-Kurkiala, P. (2022). Loneliness as experienced by adolescents and young adults: an explorative qualitative study. International Journal of Adolescence and Youth, 27(1), 362–384. https://doi.org/10.1080/02673843.2022.2109422
Honkatukia, P., Kallio, J., & Ågren, S. (2025). Nuorten mielenterveyskriisillä on yhteiskunnallinen tausta. Suomen Lääkärilehti, 80(16), 1258–1261. www.laakarilehti.fi/e44740
Izzo, F., Baiocco, R. & Pistella J. (2022). Children’s and Adolescents’ Happiness and Family Functioning: A Systematic Literature Review. Int J Environ Res Public Health, 19(24), 16593. https://doi.org/10.3390/ijerph192416593
Kainulainen, S. (2022). Concurrent Assessments of Individuals’ Affect and Contentment and the Correlation of these Estimates to Overall Happiness at Specific Moments. Applied Research Quality Life, 17, 3151–3174. https://doi.org/10.1007/s11482-022-10057-9
Kainulainen, S. (toim.). (2023). In the Backyard of Finnish Happiness – Empirical Observations from the Happiest Country on Earth. (Diak Publications 4). Diaconia University of Applied Sciences. Haettu 3.8.2025 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-426-8
Kainulainen, S. & Paananen, R. (2021). Evaluating situation of life with the 3X10D survey – How reliable is the assessment? HAMK Unlimited Scientific Haettu 13.8.2025 osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021121460445
Kallunki, V. & Lehtonen, O. (2012). Nuorten aikuisten elämäntyytyväisyyden osatekijät hyvinvoinnin eri tasoilla. Yhteiskuntapolitiikka, 77(4), 359–374. Haettu 2.9.2025 osoitteesta https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2012122010340
Kim, E. J., Kang, H. W., & Park, S. M. (2024). Determinants of the happiness of adolescents: A leisure perspective. Plos one, 19(4), e0301843. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0301843
Kukko, T.-R., Therman, S., Kainulainen, S., Appelqvist-Schmidlechner, K., Kaljadin, J., Paananen, R. & Linnaranta, O. (2025). Elämäntyytyväisyyden arvioiminen 13–17-vuotiailla nuorilla: 3X10D-elämäntilannemittarin validointi. Tutkimuksesta tiiviisti 28/2025. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Haettu 5.9.2025 osoitteesta https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-540-3
Lindblom, T. & Lindblom, A. (2017). Life satisfaction during the economic crisis. Finnish Journal of Social Research, 10(2), 145–162. https://doi.org/10.51815/fjsr.110773
Marquez, J. & Long, E. (2021). A Global Decline in Adolescents’ Subjective Well-Being: a Comparative Study Exploring Patterns of Change in the Life Satisfaction of 15-Year-Old Students in 46 Countries. Child Ind Res, 14, 1251–1292. https://doi.org/10.1007/s12187-020-09788-8
Natvig, G. K., Albrektsen, G., & Qvarnstrøm, U. (2003). Associations between psychosocial factors and happiness among school adolescents. International journal of nursing practice, 9(3), 166–175. https://doi.org/10.1046/j.1440-172x.2003.00419.x
Paananen, R., Kainulainen, S., Wiens, V. & Zitting, J. (2024). Insights into digital guidance: Reliability of self-assessment in youth-oriented Zekki Service. Finnish Journal of EHealth and EWelfare, 16(4), 457–472. https://doi.org/10.23996/fjhw.144370
Pirkola, S., Vorma, H. & Kieseppä, T. (2024). Mielenterveyden ekosysteemit uuden ajan auraajina. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 140(11), 909–11. Haettu 22.6.2025 osoitteesta https://www.duodecimlehti.fi/duo18210
Proctor, C. (2014). Subjective Well-Being (SWB). Teoksessa A. C. Michalos (toim.), Encyclopedia of Quality of Life and Well-Being Research (s. 6437–6441). Springer. https://doi.org/10.1007/978-94-007-0753-5_2905
Puhakka, R., Pienimäki, M. & Marttila, M. (2025). Luonnossa liikkuminen ja seikkaileminen nuorten hyvinvoinnin, arjessa jaksamisen ja luontoyhteyden tukena. Nuorisotutkimus, 42(4), 58–62. https://doi.org/10.57049/nuorisotutkimus.9155135
Rajala, T., Isola, A. M., Puuronen, A. & Kallio, J. (2024). Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä – kuvaileva teema-analyysi. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti, 61, 488–501. Haettu 3.9.2025 osoitteesta https://journal.fi/sla/article/view/130662/98028
Rantamäki, N., Kattilakoski, M. & Halonen, M. (2021). Alueellinen yhdenvertaisuus maakunnallistuvissa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteissa. Yhteiskuntapolitiikka, 86(4), 383–394. Haettu 23.7.2025 osoitteesta https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021091546266
Samavati, S. & Veenhoven, R. (2024). Happiness in urban environments: what we know and don’t know yet. J Hous and the Built Environ, 39, 1649–1707. https://doi.org/10.1007/s10901-024-10119-4
Seppänen-Järvelä, R., Åkerblad, L. & Haapakoski, K. (2019). Monimenetelmällisen tutkimuksen integroivat strategiat. Yhteiskuntapolitiikka, 84(3), 332–339. Haettu 1.9.2025 osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019061220179
Tervo-Niemelä, K., & Porkka, J. (2023). Does religion contribute to youth wellbeing? A longitudinal study of faith, wellbeing and the confirmation process among Finnish Lutheran youth – A gender perspective. Uskonto, katsomus ja kasvatus, 3(1), 10–27. https://journal.fi/ukk/article/view/141485/89108
Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2018) Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi (uud. laitos). Tammi.
Ungar, M., Brown, M., Liebenberg, L., Othman, R., Kwong, W. M., Armstrong, M. I. & Gilgun, J. F. (2007). Unique pathways to resilience across cultures. Adolescence, 42, 287–310.
Ungar, M. (toim.). (2012). The social ecology of resilience: A handbook of theory and practice. Springer Science + Business Media. https://doi.org/10.1007/978-1-4614-0586-3
Veenhoven, R. (2008). Healthy happiness: effects of happiness on physical health and the consequences for preventive health care. J Happiness Stud, 9, 449–469. https://doi.org/10.1007/s10902-006-9042-1
Veenhoven, R. (2009). How do we assess how happy we are? Tenets, implications and tenability of three theories. Teoksessa A. K. Dutt & B. Radcliff (toim.), Happiness, Economics and Politics: Towards a multi-disciplinary approach (s. 45–69). Edward Elger Publishers.
Wang, Y., Benner, A. & Kim, S. (2016). Cultural Socialization across Contexts: Family-Peer Congruence and Adolescent Well-being. Child Development, 87(4), 1066–1082. https://doi.org/10.1111/cdev.12568
Wright, M., Reitegger, F., Veldin, M., Vidmar, M., Borzucka-Sitkiewicz, K., Gierczyk, M., … & Gasteiger-Klicpera, B. (2025). What makes me happy and what worries me? A cross-national comparison of stressors and resources for stress relief among youth. Child Indicators Research, 18(1), 1-31. https://doi.org/10.1007/s12187-024-10194-7
Friends for Life on 9–12‑vuotiaille lapsille suunnattu ohjelma, jonka tavoite on tukea mielen hyvinvointia, vahvistaa resilienssiä sekä ehkäistä ahdistus- ja masennusoireita. Ohjelma tukee myös muun muassa tunteiden säätelyä ja sosiaalisia taitoja. Sitä voidaan käyttää sekä kouluissa että sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa.
Friends for Life sijoittui tasolle 4/5 Itlan vaikuttavuusarviossa eli se on tutkimusnäytön perusteella vaikuttava. Tämä tarkoittaa sitä, että ohjelmasta on korkealaatuista suomalaista ja kansainvälistä tutkimusta, menetelmä on kuvattu hyvin ja sen ylläpitäjä Aseman Lapset ry tukee käyttöönottoa perusteellisesti. Tasolle 5/5 pääseminen edellyttäisi lisää tutkimuksia ja mielellään seurantamittauksia vaikutusten varmistamiseksi.
Psykososiaalisen menetelmän vaikuttavuus tarkoittaa sen lapsille, nuorille ja perheille tuottamaa hyötyä.
Kuva: Vaikuttavuuden tasot
Kouluilla on ainutlaatuinen mahdollisuus tukea lasten ja nuorten mielenterveyttä
“Lasten ja nuorten mielenterveyden haasteiden lisääntyminen on kasvattanut tarvetta kouluihin sopiville tutkitusti vaikuttaville ja ennaltaehkäiseville matalan kynnyksen menetelmille ”, kertoo erityisasiantuntija Heidi Backman Itlasta.
Kouluilla on ainutlaatuinen mahdollisuus edistää lasten ja nuorten myönteistä kasvua sekä mielenterveyttä. Kun mieli voi hyvin, oppiminen on mahdollista – ja kun oppiminen sujuu, se vahvistaa myös psyykkistä hyvinvointia.
Tutkitusti vaikuttavien menetelmien avulla kunnat pystyvät tukemaan lasten ja nuorten mielenterveyttä nykyistä paremmin. Lisäksi vältytään turhilta kustannuksilta ja varmistetaan taloudellisten investointien kohdistuminen menetelmiin, jotka auttavat lapsia ja nuoria parhaiten.
Friends for life on osa Australiassa 1990-luvun puolivälissä kehitettyä Friends–ohjelmaa, jota käytetään lähes 30 maassa. Friends for life otettiin Suomessa käyttöön vuonna 2006, ja sitä on täydennetty myöhemmin nuorten My Friends- ja pikkulasten Fun Friends -ohjelmilla.
Menetelmä- ja mittariarviot perustuvat parhaaseen mahdolliseen tutkimustietoon
Itlan menetelmäarviot ovat riippumattomien, arviointiin koulutettujen henkilöiden tekemiä. Ne perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tutkimustietoon ja julkaistaan vertaisarvioituina systemaattisina kirjallisuuskatsauksina Itlan Kasvun tuen menetelmäpankissa ja Kasvun tuki -aikakauslehdessä.
Itlan omat asiantuntijat ja Kasvun tuen tieteellinen toimituskunta tukevat sekä ohjaavat työtä. Arviointiperiaatteemme – avoimuus, luotettavuus, riippumattomuus, systemaattisuus ja sensitiivisyys – ohjaavat prosessia.
Menetelmäarvioiden tavoitteena on auttaa päättäjiä tekemään tutkittuun tietoon perustuvia valintoja psykososiaalisten menetelmien käytöstä lasten, nuorten ja perheiden palveluissa.
Menetelmäpankissa on toistaiseksi kahdella eri asteikolla arvioituja menetelmiä. Vuodesta 2022 lähtien vaikuttavuutta on arvioitu asteikolla 1–5, tutkimuskirjallisuus haetaan systemaattisesti ja arviot julkaistaan vertaisarvioituina systemaattisina kirjallisuuskatsauksina. Ennen vuotta 2022 tehdyt arviot ovat niin sanottuja suppeita katsauksia ja ne on arvioitu asteikolla 0–3.
Lue lisää Friends for life -menetelmästä ja tutustu menetelmäarvioon täällä.
Lasten ja nuorten mielenterveyttä on tuettu monin tavoin sosiaali- ja terveydenhuollossa, varhaiskasvatuksessa, kouluissa sekä kolmannella sektorilla. Tuki ei kuitenkaan ole aina ollut vaikuttavaa eikä sitä ole ollut riittävästi tarjolla.
Itlan Kansallinen implementointiosaaminen lasten ja nuorten kasvun tueksi -hankkeessa (2023–2025) korjattiin tilannetta kolmen kokonaisuuden avulla: psykososiaalisten menetelmien suunnitelmallisempi käyttöönotto lasten ja nuorten palveluissa, tutkittuun tietoon pohjautuvat keinot mielenterveyden ja käyttäytymisen tukemiseen kouluissa ja vaikuttava psykososiaalinen tuki lasten, nuorten ja perheiden kohtaamissa kriisitilanteissa.
Hankkeen aikana tuotettiin ja pilotoitiin mittava kokonaisuus tietoa ja työkaluja hyvinvointialueiden, kuntien ja järjestöjen päätöksenteon ja käytännön työn tueksi. Koko Suomen kattavaan muutokseen tarvitaan yhteistä suuntaa ja kansallisen tason tukea. Siksi olennainen osa hanketta oli myös vaikuttaminen kansallisten rakenteiden kehittämiseen, kuten vaikuttavien psykososiaalisten menetelmien valintaan, ja terapiatakuun toimeenpanoon. Hankkeen ratkaisuja on koottu politiikkasuosituksiin.
”Lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistaminen edellyttää, että vaikuttavia mielenterveyttä tukevia menetelmiä otetaan käyttöön suunnitelmallisesti ja paikallisiin tarpeisiin ja ympäristöihin soveltuvasti. Tässä hankkeessa olemme kehittäneet osaamista ja maksuttomia koulutuskokonaisuuksia, toimintamalleja ja käytännön työkaluja menetelmien käyttöönoton tueksi. Niiden avulla tutkitusti vaikuttavat psykososiaaliset menetelmät voivat juurtua pysyväksi osaksi arjen palveluita hyvinvointialueilla, kunnissa ja järjestöissä”, kertoo hankkeen johtaja, Itlan toimitusjohtaja Katri Vataja.
Itlan toteuttaman hankkeen rahoitti sosiaali- ja terveysministeriö.
Työkalut päätöksenteon ja käytännön tueksi hyvinvointialueille ja kuntiin
Hanke tuotti uusia työkaluja ja toimintamalleja mielenterveyden tukeen kouluissa sekä tutkitusti vaikuttavien menetelmien käyttöönoton edistämiseen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Toimintamalleja yhteiskehitettiin ja pilotoitiin yhdessä hyvinvointialueiden, kuntien ja järjestöjen kanssa.
Suuri osa materiaaleista on julkaistu myös ruotsiksi.
Keinoja vahvistaa lasten ja nuorten mielenterveyden tuen vaikuttavuutta
Hankkeessa kehitettiin lasten ja nuorten mielenterveyttä tukevien tutkitusti vaikuttavien psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoon tietopohjaa ja työkaluja.
Menetelmien käyttöönoton eli implementoinnin kansainvälisesti ainutlaatuinen laaja verkkokokonaisuus tarjoaa työpajoja ja työkaluja palveluiden tueksi.
Menetelmien suunnitelmallisen muokkauksen eli adaptoinnin verkkosivusto tukee näyttöön perustuvien menetelmien muokkausta niin, että ne sopivat paremmin asiakkaille, ammattilaisille ja palveluihin sekä säilyttävät samalla vaikuttavuuden.
Kuusio-työkalu auttaa hyvinvointialueita arvioimaan menetelmien soveltuvuutta niiden omiin tarpeisiin ja palveluihin sekä tukee vaikuttavien menetelmien valintaan liittyviä päätöksiä.
Menetelmien ylläpitäjien rooliin ja tehtävien kehittämiseen saa tukea Suomen ensimmäisestä ylläpitäjien eli ”kotipesien” tehtäviä ja vastuiden jakoa käsittelevästä raportista.
Yhteistyössä THL:n kanssa toteutettu Mielenterveyden tilannekuva kokoaa tiedon mielenterveys- ja päihdepalveluista eri alueilla. Se tukee tiedolla johtamista, osaamistarpeiden arviointia ja resurssien suuntaamista lasten ja nuorten tarpeisiin.
Uusia ratkaisuja mielenterveyden ja käyttäytymisen tueksi kouluihin ja varhaiskasvatukseen
Opetus- ja kasvatusalan tueksi kehitettiin laaja kokonaisuus käytännön työkaluja.
Hyvinvoiva mieli oppii – oppiva mieli voi hyvin -käsikirja kokoaa tutkitut keinot koko kouluyhteisön hyvinvoinnin vahvistamiseen.
Käyttäytymisen tuen verkkokurssit opettajille sekä varhaiskasvatuksen opettajille ja ohjaajille tarjoavat tutkimusperustaisia työkaluja lasten ja nuorten käyttäytymisen tukemiseen.
Ryhmänhallinta ja myönteinen käyttäytymisen tukeminen yläkoulussa -koulutus vahvistaa opettajien taitoja muun muassa työrauhan ylläpitämisessä. Oppilailta saatu palaute kertoi sääntöjen selkeytymisestä ja ennakoitavuuden lisääntymisestä.
Tukea vakavan sairauden tai kriisin kohdatessa
Hankkeessa laadittu Vakava sairaus perheessä -toimintamalli auttaa ammattilaisia tukemaan lapsia ja vanhempia tilanteissa, joissa perhe kohtaa somaattisen tai psyykkisen sairauden.
Traumalle altistuneiden lasten toipumista tukevalle TRT-menetelmälle (Teaching Recovery Techniques) luotiin kansallinen rakenne , ja menetelmää adaptoitiin myös vakavien kouluväkivaltatilanteiden jälkihoitoon.
Numeroita hankkeesta
1 implementoinnin teemanumero Kasvun tuki -aikakauslehdessä 9 artikkelia 16 julkaisua 60 koulutusta ja tapahtumaa 600 ilmoittautunutta menetelmien käyttöönoton webinaarisarjaan 600 osallistujaa TRT-menetelmän ohjaajakoulutuksissa 3000 osallistujaa verkkokursseilla
Itla jatkaa menetelmien käyttöönoton tukemista ja kehittää edelleen lapsille, nuorille ja perheille suunnattujen psykososiaalisten menetelmien soveltuvuutta ja suunnitelmallista muokkausta.
Lue lisää hankkeen loppuraportista, joka kokoaa yhteen hankkeessa tuotetut keinot ja ratkaisut, sekä julkaisuista ja työkaluista verkkosivustoltamme.
Suomalaista yhteiskuntaa kohtaavat systeemiset muutokset. Tuore Sitran megatrendiraportti kuvaa yhteiskunnan ikääntymisen, maailmanjärjestyksen murroksen, demokratian haasteiden, ympäristökriisin ja tekoälyn laajentumisen vaikutuksia. Muutosten kuva tunnetaan myös päätöksenteossa, esimerkiksi eduskunnan tulevaisuusselonteko puhuu samaa kieltä megatrendien kanssa.
Lasten ja nuorten tulevaisuus rakentuu monikriisin ja epävarmuuksien maailmassa. Juuri nyt globaalin valtajärjestelmän murros ja kovan turvallisuuden kysymykset saavat paljon huomiota. Ekologinen kriisi etenee. Lapsiperheköyhyys on kasvussa, lasten ja nuorten turvallisuus digitaalisissa ympäristöissä on heikkoa ja työllisyysnäkymät ovat heikentyneet. Parhaillaan nuorten tulevaisuususko on horjumassa ja suurin osa aikuisistakaan ei suhtaudu optimistisesti lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Suunnan kääntämiseksi tarvitaan viisaita ratkaisuja, jotka luovat toivoa eivätkä uhkaa lasten, nuorten ja vielä syntymättömien sukupolvien hyvinvoinnin edellytyksiä.
Ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus päätöksenteossa
Päätöksenteossa ja yhteiskunnassa laajemmin tulee olla jaettu käsitys siitä, miten ihmisten hyvinvointia ja ympäristön kantokykyä turvataan pitkäjänteisesti ja kuinka julkisia resursseja kohdennetaan johdonmukaisesti ja vaikuttavasti. Laajat muutosilmiöt haastavat hyvinvointivaltiomallia, joka on vuosikymmeniä toiminut tapana hahmottaa suomalaista yhteiskuntaa ja sen perintöä sukupolvelta toiselle. Itlan väestöennuste kuvaa lasten määrän nopeaa laskua jo seuraavassa kymmenessä vuodessa. Tarvitaan sukupolvet ylittävää tarkastelua sen näkyväksi tekemiseen, mitä yhteiskuntana haluamme pitkäkestoisesti turvata muutosten keskellä.
Päätösten ei pitäisi kaventaa tulevien sukupolvien toimintaedellytyksiä.
Ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus päätöksenteossa merkitsee sitä, että päätöksenteossa huomioidaan päätösten ja toiminnan vaikutukset paitsi nykyhetkessä myös pitkällä aikavälillä ja varmistetaan, että päätökset eivät kavenna tulevien sukupolvien toimintaedellytyksiä. Kokoamalla tietoa tulevaisuuteen liittyvistä kehityskuluista sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen kestävyyden saralla voidaan arvioida, kohtaavatko tulevat sukupolvet paremmat, huonommat vai samantasoiset mahdollisuudet kuin nykyiset sukupolvet.
Toimintamalleja pitkän aikavälin päätöksentekoon
Lasten ja nuorten hyvinvoinnista kiinnostuneiden kannattaakin suunnata huomionsa toimintamalleihin, jotka vahvistavat hyvinvointinäkökulmaa ja pitkäjänteisyyttä päätöksenteossa. Useat kansainväliset organisaatiot, kuten YK, WHO ja OECD edistävät parhaillaan yhdessä jäsenmaidensa kanssa useita aloitteita, jotka vahvistavat ylisukupolvista oikeudenmukaisuutta päätöksenteossa.
Usealla maalla on jo käytössään päätöksenteon malleja, jotka sisältävät ylivaalikautisia tavoitteita.
Usealla maalla, kuten Walesilla, Virolla, Uudella-Seelannilla, Kanadalla ja Irlannilla on jo käytössään päätöksenteon malleja, jotka sisältävät on ylivaalikautisia tavoitteita. Ne ohjaavat hallitusten ja jopa laajemmin julkisen sektorin toimijoiden toiminnan kohdentamista, budjetointia ja toiminnan arviointia.
Itlan neljä suositusta
Laadimme tulevaisuusvaliokunnan pyynnöstä lausunnon ylisukupolvisen oikeudenmukaisuuden vahvistamisesta päätöksenteossa. Nostimme esille lasten ja nuorten sekä Suomen päätöksenteon näkökulmasta seuraavia suosituksia:
1. Muodostetaan kansallisia pitkän aikavälin tavoitteita tai hyvinvointiprioriteetteja varmistamaan, että päätöksenteko huomioi myös seuraavat sukupolvet.
2. Vahvistetaan lasten ja nuorten osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia kansallisessa päätöksenteossa.
3. Vahvistetaan tulevien sukupolvien näkökulmaa nimittämällä tulevaisuusvaltuutettu tai kehittämällä Suomeen soveltuva tulevien sukupolvien hyvinvoinnin laki.
4. Kehitetään tulevien sukupolvien näkökulmasta laadukas ja moninäkökulmainen tietopohja, jota hyödynnetään päätöksenteossa.
Ylisukupolvisen oikeudenmukaisuuden näkökulman ja tulevaisuusajattelun avulla voidaan ymmärtää aikamme ilmiöitä niin nykyisten kuin myös meidän jälkeemme tulevien lasten, nuorten ja perheiden näkökulmasta. Tämä auttaa myös luomaan tulevaisuusnäkymiä, joissa tuodaan näkyväksi jatkuvuuksia, toivoa ja toiminnan mahdollisuuksia.
