Lyhyesti

• Nuorten itsensä tuottama tieto ilon kokemuksista on keskeistä nuorten hyvinvoinnin ymmärtämiseksi. Tämä tieto mahdollistaa nuorten kokemusten huomioimisen ja tukemisen tavoilla, jotka vastaavat heidän omia tarpeitaan ja näkemyksiään.  

• Tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten ilon aiheita sekä tilastollisin että laadullisin menetelmin. Tämä monimetodologinen lähestymistapa mahdollisti ilon ilmiön eri ulottuvuuksien laajemman tarkastelun ja syvällisemmän ymmärtämisen.  

• Tilastollinen analyysi mahdollisti ilon ilmiön laajuuden ja jakautumisen tarkastelun koko aineistossa. Tämä menetelmä tarjosi kvantitatiivisen pohjan, jonka avulla voitiin tunnistaa ilon kokemusten yleisyys ja jakautuminen eri nuorten ryhmien kesken. Laadullinen analyysi syvensi ymmärrystä ilon merkityksistä ja kontekstuaalisista ulottuvuuksista sukupuolittain.   

• Nuorten ilon aiheet olivat arkisia ja liittyivät sosiaalisiin suhteisiin, harrastamiseen, toimeentuloon, terveyteen, tulevaisuuteen ja merkityksellisyyden kokemuksiin. Ilon lähteet olivat moninaisia ja käsittivät sekä yksilöllisiä että yhteisöllisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat nuorten hyvinvointiin.  

• Ikä ja sukupuoli vaikuttivat siihen, miten ilon aiheita painotettiin. Nuorten painotukset ja kokemukset ilon lähteistä olivat yhteydessä heidän ikäryhmäänsä ja sukupuoleensa, mikä osoittaa, että ilon aiheet ovat erilaisia ikävaiheissa ja sukupuolilla.  

• Tutkimuksessa tarkasteltiin Ungarin ja kollegojen (2007) esittämää resilienssin seitsemän jännitteen teoriaa, jonka mukaan resilienssi – eli kyky toipua vastoinkäymisistä, sopeutua muutoksiin ja jatkaa toimintaa vaikeuksista huolimatta –muodostuu dynaamisena ja monimutkaisena prosessina, jossa yksilön tunteet, valinnat ja kokemukset voivat olla ristiriitaisia. Teoria auttaa ymmärtämään, miten nuoret käsittelevät ilon ja vaikeuksien välistä jännitettä ja navigoivat elämän haasteiden ja ilon kokemusten välillä.  

• Tämä tutkimus edistää nuorten hyvinvointia tuottamalla nuorten ilon aiheista tietoa, jota voidaan hyödyntää nuorten palveluissa. Tieto nuorten ilon lähteistä mahdollistaa palveluiden kohdentamisen niin, että ne tukevat nuorten kykyä kohdata haasteita, kehittävät elämänhallintaa ja vahvistavat hyvinvointia kestävästi. 

---

Johdanto

Nuorten pahoinvoinnista ja sen syistä on jo tietoa, mutta vähemmän on tietoa tekijöistä, jotka tuottavat iloa nuorten elämään. Tässä artikkelissa tarkastelemme 16–29-vuotiaiden hyvinvoivien suomalaisten nuorten ilon aiheita.  

Tutkimukset osoittavat, että lasten ja nuorten subjektiivinen koettu hyvinvointi ja erityisesti mielen hyvinvointi on heikentynyt (Hemberg ym., 2022; Kukko ym., 2025; Marquez & Long, 2021). Ilon aiheiden tutkiminen on perusteltua, sillä nuoret tarvitsevat epävarmassa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa myönteistä viestintää ja toivoa vahvistavia näkökulmia. Toivoon perustuva lähestymistapa tukee nuorten resilienssiä ja psyykkistä hyvinvointia (Ungar, 2012).   

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa nuorten kokemista ilon aiheista, jotta saadaan monipuolisempia tarttumapintoja hyvinvoinnin edistämiseen, ongelmien ennaltaehkäisyyn, palveluihin ja ennen kaikkea nuorten arkeen. Pyrimme muuttamaan nuoria koskevaa ongelmakeskeistä yhteiskunnallista keskustelua kohti nuorten vahvuuksien huomioimista.    

---

”Nuorten pahoinvoinnista ja sen syistä on jo tietoa, mutta vähemmän on tietoa tekijöistä, jotka tuottavat iloa nuorten elämään.”

---

Nuorten hyvinvoinnin tukemisen merkitys tulee ilmeiseksi myös Nuorisobarometrin (Kiilakoski, 2023) ja Kouluterveyskyselyn (Helenius & Kivimäki, 2023) tulosten perusteella: nuorten tyytyväisyys elämään on heikentynyt. Viimeisin ZekkiSuomi-tilannekuva (2025) tarkentaa, että nuoret tarvitsevat lisää tukea erityisesti itsetunnon vahvistamiseen ja elämänhaasteiden voittamiseen.  

Artikkelimme kyselyaineistossa nuoria pyydettiin arvioimaan, kuinka tyytyväisiä he ovat elämäntilanteeseensa hyvinvoinnin eri ulottuvuuksilla, sekä kuvailemaan, mitkä asiat tuottavat heille iloa. Tyytyväisyys kertoo siitä, missä määrin nuori voi elää tavoittelemaansa elämää. Tällöin kyse on haluista (wants), joihin esimerkiksi nuorisokulttuuri vaikuttaa. Yhteiskunnan arvot ja normit vaikuttavat siihen, millaisia ihanteita nuoret omaksuvat (Wang ym., 2016). Tutkimuksen mukaan (Kainulainen, 2023) tyytyväisyyteen vaikuttavat yhtä voimakkaasti myös tunteet, jotka kertovat tarpeiden (needs) tyydyttymisestä. Tunteet antavat ihmiselle signaalin siitä, onko tilanne tyydyttävä vai tulisiko sitä pyrkiä jotenkin muuttamaan (Veenhoven, 2008). Sekä kognitiivinen arvio että emotionaalinen kokemus kertovat nuorten tyytyväisyydestä elämäntilanteeseensa.  

---

”Ilon aiheiden tutkiminen on perusteltua, sillä nuoret tarvitsevat epävarmassa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa myönteistä viestintää ja toivoa vahvistavia näkökulmia. Toivoon perustuva lähestymistapa tukee nuorten resilienssiä ja psyykkistä hyvinvointia.”

---

Tämän tutkimuksen tuloksia tulkitaan Ungarin ja kumppaneiden (2007) seitsemän kohdan ”tensions of resilience” -mallin eli resilienssin seitsemän jännitteen kautta. Pohdimme, millaisia merkityksiä nuorten ilon ilmaisut saavat kunkin jännitteen kontekstissa. Tämä mahdollistaa syvällisen näkökulman ilon ja resilienssin välisiin yhteyksiin. Ungarin ja kumppaneiden (2007) teoria tukee hyvinvoivien nuorten ilon kokemusten tutkimista, koska resilienssi ei ole vain selviytymistä vaikeuksista vaan myös vahvuuksien ylläpitämistä. Teoria tuo esiin ilon ja myönteisten tunteiden roolin resilienssissä ja mahdollistaa ilon merkityksen tarkastelun osana hyvinvointia.  

Tutkimuskysymyksemme ovat:  

1. Kuinka suuri osuus 16–29-vuotiaista suomalaisnuorista on elämäänsä hyvin tyytyväisiä ja keitä he ovat?  

2. Mitkä asiat tuottavat näille hyvinvoiville nuorille iloa heidän itsensä kuvailemana?    

Olemme erottaneet kyselyaineistosta hyvinvoivien nuorten joukon ja tarkastelleet aineiston avovastausten nuorten omista sanoituksista sitä, mitkä asiat heidän elämässään tuottavat iloa ja hyvää mieltä. Hyvinvoivien nuorten tarinat tuovat esiin nuorten näkökulmia siitä, mikä elämässä tuntuu ilahduttavalta. Voimavaralähtöinen näkökulma pyrkii tunnistamaan tekijöitä, jotka lisäävät nuorten iloa. 

Tutkimuksen keskeiset käsitteet ja ilo aiemmassa tutkimuksessa   

Tutkimuksen keskeiset käsitteet – subjektiivinen hyvinvointi, onnellisuus, resilienssi ja ilon aiheet – ovat keskeisiä nuorten elämänlaadun ja hyvinvoinnin ymmärtämisessä. Hyvinvointi määritellään usein subjektiiviseksi kokemukseksi, joka liittyy nuorten kykyyn elää tavoitteitaan ja toiveitaan vastaavaa elämää (Kainulainen, 2023). Onnellisuus puolestaan viittaa tilaan, jossa nuori kokee elämänsä merkitykselliseksi ja täyttymykselliseksi, mikä ilmenee muun muassa ilon kokemuksina arjessa. Tämä käsitys onnellisuudesta viittaa hedoniseen hyvinvointiin eli yksilön omaan tunteeseen hyvinvoinnistaan (Das ym., 2020).  

Tunteet ovat keskeinen osa koettua hyvinvointiamme. Dienerin (1984) termi subjektiivinen hyvinvointi (subjective well-being, SWB) pitää sisällään sekä kognitiivisen arvion elämästä että positiiviset ja negatiiviset tunteet (Proctor, 2014). Tunteiden on arvioitu olevan hyvin merkittävässä roolissa onnellisuutemme ja elämään tyytyväisyytemme muodostumisessa (Giuntoli ym., 2020; Veenhoven, 2009). Diener ja Biswas-Diener (2008) korostavat, että onnellisuus tuo mukanaan monia hyötyjä, joita ovat muun muassa parempi vastustuskyky sairauksille, lisääntynyt luovuus ja parempi kyky saavuttaa asettamiaan tavoitteita. Fredrickson ja kumppanit (2008) taas esittävät, että onnellisuus ja positiivisuus auttavat rakentamaan psykologisia, sosiaalisia ja fyysisiä voimavaroja, jotka puolestaan edistävät hyvinvointia ja resilienssiä.   

---

”Pyrimme muuttamaan nuoria koskevaa ongelmakeskeistä yhteiskunnallista keskustelua kohti nuorten vahvuuksien huomioimista.”

---

Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että ystävyyssuhteet ja sosiaalinen vuorovaikutus ovat keskeisiä ilon lähteitä nuorille. Nuoret mainitsivat ilon lähteikseen muun muassa ajan viettämisen ystävien kanssa, musiikin, liikunnan ja eläimet (Wright ym., 2025). Toimiva perhedynamiikka ja läheiset perhesuhteet tukevat nuorten psyykkistä hyvinvointia ja auttavat ehkäisemään negatiivisia tunteita (Izzo ym., 2022). Hyvä itsetunto, sosiaaliset taidot ja kouluympäristön tuki ovat yhteydessä nuorten onnellisuuteen (Natvig ym., 2003). Tasapaino opiskelun ja vapaa-ajan välillä sekä aktiivinen osallistuminen harrastuksiin, kuten liikuntaan ja kulttuuritoimintaan, lisäävät nuorten hyvinvointia (Kim ym., 2024). Gray ja kumppanit (2013) ovat osoittaneet, että iän, sukupuolen ja perhesuhteiden kaltaiset sosiodemografiset tekijät vaikuttavat nuorten hyvinvointiin ja ilon kokemuksiin. Lisäksi itsetunto, minäkuva ja tunneäly ovat keskeisiä nuorten ilon ja onnellisuuden kokemuksiin vaikuttavia tekijöitä (Barrera ym., 2019; Guerra-Bustamante ym., 2019).   

Onnellisuustutkimus sisältää tutkimuksia elämäntyytyväisyydestä, subjektiivisesta hyvinvoinnista ja muista hyvinvoinnin kokemuksia kartoittavista käsitteistä ja niiden mittareista (Kainulainen, 2022). Tässä tutkimuksessa lähtökohtana on, että nuorten ilonaiheet luovat merkityksiä, jotka heijastuvat heidän koettuun hyvinvointiinsa ja onnellisuuteensa. Diener (1984) toteaakin, että subjektiiviseen hyvinvointiin sisältyy positiivisia ulottuvuuksia. Se ei ole siis pelkästään negatiivisten tekijöiden puuttumista. Koska nämä käsitteet eivät ole yksiselitteisiä, tarvitsemme lisää tietoa onnellisuuden ja siihen vaikuttavien tekijöiden välisestä suhteesta (Kainulainen, 2022).  

Ungarin jänniteteoria perustuu ajatukseen, että resilienssiä syntyy, kun nuori kykenee ratkaisemaan tietyt seitsemän universaalia jännitettä kulttuurisesti merkityksellisillä tavoilla (Ungar, 2008). Nämä jännitteet ovat:  

• pääsy aineellisiin resursseihin (Access to material resources) 

• ihmissuhteet (Relationships) 

• identiteetti (Identity) 

• valta ja kontrolli (Power and control) 

• kulttuuriin sitoutuminen (Cultural adherence) 

• sosiaalinen oikeudenmukaisuus (Social justice) 

• yhteenkuuluvuus (Cohesion).   

Resilientit nuoret ovat niitä, jotka onnistuvat navigoimaan jännitteiden läpi säilyttäen toimintakykynsä ja kehittymään niiden myötä. He hyödyntävät tähän henkilökohtaisia, perheen, yhteisön ja kulttuurin tarjoamia resursseja paikallisten normien mukaisesti. Jokainen onnistunut ratkaisu lisää nuoren resilienssiä. (Ungar, 2008.) 

Tässä tutkimuksessa hyödynnetään Ungarin ja kumppaneiden (2007) resilienssiteoriaa jäsentämään, miten nuorten kokema ilo kytkeytyy hyvinvoinnin rakentumiseen. Iloa voidaan tarkastella keinona ylläpitää psyykkistä joustavuutta, vahvistaa yhteenkuuluvuuden kokemusta sekä luoda etäisyyttä vaikeisiin olosuhteisiin. Resilienssin näkökulmasta ilo ei ole ainoastaan yksilöllinen piirre, vaan se voidaan ymmärtää sekä selviytymisen välineenä että hyvinvoinnin osoituksena. Vaikka ilo ja huumorintaju mainitaan usein yksilöllisen resilienssin ulottuvuuksina, Ungarin (2008) sosioekologisessa mallissa ne nähdään pikemminkin tuloksina onnistuneesta navigoinnista ja neuvottelusta seitsemän keskeisen jännitteen läpi. Tämä prosessi mahdollistaa sen, että nuori pääsee käsiksi terveyttä ja hyvinvointia ylläpitäviin resursseihin, joihin kuuluu myös kyky ja mahdollisuus kokea ilon ja mielihyvän tunteita. Kun nuorten ilon ilmaisut tulkitaan osana resilienssiteoriaa, tulee näkyväksi hyvinvoinnin kokemusten monimuotoisuus, joka rakentuu sosiaalisten, kulttuuristen ja yksilöllisten tekijöiden välisessä suhteessa. Resilienssi voidaan siten ymmärtää nuorten kykynä navigoida ja neuvotella tiensä kohti resursseja, jotka tukevat sekä selviytymistä että hyvinvoinnin tunteiden kokemista.

---

Aineisto ja tutkimusmenetelmät   

Tutkimuksen aineistona on käytetty lokakuussa 2022 kerättyä kyselyaineistoa, jonka vastaajamäärä oli 1 011. Kyseessä on Norstatin verkkopaneelin kautta kerätty otos Manner-Suomen 16–29-vuotiaista nuorista. Vastaajien keski-ikä oli 23 vuotta, ja vastaajista 51,3 prosenttia oli miehiä ja 48,7 prosenttia naisia. Kyselyaineisto on painotettu painokertoimella perusjoukkoa edustavaksi miesten ja naisten, iän ja asuinpaikan mukaan. (Biemer & Christ, 2008.) Kyselylomakkeella kysyttiin muun muassa tulevaisuuden toiveista, peloista, iloa ja hyvää mieltä elämään tuovista asioista, ja mukana oli myös osallisuuteen liittyviä kysymyksiä sekä nuorten elämäntilannetta kartoittavan 3X10D-mittarin kysymykset. Osa oli avoimia kysymyksistä, joihin nuoret saivat itse kirjoittaa vastauksensa. Taustamuuttujina lomakkeella kysyttiin vastaajien ikää, asuinkuntaa sekä sukupuolta (mies vai nainen).   

---

”Tutkimuksen aineistona on käytetty lokakuussa 2022 kerättyä kyselyaineistoa reilulta tuhannelta 16–29-vuotiaalta nuorelta.”

---

3X10D on itsearviointimittari, jolla vastaaja arvioi elämäntilannettaan kymmenen eri hyvinvoinnin ulottuvuuden kautta. Mittari sisältää kymmenen kysymystä, jotka liittyvät esimerkiksi arjen sujumiseen, ihmissuhteisiin, kotioloihin ja taloudelliseen tilanteeseen. Vastaaja arvioi tyytyväisyyttään näihin ulottuvuuksiin asteikolla 0–10 (tyytymätön vs. tyytyväinen). 3X10D-mittarin tarkka kysymyksenasettelu on seuraavanlainen:   

Kun ajattelet nykyhetkeä, kuinka tyytyväinen olet seuraaviin asioihin:  

1. terveydentilaasi  

2. kykyysi voittaa elämässä eteen tulevia asioita  

3. asumisoloihisi  

4. päivittäiseen pärjäämiseesi  

5. perheeseesi  

6. luotettavien ystävien määrään  

7. taloudelliseen tilanteeseesi  

8. omien vahvuuksien kehittämiseen (esim. harrastusten kautta)  

9. itsetuntoosi  

10. elämääsi kokonaisuutena?  

3X10D:n on todettu olevan validi mittari, joka tuottaa määrällistä tietoa ihmisen elämäntilanteen ja hyvinvoinnin ongelmakohdista. Lisäksi mittari tuottaa tietoa positiivisista elämänulottuvuuksista, jotka voivat auttaa vaikeuksien voittamisessa. (Kainulainen & Paananen 2021; Paananen ym., 2024)   

Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaamiseksi hyödynsimme kyselylomakkeella olleita 3X10D-mittarin kysymyksiä löytääksemme ryhmittelyanalyysin avulla hyvinvoivien nuorten ryhmän. Toiseen tutkimuskysymykseen vastaamiseksi keskityimme näiden hyvinvoivien nuorten vastauksiin iloa ja hyvää mieltä tuovista asioista. Kyselylomakkeella oli yhtenä kysymyksenä ”Mitkä asiat tuovat sinulle iloa ja hyvää mieltä?”, johon nuoret saivat kirjoittaa avoimen vastauksen. Näitä avovastauksia analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä. Tarkemmat analyysikuvaukset esitämme seuraavissa osioissa, joista ensimmäisessä käsitellään aineiston määrällistä analyysiä ja toisessa sen pohjalta toteutettua avovastausten laadullista analyysiä.   

---

”Kyselylomakkeella kysyttiin muun muassa tulevaisuuden toiveista, peloista, iloa ja hyvää mieltä elämään tuovista asioista, ja mukana oli myös osallisuuteen liittyviä kysymyksiä sekä nuorten elämäntilannetta kartoittavan 3X10D-mittarin kysymykset.”

---

Tämä tutkimus on monimenetelmällinen. Seppänen-Järvelän ja kumppaneiden (2019) kriteereistä tässä tutkimuksessa tunnistetaan useamman kuin yhden metodin ja eri teoreettisten lähestymistapojen käyttö sekä eri komponentteihin perustuvien tulosten integrointi. Tässä tutkimuksessa on yhdistelty menetelmiä siten, että ensimmäistä tutkimuskysymystä varten on erotettu kyselyaineistosta hyvinvoivien nuorten joukko, ja tämän joukon avovastauksista on toista tutkimuskysymystä varten tarkasteltu nuorten itse sanoittamana sitä, mitkä asiat tuottavat iloa ja hyvää mieltä heidän elämäänsä. Koska nuorten ilon aiheet ovat ilmiöinä kompleksisia, sopii niiden tutkimiseen metodinen diversiteetti (Mertens ym., 2016).  

3X10D-kysymyspatteristossa pyydettiin vastaajia ajattelemaan nykyhetkeä ja kertomaan asteikolla 0–10, kuinka tyytyväisiä he ovat kymmeneen erilaiseen elämäntilanteen ulottuvuuteen. Kuviossa 1 on esitetty vastausjakaumat niin sanotun liikennevalomallin (Paananen ym., 2024) avulla ja kullekin ulottuvuudelle on annettu vastauskeskiarvo. Vastaukset välillä 0–5 kuvastavat tyytymättömyyttä, 6–7 kuvastavat tilanteen olevan kohtalainen ja 8–10 kuvastavat tyytyväisyyttä elämäntilanteeseen kyseisellä ulottuvuudella. Diener (2006) käytti 11-portaista asteikkoa elämään tyytyväisyyden mittaamiseen ja jakoi vastaajat kolmeen luokkaan: tyytymättömät (0–4), neutraalit (5) ja tyytyväiset (6–10). Liikennevalomallissa neutraalit on sijoitettu tyytymättömien ryhmään, koska heillä on usein tarve muuttaa elämäänsä ollakseen tyytyväisiä. Diener (2006) jakoi tyytyväisten luokan edelleen kahtia niin, että hyvin tyytyväisten ryhmässä elämään tyytyväisyys oli maan keskitasoa (noin 7,8) korkeampi ja kohtalaisen tyytyväisten ryhmässä maan keskitasoa matalampi (vrt. Lindblom & Lindblom, 2017). Tätä jaottelua on liikennevalomallissa sovellettu myös muihin ulottuvuuksiin kuin elämään tyytyväisyyteen. 

3X10D-kysymyspatteristo analysoitiin SPSS for Windowsin versiolla 29 käyttämällä k-keskiarvon ryhmittelyanalyysiä (k-means cluster analysis). Ryhmittelyanalyysi ryhmittelee vastaajia joukkoihin, joissa muuttujat ovat mahdollisimman samankaltaisia. Tällaisessa tilanteessa ei ole tiettyä, esimerkiksi teoriaan perustuvaa ryhmittelyperustetta, vaan ryhmittely tapahtuu aineiston pohjalta. (Metsämuuronen, 2008; Meyers ym., 2013) 

 K-keskiarvon ryhmittelyanalyysi, jossa k viittaa ryhmien määrään, soveltuu aineistoihin, joissa on paljon vastaajia, mutta melko vähän muuttujia. Tässä tapauksessa muuttujia eli 3X10D-mittariston ulottuvuuksia oli kymmenen. Menetelmä pyrkii ryhmittelemään vastaajat keskiarvoltaan mahdollisimman paljon keskenään eroaviin ryhmiin. Sopivaa ryhmien määrää ei yleensä tiedetä ennalta, vaan tutkijan on testattava aineiston ryhmittelyä eri ryhmämäärillä (esimerkiksi kolmesta viiteen), joista valitaan parhaiten tulkittavissa oleva. (Metsämuuronen, 2008; Meyers ym., 2013.) Tässä tapauksessa aineiston 3X10D-kysymyksiin kokeiltiin kolmen, neljän ja viiden ryhmän vaihtoehtoja. Jokaisessa vaihtoehdossa löytyi nuorten ryhmä, jolla asiat olivat kaikilla osa-alueilla hyvin. 

Eettinen pohdinta

Nuorten hyvinvointia ja siihen liittyviä teemoja on eettisesti perusteltua tutkia. Tutkimuksella voidaan tuottaa tietoa, joka tukee nuorten oikeuksia ja osallisuutta sekä edistää hyvinvointia. Tutkimusta tehdessä kunnioitettiin nuorten ihmisarvoa, yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta. Vastaaminen oli vapaaehtoista, ja nuoria informoitiin kyselyssä siitä, että aineistoa käytetään tutkimukseen. Ennen lomakkeen täyttämistä vastaajat hyväksyivät käyttöehdot. Vastaajien anonymiteetti on varmistettu, ja kerätty aineisto säilytetään turvallisesti. Tutkimukselta ei edellytetty eettistä ennakkoarviointia. 

---

Tulokset

Aineiston tilastollinen tarkastelu – hyvinvoivien nuorten ryhmän tunnistaminen 

Tutkimuksessa oli löydettävissä viisi toisistaan poikkeavaa ryhmää, jotka on esitetty kuviossa 1 edellä kuvatun liikennevalomallin mukaisesti. Nuorten ryhmät erosivat toisistaan tyytyväisyyden laajuuden ja painotusten mukaan. Kuviossa 1 nähtävillä oleva viiden ryhmän malli tuotti selkeimmän kokonaisuuden. Vastaajamäärältään suurin ryhmä oli tyytyväinen kaikilla ulottuvuuksilla. Muissa oltiin tyytyväisiä tai kohtalaisen tyytyväisiä jollakin elämänalueella, kun taas toisilla saatettiin olla jopa erittäin tyytymättömiä. Kuvio 2 osoittaa, että vastaajat olivat tyytyväisimpiä perhetilanteeseensa ja tyytymättömimpiä taloudelliseen tilanteensa ja itsetuntoonsa.   

Kuvio 1. 3X10D-mittarikysymysten vastauksille tehdyn ryhmittelyanalyysin mukainen ryhmäjako.

 Kuvio 2. 3X10D-mittarikysymysten vastausjakaumat ja keskiarvot. 

Vastaajista 36,6 prosenttia oli tyytyväisiä kaikilla elämänulottuvuuksilla (taulukko 1.). Silti muissakin ryhmissä oli ulottuvuuksia, joilla vastaajat olivat tyytyväisiä. Perhetilanne erottui ulottuvuuksista myönteisimpänä. Vaikka tyytymättömyyttä esiintyi useilla muilla elämänalueilla, perheeseen liittyvä tyytyväisyys oli keskimäärin kohtalaisella tasolla kaikissa ryhmissä. Ystävyyssuhteiden osalta tilanne oli vaihtelevampi eri ryhmissä. Esimerkiksi ryhmässä viisi perheen ulottuvuudella oltiin kohtalaisen tyytyväisiä, mutta ystävien ulottuvuudella oltiin erittäin tyytymättömiä, ja sen arvo oli kaksi. Ulottuvuuksittain tarkasteltuna pienimpiä arvoja tuli talouden ja itsetunnon ulottuvuuksilla.

Taulukko 1. Ryhmittelyanalyysin avulla muodostettujen ryhmien koko ja kuvaus.

---

”Vastaajista hieman yli kolmannes oli tyytyväisiä kaikilla elämänulottuvuuksilla.”

---

Kyselyaineistossa oli kysytty taustamuuttujina vastaajien ikää, sukupuolta ja asuinkuntaa. Näiden pohjalta aineistoon pystyttiin lisäämään myös kuntakokoluokitus ja tilastollinen kuntaryhmitys. Asuinalueen vaikutus koettuun elämäntyytyväisyyteen päätettiin tarkastaa, koska kuntakoko ja kuntatyyppi vaikuttavat sekä palvelujen tarjontaan että palvelutarpeeseen. Esimerkiksi maaseutumaisilla alueilla on enemmän terveyden ja hyvinvoinnin puutteita kuin kaupungeissa, mutta palveluja kuitenkin keskitetään syrjäseuduilta ja pienemmistä kunnista maakuntakeskuksiin (esim. Rantamäki ym., 2021). Ryhmittelyanalyysillä muodostettuja ryhmiä ristiintaulukoitiin eri taustamuuttujittain, ja ryhmien keski-iän eroja selvitettiin varianssianalyysin avulla. Taulukosta 2 näkee, että erot taustamuuttujien välillä eivät olleet ristiintaulukoinneissa tilastollisesti merkitseviä. Ryhmä 1 eli elämäntilanteeseensa tyytyväiset oli kuitenkin jonkin verran miespainotteisempi. Ryhmä 1 oli keski-iältään nuorin, 22,8 vuotta, kun taas esimerkiksi ryhmän 3 keski-ikä oli 24 vuotta. Ryhmien väliset erot olivat tilastollisesti merkitseviä, mutta iän vaikutus (effect size) tuloksiin oli hyvin pieni: ikä selitti vain noin 1,7 prosenttia tulosten kokonaisvaihtelusta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vaikka erot eri ikäryhmien välillä havaittiin, iän vaikutus ilmiöön on pieni.

  

Taulukko 2. Taustamuuttujien tarkastelu elämäntyytyväisyyden mukaan jaetuissa ryhmissä.

Aineiston laadullinen tarkastelu – hyvinvoivien nuorten ilon aiheet 

Seuraavassa vaiheessa otimme analysoitavaksi elämäntilanteeseensa tyytyväisten nuorten avovastaukset kysymykseen ”Mitkä asiat tuovat sinulle iloa ja hyvää mieltä?” Hyvinvoivia nuoria aineistossa oli 367, joista tyttöjä oli 175 ja poikia 185. Näistä avovastauksiin vastasi 362 nuorta.

---

”Vastaajat olivat tyytyväisimpiä perhetilanteeseensa ja tyytymättömimpiä taloudelliseen tilanteeseensa ja itsetuntoonsa.”

---

Tutkimuksessa hyödynnettiin laadullista sisällönanalyysiä, jossa aineistolähtöinen lähestymistapa ohjasi analyysiprosessia nuorten tuottaman aineiston pohjalta (vrt. Tuomi & Sarajärvi, 2018). Ensimmäisessä vaiheessa tunnistettiin nuorten ilon kokemuksiin kytkeytyviä ilmauksia (Elo ym., 2022). Tämän jälkeen alkuperäisilmaisuista muodostettiin pelkistettyjä ilmaisuja ryhmittelemällä. Nämä pelkistetyt ilmaukset yhdistettiin laajemmiksi käsitteiksi ja muodostettiin aineiston keskeisiä sisältöjä kuvaavia ala- ja yläluokkia (Tuomi & Sarajärvi, 2018). Lopuksi aineiston sisältö tiivistettiin teemoiksi, jotka kuvaavat tutkittavaa ilmiötä uudella tavalla. Kuvioissa 2 ja 3 on esimerkki aineiston analyysin etenemisestä.   

Kuvio 2. Esimerkki siitä, miten analyysi muodostui poikien vastauksista mieluisten asioiden toteuttaisen -yläluokassa. 

Kuvio 3. Esimerkki siitä, miten analyysi muodostui tyttöjen vastauksista innostavan ja antoisan arjen -yläluokassa. 

Nuorten vastausten perusteella yhteisiä ilon aiheita olivat tärkeät ihmissuhteet, harrastusmahdollisuudet sekä itselle mieluisten ja innostavien asioiden tekeminen arjessa. Analyysissa muodostui tyttöjen ja poikien osalta kaksi lähes samansisältöistä yläluokkaa: pojilla ”tunne menestyksestä” ja tytöillä ”saavutuksellisuuden tuntemukset”. Vaikka yläluokat olivat tytöillä ja pojilla lähes samankaltaiset, oli painotus näissä erilainen. Tytöillä vastauksissa korostuivat odotusten täyttymisen ja onnistumisen kokemukset. Tätä ilmensivät esimerkiksi suorat lainaukset ”onnistuminen opiskeluissa” ja ”saan kandin valmiiksi keväällä”. Poikien vastauksissa puolestaan menestyksen kokemus kiteytyi muun muassa ilmaukseen ”menestyminen elämässä”. Talouden tasapaino, merkityksellinen työ ja opiskelu muodostivat molemmilla sukupuolilla samat alaluokat. Talouden tasapaino tarkoitti sitä, että käytettävissä on riittävästi tuloja turvalliseen elämään sekä harrastuksiin ja itsensä toteuttamiseen. 

---

”Ilon aiheet liittyivät vahvasti merkityksellisiin ihmissuhteisiin, harrastuksiin sekä mielekkääseen arkeen. Molemmille sukupuolille koti, sosiaaliset suhteet ja luonto olivat keskeisiä hyvinvoinnin lähteitä. Taloudellinen tasapaino nähtiin tärkeänä hyvän elämän mahdollistajana.” 

---

Tytöillä ilon aiheen sanoitukset painottuivat poikia enemmän elämyksellisyyteen, toiveikkuuteen, onnistumisiin, uuden oppimiseen, itsensä löytämiseen, saavutuksiin, innokkuuteen ja tulevaisuuteen. Esimerkiksi eräs tyttö kuvasi ilon aiheita seuraavasti: ”kun saan tehdä asioita, joista pidän”, ja toinen ilmaisi: ”työni tarpeellisuus”. Poikien onnistumisen kokemukset liittyivät puolestaan ensisijaisesti omaan menestykseen ja onnistumisen kokemuksiin: ”kun asiat menevät niin kuin oletan niiden menevän”. Uskonnollisuus ja hengellisyys mainittiin ilon lähteinä sekä tyttöjen että poikien vastauksissa.   

Merkitykselliset ihmissuhteet nousivat keskeiseksi ilon lähteeksi molemmissa ryhmissä. Niihin kuuluivat perhesuhteet (vanhemmat, sisarukset, puoliso ja lapset) sekä ystävyys- ja seurustelusuhteet ja koulu-, harrastus- tai työkaveruuteen perustuvat suhteet. Kuten eräs poika kuvasi: ”Että on kavereita mistä itse olen tyytyväinen, että on olemassa, jotka auttavat.” 

Sosiaalisten suhteiden merkitys ilmeni myös siinä, että nuoret kokivat iloa paitsi omasta, myös muiden onnistumisesta tai menestymisestä. Harrastuksilla oli monitasoisia merkityksiä, ja ne liittyivät usein sosiaalisiin suhteisiin. Poikien mainitsemia harrastuksia olivat muun muassa liikunta, moottoriurheilu, metsästys ja taide. Tytöillä vastaavasti harrastukset painottuivat liikuntaan ja kulttuuriin. 

Tytöille iloa toi erityisesti innostava ja mielekäs arki, joka merkitsi vakautta, turvallisuutta ja tasapainoa.  Hyvä arki tarkoitti luottamusta siihen, että vapaa-aikaa voi toteuttaa mielekkäällä ja mielihyvää tuottavalla tavalla. Eräs tyttö tiivisti tämän toteamalla: ”kun kaikki on tosi hyvin just.”  

Pojat puolestaan nostivat esiin mieluisten asioiden toteuttamisen, joka sisälsi itselle merkityksellisten tekojen lisäksi aineettomia ilon lähteitä, kuten hengellisyyden. Sekä pojille että tytöille koti oli tärkeä ilon lähde. Pojille jatkuvuuden tunne rakentui terveellisistä elämäntavoista (esim. riittävä uni ja turvalliset työolot) sekä perustarpeiden täyttymisestä (esim. ruoka, koti ja katto pään päällä). Tätä kuvastaa erään pojan toteamus: ”turvallinen työympäristö”. 

Sekä pojille että tytöille muodostui viisi ”ilon ulottuvuudet” -yläluokkaa (taulukko 3). Näistä yläluokista kolme oli samansisältöisiä.  

Kuvio 4. Tyttöjen ja poikien ilon ulottuvuuden yläluokat. 

---

Pohdinta  

Artikkelin ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä oli: Kuinka suuri osuus 16–29-vuotiaista suomalaisnuorista on elämäänsä hyvin tyytyväisiä ja keitä he ovat? Ryhmittelyanalyysin perusteella hieman yli kolmasosa nuorista kuuluu tähän ryhmään. Elämäänsä tyytyväisten ryhmä oli hieman miespainotteisempi ja keski-iältään muita ryhmiä nuorempi. 

 Artikkelin toisena tutkimuskysymyksenä oli: Mitkä asiat tuottavat näille hyvinvoiville nuorille iloa heidän itsensä kuvailemana? Keskeinen havaintomme oli, että ilonaiheet liittyivät vahvasti nuorten arkeen ja ilmenivät arjessa konkreettisina kokemuksina ja tapahtumina. Ilon aiheet liittyivät vahvasti merkityksellisiin ihmissuhteisiin, harrastuksiin sekä mielekkääseen arkeen. Molemmille sukupuolille koti, sosiaaliset suhteet ja luonto olivat keskeisiä hyvinvoinnin lähteitä. Taloudellinen tasapaino nähtiin tärkeänä hyvän elämän mahdollistajana.  

Ilon kokeminen Ungarin resilienssiteorian valossa

Tulkitsemme tutkimuksemme tuloksia Ungarin ja kumppanien (2007) resilienssin seitsemän jännitteen kautta. Kutakin jännitettä voi tarkastella itsenäisesti, mutta tutkijoiden ja käytännön toimijoiden on oltava tietoisia siitä, että kaikki jännitteet ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Resilienssin seitsemän jännitettä (Ungar ym., 2007) eivät ole erillisiä muuttujia, jotka vaikuttavat nuoreen yksisuuntaisesti. Ne muodostavat verkoston, jossa yksi jännite voi vahvistaa tai heikentää toista. Jos tarkastellaan jännitteitä erillään, saattaa jäädä huomiotta tilanteet, joissa tuki yhdestä alueesta voi kompensoida haasteita toisessa. Tärkeää on, että kontekstin, kulttuurin ja yksilön vahvuuksien välillä on vuorovaikutusta. Pelkkä yksilön tarkastelu ilman kulttuurista ja sosiaalista kontekstia antaa epätäydellisen kuvan resilienssistä. Tämän tutkimuksen näkökulmasta ilon aiheiden tarkastelu jännitteiden kautta toi esille niiden vuorovaikutuksellisen luonteen. 

Ungarin resilienssin määritelmässä ilon kokeminen on nimenomaisesti osa tavoiteltua lopputulosta. Resilienssi on nuoren kyky navigoida tiensä terveyttä ylläpitäviin resursseihin, joihin kuuluvat myös mahdollisuudet kokea hyvinvoinnin tunteita, sekä yhteisön olosuhde tarjota näitä resursseja kulttuurisesti merkityksellisillä tavoilla. (Ungar, 2008)  

Ilon kokemista voidaan tarkastella resilienssin jännitteiden kautta siten, että se rakentuu useiden rinnakkaisten ulottuvuuksien vuorovaikutuksesta. Identiteettijännitteen osalta nuoren kyky määritellä henkilökohtaiset tavoitteensa, arvonsa ja merkityksellisyyden lähteensä tarjoaa perustan tyytyväisyydelle ja ilolle. Ihmissuhdejännitteessä taas myönteiset ja merkitykselliset suhteet perheen, ikätovereiden ja aikuisten kanssa muodostavat keskeisen ilon ja hyvinvoinnin perustan. Yhteenkuuluvuus (koheesiojännite) puolestaan ilmenee siinä, että nuori oppii tasapainottamaan omat intressinsä ja yhteisön edut; kokemus kuulumisesta itseä suurempaan kokonaisuuteen tuottaa syvällistä tyytyväisyyttä ja tarkoituksen tunnetta, jotka vahvistavat ilon kokemuksia. 

---

”Ilon kokemukset voivat yhtä aikaa vahvistaa yksilön omaa toimijuutta ja rakentaa yhteisöllisyyttä.”

---

Ensimmäinen jännite oli aineellisten resurssien saatavuus. Löytyneistä ilon ulottuvuuksista tähän jännitteeseen sopivat sekä mahdollisuus harrastamiseen että mieluisa, innostava arki. Aineellisia resursseja olivat muun muassa taloudellisten, koulutuksellisten ja työllistymismahdollisuuksien saavuttaminen sekä mahdollisuus avun saantiin, ruokaan, vaatteisiin ja suojaan. Nuoren on osattava navigoida tällaisiin resursseihin. Tässä tutkimuksessa nuorten ilon aiheena tuli esille taloudellinen tasapaino. Tämä vahvistaa olettamusta, että tietty taloudellinen turva on aihe iloon. Taloudellinen tasapaino mahdollistaa oman kodin, mielekkään vapaa-ajan ja itsensä toteuttamisen. Ilon aiheiden vuorovaikutuksellisuus tulee esiin tässä siten, että esimerkiksi taloudellinen turva lisää mahdollisuuksia sosiaalisten suhteiden vaalimiseen tai identiteettiä vahvistavien harrastusten toteuttamiseen. Tämä tukee aiempaa tutkimustietoa, jossa taloudellinen turva oli yhteydessä hyvinvoinnin kokemukseen (Rajala ym., 2024). Tilastollisessa tarkastelussa vastaajien tilanne oli heikoin talouden ja itsetunnon ulottuvuuksilla.   

Toinen jännite oli suhde tärkeisiin ihmisiin, vertaisiin tai aikuisiin omassa perheessä tai verkostoissa. Yhteys toisiin ihmisiin ja sosiaaliset suhteet korostuivat nuorten vastauksissa. Tässä tutkimuksessa sekä pojilla että tytöillä löytyi ilon aiheen ulottuvuudeksi tärkeät ihmissuhteet. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan nuorilla oli kyky elää yhdessä toisten kanssa ja nähdä tilanteet toisten kannalta. Sekä tilastollinen että laadullinen aineisto paljastivat, että erityisesti perhe oli nuorille merkityksellinen. Sen sijaan kokemukset ystävyyssuhteista olivat monimutkaisempia. Ryhmittelyanalyysin perusteella esimerkiksi vastaajaryhmässä viisi oltiin kohtalaisen tyytyväisiä perheen ulottuvuudella, mutta ystävien ulottuvuudella oltiin erittäin tyytymättömiä. Laadullisen aineiston tulosten perusteella oli selvää, että sosiaaliset suhteet tuovat iloa 16–29-vuotiaille nuorille. Yhteiset positiiviset kokemukset ja harrastukset voivat lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja parantaa ihmissuhteita (Hartas, 2019). Tässä jännitteessä nuoret liikkuvat yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä. Yhteys toisiin ja sosiaaliset suhteet ovat merkityksellisiä. Mutta suhteet toisiin ihmisiin voivat olla myös haastavia ja monimutkaisia sekä tuottaa mielipahaa. Voidaan ajatella, että ilon aiheita syntyy kannattelevista ihmissuhteista, mutta ehkä myös silloin, jos onnistuu irtautumaan hyvinvointia heikentävistä suhteista. Kun ryhmittelyanalyysissä vastaajaryhmä viisi oli tyytyväinen perhesuhteisiinsa, mutta erittäin tyytymätön ystävyyssuhteisiin, voidaan tulkita, että yhteisöllisyys ei ole nuorille yksiselitteisesti voimavara. Se voi sisältää myös haasteita, pettymyksiä ja ulkopuolisuuden kokemuksia.

  

Kolmas jännite oli identiteetti, joka tarkoittaa muun muassa omaa arviota vahvuuksista ja heikkouksista sekä tietoisuutta pyrkimyksistä, uskomuksista ja arvoista, joihin luetaan myös hengellinen ja uskonnollinen identifikaatio. Nuorten ilon ulottuvuuksista saavutusten tuntemukset ja tunne menestyksestä olivat tämän jännitteen teemaan sopivia. Tässä tutkimuksessa nuoret mainitsivat ilon aiheeksi myös uskonnon ja hengellisyyden erityisesti yhteisöllisestä näkökulmasta. Hengellisyys tai uskonnollisuus tulisikin huomioida hyvinvointia tukevana tekijänä, sillä uskonto voi antaa nuoren elämälle merkityksellisyyttä ja toimia selviytymiskeinona, mikä edistää nuorten hyvinvointia (Tervo-Niemelä & Porkka, 2023). Identiteettijännitteen osalta nuoren kyky määritellä henkilökohtaiset tavoitteensa, arvonsa ja merkityksellisyyden lähteensä tarjoaa perustan tyytyväisyydelle ja ilolle. Tässä jännitteessä nuorten ilo voi syntyä siitä, että he ovat etsineet henkilökohtaista merkitystä elämälleen ja kokevat ylpeyttä pystyessään ratkaisemaan tätä jännitettä.

Neljäs jännite oli kokemus vallasta ja hallinnan tunteesta, mikä sisältää kokemukset itsestä ja muista huolehtimisesta sekä mahdollisuuksista vaikuttaa sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön. Ilo ilmenee henkilökohtaisena toimijuutena ja resilienssiin liittyy tunne hallinnasta. Myös tähän jännitteeseen sopii ilon ulottuvuus, joka sisältää saavutusten tuntemuksia ja tunnetta menestyksestä. Tässä tutkimuksessa hallinnan kokemuksiksi voidaan tulkita nuorten ilmaisut mahdollisuuksista käydä töissä sekä toteuttaa itselleen arjessa tärkeitä ja merkityksellisiä asioita. Laadullisesta aineistosta tuli esiin sosiaalisten suhteiden lisäksi näkökulma, jonka mukaan läheisten hyvinvointi ja menestyminen on iloa tuottava elementti. Tämä havainto vastaa neljännen jännitteen kokemusta muista huolehtimisesta. Nuorten vastauksista voidaan tulkita, että muista huolehtiminen laajenee ihmissuhteista kohti ympäristöä, sillä ilon lähteenä mainitaan luonto. Vaikka terveyttä ei avovastauksissa niinkään tuotu esille, ryhmittelyanalyysissä terveyden ulottuvuus sijoittui kuitenkin kohtuulliselle tasolle. Hyvinvoivien nuorten ryhmässä se sai arvon kahdeksan. Avovastauksissa terveyteen liittyvät teemat ilmenivät toiveena toimintakyvyn säilymisestä sekä huolena omasta ja läheisten turvallisuudesta.

Viides jännite oli kulttuurisidonnaisuus, joka on paikallisen ja globaalin kulttuurin käytäntöjen ja arvojen tunnistamista ja noudattamista. Ilon ulottuvuuksista tähän jännitteeseen sopivat mahdollisuus harrastamiseen ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Nuorten ilon aiheissa oli paljon erilaisia aistimuksiin, mielikuvitukseen ja ajatteluun liittyviä kuvauksia. Näiden lähteet olivat luonnossa, erilaisissa harrastuksissa ja kulttuurissa. Myös opiskelun koettiin tuottavan iloa. Tähän liittyy läheisesti nuorten mahdollisuus kehittyä ja kehittää hyväksi koettua elämää. Oman paikallisen kulttuurin arvojen tunnistaminen tuli esiin kuvauksissa harrastuksina, joita olivat muun muassa käsitöiden tekeminen tai metsästäminen.  Positiivisen sopeutumisen kannalta voi olla tärkeää, että nuori kiinnittyy iloa tuottaviin kulttuurisiin perinteisiin. Tämä voi olla samalla keino säilyttää vahva kiintymys perheeseen ja yhteisöön. 

---

”Nuorten kanssa työskentelevät voivat hyödyntää tuloksia käydessään keskusteluja nuorten kanssa. Keskusteluihin nykyhetkestä ja tulevaisuudesta on hyvä sisällyttää myönteisiä asioita, joita nuori haluaa elämäänsä.”

---

Kuudes jännite on sosiaalinen oikeudenmukaisuus, joka tarkoittaa mielekkään roolin löytymistä yhteisössä ja sosiaalisissa verkostoissa. Kaikista ilon ulottuvuuksista löytyi sisältöjä tähän jännitteeseen. Mielekkään roolin löytyminen rakentuu useista eri ulottuvuuksista. Palveluita tarkasteltaessa nuortenkin etua voisi ajaa niin sanottu ekosysteemiajattelu, jossa huomioidaan sekä korjaava, vaativa hoito että hyvän mielenterveyden tukeminen ja ongelmien ennakointi (Pirkola ym., 2024). Mielekkään roolin löytyminen tuo iloa, mikä tässä tutkimuksessa voisi tarkoittaa sekä mahdollisuutta opiskeluun ja työhön että näissä edistymistä. Niin ikään sosiaalisissa suhteissa voidaan nähdä mielekkään roolin löytymistä, sillä sisaruksena, äitinä, isänä, kumppanina tai ystävänä oleminen tuo tutkimuksemme mukaan iloa nuorille.   

Seitsemäntenä ja viimeisenä jännitteenä oli yhteenkuuluvuus (koheesio), joka on henkilökohtaisten etujen ja yhteisen hyvän tasapainottamista. Ilon ulottuvuuksista tähän jännitteeseen voidaan ajatella sopivan tytöillä merkitykselliset luonto- ja eläinsuhteet ja pojilla jatkuvuuden tunne. Yhteenkuuluvuus näkyi tässä aineistossa siten, että nuori tuntee olevansa osa jotain itseään suurempaa kokonaisuutta sosiaalisesti ja henkisesti. Luontoympäristöllä voi olla hyvinvointikokemusten lisäksi nuorille laajempaa ja syvällisempääkin merkitystä. (Esim. Marttila & Pienimäki, 2024.) Lisäksi tiedetään, että psykologiset ja fyysiset yhteydet luontoon parantavat sekä ihmisten hyvinvointia että luonnonsuojelua ekosysteemin ja kestävän kehityksen näkökulmista (Barragan-Jason ym., 2022). Tämän jännitteen sisällä nuori pyrkii tasapainottamaan omat intressinsä ja yhteisön edut; kokemus kuulumisesta itseä suurempaan kokonaisuuteen tuottaa syvällistä tyytyväisyyttä ja tarkoituksen tunnetta, jotka vahvistavat ilon kokemuksia.

Tässä tutkimuksessa elämäntilanteeseensa tyytyväisten nuorten ilon aiheita tarkasteltiin Ungarin ja kumppanien (2007) määrittelemien resilienssin jännitteiden kautta. Ilon aiheiden tarkastelu resilienssiteorian jännitteiden kautta tekee näkyväksi sen, että yksittäiset hyvinvoinnin kokemukset eivät synny erillisinä ilmiöinä, vaan rakentuvat monien ulottuvuuksien välisessä vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi harrastukset voidaan nähdä samanaikaisesti materiaalisen tuen (mahdollisuus resursseihin), sosiaalisten suhteiden (ystävät, yhteisöt) sekä yksilöllisten saavutusten (onnistumisen kokemukset) lähteinä. Tällöin yksi ja sama ilon aihe ylittää useamman jännitteen rajan ja kytkeytyy sekä yksilön että yhteisön tarpeisiin, pysyvyyteen ja muutokseen, kontrollin ja hyväksynnän tasapainoon sekä sosiaalisen ja kulttuurisen kontekstin vaikutuksiin.  

Vuorovaikutuksellinen luonne korostuu myös siinä, että ilon kokemukset voivat yhtä aikaa vahvistaa yksilön omaa toimijuutta ja rakentaa yhteisöllisyyttä. Esimerkiksi toisten onnistumisista iloitseminen kytkee yhteen yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden jännitteen sekä vahvuuksien ja haavoittuvuuden ulottuvuuden: nuori kokee iloa, mutta samalla hän rakentaa resilienssiä suhteessa toisiin. Näin tarkasteltuna ilon aiheet eivät ole vain hetken tuntemuksia, vaan ne kuvastavat dynaamista prosessia, jossa nuoret navigoivat eri jännitteiden läpi ja löytävät resursseja, jotka ylläpitävät sekä selviytymistä että hyvinvointia.   

Tieteellinen merkitys

 

Tutkimuksemme nosti esiin hyvinvoivien nuorten kokemuksia heille iloa tuottavista asioista sekä lisää tietoa siitä, mihin kohdentaa toimenpiteitä hyvinvoinnin tukemisessa ja resilienssin vahvistamisessa (esim. Christmas & Khanlou, 2019; Mannaert & Aasent, 2013). Tämän tutkimuksen tulokset tukevat aiempaa käsitystä siitä, että nuorten hyvinvointia ja iloa voidaan edistää tarjoamalla heille sosiaalisesti turvallisia ympäristöjä, mahdollisuuksia osallistumiseen sekä tilaa itsetunnon kehittymiselle.  

Tutkimuksessa esiin nousseet nuorten ilon ulottuvuudet, kuten mahdollisuus harrastaa ja elää innostavaa arkea, voidaan tulkita aineellisten resurssien saatavuuteen liittyvän jännitteen kautta. Taloudellinen niukkuus rajoittaa resilienssin rakentumista esimerkiksi vähentämällä mahdollisuuksia osallistua sosiaalisia suhteita ja identiteettiä vahvistaviin harrastuksiin. Vastaavasti taloudellinen turva lisää nuorten kykyä tavoitella ilon lähteitä, kuten mielekkäitä vapaa-ajan toimintoja tai yhteisöllisiä kokemuksia. Tämä havainnollistaa, että resilienssin jännitteet eivät näyttäydy irrallisina, vaan muodostavat toisiinsa kietoutuvan verkoston, jossa yhden jännitteen ratkaiseminen voi vahvistaa muiden jännitteiden hallintaa ja siten lisätä nuorten mahdollisuuksia kokea iloa ja hyvinvointia.   

Kuten tuloksista havaitaan, nuorten resilienssin tukeminen edellyttää monitasoista lähestymistapaa, jossa yksilölliset, yhteisölliset ja rakenteelliset keinot täydentävät toisiaan. Honkatukia, Kallio ja Årgen (2025) toteavatkin, että nuorten perustarpeita ovat riittävä toimeentulo ja turvallinen toimintaympäristö, mutta myös osallisuuteen liittyvät teemat kuten arvostetuksi tuleminen, itselle tärkeisiin yhteisöihin kuuluminen ja mahdollisuus tulla kuulluksi itselle tärkeissä asioissa. Tämän tutkimuksen pohjalta tunnistetaan konkreettisia toimintatapoja, joilla voidaan vahvistaa nuorten hyvinvointia ja resilienssiä ilon kokemusten kautta. Ilon aiheita voisi sisällyttää nuorten keskustelu- ja tukiryhmiin tai chatteihin. Jotta osallisuus vahvistuisi erityisesti ilon aiheiden kautta, kouluissa ja muissa nuorten arkisissa ympäristöissä voidaan vahvistaa oppilaskeskeistä ja osallistavaa toimintakulttuuria.     

---

”Tulokset auttavat nuoria itseään tunnistamaan iloa tuottavia asioita ja vahvistamaan niitä omassa elämässään.”

---

Tässä tutkimuksessa tarkastelun kohteena olivat hyvinvoivat nuoret. Jatkotutkimuksessa olisi tärkeää syventyä myös vähemmän hyvinvoivien nuorten ilon kokemuksiin sekä tunnistaa mahdollisia samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia hyvinvoivien nuorten kanssa. Pahoinvoivien nuorten näkökulmat voisivat täydentää ymmärrystä siitä, mitkä tekijät tukevat tai estävät hyvinvointia myös vaikeissa olosuhteissa. Jatkotutkimuksessa olisi tärkeää myös tarkastella muunsukupuolisten kokemuksia ja nostaa esiin heidän ääntään, mikä tässä tutkimuksessa jäi rajauksen ulkopuolelle. 

Nuorten tyytyväisyyttä elämään ovat tutkineet Kallunki ja Lehtonen (2012), jotka valitsivat ryhmistä tarkempaan tarkasteluun hyvinvoivien ja pahoinvoivien ryhmät. Tässä tutkimuksessa vertailuja hyvinvoivien ja pahoinvoivien välillä ei tehty, mutta Kallungin ja Lehtosen (2012) tutkimuksessa suurimmat erot ryhmien välillä olivat elintasossa, ja pahoinvoivien ryhmässä pienikin parannus kasvatti elämäntyytyväisyyttä voimakkaasti (Kainulainen, 2018). Tästä on viitteitä myös tässä tutkimuksessa, sillä ryhmittelyanalyysissä vastaajilla oli eniten tyytymättömyyttä talouden ja itsetunnon ulottuvuuksilla. Myös avovastauksissa tuotiin esille turvallinen ja sujuva arki, johon kuului riittävän hyvä rahatilanne. Rahan puute vaikuttaa useiden nuorten elämään siten, että se rajoittaa nuorten mahdollisuuksia muun muassa sosiaalisiin suhteisiin ja itsensä kehittämiseen (Kiilakoski, 2023). Taloudellinen tukeminen on yksi keskeinen tapa auttaa nuoria erityisesti siksi, että rahan puute saattaa estää nuoria sisällyttämästä elämäänsä itsensä kehittämisen ja sosiaalisten suhteiden kaltaisia ilon aiheita.  

Yhtenä näkökulmana on syytä nostaa esille luonnon merkitys iloa tuovana asiana. Tutkimustuloksemme kannustavat vahvistamaan nuorten ja luonnon välistä yhteyttä, mikä voi edistää kestävää kehitystä sekä lisätä nuorten iloa ja hyvinvointia. Tässäkin tutkimuksessa avovastauksissa tuli esiin luonto- ja eläinsuhteiden merkityksellisyys. Tämä tuntuu jäävän nykyisessä julkisessa keskustelussa huomiotta (Barragan-Jason ym., 2022), vaikka luonnon hyvinvointia tukevat vaikutukset on osoitettu laajasti (esim. Puhakka ym., 2025). Silti niitä ei vielä systemaattisesti huomioida nuoriso- ja koulutuspolitiikassa tai nuorten arkea koskevissa käytännön ratkaisuissa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että luonnossa liikkumisen mahdollisuuksia ei pidetä yhtä keskeisenä nuorten hyvinvoinnin resurssina kuin vaikkapa harrastusmahdollisuuksia tai sosiaalisten suhteiden tukemista. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa luonnossa tapahtuvan luontoperustaisen toiminnan (esim. retket, eläinavusteinen toiminta, koulupäivän ulko-opetus) systemaattista sisällyttämistä nuorten palveluihin, koulutusympäristöihin ja harrastustarjontaan. Lisäksi olisi tarpeen vahvistaa nuorten osallisuutta niin, että he itse voivat kertoa, millainen merkitys luonnolla ja eläimillä on heidän arjessaan, ja vaikuttaa siihen. Näin luontoyhteyden vahvistaminen voisi toimia paitsi hyvinvoinnin ja ilon lähteenä, myös kestävän kehityksen tukena. Suosituksemme onkin, että luonto- ja eläinsuhteisiin liittyviä kysymyksiä kysyttäisiin nuorilta systemaattisemmin, sillä mittaaminen lisää näiden asioiden havainnointia. Nuorilta voi kysyä luonto- ja eläinsuhteisiin liittyviä kysymyksiä sekä muodollisissa tutkimusasetelmissa että arkipäivän vuorovaikutustilanteissa. Luontosuhteen polarisoitumisen ehkäisemiseksi olisi pyrittävä tukemaan erityisesti nuorten ulkoilua luonnossa (Hakoköngäs ja Puhakka, 2021). Luonnon saavutettavuus on huomioitava myös kaupunkiympäristössä (Samavati & Veenhoven, 2024).

Yhteiskunnallinen merkitys

Nuorten kanssa työskentelevät voivat hyödyntää tämän tutkimuksen tuloksia käydessään keskusteluja nuorten kanssa. Keskusteluihin nykyhetkestä ja tulevaisuudesta on hyvä sisällyttää myönteisiä asioita, joita nuori haluaa elämäänsä. Näin päästään hahmottamaan resilienssiä tukevia tekijöitä. Tulokset auttavat myös nuoria itseään tunnistamaan iloa tuottavia asioita ja vahvistamaan niitä omassa elämässään.  

Kohti iloisempaa arkea   

Nuorten kohdatessa monisyisiä yhteiskunnallisia ja globaaleja epävarmuustekijöitä on ilon, toivon ja positiivisten näkökulmien esiin tuominen tärkeää. Nämä myönteiset sisällöt tukevat nuorten psyykkistä resilienssiä vahvistamalla heidän valmiuttaan kohdata vastoinkäymisiä, ylläpitää tulevaisuususkoa sekä rakentaa toimijuuden ja vaikutusmahdollisuuksien kokemusta. Tämän tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että iloa tuottavat asiat kytkeytyvät varsin perinteisiin ihmisyyteen liittyviin asioihin, kuten ihmissuhteisiin, kotiin, ravintoon, yhdessä tekemiseen ja perheeseen.  

Ilon aiheiden tarkastelu tarjoaa kokonaisvaltaisempaa näkökulmaa nuorten hyvinvointiin, kun taas niiden puuttuminen voi paljastaa hyvinvointia heikentäviä tekijöitä. Mikäli ihmissuhteet ovat nuorten keskeinen ilon lähde, tahaton yksinäisyys muodostuu vastaavasti merkittäväksi riskitekijäksi hyvinvoinnille.  

Tässä tutkimuksessa havaitut nuorten ilon aiheet olivat arkisia ja siten realistisesti saavutettavissa olevia. Ilon aiheiden tunnistamisen lisäksi on tärkeää havaita, millä resursseilla ne ovat saavutettavissa: milloin ja missä vaiheessa tietyt ilon aiheet ovat merkityksellisiä, millä tavoin niihin voi vaikuttaa ja miten ne voi saavuttaa. Tutkimustulosten perusteella yhteiskunnassa tulisi järjestelmällisesti varmistaa edellytykset nuorten hyvälle ja ilontäyteiselle elämälle. Tämä edellyttää investointeja nuorten perusturvaan, työllisyyden edistämiseen, harrastusmahdollisuuksien turvaamiseen, yksinäisyyden ehkäisyyn sekä osallisuuden vahvistamiseen. Taloudellisen perustan varmistaminen erilaisten tukimuotojen ja kattavien peruspalveluiden kautta luo lähtökohdan sille, että nuoret voivat tavoitella ja saavuttaa arjessa ilon lähteitä. Yksinäisyyden vähentämiseksi ja sosiaalisten suhteiden vahvistamiseksi voidaan kehittää vertaisryhmiä, mentorointiohjelmia ja yhteisöllisiä tiloja. Tällaiset ratkaisut tarjoavat nuorille mahdollisuuksia kokea iloa, yhteisöllisyyttä ja merkityksellisyyttä, jotka yhdessä muodostavat hyvinvoinnin keskeisiä ulottuvuuksia.  Käytännön tasolla nuorten kuuleminen ja heidän osallistumisensa päätöksentekoon on keskeistä, sillä se mahdollistaa nuorten vaikuttamisen omiin aktiviteetteihinsa ja elinympäristöönsä. 

AVAINSANAT: Nuoret, hyvinvointi, tyytyväisyys, ilo, nuoruus  

RAHOITTAJATIEDOT JA SIDONNAISUUDET: Ei sidonnaisuuksia tai erillisrahoitusta  

Lähteet

Barragan-Jason, G., Loreau, M., De Mazancourt, C., Singer, M. C. & Parmesan, C. (2022). Psychological and physical connections with nature improve both human well-being and nature conservation: A systematic review of meta-analyses. Biological Conservation, 277, 109842. https://doi.org/10.1016/j.biocon.2022.109842 

 

Barrera, I., Sharma, V. & Aratani, Y. (2019). The Prevalence of Mental Illness and Substance Abuse Among Rural Latino Adults with Multiple Adverse Childhood Experiences in California. Journal of Immigrant and Minority Health, 21(5), 971–976. https://doi.org/10.1007/s10903-018-0811-9  

 

Biemer, P. & Christ, S. (2008). Weighting Survey Data. Teoksessa E. D. de Leeuw, J. J. Hox & D. A. Dillman (toim.), International Handbook of Survey Methodology. Psychology Press. Haettu 1.10.2025 osoitteesta http://joophox.net/papers/SurveyHandbookCRC.pdf 

 

Christmas, C. M. & Khanlou, N. (2019). Defining youth resilience: A scoping review. International Journal of Mental Health and Addiction, 17(3), 731–742. https://doi.org/10.1007/s11469-018-0002-x 

 

Das, K. V., Jones-Harrell, C., Fan, Y., Ramaswami, A., Orlove, B., & Botchwey, N. (2020). Understanding subjective well-being: perspectives from psychology and public health. Public Health Reviews, 41(1), 25. https://doi.org/10.1186/s40985-020-00142-5  

 

Diener, E. (1984). Subjective well-being. Psychological Bulletin, 95(3), 542–575. https://doi.org/10.1037/0033-2909.95.3.542 

 

Diener, E. (2006). Understanding Scores on the Satisfaction with Life Scale. Haettu 29.4.2025 osoitteesta https://labs.psychology.illinois.edu/~ediener/Documents/Understanding%20SWLS%20Scores.pdf  

 

Diener, E. & Biswas-Diener, R. (2008). Happiness: Unlocking the mysteries of psychological wealth. Blackwell Publishing. https://doi.org/10.1002/9781444305159 

 

Elo, S., Kajula, O., Tohmola, A. & Kääriäinen, M. (2022). Laadullisen sisällönanalyysin vaiheet ja eteneminen. Hoitotiede, 34(4), 215–225. https://journal.fi/hoitotiede/article/view/128987/78028 

 

Fredrickson, B. L., Cohn, M. A., Coffey, K. A., Pek, J. & Finkel, S. M. (2008). Open hearts build lives: Positive emotions, induced through loving-kindness meditation, build consequential personal resources. Journal of Personality and Social Psychology, 95(5), 1045–1062. https://doi.org/10.1037/a0013262 

  

Giuntoli, L., Condini, F., Ceccarini, F., Huta, V. & Vidotto, G. (2020). The Different Roles of Hedonic and Eudaimonic Motives for Activities in Predicting Functioning and Well-Being Experiences. Journal of Happiness Studies, 22(4), 1657–1671. https://doi.org/10.1007/s10902-020-00290-0 

  

Gray, R., Chamratrithirong, A., Pattaravanich, U. & Prasartkul, P. (2013). Happiness among adolescent students in Thailand: Family and non-family factors. Social Indicators Research, 110, 703–719. https://doi.org/10.1007/s11205-011-9954-y 

  

Guerra-Bustamante, J., León-Del-Barco, B., Yuste-Tosina, R., López-Ramos, V. M. & Mendo-Lázaro, S. (2019). Emotional Intelligence and Psychological Well-Being in Adolescents. Int J Environ Res Public Health, 16(10), 1720. https://doi.org/10.3390/ijerph16101720 

 

Hakoköngäs, E. & Puhakka, R. (2021). Happiness from Nature? Adolescents’ Conceptions of the Relation between Happiness and Nature in Finland. Leisure Sciences, 45(7), 665–683. https://doi.org/10.1080/01490400.2021.1877584 

 

Hartas, D. (2019). The social context of adolescent mental health and wellbeing: parents, friends and social media. Research Papers in Education, 36(5), 542–560. https://doi.org/10.1080/02671522.2019.1697734 

 

Helenius, J. & Kivimäki, H. (2023). Lasten ja nuorten hyvinvointi – Kouluterveyskysely 2023: Tytöistä yli kolmannes ja pojista joka viides kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi. Tilastoraportti: 48/2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Haettu 28.7.2025 osoitteesta https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20230913124224  

 

Hemberg, J., Östman, L., Korzhina, Y., Groundstroem, H., Nyström, L. & Nyman-Kurkiala, P. (2022). Loneliness as experienced by adolescents and young adults: an explorative qualitative study. International Journal of Adolescence and Youth, 27(1), 362–384. https://doi.org/10.1080/02673843.2022.2109422 

 

Honkatukia, P., Kallio, J., & Ågren, S. (2025). Nuorten mielenterveyskriisillä on yhteiskunnallinen tausta. Suomen Lääkärilehti, 80(16), 1258–1261. www.laakarilehti.fi/e44740  

 

Izzo, F., Baiocco, R. & Pistella J. (2022). Children’s and Adolescents’ Happiness and Family Functioning: A Systematic Literature Review. Int J Environ Res Public Health, 19(24), 16593. https://doi.org/10.3390/ijerph192416593  

 

Kainulainen, S. (2018). Tulojen ja onnellisuuden välinen yhteys Suomessa. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 114(1), 57–70. Haettu 24.9.2025 osoitteesta https://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/wp-content/uploads/2018/03/KAK_1_2018_176x245_WEB-59-72.pdf  

 

Kainulainen, S. (2022). Concurrent Assessments of Individuals’ Affect and Contentment and the Correlation of these Estimates to Overall Happiness at Specific Moments. Applied Research Quality Life, 17, 3151–3174. https://doi.org/10.1007/s11482-022-10057-9   

 

Kainulainen, S. (toim.). (2023). In the Backyard of Finnish Happiness – Empirical Observations from the Happiest Country on Earth. (Diak Publications 4). Diaconia University of Applied Sciences. Haettu 3.8.2025 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-426-8  

  

Kainulainen, S. & Paananen, R. (2021). Evaluating situation of life with the 3X10D survey – How reliable is the assessment? HAMK Unlimited Scientific Haettu 13.8.2025 osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021121460445 

 

Kallunki, V. & Lehtonen, O. (2012). Nuorten aikuisten elämäntyytyväisyyden osatekijät hyvinvoinnin eri tasoilla. Yhteiskuntapolitiikka, 77(4), 359–374. Haettu 2.9.2025 osoitteesta https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2012122010340  

 

Kiilakoski, T. (toim.). (2023). Katsomusaiheita. Nuorisobarometri 2023. Haettu 22.8.2025 osoitteesta https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2024/09/nuorisobarometri-2023_uusin.pdf  

 

Kim, E. J., Kang, H. W., & Park, S. M. (2024). Determinants of the happiness of adolescents: A leisure perspective. Plos one, 19(4), e0301843. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0301843  

 

Kukko, T.-R., Therman, S., Kainulainen, S., Appelqvist-Schmidlechner, K., Kaljadin, J., Paananen, R. & Linnaranta, O. (2025). Elämäntyytyväisyyden arvioiminen 13–17-vuotiailla nuorilla: 3X10D-elämäntilannemittarin validointi. Tutkimuksesta tiiviisti 28/2025. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Haettu 5.9.2025 osoitteesta https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-540-3  

 

Lindblom, T. & Lindblom, A. (2017). Life satisfaction during the economic crisis. Finnish Journal of Social Research, 10(2), 145–162. https://doi.org/10.51815/fjsr.110773   

 

Mannaert, R. & Aasent, B. (2013). Actions for children and youth resilience. Guide for Governments. UNICEF/LACRO. Haettu 25.7.2025 osoitteesta https://www.unicef.org/lac/sites/unicef.org.lac/files/2018-06/CandY_guide_for_governments.pdf   

 

Marquez, J. & Long, E. (2021). A Global Decline in Adolescents’ Subjective Well-Being: a Comparative Study Exploring Patterns of Change in the Life Satisfaction of 15-Year-Old Students in 46 Countries. Child Ind Res, 14, 1251–1292. https://doi.org/10.1007/s12187-020-09788-8     

 

Marttila, M., & Pienimäki, M. (2024). Kaupunkilaisnuorten (lähi) luontoon kuuluminen: luonnossa viihtymistä, liikkumista ja lempipaikkoja. Liikunta ja Tiede, 61(2), 73–82. Haettu 13.7.2025 osoitteesta https://www.lts.fi/media/lts_vertaisarvioidut_tutkimusartikkelit/2024/liikunta-tiede-lehti-2-2024-sivut-73-82-marttila-ja-pienimaki.pdf   

 

Metsämuuronen, J. (2008) Monimuuttujamenetelmien perusteet. International Methelp Ky. 

 

Meyers, L. S., Gamst, G. C. & Guarino, A. J. (2013) Performing data analysis using IBM SPSS. John Wileys & Sons.   

 

Mertens, D., Bazeley, P., Bowleg, L., Fielding, N., Maxwell, J., Molina-Azorin, J. F. & Niglas, K. (2016). The Future of Mixed Methods: A Five Year Projection to 2020. Haettu 2.9.2025 osoitteesta https://mmira.wildapricot.org/resources/Documents/MMIRA%20task%20force%20report%20Jan2016%20final.pdf  

 

Natvig, G. K., Albrektsen, G., & Qvarnstrøm, U. (2003). Associations between psychosocial factors and happiness among school adolescents. International journal of nursing practice, 9(3), 166–175. https://doi.org/10.1046/j.1440-172x.2003.00419.x   

 

Paananen, R., Kainulainen, S., Wiens, V. & Zitting, J. (2024). Insights into digital guidance: Reliability of self-assessment in youth-oriented Zekki Service. Finnish Journal of EHealth and EWelfare, 16(4), 457–472. https://doi.org/10.23996/fjhw.144370   

 

Pirkola, S., Vorma, H. & Kieseppä, T. (2024). Mielenterveyden ekosysteemit uuden ajan auraajina. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 140(11), 909–11. Haettu 22.6.2025 osoitteesta https://www.duodecimlehti.fi/duo18210   

 

Proctor, C. (2014). Subjective Well-Being (SWB). Teoksessa A. C. Michalos (toim.), Encyclopedia of Quality of Life and Well-Being Research (s. 6437–6441). Springer. https://doi.org/10.1007/978-94-007-0753-5_2905  

 

Puhakka, R., Pienimäki, M. & Marttila, M. (2025). Luonnossa liikkuminen ja seikkaileminen nuorten hyvinvoinnin, arjessa jaksamisen ja luontoyhteyden tukena. Nuorisotutkimus, 42(4), 58–62. https://doi.org/10.57049/nuorisotutkimus.9155135  

 

Rajala, T., Isola, A. M., Puuronen, A. & Kallio, J. (2024). Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä – kuvaileva teema-analyysi. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti, 61, 488–501. Haettu 3.9.2025 osoitteesta https://journal.fi/sla/article/view/130662/98028  

 

Rantamäki, N., Kattilakoski, M. & Halonen, M. (2021). Alueellinen yhdenvertaisuus maakunnallistuvissa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteissa. Yhteiskuntapolitiikka, 86(4), 383–394. Haettu 23.7.2025 osoitteesta https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021091546266  

 

Samavati, S. & Veenhoven, R. (2024). Happiness in urban environments: what we know and don’t know yet. J Hous and the Built Environ, 39, 1649–1707. https://doi.org/10.1007/s10901-024-10119-4   

 

Seppänen-Järvelä, R., Åkerblad, L. & Haapakoski, K. (2019). Monimenetelmällisen tutkimuksen integroivat strategiat. Yhteiskuntapolitiikka, 84(3), 332–339. Haettu 1.9.2025 osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019061220179 

 

 

Tervo-Niemelä, K., & Porkka, J. (2023). Does religion contribute to youth wellbeing? A longitudinal study of faith, wellbeing and the confirmation process among Finnish Lutheran youth – A gender perspective. Uskonto, katsomus ja kasvatus, 3(1), 10–27. https://journal.fi/ukk/article/view/141485/89108 

 

Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2018) Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi (uud. laitos). Tammi. 

 

Ungar, M., Brown, M., Liebenberg, L., Othman, R., Kwong, W. M., Armstrong, M. I. & Gilgun, J. F. (2007). Unique pathways to resilience across cultures. Adolescence, 42, 287–310.    

 

Ungar, M. (2008). Resilience across Cultures. The British Journal of Social Work, 38(2), 218–235. https://doi.org/10.1093/bjsw/bcl343  

 

Ungar, M. (toim.). (2012). The social ecology of resilience: A handbook of theory and practice. Springer Science + Business Media. https://doi.org/10.1007/978-1-4614-0586-3  

 

Veenhoven, R. (2008). Healthy happiness: effects of happiness on physical health and the consequences for preventive health care. J Happiness Stud, 9, 449–469. https://doi.org/10.1007/s10902-006-9042-1   

 

Veenhoven, R. (2009). How do we assess how happy we are? Tenets, implications and tenability of three theories. Teoksessa A. K. Dutt & B. Radcliff (toim.), Happiness, Economics and Politics: Towards a multi-disciplinary approach (s. 45–69). Edward Elger Publishers.  

 

Wang, Y., Benner, A. & Kim, S. (2016). Cultural Socialization across Contexts: Family-Peer Congruence and Adolescent Well-being. Child Development, 87(4), 1066–1082. https://doi.org/10.1111/cdev.12568    

 

Wright, M., Reitegger, F., Veldin, M., Vidmar, M., Borzucka-Sitkiewicz, K., Gierczyk, M., … & Gasteiger-Klicpera, B. (2025). What makes me happy and what worries me? A cross-national comparison of stressors and resources for stress relief among youth. Child Indicators Research, 18(1), 1-31. https://doi.org/10.1007/s12187-024-10194-7  

 

ZekkiSuomi-tilannekuva. (2025). Nuorten hyvinvoinnissa nähtävissä pieniä valonpilkahduksia – itsetunnon haasteet jatkuvat. Haettu 1.9.2025 osoitteesta https://www.diak.fi/2025/01/20/zekkisuomi-tilannekuva-2025-1/  

---

Kirjoittajat

KI-hankkeen loppuraportti: Kohti parempaa mielenterveyden tukea lapsille ja nuorille

Mielenterveyden tuki koulussa

Kasvun tuki

• Tässä tutkimuksessa tarkastellaan puheessa rakentuvaa eron jälkeistä vanhemmuutta. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia vanhemmuuteen liittyviä puhetapoja eronneiden isien ja äitien puheesta on löydettävissä.

• Tutkimusaineistona oli yhdeksän eronneen vanhemman haastattelua (viisi isää ja neljä äitiä).

• Diskurssianalyysin avulla löydetyt puhetavat – sitoutunut, mahdollistumaton ja huolen sävyttämä vanhemmuus – heijastelevat nykypäivän vanhemmuuteen liittyviä ihanteita ja tuovat esiin eron jälkeisen vanhemmuuden moninaisuuden.

• Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, kuinka puhetavat erosivat vanhemman sukupuolen mukaan. Eroavaisuuksia löytyi siinä, koskiko puhe isyyttä vai äitiyttä ja omaa vai toisen vanhemmuutta.

---

Johdanto

Noin 11 000–14 000 avioparia eroaa vuosittain, joten eron jälkeinen vanhemmuus on 2020-luvun Suomessa tavanomainen ilmiö (Suomen virallinen tilasto [SVT], 2023). Vaikka vanhemmat sopivat eron jälkeen useimmiten yhteishuoltajuudesta (SVT, 2021) ja 2000-luvun vanhemmuuden ideaalit korostavat jaettua vanhemmuutta myös eroperheissä (Westerling, 2016), on jaettu vanhemmuus perheissä edelleen enemmän ideaali kuin käytäntö (Terävä ym., 2021). Suomessa lapset asuvat pääsääntöisesti äideillään eron jälkeen (SVT, 2021), joskin vuoroviikkoasuminen on yleistynyt, ja täten yhä useammat jakavat vastuuta vanhemmuudesta (Miettinen ym., 2020).

---

”Noin 11 000–14 000 avioparia eroaa vuosittain, joten eron jälkeinen vanhemmuus on 2020-luvun Suomessa tavanomainen ilmiö.”

---

Vanhemmuutta eron jälkeen vaikeuttaa usein parisuhteen purkautumiseen liittyvä konfliktisuus ja sen seuraukset, minkä vuoksi eron jälkeistä perhearkea käsitellään niin yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin kansainvälisessä tutkimuksessa (mm. Beckmeyer ym., 2014; Russell ym., 2016) usein huolen kautta. Vaikka ero muokkaakin vanhemmuutta ja perheenjäsenten arkea – esimerkiksi asumisjärjestelyjä ja perheen taloudellista tilannetta – monella tavalla, lähestytään tässä tutkimuksessa erovanhemmuutta ilman oletusta sen ongelmallisuudesta (Forsberg & Autonen-Vaaraniemi, 2019; Kiiski, 2011).

Nojaamme tutkimuksessamme konstruktionistiseen näkökulmaan (Burr, 2015, s. 4–5), jossa ei olla kiinnostuneita pelkästään yksilöiden tulkinnoista niiden itsensä vuoksi, vaan ennen kaikkea siksi, millaisia seurauksia erovanhemmuudesta rakennetulla tiedolla ja tulkinnoilla on ihmisten välisisille vuorovaikutuksille ja laajemmin yhteiskunnalle (ks. Niska ym., 2024).

---

”Millaisia vanhemmuuteen liittyviä puhetapoja eron kokeneiden pienten lasten isien ja äitien puheesta on löydettävissä?”

---

Pyrimme diskurssianalyysillä jäsentämään haastattelupuheessa tuotettuja eron jälkeisiä kokemuksia ja kuvauksia omasta sekä toisen vanhemmuudesta. Tämän lisäksi vanhempien puheesta on mahdollista tarkastella myös, millaista sukupuolittunutta kuvaa isyydestä ja äitiydestä eron jälkeen tuotetaan. Ajattelemme erovanhemmuusdiskurssien rakentuvan sosiaalisessa kanssakäymisessä muodostuneina konstruktioina, jotka peilautuvat aina kulloinkin vallalla oleviin kulttuurisiin ihanteisiin, tässä tapauksessa 2020-luvun vanhemmuuden ideaaleihin. Vanhemmuuteen liittyviä diskursseja on tutkittu Suomessa jonkin verran (mm. Raudasoja ym., 2022), mutta eronneiden vanhempien puheeseen keskittyvää tutkimusta on tehty vain vähän (esim. Böök & Terävä, 2022; Terävä, 2024). Kansainvälisesti eron jälkeisen isyys- ja äitiyspuheen eroja on tutkittu esimerkiksi media-aineistoja hyödyntämällä (Bergnehr & Henriksson, 2022). Vanhemmuuspuhetta määrittää myös puheen kohde eli se, puhutaanko omasta vai toisen vanhemmuudesta, mutta aiheesta ei ole juurikaan aiempaa tutkimusta (mm. Stokkebekk, 2020). Tämä tutkimus keskittyykin tämän vajeen tarkasteluun ja kuvaa samalla eri puhujarooleja (isä ja äiti) sekä puheen kohteita (isyys, äitiys, oma ja toisen vanhemmuus). Tutkimuskysymys kuuluu: ”Millaisia vanhemmuuteen liittyviä puhetapoja eron kokeneiden pienten lasten isien ja äitien puheesta on löydettävissä?”.

Eron jälkeinen isyys ja äitiys

Allan Westerling (2016) nostaa 2000-luvulta esiin kaksi erityisesti Pohjoismaille tyypillistä vanhemmuuden ideaalia, jotka koskevat myös eron jälkeistä vanhemmuutta. Nämä ovat vanhemmuuteen omistautuminen ja jaettu vanhemmuus. Vanhemmuuteen omistautumisen ideaali kuvaa vanhemmuutta intensiivisen läsnäolon ja lapsen etusijalle laittamisen kautta (Hays, 1996), jolloin lastenkasvatukseen käytetään paljon aikaa, energiaa ja rahaa (Faircloth, 2014). Intensiivisellä vanhemmuudella on kuvattu pitkälti äitiyttä (mm. Hays, 1996; Raudasoja, 2022) mutta myös isyyttä (Bertelsen, 2020). Aiemmat tutkimukset osoittavat, että vanhemmuuteen omistautuminen näkyy myös eronneiden isien ja äitien puheessa, jolloin keskiöön on noussut etenkin puhe lapsen parhaasta (mm. Andreasson & Johansson, 2019; Böök & Terävä, 2022; Eikrem & Jevne, 2022; Forsbergin ja Autonen-Vaaraniemi, 2019). Toinen Westerlingin (2016) esiin nostama vanhemmuuden ideaali on jaettu vanhemmuus, jossa vaaditaan isien ja äitien tasavertaista osallistumista lapsen hoivaan. Eronneilla vanhemmilla tämä tarkoittaa isän ja äidin vanhemmuuden tasaveroisuutta eron jälkeen. Vanhemmuuden jatkuminen kytkeytyy ajatukseen lapsen edusta ja oikeudesta kumpaankin vanhempaansa (Castrén ym., 2019).

---

”Vaikka viime vuosikymmeninä isän malliksi on noussut osallistuva, hoivaava isä, vanhemmuutta rajoittavat edelleen perinteiset ihanteet, jotka korostavat äidinhoivan ensisijaisuutta ja isän roolia elättäjänä.”

---

Bergnehrin ja Wahlström Henrikssonin (2022) mukaan vanhemmuus on kuitenkin edelleen vahvasti sukupuolittunutta. Jaettujen ideaalien lisäksi isyyteen ja äitiyteen kohdistuu omia, sukupuolittuneita ihanteitaan. Vaikka viime vuosikymmeninä isän malliksi on noussut osallistuva, hoivaava isä (Kekäle & Eerola, 2014), vanhemmuutta rajoittavat edelleen perinteiset ihanteet, jotka korostavat äidinhoivan ensisijaisuutta ja isän roolia elättäjänä (Lammi-Taskula & Salmi, 2016). Sukupuolten väliset erot tulevat esiin arjen käytännöissä: äidit pitävät valtaosan perhevapaista ja ovat päävastuussa lasten hoidosta ja kotitöistä, kun taas isät ottavat enemmän vastuuta elatuksesta (Terävä ym., 2021).

Sukupuolittuneita käytäntöjä näkyy myös eron jälkeisessä vanhemmuudessa. Esimerkiksi Grätz (2017) on määrällisessä tutkimuksessaan tarkastellut eron jälkeistä vanhemmuutta sukupuolten välisten erojen näkökulmasta. Gräzin tutkimustulosten mukaan ero heikentää erityisesti isän ja lapsen välistä suhdetta sekä vähentää isän ja lapsen yhdessäoloon käytettävän ajan määrää (Cano & Gracia, 2022). Bergnehrin ja Wahlström Henrikssonin (2022) tutkimus antaa puolestaan osviittaa siitä, että eron jälkeistä vanhemmuutta kuvataan sukupuolen mukaan eri tavoin. Äitejä kuvailtiin mediateksteissä pelkästään myönteisessä valossa, riippumatta heidän roolistaan lastensa elämässä. Isät puolestaan esitettiin sekä moniulotteisempina että ristiriitaisempina: poissaolevina, lastensa elämästä hävinneinä tai sitoutuneina ja läsnä olevina vanhempina.

Useimmiten ero muokkaa niin vanhemmuuden käytäntöjä kuin ajankäyttöä lapsen ja vanhemman välillä (ks. esim. Cano & Gracia, 2022). Samalla ero voi muokata myös sitä, miten entiset puolisot suhtautuvat toisiinsa vanhempina (Hokkanen, 2005). Esimerkiksi Stokkebekkin tutkimuksen mukaan erityisesti konfliktoituneen eron jälkeen parit nimesivät pääsääntöisesti toisen vanhemman hankaluuksien aiheuttajaksi, ja hänet kuvattiin toisinaan myös epäkelpona vanhempana. Toisaalta on myös tutkimustuloksia, joissa ero on ollut sopuisa ja toista vanhempaa kuvataan arvostavasti ja luottamusta herättävästi (Eikrem & Jevne, 2022; myös Hokkanen, 2005).

---

Aineisto ja tutkimusmenetelmät

Tämä tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston ja Ensi- ja turvakotien liiton yhteistä Vanhemmuus eron jälkeen -tutkimushanketta, jossa on tarkasteltu sekä perheammattilaisten (Terävä & Böök, 2019) että vanhempien kokemuksia eron jälkeisestä yhteisvanhemmuudesta (Böök & Terävä, 2022). Koko tutkimushankkeen aineisto koostuu 32 vanhemman (16 äitiä ja 16 isää) haastatteluista, jotka on kerätty vuosien 2016–2020 aikana. Valtaosa vanhemmista oli osallistunut Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmään.

Tähän tutkimukseen valikoitui niiden isien (n=5) ja äitien (n=4) haastattelut, joilla oli vähintään yksi varhaiskasvatusikäinen lapsi. Rajausta perustelemme sillä, että alle kouluikäisten lasten vanhemmuudessa sukupuolittuneisuus korostuu näkyvimmin, koska äidit hoitavat lapsia kotona useammin kuin isät (ks. Terävä ym., 2021). Lisäksi avioerot ovat yleisimpiä avioliiton alkuvuosina (SVT, 2022), jolloin lapset ovat pieniä.

---

”Tähän tutkimukseen valikoitui niiden isien ja äitien haastattelut, joilla oli vähintään yksi varhaiskasvatusikäinen lapsi. Haastatellut vanhemmat eivät olleet toistensa entisiä kumppaneita.”

---

Haastatellut vanhemmat eivät olleet toistensa entisiä kumppaneita. Tutkimukseen osallistuneet äidit olivat iältään 29–39-vuotiaita ja isät 32–43-vuotiaita. Neljällä haastateltavista oli toisen asteen koulutus ja viidellä alempi korkeakoulututkinto. Kaikki vanhemmat olivat yhtä lukuun ottamatta mukana työelämässä tai opiskelivat. Tutkittavilla oli 1–4 lasta, ja lasten ikähaarukka ulottui 4 kuukaudesta ja 24 vuoteen. Osa tutkittavista määritteli lapsiluvun biologisen vanhemmuuden kautta, ja osa laski perheeseensä myös uuden kumppaninsa lapset. Tutkittavien eroista oli kulunut aikaa 1–9 vuotta, ja eroaloitteen tekijöinä oli tasaisesti niin äitejä kuin isiä. Seitsemällä haastateltavalla oli lapsista yhteishuoltajuus, ja kaksi isää kertoi lasten äidillä olevan yksinhuoltajuuden. Kuuden perheen lapset asuivat pääsääntöisesti äidillään ja osan ajasta isällään. Yhden haastateltavan lapset asuivat vuoroviikoin vanhemmillaan, ja yhden ainoastaan äidillään. Yhdellä vanhemmalla asumisjärjestelyt olivat erilaisia eri lapsilla.

Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluita, jotka toteutettiin yksilöhaastatteluina. Teemoina olivat muun muassa eron jälkeinen arki, vanhemmuus eron jälkeen ja vanhemman suhde lapsiinsa. Jokaiselle haastattelulle oli varattu noin tunti aikaa. Haastattelijoina toimivat Ensi- ja turvakotien liiton työntekijät, jotka toteuttivat haastattelut hankkeeseen osallistuneiden tutkijoiden laatiman haastattelurungon mukaisesti.

Lähestyimme aineistoamme diskurssianalyyttisesti. Diskurssianalyysissa tutkitaan kielenkäyttöä, jonka nähdään rakentavan ja heijastelevan sosiaalista todellisuutta (Pietikäinen & Mäntynen, 2009; Jokinen ym., 2016). Termillä diskurssi viitataan merkityssuhteiden systeemeihin, jotka sekä rakentuvat sosiaalisissa käytännöissä että rakentavat niitä (Jokinen ym., 2016; Siltaoja & Sorsa, 2020). Tässä tutkimuksessa käytämme diskurssille rinnakkaista puhetavan käsitettä (ks. Terävä ym., 2018).

Analysoimme haastattelupuhetta aineistolähtöisesti (Ravitch, 2021). Aloitimme analyysin merkitsemällä kohdat, jotka sisälsivät puhetta omasta tai toisen vanhemmuudesta. Lukiessamme vanhemmuuspuhetta sisältäviä tekstikohtia pyrimme etsimään niistä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Kielellisiä piirteitä tarkastellessamme kiinnitimme huomiota käytettyyn sanastoon, kuten ääri-ilmaisuihin ja negaatioihin. Analysoimme myös puheessa ilmenevää modaalisuutta, erityisesti deonttista modaalisuutta, jolla ilmaistaan puhujan tahtoa tai yhteisön normeja esimerkiksi luvanannon tai velvollisuuksien kautta (VISK § 1554) (esim. en saa). Havainnoimme myös puheessa ilmenevää evidentiaalisuutta eli osoituksia siitä, miten puhuja on saanut tietonsa (VISK § 1557) (esim. mä oon nähny). Tekemäämme analyysia leimasi syklisyys, sillä puhetavat muotoutuivat useiden analyysikertojen aikana. Aineistolähtöisen analyysin avulla tunnistimme lopulta kolme erilaista eron jälkeiseen vanhemmuuteen liittyvää puhetapaa, jotka nimesimme seuraavasti: sitoutunut, mahdollistumaton ja huolen sävyttämä vanhemmuus.

Eettinen pohdinta

Eettisyys huomioitiin tutkimusprosessin jokaisessa vaiheessa. Tutkittavat olivat saaneet etukäteen tiedon haastattelun sisällöistä, ja heille korostettiin vapautta valita, mistä haluavat kertoa. Tutkittavilla oli myös mahdollisuus keskeyttää haastattelu milloin tahansa sekä ottaa jälkikäteen yhteys Ensi- ja turvakotien liiton perhetyöntekijöihin ja purkaa haastattelun herättämiä ajatuksia ja tunteita. Tutkittaville laadittiin yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukainen tietosuojailmoitus, heiltä pyydettiin kirjallinen tutkimussuostumus ja heillä oli lupa keskeyttää tutkimus kaikissa sen vaiheissa. Tutkittavien henkilöllisyyttä suojattiin tutkittavien taustatietojen kuvaamisella yleisellä tasolla ja häivyttämällä tekstistä nimet ja muut mahdolliset tunnistetiedot (esim. murresanat ja ikä). Aineistokatkelmista on myös poistettu toistoa luettavuuden parantamiseksi.

---

Tulokset

Vanhemmuuteen liittyvät puhetavat eronneiden isien ja äitien puheessa

Eron jälkeiseen vanhemmuuteen liittyvä puhe oli moninaista, näin ollen aineistosta erotetut diskurssit ilmentävät erityisesti puheen vaihtelua. Alla oleva kuvio 1 sisältää haastateltujen vanhempien eron jälkeiseen vanhemmuuteen liittyvien puhetapojen keskeiset sisällöt. Ulkokehällä olevat värikoodit kuvaavat, mistä puhujarooleista käsin ja kenen vanhemmuudesta puhetapoja on käytetty. Kuviota avataan sen alla olevissa tulosluvuissa.

Kuvio 1. Eron jälkeiseen vanhemmuuteen liittyvät puhetavat.

Sitoutunut vanhemmuus

Sitoutuneeseen vanhemmuuteen liittyvä puhetapa oli tässä tutkimuksessa kaikkein hallitsevin, sillä vanhemmat käyttivät sitä puheessaan eniten ja sitä löytyi jokaisesta haastattelusta. Puhetapaa käytettiin ensisijaisesti omasta vanhemmuudesta, mutta kaikissa haastatteluissa sitä käytettiin myös toisen vanhemmuudesta puhuttaessa. Puhetavan ydin on vanhemmuuteen sitoutuminen, joka rakentuu monin eri tavoin ja ulottuvuuksin vanhempien puheessa. Puhetapaa rakennetaan yhtäältä arkisten toimintojen ja yhdessäolon kuvauksina (yhessä päivälliselle), normaaliutta korostavina toteamuksina (normaalia perhearkea) sekä myönteisinä, tunnepitoisina sanoina ja ääri-ilmauksina (lapset on parasta, mitä elämässä tapahtuu tai rakastaa yli kaiken). Tässä puhetavassa ei esiinny negaatioita tai modaalisuuksia, vaan asiat esitetään yksinkertaisesti tapahtuvina tosiasioina. Sitoutuneessa puhetavassa vanhemmuus näyttäytyy kaiken kaikkiaan myönteisenä ja vanhemmuutta kuvataan yleisesti adjektiiveilla lempeä, rakastava ja huolehtiva.

Seuraavassa esimerkissä näkyy, kuinka isä osoittaa sitoutuneisuuttaan puhumalla lapsensa kanssa viettämästään ajasta. Kursivoituja kohtia avataan tarkemmin sitaattien alla olevassa tekstissä.

”Ja sit taas me tossa vietetään, mennään yhessä päivälliselle illalla ja sit mennään vielä yhessä saunaan illalla ja sit vietetään yhessä rentoo aikaa. Lapsen kanssa on ollut jotain, et luetaan kirjoja ja jotain, tehään kivoja, omia rutiinileikkejä ja kuunnellaan lempimusiikkia automatkoilla.” (Isä 1, puhetta itsestään isänä.)

Isä 1 kuvailee poikansa kanssa viettämää arkipäivää käyttäen mieluisuutta ilmaisevia sanoja, kuten rentoo ja kivoja. Isä kuvaa yhdessä tekemistä käyttämällä me-persoonapronominia, sekä toistuvasti ilmausta yhessä. Lapsia kuvataan puhetavassa kahdella tavalla: aktiivisina ja osallisina tai huolenpidon kohteina.  Lasten aktiivisuutta kuvataan esimerkiksi niin, että heidän kanssaan vietetään yhteistä aikaa, jossa molemmat osapuolet ovat sekä saavana että antavana osapuolena. Tähän sisältyy vanhemmalle myös vaatimus ajan laadusta: lasten kanssa on oltava läsnä niin fyysisesti kuin henkisesti. Aktiivisuuden ohella lapset asetettiin puheessa toisaalta huolenpidon kohteiksi. Huolenpito näyttäytyy vanhempien puheessa kyseenalaistamattomana. Vanhemmat kuvaavat lapsista huolehtimista itsestään selväksi asiaksi ja arkea normaaliksi.

Vanhempien puheessa evidentiaalisuus näyttäytyy niin, että toisen vanhemman positiivisia puolia pidetään tiedettynä ja varmana asiana, jota ei epäillä. Tämä siitäkin huolimatta, etteivät he enää jakaneet arkeaan yhdessä. Myönteinen puhe vanhemmuudesta näkyy myös vanhempien tuodessa esiin epäkohtia:

”Hän [lasten isä] on välillä liiankin kova auktoriteetti, että sitte joudutaan keskustelemaan vanhemmat keskenään, että et voi noin jyrätä. Mutta kuten kaikilla, hyvät ja huonot puolensa. Mut sit taas lapset luottaa häneen ku kiveen.” (Äiti 2, puhetta lapsen/lasten isästä.)

Äiti 2 kuvaa yllä olevassa lainauksessa lastensa isän kehittämiskohteita. Ilmaisulla hän on välillä liiankin kova auktoriteetti, äiti tulee osoittaneeksi liiallisuuksiin menneen toiminnan olevan huono asia. Myöhemmin äiti lieventää kritiikkiään vanhemmuutta yleistävällä ilmaisulla mutta kuten kaikilla, hyvät ja huonot puolensa. Lopuksi äiti ottaa lasten näkökulman ja kumoaa kritiikin todistelemalla lasten luottamusta isäänsä.  

Mahdollistumaton vanhemmuus

Mahdollistumattoman vanhemmuuden puhetavan kohteena on isä, jonka vanhemmuudesta rakentuu odotuksia vastaamaton kuva. Puhetapaa käyttivät sekä isät itse että äidit. Puhetapa näkyi voimakkaimmin isien puheessa itsestään, ja se oli paikannettavissa – hieman eri vahvuisena – jokaisen isän haastattelusta. Äitien puheessa mahdollistumattoman vanhemmuuden puhetapa oli havaittavissa kahdessa haastattelussa, ja se toistui muita puhetapoja harvemmin. On huomattava, että tämä puhetapa ei sulkenut pois muunlaista vanhemmuuspuhetta, vaan vanhemmuudesta voitiin puhua samassa haastattelussa sekä mahdollistumattomana että sitoutuneena.

Isien puhuessa itsestään esiintyy paljon negaatiota (en ole) ja deonttista modaalisuutta (en saa). Kuten sitoutuneessa puhetavassa, myös mahdollistumattomassa vanhemmuuspuheessa käytetään ääri-ilmauksia. Tässä puhetavassa näitä kuitenkin hyödynnetään korostamaan asioiden epämieluisuutta.

Isät tuovat puheessaan esille, että heidän osallistumistaan rajoitetaan ulkopuolelta. Isät kertovat, että he haluaisivat osallistua lastensa elämään, mutta eivät aina voi. Se, kuka tai mikä vanhemmuutta rajoittaa, vaihtelee. Tyypillisimmin rajoittajan asemaan asetetaan lasten biologinen äiti, mutta myös oma ansiotyö sekä huoltajuuspäätöksen tehnyt tuomari kuvataan vanhemmuutta rajoittavaksi tekijäksi. Lasten biologinen äiti ei näyttäytynyt pelkästään isän vanhemmuuden rajoittajana, vaan toisinaan äitiä kuvattiin vanhempana, joka omii vanhemmuuden ja lapsen itselleen.

”Mua ei kutsuta mihinkään, mä en saa osallistua mihinkään, mä en oo koskaan saanut osallistua mihinkään syntymäpäiviin, jouluun… Joulut, esim nytkin ois mulla joulu, mutta (oma lapsi) ei oo koskaan päässy. Isänpäivinä ei, lomat ei oo.” (Isä 5, puhetta itsestään isänä.)

Yllä olevassa katkelmassa isä 5 kuvaa lapsensa äitiä vanhemmuutensa rajoittajaksi. Isä käyttää negaatiota, kuten ei kutsuta sekä deonttista modaalisuutta en saa osallistua, kuvaamaan sitä, että lapsen äiti ei anna hänen toteuttaa vanhemmuuttaan. Esimerkissä hyödynnetään retorisena keinona toistoa sekä ääri-ilmauksia mihinkään ja koskaan osoittamaan asian vakavuutta. Esimerkin lopussa isä vaihtaa näkökulman lapsensa näkökulmaan, jolla osoitetaan myös lapsen kärsivän kyseisestä tilanteesta. Mahdollistumattoman vanhemmuuden puhetavassa painottuu kuitenkin isän näkökulma, ja lapset näyttäytyvät usein sijaiskärsijän asemassa.

Joidenkin isien puheessa lapsen äidin toimintaa arvosteltiin ja väheksyttiin. Isä 4 kuvaa lapsen äidin toimintaa seuraavasti:

”Mä olin käytännössä saman ajan koko ajan lasten kanssa ja sitte aina, ku se [lapsen äiti] rupes kiukuttelemaan, niin se [lapsen äiti] saatto pantata viikon tai kuukauden tai jotain lapsia sillee, et en nähny niitä kertaakaan ja, et se [lapsen äiti] on tehny just semmosta. Se oli semmosta, koko ajan semmosta niin ku veitsen terällä taiteilua, että heti, ku hänellä meni hermot jostakin, niin sitten taas tiesi, että ei lapsia näe.” (Isä 4, puhetta lapsen/lasten äidistä.)

Isä 4 viittaa rajoituksiin negaatioilla (en nähnyt ja ei lapsia näe) javanhemmuutta rajoittavaan tekijään eli lasten äitiin sanalla se, joka häivyttää rajoittajan roolia. Isä kuvaa lapsen äidin toimintaa kiukutteluksi, jolla osoittaa oman toimintansa aikuismaiseksi ja äidin käytöksen epäkypsäksi vanhemmuudeksi. Metaforalla veitsen terällä taiteilu isä kuvaa asian epämieluisuutta ja -varmuutta. Alleviivatakseen asian vakavuutta ja todenmukaisuutta isä käyttää vielä ääri-ilmaisuja kertaakaan ja koko ajan.

Äitien puheessa mahdollistumattoman vanhemmuuden puhetapa näkyy heidän puhuessaan lasten isästä. Tämän puhetavan äidit kaipaavat isyyttä, jossa isä osallistuisi enemmän ja tasapuolisemmin lastensa elämään. Äitien puheessa lapset jäävät pienempään rooliin kuin isien puheessa, eikä isien osallistumattomuuden seurauksia juurikaan pohdita. Äidit kuvaavat puheessaan osallistumattomuutta isän valintana ja toisaalta tosiasiana, johon vaikuttamisen mahdollisuuksia ei ole punnittu:

”Isä ei osallistu mihinkään päiväkodin eikä koulun tilaisuuksiin. Nuoremman lapsen päiväkodis hän ei käyny ikinä. En tiiä, onko käyny koulussa millään tavalla, en tiiä sitä. Mutta lapsetkin tietää ja ennakkoajatus on se, että äiti tulee, oli mikä tahansajuttu. — Ja kun olen mennyt, niin en ole koskaan kyllä isää siellä nähny, että tuskinpa hän on mihinkään osallistunu.” (Äiti 4, puhetta lapsen/lasten isästä)

Äiti 4 kuvaa yllä sitä, kuinka lasten isä ei osallistu lasta koskeviin tilaisuuksiin. Hän käyttää ääri-ilmaisuja, kuten ikinä ja mihinkään, sekä negaatiota (hän ei käyny) korostamaan isän osallistumattomuutta. Äiti myöntää, ettei hän varsinaisesti tiedä, onko isä käynyt koululla. Aineistokatkelman evidentiaalisuus osoitetaan tulkitsemalla asiaa niin, että koska hän ole nähnyt isää paikalla, isä tuskin on siellä ollut. Näin äiti tulee myös korostaneeksi omaa osallistumistaan ja tuo esiin oman ensisijaisuutensa toteamalla, että äiti tulee, oli mikä tahansa juttu.

Huolen sävyttämä vanhemmuus

Huolen sävyttämän vanhemmuuden puhetavan keskiössä on huoli vanhemmuudesta ja siinä pärjäämisestä. Tämä näkyy myös käytetyssä sanastossa, joka sisältää kielteisesti virittäytyneitä tunnesanoja sekä negaatioita. On huomattava, että huolen sävyttämä vanhemmuus ja aiemmin esitelty mahdollistumaton vanhemmuus ovat sisällöiltään lähellä toisiaan. Molempien puhetapojen avulla rakennetaan kuvaa vanhemmuudesta, jossa ei ole kaikki kohdallaan. Mahdollistumattomassa vanhemmuudessa se näyttäytyy vanhemmuuden toteutumattomuutena, kun taas huolen sävyttämässä vanhemmuudessa vanhemman toiminta nähdään ongelmallisena. Myös lasten rooli rakentuu eri lailla. Huolen sävyttämässä vanhemmuudessa huoli rakentuu nimenomaan lasten ja heidän hyvinvointinsa kautta, kun taas mahdollistumattomassa vanhemmuudessa lapset eivät ole varsinaisesti huolen kohteena vaan sijaiskärsijöitä. Kielellisten piirteiden tasolla puhetapojen ero näkyy deonttisessa modaalisuudessa: Mahdollistumattomassa vanhemmuudessa vanhemmat korostavat luvan saamista (en saa osallistua), mutta huolen sävyttämässä vanhemmuudessa tätä ei tehdä.

Yli puolet vanhemmista toi esille huolen sävyttämää vanhemmuutta, joka puolestaan rakentui sen mukaan, kenen vanhemmuutta kuvattiin. Tyypillisimmin puhetapaa käytettiin kuvaamaan lapsen toista vanhempaa. Tällöin huoli liittyi vanhemman tapaan toimia ja tulkintoihin lapselle aiheutuneista seurauksista. Puhetavassa lasten hyvinvointi näyttäytyykin perusteena huolelle, kuten alla olevassa esimerkissä:

”Se on tavallaan jatkuva semmonen huoli, että miten ne asiat menee siellä isän luona, ja että miten pystyis toimimaan isän kanssa niin, että se ei aiheuttas mitään huonoa lapsille. Ja sitten tietenki seki, että millä tavalla isä käyttäytyy minua kohtaan, että lapset ei ottas siitä mallia, mallioppis semmosta tapaa hoitaa asioita, koska se on tosi väärä tapa.” (Äiti 4, puhetta lapsen/lasten isästä.)

Äiti 4 kuvaa yllä olevassa esimerkissä lapsen arjessa huolestuttavia asioita. Huoli lasten isän vanhemmuudesta rakentuu lasten kautta, kun äiti sanoo: [että] se ei aiheuttas mitään huonoa lapsille. Toisaalta lapsiin liittyvä huoli liittyy myös lasten tulevaisuuteen, kun äiti toivoo, että lapset ei ottas siitä [isästä] mallia. Ilmaisulla väärä tapa äiti kuvaa isän käytöksen olevan itsestään selvästi epäsopivaa ja korostaa intensiteettisanalla tosi sanojensa vaikutusta. Samalla puhuja tulee osoittaneeksi, että hänellä itsellään on tiedossaan oikea tapa toimia.

Vanhempien puheessa huoli saa myös sävyjä, jossa toinen vanhempi pyritään osoittamaan epäsopivaksi vanhemmaksi:

”Hän on laiminlyövä vanhempi. Ja se on semmonen asia, että joissain tilanteissa, joku ihminen vois ajatella, että hänelle ei lasten huoltajuus kuuluis edes siinä määrin, mitä mä olen esittänyt aiemmin ja koettanut toteuttaa. Mutta että itse koen niin, että niin kauan, kun mulla on hyvin iso rooli lasten elämissä, niin mä pystyn pitkälti kompensoimaan sitä, että äidiltä lapset ei saa, eli he osaa pyöräillä, he osaa uida.” (Isä 2, puhetta lapsen/lasten äidistä.)

Isä 2 viittaa lasten äidin sopimattomuuteen kuvaamalla tätä laiminlyöväksi vanhemmaksi ja käyttää tätä myös perusteena toiveelleen huoltajuuden perumisesta. Äidin epäkelpouden osoittaminen on kuitenkin isän puheessa ristiriitaista. Hän häivyttää omaa rooliaan sanomalla, että joku ihminen voisi ajatella, että huoltajuus ei kuuluisi lasten äidille. Itsensä isä puolestaan esittää ikään kuin äidin puolustajana ja tukijana toteamalla minä-pronominia käyttäen, että mä olen esittänyt aiemmin ja koettanut toteuttaa. Lopuksi isä kuitenkin toteaa, että pystyy kompensoimaan sitä, että äidiltä lapset ei saa, jolloin hän samalla asettaa itsensä äitiä kyvykkäämpään asemaan vanhempana. Katkelman lopussa isä jättää lauseensa kuitenkin kesken, eikä kerro sitä, mitä lapset eivät saa äidiltään. Sen sijaan hän listaa lapsille opettamiaan asioita.

Vaikka huoleen liittyvä puhe näkyy vahvemmin vastapuolen vanhemmuudesta puhuttaessa, vanhemmat käyttivät huolipuhetta myös kuvatessaan omaa vanhemmuuttaan. Tällöin puheessa korostuu vanhemmuudessa pärjääminen, eikä vanhemmuuden seurauksia lapselle tuoda esiin:

”Vois sanoa, että ennemminkin on semmosta epävarmuutta, että aika monesta asiasta sitten. Ja sitten harmittaa joskus. Sellaset on konkreettisia, että muutaman kerran [lapsi] itkee ja sitten ei pysty, et ihan vaikka herää päiväuniltaan ja sit itkee siinä. Ja sit ei tajua, että mikä on ongelma. Ei pääse kartalle, niin se on sellanen tosi hämmentävä tilanne. Niin sitten se turhauttaasilleen.” (Isä 1, puhetta itsestään isänä.)

Yllä oleva isä 1 kuvailee omia kehittämiskohtiaan vanhempana. Hän rakentaa kuvaa siitä, kuinka vanhemmuus aiheuttaa epävarmuutta ja kielteisiä tunteita, joita hän kuvaa ilmaisuilla harmittaa ja turhauttaa. Isä kuitenkin etäännyttää vanhemmuudessaan koettuja haasteita käyttämällä passiivimuotoisia verbejä. Isä käyttää myös ilmaisua ei pysty, jolla hän korostaa sitä, ettei voi tehdä asialle mitään.

---

Pohdinta

Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää, millaisia omaan ja lapsen toisen vanhemman vanhemmuuteen liittyviä puhetapoja eronneiden isien ja äitien puheesta oli löydettävissä. Puhe eron jälkeisestä vanhemmuudesta näyttäytyi tutkimuksessamme moninaisena, ja kaikista haastatteluista oli paikannettavissa useampaa kuin yhtä puhetapaa. Puhetapojen ohella tarkastelimme sitä, kuinka puhetavat erosivat toisistaan puhujan ja puheen kohteen mukaan. Hahmotimme eronneiden vanhempien haastattelupuheesta yhteensä kolme puhetapaa, jotka olivat sitoutunut vanhemmuus, mahdollistumaton vanhemmuus ja huolen sävyttämä vanhemmuus.

Sitoutuneen vanhemmuuden puhetavassa korostui vanhemmuuden vastuu sekä lapsista huolehtimisen itsestäänselvyys (mm. Andreasson & Johansson, 2019; Böök & Terävä, 2022; Terävä, 2024). Aiemman tutkimustiedon valossa sitoutunut vanhemmuus näyttäisi koskevan yleisesti 2020-luvun vanhemmuutta (mm. Andreasson & Johansson, 2019), ja tutkimuksemme vahvistaa näkemystä, etteivät eronneet vanhemmat tee tässä poikkeusta. Sitoutuneisuus näyttäytyi yhtä vahvana isien ja äitien puheessa, minkä voidaan nähdä heijastelevan niin osallistuvan isyyden ihannetta (Kekäle & Eerola, 2014) kuin äitiyteen liitettyä perinteistä hoivaa ja huolenpitoa (Vuori, 2001). Sitoutuneen vanhemmuuden voidaan nähdä olevan yhteydessä myös omistautuvan vanhemmuuden ideaaliin (ks. Westerling, 2014), jossa olennaista on lasten etusijalle laittaminen ja intensiivinen läsnäolo. Vaikka tämä on liitetty useammin äiteihin kuin isiin (mm. Faircloth, 2014; Hays, 1996), näyttäytyy intensiivisyys tämän aineiston valossa kummankin sukupuolen puheessa. Vanhempien puheessa näkyy päivittäisen läsnäolon sijaan korostuvan moraalisuus, jossa painotetaan ajan käyttämistä ”oikein”. Tätä kuvattiin esimerkiksi laadukkaana yhdessäolona ja lämpimän vuorovaikutussuhteen ylläpitämisenä.

---

”Tutkimus auttaa ymmärtämään eron jälkeiseen vanhemmuuteen liittyviä jännitteitä ja puheen moniulotteisuutta sekä muistuttaa, että on tärkeää ymmärtää, missä ja mistä puhutaan sekä kuka puhuu ja kenelle.”

---

Mahdollistumaton vanhemmuus oli ainoa sukupuolittuneeksi tulkittu puhetapa, sillä se koski vain isyyttä. Mahdollistumattoman vanhemmuuden diskurssi rakensi kuvaa ennen kaikkea sellaisesta isyydestä, jossa vanhemmuus ei toteutunut odotetusti. Mahdollistumatonta vanhemmuutta voi tarkastella vasten nykyajan vanhemmuuden ideaaleja, joiden mukaan vanhemman kuuluu olla mukana lapsen arjessa ja vanhemmuusvastuu tulisi jakaa vanhempien kesken. Tämän tutkimuksen isät tuottivat puheessaan kuvaa vanhemmuudestaan, jota rajoitti jokin ulkopuolinen taho – useimmiten lapsen äiti. Toisinaan lapsen äiti näyttäytyi isien puheessa vanhemmuuden ja lapsen itselleen omivana vanhempana. Isien puheessa painottui halu olla aiempaa kiinteämmin mukana lastensa elämässä, minkä myös Terävä (2024) havaitsi tarkastellessaan eronneiden isien puhetta omasta isyydestään. Äitien puheessa mahdollistumattoman vanhemmuuden puhetapa näkyi puolestaan heidän puhuessaan lastensa isästä. Äitien mukaan isän olisi ollut mahdollista osallistua lastensa elämään nykyistä enemmän, mutta syystä tai toisesta se ei toteutunut.

Ainoastaan isyydestä käytettiin mahdollistumattoman vanhemmuuden puhetapaa, minkä voidaan nähdä heijastelevan isien äitejä haavoittuvaisempaa asemaa eron jälkeen (mm. Grätz, 2017; Terävä, 2024). Toisaalta on mahdollista, että isille on äitejä sallitumpaa vetäytyä vanhemmuuden vastuista, sillä sukupuolittuneet käsitykset äitiyden ensisijaisuudesta istuvat tiukassa (ks. Lammi-Taskula & Salmi, 2016). Tutkimuksessamme isät kuvasivat osallistumattomuuttaan pakon sanelemaksi. Onkin mahdollista, että nykyisten vanhemmuusideaalien vallitessa isilläkään ei ole mahdollisuutta vetäytyä vanhemmuusvastuusta ilman hyvää syytä (ks. myös Terävä ym., 2021).

Yhtenä lähtökohtanamme oli lähestyä eron jälkeistä vanhemmuutta ilman oletusta sen ongelmallisuudesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettemme aineiston analyysissä olisi ottaneet huomioon vanhemmuuteen liitettyjä haasteita. Havaitsimmekin, että vanhempien puhe sisälsi huolta omasta ja toisen vanhemmuudesta. Nimesimme haasteiden täyttämän puheen huolen sävyttämän vanhemmuuden puhetavaksi, jossa huolenaiheet liittyivät joko omassa vanhemmuudessa pärjäämiseen tai toisen vanhemman epäkelpoisuuteen ja kielteiseen vaikutukseen heidän lapsiinsa (myös Stokkebekk ym., 2020).

---

”Kaikkien puhetapojen taustalla voidaan nähdä olevan halu olla hyvä vanhempi ja toive siitä, että myös lasten toinen vanhempi toimisi niin moraalisesti kuin kulttuuristen ihanteiden mukaan oikein.”

---

Tutkimuksessamme sekä äitiyttä että isyyttä kuvattiin huolen kautta. Bergnehrin ja Wahlström Henrikssonin (2022) mediateksteihin keskittyvän tutkimuksen tavoin myös tämän tutkimuksen isyyspuhe näyttäytyi ristiriitaisena ja polarisoituneena. Toisaalta isyyttä kuvattiin sitoutuneena ja toisaalta poissaolevana. Bergnehrin ja Wahlström Henrikssonin (2022) tutkimuksessa äitiys näyttäytyi ainoastaan myönteisessä valossa, mutta tämän tutkimuksen haastattelupuheessa äitiyttä kuvattiin myös epäsuotuisana ja huolta herättävänä.

Huolen sävyttämää vanhemmuuspuhetta käytettiin pääosin lapsen toisen vanhemman vanhemmuudesta puhuttaessa.  On ymmärrettävää, että haavoittunutta elämänvaihetta elävät tai eläneet eronneet vanhemmat haluavat luoda kulttuurista ihannetta vastaavan kuvan hyvästä vanhemmuudesta, minkä vuoksi omaan vanhemmuuteen liittyviä huolia ei korosteta. On myös huomattava, että vanhemmuuden huolipuhetta ei esiinny pelkästään eronneiden vanhempien puheessa, vaan se on tyypillistä kaikille vanhemmille ja liitettävissä myös intensiiviseen, sitoutuneeseen vanhemmuuteen (Faircloth, 2014). Tämän tutkimuksen vanhempien huoli kumpusi siitä, etteivät he nähneet lapsiaan päivittäin ja kokivat tästä syystä epävarmuutta omasta vanhemmuudestaan. Yhtä lailla huoli lapsen toisen vanhemman vanhemmuudesta syntyi siitä, etteivät vanhemmat päässeet näkemään toisen vanhemman käytäntöjä lapsen kanssa eivätkä pystyneet vaikuttamaan niihin.

Vahvuudet ja rajoitukset

Tutkimuksemme vahvuutena ja samalla myös heikkoutena voidaan pitää sen moninäkökulmaisuutta. Eri näkökulmien tarkastelu (isyys ja äitiys sekä oma ja toisen vanhemmuus) toi laajemmalla perspektiivillä ymmärrystä vanhemmuuksista ja niiden roolituksista, mutta samanaikaisesti se rajoitti mahdollisuutta syventyä yksityiskohtaisemmin eri vanhemmuusdiskurssityyppeihin. On myös huomioitava, että haastateltavat olivat osallistuneet vertaistukiryhmän toimintaan: he olivat siis halukkaita sanallistamaan erokokemuksiaan ja monet jo varsin tottuneita siihen. Lisäksi tutkimuksen aineisto on pieni, joten tuloksia ei voida yleistää tai pitää osoituksena tietynlaisen puhetavan liittymisestä systemaattisesti tiettyyn puhujarooliin tai puheen kohteeseen.

---

”Vaikka tasavertaista, jaettua vanhemmuutta sekä äitien ja isien yhdenveroista kohtelua tuleekin korostaa, tulisi jokaiseen eroon liittyvien sopimusten ja toimintatapojen olla juuri kyseisen perheen – ja etenkin lapsen – tarpeisiin sopivia ja turvallisuutta tukevia.”

---

Tutkimuksemme auttaa kuitenkin ymmärtämään eron jälkeiseen vanhemmuuteen liittyviä jännitteitä ja puheen moniulotteisuutta sekä muistuttaa, että on tärkeää ymmärtää, missä ja mistä puhutaan sekä kuka puhuu ja kenelle. On myös tähdennettävä, etteivät puhetavat ole toistensa vastakohtia. Kaikkien puhetapojen taustalla voidaan nähdä olevan halu olla hyvä vanhempi ja toive siitä, että myös lasten toinen vanhempi toimisi niin moraalisesti kuin kulttuuristen ihanteiden mukaan oikein.

Yhteiskunnallinen merkitys

Tutkimuksemme lisää myös ymmärrystä vallitsevien ihanteiden merkityksestä ajattelumme ja puheemme taustalla. Vaikka tasavertaista, jaettua vanhemmuutta sekä äitien ja isien yhdenveroista kohtelua tuleekin korostaa, tulisi jokaiseen eroon liittyvien sopimusten ja toimintatapojen olla juuri kyseisen perheen – ja etenkin lapsen – tarpeisiin sopivia ja turvallisuutta tukevia (Autonen-Vaaraniemi, 2019). Myös eronneiden vanhempien kanssa työskentelevien ammattilaisten olisi tärkeää tunnistaa toimintansa taustalla olevia käsityksiä, jotta niitä olisi mahdollista myös kyseenalaistaa.

---

”Myös eronneiden vanhempien kanssa työskentelevien ammattilaisten olisi tärkeää tunnistaa toimintansa taustalla olevia käsityksiä, jotta niitä olisi mahdollista myös kyseenalaistaa.”

---

Johtopäätökset

Tutkimuksemme fokus oli eron jälkeiseen vanhemmuuteen liittyvässä puheessa. Puheen tarkastelu voi osaltaan hälventää eron jälkeiseen vanhemmuuteen liittyviä oletuksia ja uskomuksia. Tässä tutkimuksessa sitoutunut vanhemmuus oli yleisin puhetapa, ja sitä käytettiin myös lapsen toisesta vanhemmasta. Eronneiden vanhempien haastattelupuhe osoittaa jännitteiden lisäksi myönteisiä puolia: eron jälkeinen vanhemmuus voi olla sitoutunutta ja lämmintä, ja entistä kumppania voidaan pitää hyvänä vanhempana. On myös huomattava, etteivät kaikki eron jälkeiset perhetilanteet ole samanlaisia. Eroon kuuluvien haasteiden korostamisen tai sivuuttamisen sijaan eron jälkeinen vanhemmuus voitaisiin nähdä jatkossa aiempaa monitahoisempana ja kirjavampana ilmiönä.

AVAINSANAT: eron jälkeinen vanhemmuus, isyys, äitiys, diskurssianalyysi

SIDONNAISUUDET: ei sidonnaisuuksia

Lähteet

Andreasson, J. & Johansson, T. (2019). Becoming a half-time parent: Fatherhood after divorce. Journal of Family Studies, 25(1), 2–17. https://doi.org/10.1080/13229400.2016.1195277

 

Autonen-Vaaraniemi, L. (2019). Perheammattilaisten asemoituminen vanhemmuuteen ja vanhemmuutta koskevat kehykset erotyössä. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakausleht, 27(4), 362–378. https://doi.org/10.30668/janus.87982

 

Beckmeyer, J. J., Coleman, M. & Ganong, L. H. (2014). Postdivorce Coparenting Typologies and Children’s Adjustment. Family Relations, 63(4), 526–537. https://doi.org/10.1111/fare.12086

 

Bergnehr, D. & Wahlström Henriksson, H. (2022). Single parenthood, the non-residential parent and co-parenting in Swedish Daily News. Feminist Media Studies, 23(4), 1559-1574. https://doi.org/10.1080/14680777.2022.2033295

 

Bertelsen, B. (2020). Staying with the conflict – parenting work and the social organization of post-divorce conflict. Journal of Family Studies, 29(1), 46–62. https://doi.org/10.1080/13229400.2020.1869578

 

Burr, V. (2015). Social Constructionism. Routledge.

 

Böök, M. L. & Terävä, J. (2022). ”Yhteistyövanhemmuus – sehän ois aivan mahtavaa, jos se toimis!” – eronneiden isien ja äitien puhetta yhteistyöstä ja vanhemmuudesta. Kasvun tuki, 2(1), 15–23. https://doi.org/10.61259/kt.128818

 

Cano, T., & Gracia, P. (2022). The gendered effects of divorce on mothers’ and fathers’ time with children and children’s developmental activities: a longitudinal study. European Journal of Population, 38(5), 1277-1313. https://doi.org/10.1007/s10680-022-09643-2

 

Castrén, A., Forsberg, H. & Ritala-Koskinen, A. (2019). Harvinaisesta ja kielletystä tavanomaiseksi ja hyväksytyksi: muuttuva kulttuurinen ymmärrys av(i)oerosta suomalaisessa yhteiskunnassa. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 27(4), 344–361. https://doi.org/10.30668/janus.87977

 

Eikrem, T. & Jevne, K. S. (2022). I do it for the children, and it’s not a walk in the park: Parents’ stories about how to maintain cooperative co‐parenting during the divorce process. Child & Family Social Work, 27(4), 815-824. https://doi.org/10.1111/cfs.12928

 

Faircloth, C. (2014). Intensive Parenting and Expansion of Parenting. Teoksessa E. Lee, J. Bristow, C. Faircloth, J. Macvarish & F. Furedi (toim.), Parenting Culture Studies (s. 25–50). Palgrave Macmillan.

 

Forsberg, H. (2014). Konstruktionistinen lähestymistapa perheeseen. Teoksessa R. Jallinoja, H. Hurme & K. Jokinen (toim.), Perhetutkimuksen suuntauksia (s. 123–138). Gaudeamus.

 

Forsberg, H. & Autonen-Vaaraniemi, L. (2019). Moral orientations to post-divorce fatherhood: examining Finnish men’s descriptive practices. Families, Relationships and Societies, 8(1), 23–36. https://doi.org/10.1332/204674317X14920695828859

 

Grätz, M. (2017). Does Separation Really Lead Fathers and Mothers to be Less Involved in their Children’s Lives? European Sociological Review, 33(4), 551–562. https://doi.org/10.1093/esr/jcx058

 

Hays, S. (1996). The Cultural Contradictions of Motherhood. Yale University Press.

 

Hokkanen, T. (2005). Äitinä ja isänä eron jälkeen: Yhteishuoltajavanhemmuus arjen kokemuksena. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 267.

 

Jokinen, A., Juhila, K. & Suoninen, E. (2016). Diskursiivinen maailma: Teoreettiset lähtökohdat ja analyyttiset käsitteet. Teoksessa A. Jokinen, K. Juhila & E. Suoninen (toim.),  Diskurssianalyysi: Teoriat, peruskäsitteet ja käyttö (s. 23–47). Vastapaino.

 

Kangas, E., Lämsä, A. & Heikkinen, S. (2016). Miesjohtajien isyysdiskurssit. Työelämän tutkimus, 14(3), 257–275. https://journal.fi/tyoelamantutkimus/article/view/86995

 

Kekäle, J. & Eerola, P. (2014). Isyyden tarinamarkkinoilla. Teoksessa P. Eerola & J. Mykkänen (toim.), Isän kokemus (s. 19–32). Gaudeamus.

 

Kekäle, J. & Puusa, A. (2020). Tiedesodat. Realistinen ja konstruktionistinen maailmankäsitys. Teoksessa A. Puusa & P. Juuti (toim.), Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät (s. 41–57). Gaudeamus.

 

Kielty, S. (2006). Similarities and Differences in the Experiences of Non-Resident Mothers and Non-Resident Fathers. International Journal of Law, Policy, and the Family, 20(1), 74-94. https://doi.org/10.1093/lawfam/ebi033

 

Kiiski, J. (2011). Suomalainen avioero 2000-luvun alussa: Miksi avioliitto puretaan, miten ero koetaan ja miten siitä selviydytään? University of Eastern Finland. Publications of the University of Eastern Finland Disserations in Education, Humanities, and Theology No 15.

 

Lammi-Taskula, J. & Salmi, M. (2016). Perhe, työ ja sukupuoli. Teoksessa M. Husso & R. Heiskala (toim.), Sukupuolikysymys (s. 161–184). Gaudeamus.

 

Miettinen, A., Hakovirta, M., Saarikallio-Torp, M., Haapanen, M., Kurki, P., Kalliomaa-Puha, L… & Kivistö, N. (2020). Lasten vuoroasuminen ja sosiaaliturva. Vuoroasumisen nykytila ja merkitys etuus- ja palvelujärjestelmän kannalta. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:51. Valtioneuvoston kanslia.

 

Mustosmäki, A. & Sihto, T. (2019). Äitiyden katuminen intensiivisen äitiyden kultturissa. Sosiologia, 56(2), 157–173. https://journal.fi/sosiologia/article/view/124393

 

Niska, M., Venäläinen, S. & Olakivi, A. (2024). Sosiaalisen konstruktionismin juuret ja versiot. Teoksessa M. Niska, Venäläinen, S. & Olakivi, A. (toim.), Sosiaalinen konstruktionismi—Miten tarkastella tulkintojen ja todellisuuden sosiaalista rakentumista (s. 13–60). Vastapaino.

 

Pietikäinen, S. & Mäntynen, A. (2009). Kurssi kohti diskurssia. Vastapaino.

 

Raudasoja, M., Sorkkila, M., Laitila, A. & Aunola, K. (2022). “I feel many contradictory emotions”: Finnish mothers’ discursive struggles with motherhood. Journal of Marriage and Family, 84(3), 752–772. https://doi.org/10.1111/jomf.12828

 

Ravitch, S. M. & Carl, N. M. (2021). Qualitative research: Bridging the conceptual, theoretical, and methodological. Sage publications.

 

Russell, L. T., Beckmeyer, J. J., Coleman, M. & Ganong, L. (2016). Perceived Barriers to Postdivorce Coparenting: Differences Between Men and Women and Associations with Coparenting Behaviors. Family Relations, 65(3), 450–461. https://doi.org/10.1111/fare.12198

 

Siltaoja, M. & Sorsa, V. (2020). Diskurssianalyysi johtamis- ja organisaatiotutkimuksessa. Teoksessa A. Puusa & P. Juuti (toim.), Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät (s. 228–248). Gaudeamus.

 

Stokkebekk, J., Iversen, A., Hollekim, R. & Ness, O. (2020). “The troublesome other and I”: Parallel stories of separated parents in prolonged conflicts. Journal of Marital and Family Therapy, 47(1), 52–68. https://doi.org/10.1111/jmft.12474

 

Suomen virallinen tilasto [SVT]. (2021). Lapsen elatus ja huolto sekä vanhemmuuden vahvistaminen 2020. THL Tilastoraportti 31/2021. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021092046487

 

Suomen virallinen tilasto [SVT]. (2022) Siviilisäädyn muutokset. Haettu 3.8.2025 osoitteesta https://stat.fi/julkaisu/clmzzsaah38q20avt4smg8q0n

 

Suomen virallinen tilasto [SVT]. (2023). Siviilisäädyn muutokset. Haettu 23.9.2023 osoitteesta https://www.stat.fi/julkaisu/cl8ebhtnajuh70avu5stv17td

 

Terävä, J. (2024). Isyys eron jälkeen: puhetta hoivasta, kasvatuksesta ja huolesta. Sosiologia, 61(2). https://journal.fi/sosiologia/article/view/146552

 

Terävä, J., Närvi, J., Lammi-Taskula, J. & Eerola, P. (2021). Kuka hoitaa kotona? Vanhemmuuden ihanteet ja käytännöt pikkulapsiperheessä. Teoksessa P. Eerola; M. Alasuutari; K. Karila; Lammi-Taskula, J. & K. Repo (toim.), Varhaiskasvatuksen ja lastenhoidon moninaiset polut: lasten, perheiden ja politiikan näkökulmia (s. 133–152). Gaudeamus.

 

Terävä, J. & Böök, M. L. (2019). Yhteistyövanhemmuus eron jälkeen – mitä, miksi ja miten? Teoksessa P. Hietanen, V. Keinonen & M. Kettunen (toim.), Yhteistyövanhemmuuden käsikirja (s. 10–19). Ensi- ja turvakotien liitto.

 

Terävä, J., Kuukka, A. & Alasuutari, M. (2018). Miten lastenhoidon ratkaisuja saa perustella? Vanhempien puhetta 1–2 vuotiaan lapsensa hoitoratkaisuista. Yhteiskuntapolitiikka, 83(4), 349–359. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018092036136

 

VISK = Hakulinen, A., Vilkuna, M., Korhonen, R., Koivisto, V., Heinonen, T. R. & Alho, I. (2004). Iso suomen kielioppi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Haettu 12.4.2022 osoitteesta https://scripta.kotus.fi/visk

 

Vuori, J. (2001). Äidit, isät ja ammattilaiset: Sukupuoli, toisto ja muunnelmat asiantuntijoiden kirjoituksissa. Tampereen yliopisto.

 

Westerling, A. (2016). Parenthood and we-ness in everyday life: Parenting together apart. Teoksessa A. Sparrman, A. Westerling, J. Lind, & K. I. Dannesboe (toim.), Doing Good Parenthood: Ideals and Practices of Parental Involvement (s. 127–136). Springer International Publishing AG.

---

Kirjoittajat