#
Tietoa Itlasta
Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiössä rakennamme hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa lapset, nuoret ja kaikenlaiset perheet uskaltavat unelmoida ja luottaa hyvään tulevaisuuteen. Edistämme pitkäjänteisesti yhteiskunnallista muutosta, joka vie Suomea kohti lapsi- ja perhemyönteisempää arkea.

Työtämme ohjaa kolme tavoitetta

Lapsilähtöiset kasvuympäristöt ja palvelut

Vauhditamme kasvuympäristöjen ja palveluiden uudistumista
lapsi- ja perhelähtöisiksi
paikallisesti, alueellisesti ja
kansallisesti.

Lapsinäkökulmainen tieto käyttöön

Jalostamme ja välitämme tietoa ajankohtaisista ja tulevaisuuden ilmiöistä sekä niihin liittyvistä ratkaisuista ja vaikuttavista menetelmistä päätöksenteon ja käytännön kehittämisen tueksi.

Lapsi- ja perhemyönteinen Suomi

Vahvistamme rakentavaa
keskustelua lapsi- ja
perhemyönteisestä yhteiskunnasta ja sen tulevaisuudesta.

Tutustu myös

Teemme yhteistyötä
yliopistojen, tutkimuslaitosten,
säätiöiden sekä
muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Toimintaamme rahoitetaan pääasiassa säätiön pääoman tuotoilla. Sijoitustoimintaamme ohjaavat vastuullisuuden ja läpinäkyvyyden periaatteet.

Itsenäisyyden juhlavuoden
lastenrahaston säätiö
perustettiin Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlavuonna
1987.

Ajankohtaista

Vanhempi pitää kiinni selällään makoilevan vauvan käsistä.
Uutiset
|
02.11.2026
Hoivaa ja leiki tukee vanhemmuutta tutkitusti vaikuttavasti
Hoivaa ja leiki -menetelmä tukee varhaista vanhemmuutta sekä vanhempien ja vauvan välistä kiintymyssuhdetta tutkitusti vaikuttavasti: se sijoittui tasolle 4/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.
Blogit
|
02.11.2026
Nuoren kohtaaminen on ensimmäinen askel avun saamiseen
YOUNG-ohjelman sidosryhmäpäivän keskusteluissa korostuivat kohtaamisen ja yhteisöllisyyden merkitys, matalan kynnyksen palvelut, kiireetön yhdessäolo ja tutkimuspohjaiset käytännöt.
Uutiset
|
22.10.2026
Jo 78 % lapsista ja nuorista käyttää tekoälyä – turvallisille tekoäly-ympäristöille on kiireellinen tarve
Suomessa asuvien lasten ja nuorten tekoälyn käyttö on yleistynyt vauhdilla. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan jo 71 prosenttia 4.–6.-luokkalaisista käyttää tekoälyä, ja kaikista 11–17-vuotiaista vastaajista lähes kahdeksan kymmenestä. Tulokset kertovat kehityksestä, jossa älypuhelimesta on tullut tekoälypuhelin.
Erivärisiä palikoita liikennekaupunkimatolla
Uutiset
|
21.10.2026
Lapsiperhepalveluiden kehittäminen edellyttää vahvaa yhteistyötä ja selkeää johtajuutta
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että yhteisövaikuttavuusmalli soveltuu suomalaisen lapsiperheiden palvelujärjestelmän kehittämiseen. Toteutuksen onnistuminen edellyttää selkeitä johtamisrakenteita ja johtamistehtäviä sekä toimivaa viestintää.
Lapset hyppivät esteiden yli syksyisessä puistossa.
Uutiset
|
20.10.2026
Kaksoispuheenjohtajuus vahvistaa kuntien sitoutumista yhteisövaikuttavuustyöhön 
Mitä tapahtuu, kun laajassa johtoryhmässä puhetta johtaa yhden sijaan kaksi? Pohjois-Pohjanmaalla alueellista perhekeskusjohtoryhmää luotsasi puolentoista vuoden ajan yhteisövaikuttavuustyöstä innostunut parivaljakko, Pohteen vastuuyksikköpäällikkö Teuvo Blomberg ja Sievin sivistysjohtaja Teemu Pelkonen. Kaksoispuheenjohtajuus on edistänyt huomattavasti kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä sekä kuntien sitoutumista.
Podcast
|
19.10.2026
Mitä yksinäisyys tarkoittaa Suomelle?
Suomalaisten yksinäisyydestä puhutaan jatkuvasta, mutta puhummeko tarpeeksi sen seurauksista Suomelle? Ehkä puhumme, mutta teot jäävät puolitiehen. Lapsuuden rakentajat -podcastissa keskustellaan yksinäisyydestä yhteiskunnallisena haasteena. Millaisia seurauksia nuorena koetulla yksinäisyydellä on? Onko tehokkuutta ja yksilöllisyyttä korostava yhteiskunta haitta Suomen tulevaisuudelle? Entä millaisin keinoin voisimme palkita yhteisöllisyyttä ja löytää yhteyden toisiimme?