Kategoria: Vieraskynä

Vieraskynä
|
16.11.2021
Suomeen on valmistunut historian ensimmäinen kansallinen lapsistrategia
Suomeen on valmistunut ensimmäinen kansallinen lapsistrategia vuoden 2020 aikana. Se valmisteltiin parlamentaarisessa komiteassa, jossa saavutettiin poliittinen yksimielisyys lapsen oikeuksien edistämisestä yli hallituskausien.
Vieraskynä
|
30.09.2021
Tehdään yhdessä Suomesta empatian ja lasten hyvinvoinnin kärkimaa
Empatiapakkauksen rakentamisessa mukana ollut Microsoftin Jussi Tolvanen kirjoittaa blogissaan nettikiusaamisen ja vihapuheen yleisyydestä ja sen vastavoimasta empatiasta. Parantamalla empatiataitoja voimme tehdä Suomesta entistäkin paremman paikan elää. Mitä itse kukin voi sen eteen tehdä?
Vieraskynä
|
28.06.2021
Kaikki onnelliset perheet ovat onnellisia omalla tavallaan
”Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan”, alkaa Leo Tolstoin kirja Anna Karenina. Se saattoi olla totta 1800-luvun Venäjällä. Tämän päivän Suomessa on kuitenkin enää vaikea ajatella, että perheiden onnellisuus rakentuisi tiettyä samankaltaista kaavaa toistamalla.
Vieraskynä
|
23.06.2021
Pandemia ja lapsiin kohdistuva väkivalta – huoli on herännyt, mutta toteutuuko pahin?
Koronapandemian alkamisesta on pian puolitoista vuotta. Jo ensimmäisinä kuukausina käynnistyi keskustelu ”varjopandemiasta”: poikkeustoimien mahdollisista kielteisistä vaikutuksista lapsiin, nuoriin ja kotien turvallisuuteen.
Vieraskynä
|
21.05.2021
Nuorten terveyttä ja hyvinvointia täytyy tukea ja vahvistaa
Lasten ja nuorten kehitysympäristöillä, joista tärkeimpiä ovat koti ja koulu, on suuri merkitys terveyden ja hyvinvoinnin lisääjänä tai heikentäjänä. Ne vaikuttavat paitsi nykyiseen, myös lasten ja nuoren myöhempään hyvinvointiin ja terveyteen.
Vieraskynä
|
17.03.2021
Uuden ajan johtaminen
Uuden ajan johtamiseen siirtymisessä on kyse sekä ajatuksellisesta että toiminnallisesta muutoksesta.
Vanhempi pitää vauvaa sylissään
Vieraskynä
|
16.03.2021
Perhevapaat ja varhaiskasvatus lapsiperheiden tukena
Pohjoismainen hyvinvointivaltio edistää kansalaistensa tasa-arvoa tulonjakoa tasaavalla sosiaaliturvalla ja julkisesti tuetuilla, universaaleilla palveluilla. Pienten lasten vanhemmille hyvinvointivaltio tarjoaa tukea ansiotyön ja lastenhoidon yhteensovittamiseen ansiosidonnaisella päivärahalla korvattujen perhevapaiden sekä edullisen ja laadukkaan varhaiskasvatuspalvelun muodossa.
Vieraskynä
|
15.03.2021
Kohtaamiskoulutus – vaikuttavaa kohtaamista
Kohtaamiskoulutuksen tavoitteena on saada tukea tarvitsevien nuorten ääni kuuluviin muun muassa nuorten asioista päättäville tahoille sekä kehittää sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten valmiuksia kohdata tukea tarvitsevia nuoria.
Vieraskynä
|
11.03.2021
Korona-aika haastaa parisuhteita – parisuhteelle saatu tuki vaikuttaa merkittävästi parisuhdetyytyväisyyteen
Parisuhde on merkittävimpiä aikuisuuden ihmissuhteitamme. Toimivaksi koettu, turvallinen ja tasavertainen parisuhde tukee yksilön hyvinvointia, työkykyä ja terveyttä. Samalla vahvistuvat voimavarat myös parisuhteen ympärillä, esimerkiksi perheessä.