Oleellinen osa muutoksen tekemistä ja johtamista on uusien toimintatapojen innovointi eri ammattikuntien ja sektorien yhteistyönä. Lisäksi tarvitaan halua kokeilla uusia toimintatapoja nopeasti, ennakkoluulottomasti ja jatkuvasti oppien. Toisintekemisen kokeiluilla ja oppien käytäntöön viemisellä muokataan jokapäiväisten ajattelu- ja toimintatapoja, joiden muuttumista tarvitaan ihmislähtöisemmän päätöksenteon ja palvelujen yhteiskehittämiseen.
Lapsuuden rakentajat -johtamiskoulutuksissa osallistujat ovat toteuttaneet tällaisia sektorit ylittäviä käytännön kokeiluja. Osa niistä on tuottanut aineistoa, jota muidenkin kannattaa ottaa käyttöön lasten, nuorten ja perheiden hyvän tulevaisuuden edistämisessä.
Haloo… kuuluuko ääni?
Haloo… kuuluko ääni? -projektiryhmä kysyi nuorilta itseltään, milloin he ovat kokeneet tulleensa kuulluiksi, ja mikä yhdistää hyviä kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen kokemuksia. Tältä pohjalta ryhmä työsti muun muassa pääviestit johtajille. Katso miten voit varmistaa, että organisaatiosi tukee nuorten hyvinvointia ja osallisuutta, ja nuoret kokevat tulevansa kuulluiksi.
Etuoikeuskävely
Etuoikeuskävelyllä Eduskuntatalon portailla 6.11.2024 tarkasteltiin etuoikeuksia suhteessa tieteelliseen tietoon lapsuutta suojaavista tai haavoittavista tekijöistä. Kävelyn tarkoituksena oli kehollistaa lapsuuden kokemusten eroavaisuutta turvallisella tavalla ja huomioiden myös etuoikeuksina näyttäytyvien elämäntapahtumien tai -kokemusten jaettu todellisuus osana ihmisten henkilökohtaista elämäntarinaa. Etuoikeuskävely on havainnollistava ja tunteita herättävä tapa tuoda tutkittua tietoa käytäntöön.
Niilon tarina kertoo oikea-aikaisten palvelujen merkityksestä verrattuna kalliisiin korjaaviin palveluihin
Lasten, nuorten ja perheiden varhainen tuen merkityksestä on puhuttu vuosikymmeniä. Varhaisen ja oikea-aikaisen tuen merkitystä ei kuitenkaan aina muisteta päätöksenteossa ja eri tahojen tuottaman tuen merkitys perheen kokonaistilanteen kannalta ei aina hahmotu kirkkaasti. Pahimmillaan apua annetaan pistemäisesti ja vasta silloin, kun ongelmat ovat jo kärjistyneet. Niilon tarina osoittaa, että inhimilliset ja kustannustehokkaat säästöt ovat mahdollisia.
#TulevaisuudenSuojelijat
Tulevaisuuden suojelijat tekivät näkyväksi hyvien tekojen voiman. He tavoittelivat laajan hyväntekijöiden verkoston rakentumista ja sitä, että mahdollisimman monta ihmistä pysähtyisi pohtimaan, mitä minä voisin tehdä lasten ja nuorten tulevaisuuden suojelemiseksi. Tutustu haasteeseen ja siihen liittyviin materiaaleihin.
Mitä lapset ajattelevat toivosta?
Kipinä Company kysyi lähes 200 lapselta ja nuorelta, mitä he ajattelevat toivosta ja mikä sitä heille tuo. Vastausten pohjalta koostettiin Toivon teesit. Toivon tietoinen ylläpitäminen ja lisääminen on tärkeää erityisesti silloin, kun elämässä on haasteita. Resilienssin rakentumiseen lapsen ja nuoren kasvun vuosina voi vaikuttaa niin arjessa kuin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Kipinä Company järjesti myös Toivon kipinöitä -juhlakonsertin yhteistyössä Vantaan lasten ja nuorten kulttuuripalveluiden ja El Sistema Finland ry:n kanssa. Konsertti oli osa valtakunnallista TempoTempaus-tapahtumaa.