Suomalaista perhepolitiikkaa vaivaa katkoksellisuus ja kokonaisnäkemyksen puute
Suomalainen perhepolitiikka vuosituhannen vaihteen jälkeen -tutkimuksen mukaan näkemys perhemyönteisestä yhteiskunnasta ei ole yhtä vahva kuin vuosituhannen vaihteessa. Tämä näkyy sekä lapsiperhepalveluissa että sosiaaliturvaetuuksissa, sillä valtaosa lapsiperheiden etuuksista on jäänyt jälkeen muusta ansiotulo- ja elinkustannusten kehityksestä.
Viimeisen 20 vuoden aikana perhepalveluiden kehitys on perustunut ohjelmalliseen hankekehittämiseen, mikä ei ohjausmekanismina ole toiminut tarkoitetulla tavalla. Päällekkäisiä kehittämishankkeita on ollut käynnissä monilla hallinnonaloilla paikallisesti ja valtakunnallisesti, mikä kertoo muun muassa ministeriöiden yhteistyön puutteellisuudesta. Poikkihallinnollisesti toteutetut hankkeet eivät ole taanneet tiedonkulkua tai toimintatapojen leviämistä käytännön tasolle. Hallituskausittain vaihtuvien hankkeiden tavoitteet ovat vaihdelleet ja eri puolueiden ideologiset näkemykset ovat vaikuttaneet etenkin siihen, miten kehitystyötä kansallisesti ohjaillaan ja minkälaisin painotuksin.
Painopisteet ovat vaihdelleet paljon, vaikka kehityksessä on ollut mukana myös johdonmukaisia piirteitä, kuten pyrkimys siirtyä korjaavista palveluista ehkäiseviin. Silti vaikuttavat toimet ovat jääneet ohuiksi, sillä samaan aikaan vaativan tason palvelujen tarve on kasvanut. Ongelmien ennaltaehkäisy tai korjaavat toimet edellyttävät hallituskausiin sidottua hankekehittämistä ketterämpiä toimintatapoja.
2000-luvun hallitusohjelmissa lapsiperheiden toimeentulo-ongelmat ja köyhyys on toistuvasti nähty merkittävänä yhteiskunnallisena ongelmana, mutta lapsiperheiden köyhyys ei silti ole osoittanut vähenemisen merkkejä 2020-luvun alkuun tultaessa.
”Sen sijaan, että perheet olisivat saaneet 2010-luvulla taloudellista turvaa, viimeisimmät hallitukset ovat toteuttaneet erilaisia uudistuksia, joiden vaikutukset perheiden arkeen ovat jääneet toteutumatta. Lapsiperheköyhyys ei ole kääntynyt laskuun vaan on edelleen korkealla tasolla”, kertoo toimitusjohtaja, professori Petri Virtanen.
Keskeinen ongelma perhepolitiikassa on se, että sitä – palveluja, etuuksia sekä perhevapaajärjestelmää – ei kehitetä kokonaisuutena, vaan toisistaan erillisillä politiikan aloilla. Tämä tekee myös perhepolitiikan toimenpiteiden yhteisvaikutusten arvioimisen mahdottomaksi.
Tutkimuksessa selvisi, että lapsen oikeudet ja lapsilähtöisyys ovat entistä tärkeämpiä perhepolitiikan lisäksi myös muilla yhteiskuntapolitiikan alueilla. Tässä mielessä pääministeri Marinin hallituskaudella parlamentaarisesti valmisteltu kansallinen lapsistrategia voi toimia merkittävänä suunnannäyttäjänä myös perhepolitiikalle.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Tutkimuksen pohjalta on julkaistu Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön politiikkasuositus, jossa nostetaan esille neljä asiakokonaisuutta pitkäjänteisemmän ja kokonaisvaltaisemman perhepolitiikan edistämiseksi.
- Valtioneuvostolla pitää olla selkeä ja jaettu visio perhemyönteisestä politiikasta, joka yltää yli hallituskausien. Hallituskausien vaihtuessa voidaan jatkossa hyödyntää parlamentaarisia komiteoita tai uudentyyppisiä riippumattomia komissioita, joilla varmistetaan perhepolitiikan jatkuvuus hallituksesta toiseen.
- Perhepolitiikan lähtökohdaksi pitää nostaa perheiden arjen tukeminen sekä perheiden palveluilla että sosiaaliturvaetuuksilla. Perheitä autetaan erityistoimenpiteillä vaikeina taloudellisina aikoina ja yhteiskunnallisissa murroksissa.
- Tuetaan paikallista tutkimus- ja kehittämistoimintaa, jonka avulla voidaan tuottaa tutkimustietoon perustuvia ratkaisuja auttaa perheitä niiden arjessa pärjäämisessä. Samalla on syytä analysoida kansainvälisiä ratkaisumalleja hyvistä käytännöistä perhepolitiikan uudistamisessa.
- Perheiden palveluja ja sosiaaliturvaetuuksia tarkastellaan täsmällisinä tavoite- ja toimenpidekirjauksina hallituskausittain. Otetaan huomioon kytkennät myös esimerkiksi asumiseen, työllisyyteen ja verotukseen.
Lisätietoja
Kaarakainen on aiemmin toiminut projektitutkijana Itlassa.
Uutiset
