Uutiset>Uutiset
23.08.2022

Tukea kouluyhteisöjen hyvinvoinnin ja kriisinkestävyyden vahvistamiseen

Uusi verkkosivu kokoaa yhteen materiaalia lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi. Aineisto on suunnattu erityisesti varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten aikuisille. Aineisto sisältää keinoja kriisitilanteissa toimimiseen lasten ja nuorten kanssa sekä tukea kouluyhteisön työhön.

Tänä syksynä koulut ovat käynnistyneet jälleen poikkeuksellisissa oloissa. Koronapandemiasta palautuminen on meneillään samalla, kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan jatkuu ja eri puolella Suomea moni sotaa paennut ukrainalaislapsi, -nuori ja -perhe hakee paikkaansa kouluyhteisöissä.

Vaikeasta tilanteesta huolimatta koulujen, oppilaitosten ja varhaiskasvatuksen johto ja henkilöstö ovat onnistuneet toimimaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja hyvän arjen turvaamiseksi. Tukimateriaalia tuottavat monet eri tahot.


Olemme koonneet ja jäsennelleet sitä yhdelle sivustolle: Tukimateriaalia lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja kriisinkestävyyden vahvistamiseen.


Sivustolla oleva tieto tukee aikuisia kohtaamaan lapset ja nuoret paremmin kuormittavassa tilanteessa. Materiaalia on jäsennetty erityisesti kahdesta näkökulmasta: 1) oppilaan ja 2) koulun aikuisen, kuten opettajan, kuraattorin tai oppilashuoltoryhmän jäsenen. Vaikka materiaalissa puhutaan oppilaasta, se on tarkoitettu sovellettavaksi varhaiskasvatuksessa, toisella asteella ja harrastustoiminnassa. Materiaalit soveltuvat monilta osin myös perheille ja huoltajille antaen eväitä lapsen ja nuoren tukemiseen. Tarve perheiden tukemiselle osana kouluyhteisöä koskee aivan erityisesti Ukrainasta Venäjän hyökkäystä paenneita perheitä.

Sivuston ovat toteuttaneet Itla ja EduRESCUE-tutkimuskonsortio. EduRESCUE on osa PANDEMICS-ohjelmaa, jota rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto.


”Haluamme omalta osaltamme tukea kouluyhteisöjen kykyä toimia ja selviytyä poikkeustilanteissa sekä käsitellä ajankohtaisia kriisejä ja parantaa tuleviin kriiseihin varautumista”, kertoo PANDEMICSin ohjelmajohtaja, Itlan erikoistutkija Marjo Kurki.


Sivustoa päivitetään ja kehitetään palautteen perusteella. Itla tekee yhteistyötä EduRESCUE-tutkimuskonsortion lisäksi Opetushallituksen ja muiden sidosryhmien kanssa materiaalin kokoamiseksi ja jakelemiseksi.

Lisätietoja

Marjo Kurki

Kehitysjohtaja

Director of Development

YOUNG -ohjelma

Kasvun tuki

marjo.kurki@itla.fi

044 271 0797

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Vanhempi pitää kiinni selällään makoilevan vauvan käsistä.
Uutiset
|
02.11.2026
Hoivaa ja leiki tukee vanhemmuutta tutkitusti vaikuttavasti
Hoivaa ja leiki -menetelmä tukee varhaista vanhemmuutta sekä vanhempien ja vauvan välistä kiintymyssuhdetta tutkitusti vaikuttavasti: se sijoittui tasolle 4/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.
Blogit
|
02.11.2026
Nuoren kohtaaminen on ensimmäinen askel avun saamiseen
YOUNG-ohjelman sidosryhmäpäivän keskusteluissa korostuivat kohtaamisen ja yhteisöllisyyden merkitys, matalan kynnyksen palvelut, kiireetön yhdessäolo ja tutkimuspohjaiset käytännöt.
Uutiset
|
22.10.2026
Jo 78 % lapsista ja nuorista käyttää tekoälyä – turvallisille tekoäly-ympäristöille on kiireellinen tarve
Suomessa asuvien lasten ja nuorten tekoälyn käyttö on yleistynyt vauhdilla. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan jo 71 prosenttia 4.–6.-luokkalaisista käyttää tekoälyä, ja kaikista 11–17-vuotiaista vastaajista lähes kahdeksan kymmenestä. Tulokset kertovat kehityksestä, jossa älypuhelimesta on tullut tekoälypuhelin.
Erivärisiä palikoita liikennekaupunkimatolla
Uutiset
|
21.10.2026
Lapsiperhepalveluiden kehittäminen edellyttää vahvaa yhteistyötä ja selkeää johtajuutta
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että yhteisövaikuttavuusmalli soveltuu suomalaisen lapsiperheiden palvelujärjestelmän kehittämiseen. Toteutuksen onnistuminen edellyttää selkeitä johtamisrakenteita ja johtamistehtäviä sekä toimivaa viestintää.
Lapset hyppivät esteiden yli syksyisessä puistossa.
Uutiset
|
20.10.2026
Kaksoispuheenjohtajuus vahvistaa kuntien sitoutumista yhteisövaikuttavuustyöhön 
Mitä tapahtuu, kun laajassa johtoryhmässä puhetta johtaa yhden sijaan kaksi? Pohjois-Pohjanmaalla alueellista perhekeskusjohtoryhmää luotsasi puolentoista vuoden ajan yhteisövaikuttavuustyöstä innostunut parivaljakko, Pohteen vastuuyksikköpäällikkö Teuvo Blomberg ja Sievin sivistysjohtaja Teemu Pelkonen. Kaksoispuheenjohtajuus on edistänyt huomattavasti kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä sekä kuntien sitoutumista.
Podcast
|
19.10.2026
Mitä yksinäisyys tarkoittaa Suomelle?
Suomalaisten yksinäisyydestä puhutaan jatkuvasta, mutta puhummeko tarpeeksi sen seurauksista Suomelle? Ehkä puhumme, mutta teot jäävät puolitiehen. Lapsuuden rakentajat -podcastissa keskustellaan yksinäisyydestä yhteiskunnallisena haasteena. Millaisia seurauksia nuorena koetulla yksinäisyydellä on? Onko tehokkuutta ja yksilöllisyyttä korostava yhteiskunta haitta Suomen tulevaisuudelle? Entä millaisin keinoin voisimme palkita yhteisöllisyyttä ja löytää yhteyden toisiimme?