Tulevaisuuden oppitunteja Hyvin sanottu –festivaaleilla

Mitä meidän pitäisi oppia, jotta tulevaisuus näyttäisi valoisammalta? Nuorten ja nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten kesken käyty keskustelumme syksyn Hyvin sanottu -festivaaleilla päätyi toteamaan, että jokainen sukupolvi elää oman aikansa kriisien keskellä, ja oppia voi ainakin sen, että mitä moninaisemmista myrskyistä voi selvitä eteenpäin. 

Keskustelun sytykkeeksi nostettiin liuta tuoreita uutisotsikoita – ne eivät mairittele ympäröivää maailmaa eivätkä juuri nosta ja kannusta sen enempää nuoria kuin aikuisiakaan. Uutisotsikot – kuten ”Ahdistuneita tyttöjä on niin paljon, että tutkija on jo epäuskoinen” – nostavat esiin tarpeen rakentaa vahvoja tukiverkkoja erityisesti nuorille. Keskusteluissa nousi esiin tätä maalailua vastaan lämpimän yhteisöllisyyden merkitys: läheisten tukeminen, avoin vuorovaikutus ja yhdessä selviytyminen. 

Huomasimme, että vaikka vanhempien sukupolvien on tärkeää välittää kokemuksiaan ja ymmärrystään maailmasta nuoremmille, on pidettävä huoli, ettei piirtyvä kuva ole pelkästään synkkä ja epätoivoinen. Elämään kuuluu luonnostaan pelkoa ja epävarmuutta, mutta se ei ole koko kuva. Nuoret ovat viisaita, tiedostavia ja rakentavat tulevaisuutta. He tarvitsevat tuekseen toivoa, eivät synkistelyä.

Ajat muuttuvat, mutta perustarpeet pysyvät 

Keskustelun kuluessa nuorten viesti vanhemmille ja muille aikuisille tuli selväksi: perusasiat ovat tärkeitä. Se, että vanhempi tai muu aikuinen viettää aikaa lasten ja nuorten kanssa, kuuntelee heitä ja on kiinnostunut ja turvallinen aikuinen. Tärkeää on myös muistaa, että riittävän hyvä riittää sekä vanhemmuudessa että lapsena ja nuorena olossa.  

Aikuisten on joskus tärkeä olla myös niitä, jotka pitävät yllä myönteistä ilmapiiriä ja kiinnittävät huomiota hyvään ja turvalliseen enemmän kuin jatkuvaan negatiivisten uutisten virtaan. Lähes me kaikki paitsi kulutamme myös luomme nykyään mediaa somen kautta. Miten voisimme nostaa enemmän esille niitä hyviäkin uutisia? Sillä kyllähän me myös otamme edistysaskeleita kohti parempaa yhteiskuntaa.

”Ei vanhemmilta voi täydellisyyttä vaatia, mutta olisi kaikkein tärkeintä, että lapsi kokisi kotona, että on arvostettu.” 

”TikTok pursuaa laihdutusvideoita”, sanoo uutisotsikko ja heristää sormea somenkäytölle. Varmasti totta – mutta entä jos ainoat ystävät löytyvät myös sen samaisen somen kautta? Sama sosiaalisen median väylä voi nuorella olla sekä kauheimman kiusaamisen että tärkeimpien tukiverkostojen tyyssija, mutta niin voi olla fyysinen koulukin. Aikuisen on tarpeen olla turvallisena taustavoimana, oli nuoren sosiaalinen elämä sitten ruudussa tai käytävällä. 

Uutisotsikot toistavat huolta nuorten ruutuajasta, mutta keskustelussa nuorilla oli myös vanhemmille viesti: ruudun takaa aikuinenkaan ei vaikuta kovin kuuntelevalta. Yksi nykyhetken ja tulevaisuuden tärkeistä taidoista onkin tasapainottelu teknologian hyödyntämisen ja inhimillisen kohtaamisen välillä.  

Empatia ja turvaverkot tulevaisuuden rakennuspalikoina

Tämän(kin) päivän nuoret ovat todella fiksuja ja heillä on paljon annettavaa yhteiseen keskusteluun ja yhteiskunnan ilmapiirin rakentamiseen. Esimerkiksi toisin kuin ennen, heille tunnetaitoja ja empatiaa on alettu opettaa jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Vaikkapa kyky nimetä tunteita on eri tavalla arkipäivää kuin menneinä vuosikymmeninä. Sukupolvien kesken on tärkeää olla aidosti uteliaita ymmärtämään toistemme ajatuksia, on opittava toisiltamme. 

Kriisien ja vastoinkäymisten olemassaolo on muuttumaton tosiseikka, ja niin on myös tarve tukea toisiamme. Tarvitsemme jokainen iästä riippumatta turvaverkkoja. Osana niitä tarvitaan yhteiskunnan palveluja, mutta ennen kaikkea ne muodostuvat jokaisesta kohtaamisesta, jossa tuetaan ja kannustetaan eteenpäin. 

”Positiivinen suhtautuminen tulevaisuuteen ei tarkoita sellaista, että kaikki olisi ihanaa, vaan uskoa siihen, että kyllä tästä selvitään. Erityisesti yhdessä.”