Uutiset>Vieraskynä
02.12.2024

Tulevaisuuden oppitunteja Hyvin sanottu –festivaaleilla

”Positiivinen suhtautuminen tulevaisuuteen ei tarkoita sellaista, että kaikki olisi ihanaa, vaan uskoa siihen, että kyllä tästä selvitään. Erityisesti yhdessä.” 

Mitä meidän pitäisi oppia, jotta tulevaisuus näyttäisi valoisammalta? Nuorten ja nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten kesken käyty keskustelumme syksyn Hyvin sanottu -festivaaleilla päätyi toteamaan, että jokainen sukupolvi elää oman aikansa kriisien keskellä, ja oppia voi ainakin sen, että mitä moninaisemmista myrskyistä voi selvitä eteenpäin. 

Keskustelun sytykkeeksi nostettiin liuta tuoreita uutisotsikoita – ne eivät mairittele ympäröivää maailmaa eivätkä juuri nosta ja kannusta sen enempää nuoria kuin aikuisiakaan. Uutisotsikot – kuten ”Ahdistuneita tyttöjä on niin paljon, että tutkija on jo epäuskoinen” – nostavat esiin tarpeen rakentaa vahvoja tukiverkkoja erityisesti nuorille. Keskusteluissa nousi esiin tätä maalailua vastaan lämpimän yhteisöllisyyden merkitys: läheisten tukeminen, avoin vuorovaikutus ja yhdessä selviytyminen. 

Huomasimme, että vaikka vanhempien sukupolvien on tärkeää välittää kokemuksiaan ja ymmärrystään maailmasta nuoremmille, on pidettävä huoli, ettei piirtyvä kuva ole pelkästään synkkä ja epätoivoinen. Elämään kuuluu luonnostaan pelkoa ja epävarmuutta, mutta se ei ole koko kuva. Nuoret ovat viisaita, tiedostavia ja rakentavat tulevaisuutta. He tarvitsevat tuekseen toivoa, eivät synkistelyä.

Ajat muuttuvat, mutta perustarpeet pysyvät 

Keskustelun kuluessa nuorten viesti vanhemmille ja muille aikuisille tuli selväksi: perusasiat ovat tärkeitä. Se, että vanhempi tai muu aikuinen viettää aikaa lasten ja nuorten kanssa, kuuntelee heitä ja on kiinnostunut ja turvallinen aikuinen. Tärkeää on myös muistaa, että riittävän hyvä riittää sekä vanhemmuudessa että lapsena ja nuorena olossa.  

Aikuisten on joskus tärkeä olla myös niitä, jotka pitävät yllä myönteistä ilmapiiriä ja kiinnittävät huomiota hyvään ja turvalliseen enemmän kuin jatkuvaan negatiivisten uutisten virtaan. Lähes me kaikki paitsi kulutamme myös luomme nykyään mediaa somen kautta. Miten voisimme nostaa enemmän esille niitä hyviäkin uutisia? Sillä kyllähän me myös otamme edistysaskeleita kohti parempaa yhteiskuntaa.


”Ei vanhemmilta voi täydellisyyttä vaatia, mutta olisi kaikkein tärkeintä, että lapsi kokisi kotona, että on arvostettu.” 


Tasapainoa teknologian ja ihmiskohtaamisten välille 

”TikTok pursuaa laihdutusvideoita”, sanoo uutisotsikko ja heristää sormea somenkäytölle. Varmasti totta – mutta entä jos ainoat ystävät löytyvät myös sen samaisen somen kautta? Sama sosiaalisen median väylä voi nuorella olla sekä kauheimman kiusaamisen että tärkeimpien tukiverkostojen tyyssija, mutta niin voi olla fyysinen koulukin. Aikuisen on tarpeen olla turvallisena taustavoimana, oli nuoren sosiaalinen elämä sitten ruudussa tai käytävällä. 

Uutisotsikot toistavat huolta nuorten ruutuajasta, mutta keskustelussa nuorilla oli myös vanhemmille viesti: ruudun takaa aikuinenkaan ei vaikuta kovin kuuntelevalta. Yksi nykyhetken ja tulevaisuuden tärkeistä taidoista onkin tasapainottelu teknologian hyödyntämisen ja inhimillisen kohtaamisen välillä.  

Empatia ja turvaverkot tulevaisuuden rakennuspalikoina

Tämän(kin) päivän nuoret ovat todella fiksuja ja heillä on paljon annettavaa yhteiseen keskusteluun ja yhteiskunnan ilmapiirin rakentamiseen. Esimerkiksi toisin kuin ennen, heille tunnetaitoja ja empatiaa on alettu opettaa jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Vaikkapa kyky nimetä tunteita on eri tavalla arkipäivää kuin menneinä vuosikymmeninä. Sukupolvien kesken on tärkeää olla aidosti uteliaita ymmärtämään toistemme ajatuksia, on opittava toisiltamme. 

Kriisien ja vastoinkäymisten olemassaolo on muuttumaton tosiseikka, ja niin on myös tarve tukea toisiamme. Tarvitsemme jokainen iästä riippumatta turvaverkkoja. Osana niitä tarvitaan yhteiskunnan palveluja, mutta ennen kaikkea ne muodostuvat jokaisesta kohtaamisesta, jossa tuetaan ja kannustetaan eteenpäin. 


”Positiivinen suhtautuminen tulevaisuuteen ei tarkoita sellaista, että kaikki olisi ihanaa, vaan uskoa siihen, että kyllä tästä selvitään. Erityisesti yhdessä.” 


Kirjoittajat

Taija Huhtala

Viestinnän asiantuntija, THL (IMAGINE)

Elina Suontama

Viestinnän asiantuntija, THL (Ulos Epätoivosta)

Heidi Wirkkala

Projektikoordinaattori, Helsingin yliopisto (SchoolWell, IMAGINE)

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Yleisö kuuntelee kahden nuoren puheenvuoroa seminaarissa.
Blogit
|
10.10.2026
Nuorten mielenterveyttä tuetaan tarjoamalla paikkoja, joissa kuulua joukkoon
Nuorten mielenterveyden tueksi tarvitaan ennen kaikkea yhteisöllisyyttä, sanoivat kokemusvaikuttajat Laura Jylänki ja Jenni Varjos YOUNG-ohjelman sidosryhmäpäivässä. Tilaisuudessa käsiteltiin vaikuttavia toimintatapoja nuorten mielenterveyden tukemisessa. Päivää isännöineen IMAGINE-hankkeen mukaan ratkaisut löytyvät tutkimusperusteisista palveluista ja vahvoista lähiyhteisöistä.
Viisi nuorta aikuista kävelee kadulla selin kameraan
Uutiset
|
08.10.2026
Nuoret kertovat: Välittävä yhteiskunta investoi hyvään arkeen ja tarjoaa vaikutusvaltaa
Nuorten tulevaisuususko ei vahvistu juhlapuheilla, vaan toimivalla arjella. Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan, strategisen tutkimuksen YOUNG-ohjelman ja 47 nuorisovaltuutetun tulevaisuusselontekoon tuottamassa tarkastelussa todetaan, että nuorten hyvinvointia tukevat erityisesti myönteiset yhteisöt, turvalliset aikuiset, mielekkäät harrastukset, toimivat palvelut ja aidot mahdollisuudet vaikuttaa.
Artikkelit
|
08.10.2026
Miten arjen ympäristöt vahvistavat nuorten tulevaisuususkoa, yhteisöihin kuulumista ja toimijuutta?
Mikä vahvistaa nuorten uskoa tulevaisuuteen? Tulevaisuusselonteon osatarkastelu yhdistää tutkimustietoa ja nuorten näkemyksiä sekä nostaa esiin yhteisöllisyyden, toimijuuden ja paikallisten ratkaisujen merkityksen tulevaisuususkon rakentajina.
Tapahtumat
Lasten ja nuorten ääni tutkimuksessa – etiikkaa, osallisuutta ja tiedeviestintää
Miten tieteestä kannattaa viestiä nuorille? Miten lasten ja nuorten osallisuutta voidaan vahvistaa tutkimuksessa?
10.12.2026
14.00-16.00
Verkossa
Tapahtumat
Tekoäly muuttaa lapsuutta – mutta millaiseksi?
Mitä tekoälyn arkipäiväistyminen tarkoittaa lasten ja nuorten kasvulle, oppimiselle, sosiaalisille suhteille, lukutaidolle ja ylipäätään lapsuudelle? Tule 22. lokakuuta keskustelemaan, millaista hyvää tulevaisuutta haluamme yhdessä rakentaa!
22.10.2026
8.30-10.00
Lounge, Siltasaarenkatu 8-10, Helsinki
Uutiset
|
28.09.2026
Pidetään politiikka puhtaana vihapuheesta
Vihapuhe on vihaa lietsovaa viestintää, joka tuottaa yhteiskunnassa eriarvoisuutta ja aiheuttaa turvattomuutta myös lapsille ja nuorille. Vetoamme päättäjiin, ehdokkaisiin ja kaikkiin muihinkin aikuisiin: näytetään yhdessä lapsille ja nuorille hyvää esimerkkiä eduskuntavaalien 2027 alla ja osoitetaan, ettei maassamme hyväksytä vihapuhetta tai syrjintää.