Uutiset>Uutiset
28.09.2026

Pidetään politiikka puhtaana vihapuheesta

Vihapuhe on vihaa lietsovaa viestintää, joka tuottaa yhteiskunnassa eriarvoisuutta ja aiheuttaa turvattomuutta myös lapsille ja nuorille. Vetoamme päättäjiin, ehdokkaisiin ja kaikkiin muihinkin aikuisiin: näytetään yhdessä lapsille ja nuorille hyvää esimerkkiä eduskuntavaalien 2027 alla ja osoitetaan, ettei maassamme hyväksytä vihapuhetta tai syrjintää.

Vihapuhe tuottaa yhteiskunnassa eriarvoisuutta vaientamalla joitakin ihmisryhmiä ja heikentämällä niiden mahdollisuuksia osallistua. Se voi johtaa ihmisryhmien epäinhimillistämiseen ja jopa heihin kohdistuvaan väkivaltaan.

Vihapuheeseen on puututtava, vaikka se ei ole helppoa. Aikuisilla on velvollisuus näyttää lapsille ja nuorille hyvää esimerkkiä kunnioittavasta kielenkäytöstä, vihapuheeseen puuttumisesta sekä sen kohteeksi joutuneiden tukemisesta.

Päättäjillä on vihapuheen kitkemisessä erityinen vastuu. He käyttävät sananvaltaa yhteisistä asioistamme ja näkyvät yhteiskunnassa kaikille. Jos päättävässä asemassa oleva solvaa muita ihmisiä, osa ihmisistä tulkitsee sen luvaksi toimia samoin. Jos päättävässä asemassa oleva ei puutu, on puuttuminen muillekin vaikeampaa.

YK:n rotusyrjinnän vastainen komitea on elokuussa 2026 esittänyt vakavan huolensa siitä, että poliitikkojen ja julkisuuden henkilöiden rasistinen vihapuhe on lisääntynyt Suomessa. Komitean mukaan valtiojohdon tulee viipymättä julkisesti tuomita vihapuhe ja ryhtyä toimiin sen kieltämiseksi puolueissa.

Myös YK:n lapsen oikeuksien komitea on ollut syvästi huolestunut Suomessa jatkuvasta syrjinnästä ja kehottanut tehostamaan sen, vihapuheen ja viharikosten torjuntaa. EU:n perusoikeusviraston mukaan Suomi koetaan yhdeksi Euroopan rasistisimmista maista.

Millaisen yhteiskunnan me haluamme lapsillemme rakentaa?

Lapset ja nuoret kohtaavat syrjintää ja vihapuhetta arjen ympäristöissään, kuten koulussa. He ottavat herkästi mallia aikuisilta ja oppivat toimimaan kuten näkevät toimittavan. Yhteiskunta, jossa joistakin ihmisryhmistä puhutaan halveksuen, heikentää lasten ja nuorten turvallisuutta. Aikuisten vihapuhe ja rasismi on kasvualusta myös nuorten radikalisoitumiselle.

Vihapuheen käyttöä ei voi puolustaa sananvapaudella. Sananvapaus ei anna lupaa loukata muiden perusoikeuksia tai ihmisarvoa.

Vetoamme jokaiseen päättäjään, viranomaiseen, kasvattajaan, toimittajaan ja kansalaiseen:

  • osoita esimerkilläsi, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole sijaa vihapuheelle
  • edistä puheillasi jokaisen ihmisarvoa kunnioittavaa keskustelukulttuuria
  • opettele tunnistamaan vihapuhe ja puuttumaan siihen
  • tue vihapuheen kohteeksi joutuneita yksilöitä ja ihmisryhmiä
  • näytä lapsille ja nuorille, että eri mieltä voi olla kunnioittavasti
  • rakenna vaaleja, joissa ei käytetä vihapuhetta tai muita halventavaa viestintää
  • vahvista näillä tavoin lasten ja nuorten turvallista kasvuympäristöä.

Vihapuhe on…

  • viestintää, joka lietsoo vihaa ihmistä tai ihmisryhmää vastaan esimerkiksi ihonvärin, etnisen alkuperän, uskonnon, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen perusteella
  • johonkin ihmisryhmään kohdistuvan väkivallan tai syrjinnän hyväksymistä tai siihen kannustamista
  • ihmisten tai ihmisryhmien epäinhimillistämistä vertaamalla heitä eläimiin tai loisiin
  • aina haitallista, toisinaan myös rikos.

Se voi olla…

  • sanallisia loukkauksia, häirintää, uhkaamista tai panettelua
  • kuvia, meemejä tai symboleita, jotka halventavat jotain ihmisryhmää
  • eleitä tai ilmeitä, jotka lietsovat vihaa ihmisryhmää kohtaan.

Vihapuhe ei tarkoita samaa kuin…

  • vihainen puhe tai ärtymys
  • epämiellyttävä, kriittinen tai eri mieltä oleva puhe
  • faktapohjainen keskustelu väestöryhmistä tai yhteiskunnallisista ilmiöistä
  • yksittäisen henkilön tai ryhmän toiminnan arvostelu
  • puhe vihasta
  • puhe vihapuheesta.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että vihapuheeseen, rasismiin ja syrjintään puututaan Suomessa kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Jokaisella lapsella ja nuorella – ja aikuisellakin – on oikeus elää ilman pelkoa syrjinnästä tai vihapuheesta.

Jos et ole varma, mikä on vihapuhetta ja mikä ei, löydät täältä hyödyllisiä ohjeita: www.lskl.fi/vihapuhe

Olemme mukan 62 järjestön ja säätiön yhteisessä vetoomuksessa vihapuhetta vastaan.

Lisätietoja antavat vetoomuksen kokoajana toimivasta Lastensuojelun Keskusliitosta:

Johtava asiantuntija Ira Custódio, ira.custodio@lskl.fi, p. 050 591 8525
Viestinnän ja vaikuttamisen johtaja Juuli Hurskainen, juuli.hurskainen@lskl.fi, p. 050 3533 480

Vetoomuksessa mukana ovat:

Alli Paasikiven Säätiö

Aseman Lapset ry

Auta Lasta ry

Barnavårdsföreningen i Finland rf

Ebeneser-säätiö – Lastentarhamuseo

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry

Familia ry

Förbundet Hem och Skola i Finland

Hyvinvointilomat ry

Imetyksen tuki ry

Invalidiliitto ry

Itla – Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö sr

Isät Lasten Asialla ry

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry

Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Kehitysvammaliitto ry

Kesälukioseura ry

Kirkkopalvelut ry

KOTA – Lasten ja nuorten hyvinvointi ry

Lastenliitto ry

Lastensuojelun Keskusliitto ry

Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry

Marttaliitto ry

Nuorten Kotkien Keskusliitto – Unga Örnars Centralförbund NKK ry

Nuorten Palvelu ry

Nuorten Ystävät ry

OmaKamu ry

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Osallisuuden aika ry

Parasta Lapsille ry

Pelastakaa Lapset ry

Perhehoitoliitto ry

Perhekuntoutuskeskus Lauste

Pesäpuu ry

Plan International Suomi

Sateenkaariperheet ry

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Sosiaalijohto ry

SOS-Lapsikylä

Stiftelsen Bensow

Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ry

Suomen Icehearts ry

Suomen Lastenkulttuuriliitto ry

Suomen Lastenlääkäriyhdistys ry

Suomen Monikkoperheet ry

Suomen nuorisokeskusyhdistys ry

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö sr

Suomen Setlementtiliitto ry

Suomen UNICEF ry

Suomen Uusperheiden Liitto ry

Suomen Vanhempainliitto ry

Vamlas – Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö sr.

Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt

Vesaisten Keskusliitto ry

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry

Yhteiset Lapsemme ry

Yksin vanhempana ry

Lisätietoja

Katri Vataja

Toimitusjohtaja

CEO

katri.vataja@itla.fi

040 702 0899

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Yleisö kuuntelee kahden nuoren puheenvuoroa seminaarissa.
Blogit
|
10.10.2026
Nuorten mielenterveyttä tuetaan tarjoamalla paikkoja, joissa kuulua joukkoon
Nuorten mielenterveyden tueksi tarvitaan ennen kaikkea yhteisöllisyyttä, sanoivat kokemusvaikuttajat Laura Jylänki ja Jenni Varjos YOUNG-ohjelman sidosryhmäpäivässä. Tilaisuudessa käsiteltiin vaikuttavia toimintatapoja nuorten mielenterveyden tukemisessa. Päivää isännöineen IMAGINE-hankkeen mukaan ratkaisut löytyvät tutkimusperusteisista palveluista ja vahvoista lähiyhteisöistä.
Viisi nuorta aikuista kävelee kadulla selin kameraan
Uutiset
|
08.10.2026
Nuoret kertovat: Välittävä yhteiskunta investoi hyvään arkeen ja tarjoaa vaikutusvaltaa
Nuorten tulevaisuususko ei vahvistu juhlapuheilla, vaan toimivalla arjella. Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan, strategisen tutkimuksen YOUNG-ohjelman ja 47 nuorisovaltuutetun tulevaisuusselontekoon tuottamassa tarkastelussa todetaan, että nuorten hyvinvointia tukevat erityisesti myönteiset yhteisöt, turvalliset aikuiset, mielekkäät harrastukset, toimivat palvelut ja aidot mahdollisuudet vaikuttaa.
Artikkelit
|
08.10.2026
Miten arjen ympäristöt vahvistavat nuorten tulevaisuususkoa, yhteisöihin kuulumista ja toimijuutta?
Mikä vahvistaa nuorten uskoa tulevaisuuteen? Tulevaisuusselonteon osatarkastelu yhdistää tutkimustietoa ja nuorten näkemyksiä sekä nostaa esiin yhteisöllisyyden, toimijuuden ja paikallisten ratkaisujen merkityksen tulevaisuususkon rakentajina.
Tapahtumat
Lasten ja nuorten ääni tutkimuksessa – etiikkaa, osallisuutta ja tiedeviestintää
Miten tieteestä kannattaa viestiä nuorille? Miten lasten ja nuorten osallisuutta voidaan vahvistaa tutkimuksessa?
10.12.2026
14.00-16.00
Verkossa
Tapahtumat
Tekoäly muuttaa lapsuutta – mutta millaiseksi?
Mitä tekoälyn arkipäiväistyminen tarkoittaa lasten ja nuorten kasvulle, oppimiselle, sosiaalisille suhteille, lukutaidolle ja ylipäätään lapsuudelle? Tule 22. lokakuuta keskustelemaan, millaista hyvää tulevaisuutta haluamme yhdessä rakentaa!
22.10.2026
8.30-10.00
Lounge, Siltasaarenkatu 8-10, Helsinki
Uutiset
|
28.09.2026
Pidetään politiikka puhtaana vihapuheesta
Vihapuhe on vihaa lietsovaa viestintää, joka tuottaa yhteiskunnassa eriarvoisuutta ja aiheuttaa turvattomuutta myös lapsille ja nuorille. Vetoamme päättäjiin, ehdokkaisiin ja kaikkiin muihinkin aikuisiin: näytetään yhdessä lapsille ja nuorille hyvää esimerkkiä eduskuntavaalien 2027 alla ja osoitetaan, ettei maassamme hyväksytä vihapuhetta tai syrjintää.