Uutiset>Uutiset
15.09.2025

Lapsuuden ihmissuhteissa traumatisoituneille vanhemmille tarkoitettu Vakautta vanhemmuuteen -menetelmä arvioitavana Kasvun tuessa

Kasvun tuki arvioi Vakautta vanhemmuuteen -menetelmän, jonka tarkoituksena on tukea lapsuuden ihmissuhteissa traumatisoituneita vanhempia. Menetelmä arvioidaan nyt ensimmäistä kertaa Kasvun tuessa. Arvio julkaistaan systemaattisena katsauksena Kasvun tuki -aikakauslehdessä ja Kasvun tuen menetelmäpankissa.

Vakautta vanhemmuuteen -ryhmämenetelmä on tarkoitettu lapsuuden ihmissuhteissa traumatisoituneille vanhemmille. Menetelmä on nyt arvioitavana Kasvun tuessa. Kyseessä on menetelmän ensimmäinen arviointi.

”Menetelmästä on olemassa tutkimusdataa mutta toistaiseksi ei ole julkaistu vertaisarvioituja tutkimusartikkeleita”, kertoo Kasvun tuen menetelmäarvioista vastaava erityisasiantuntija Heidi Backman.

”Arviointi keskittyy siis menetelmän kuvaukseen ja käyttöönoton tukeen eikä varsinaisesti kerro sen vaikuttavuudesta, koska siitä ei ole toistaiseksi tietoa.”

Lisää itsearvostusta ja luottoa kykyihin vanhempana

Vakautta vanhemmuuteen on ryhmämuotoinen menetelmä, joka on suunnattu lapsuudessaan kaltoinkohtelua kokeneille vanhemmille. Ryhmän tavoitteena on, että osallistujat saavat lisää keinoja tunnistaa ja ymmärtää vaikeuksiaan sekä tietoa siitä, miten niihin voi vaikuttaa traumatietämyksen avulla.

Menetelmä on kehitetty Suomessa 2016. Vastaavaa menetelmää ei ole ollut Suomessa aiemmin. Menetelmää koordinoi Traumaterapiakeskus.

Traumaterapiakeskuksen mukaan menetelmän teoreettisena taustana ovat kognitiivinen psykoterapia, kiintymyssuhdeteoria ja mentalisaatioteoria. Menetelmään koulutettu yli 100 ammattilaista, ja se on ryhmämuotoisena käytössä eri puolella Suomea. Lisäksi menetelmää hyödynnetään jonkin verran yksilöille suunnatussa työssä. Menetelmän opaskirjasta on saatavilla suomenkielisen version lisäksi englannin-, hollannin-, espanjan- ja vironkielinen versio.


”Menetelmästä on olemassa tutkimusdataa mutta toistaiseksi ei ole julkaistu vertaisarvioituja tutkimusartikkeleita.”


Arviot systemaattisina katsauksina

Kasvun tuen menetelmäarviot tehdään systemaattisina katsauksina. Systemaattisten katsausten avulla saadaan luotettavampaa tietoa, sillä niissä haetaan keskeisistä kansainvälisistä tietokannoista kaikkea menetelmästä tehtyä tutkimusta.

Arvioinneissa selvitetään, onko arvioitavana olevalla psykososiaalisella menetelmällä suoraa tai välillistä näyttöön perustuvaa vaikuttavuutta johonkin tiettyyn lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävään tavoitteeseen suomalaisessa kontekstissa.

”Systemaattisissa kirjallisuuskatsauksissa arvioitsijat käyvät huolellisesti läpi menetelmästä tehdyt vaikuttavuustutkimukset ja pisteyttävät ne tarkasti”, Backman kertoo.

Menetelmän kokonaisarvio muodostuu vaikuttavuuden lisäksi menetelmän kuvauksen tasosta ja menetelmän tarjoamasta käyttöönoton tuesta. 

”Vakautta vanhemmuuteen -menetelmän arvio valmistuu syksyn aikana ja julkaistaan viimeistään keväällä 2026”, Backman sanoo.

Arvio julkaistaan Kasvun tuen menetelmäpankissa ja Kasvun tuki -aikakauslehdessä.


Lisätietoja

Heidi Backman

Erityisasiantuntija

Senior Specialist

Kasvun tuki

heidi.backman@itla.fi

050 330 4644

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Blogit
|
14.09.2026
Muutoksen johtaminen – Tanssia tähtien kanssa
Elokuussa tuli päätökseen Itlan ensimmäinen yhteisövaikuttavaa toimintatapaa edistävä johdolle suunnattu systeemisen muutosjohtamisen koulutus. Osallistujat kokivat, että heidän kykynsä tarttua ajankohtaisiin ilmiöihin ja luoda uusia toimintamalleja yhdessä parani merkittävästi.
Tapahtumat
Palautetietoinen työskentely ja palvelujen vaikuttavuuden lisääminen
Johdatko tiimejä, kehitätkö palveluita tai toimitko asiakastyössä palautetietoisesti? Haluatko parantaa palveluiden vaikuttavuutta palautteen avulla? Osallistu 19.11. järjestettävään seminaariin!
19.11.2026
9.00-15.45
Helsinki
Tapahtumat
Menetelmän ytimessä: Onko vaikuttava menetelmä myös soveltuva?
Miten menetelmä soveltuu asiakkaille ja ammattilaisille? Onko se helposti käytettävä? Osallistu webinaariin 11.12. ja kuule lisää!
11.12.2026
8.30-10.00
Teams
Kaksi ihmistä istuu vierekkäin ja keskustelee.
Uutiset
|
31.08.2026
Hae aktoriksi Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelmaan
Itlan Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelma tukee kehittymistä johtajan roolissa hyvän lapsuuden rakentajana. Hae aktoriksi syyskuun aikana.
Podcast
|
27.08.2026
Miten tekoäly tukee vanhemmuutta?
Vanhemmat kysyvät yhä useammin tietoa muun muassa vauva-ajasta, lasten kasvatuksesta ja vanhemmuudesta tekoälyltä. Eri tekoälytyökalut voivat tarjota matalan kynnyksen tukea,…
Uutiset
|
21.08.2026
Uusi Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen -koulutus alkoi
Ensimmäinen ryhmä opiskelijoita aloitti Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen YAMK-koulutuksen Xamkissa. Koulutus tuo yhteen eri ammattialojen osaajia, työelämätoimijoita sekä kokemuskumppaneita oppimaan yhdessä. Itla toimii koulutuksessa kumppanina.