Uutiset>Vieraskynä
17.03.2021

Uuden ajan johtaminen

Uuden ajan johtamiseen siirtymisessä on kyse sekä ajatuksellisesta että toiminnallisesta muutoksesta.

Johtamisen kehitysvaiheita

Modernin ajan johtamisen evoluutiossa on tunnistettavissa erilaisia kehitysvaiheita. Suurmiesten aikakaudella voidaan kuvata ajattelua, jossa valta keskitetään yhdelle henkilölle. Teollistumisen myötä syntyi ammattimaisen työnjohdon idea töiden jakamiseen ja kontrolliin. Vuosituhannen lopussa toimintaympäristön muuttuessa tietointensiivisemmäksi, nopeammaksi ja epävakaammaksi voimistui esimerkiksi transformatiivinen johtamisajattelu, joka painottaa muun muassa kehitystä, valmentamista ja työntekijöiden palvelemista.

Uuden ajan johtamisajattelu

Jokainen kehitysvaihe on vaatinut ison ajattelutavan muutoksen. Viimeisin johtamisen kehitysvaihe on kenties vasta aluillaan. Sitä voisi kutsua uuden ajan johtamisajatteluksi. Sen keskeinen ajatus on, että johtuminen tapahtuu enemmän vertais- ja asiakassuhteissa kuin esimies-alaissuhteissa. Valtaa ei keskitetä tai liitetä vain yhteen rooliin, vaan se nähdään enemmänkin prosessina, josta kaikki voivat sovitusti olla vastuussa. Uuden ajan johtamista kuvaavat sanat läpinäkyvyys, itse- ja yhteisöohjautuvuus sekä kollektiivinen päätöksenteko. Tällainen horisontaalinen johtamisajattelu törmää tietenkin moniin uskomuksiin esimerkiksi siitä, että ihminen ei voi toimia organisaatiossa fiksusti ilman auktoriteettia.

Uusi johtamisen aikakausi edellyttää useita ajattelutavan muutoksia. Tässä joitakin ehdotuksia uusiksi teeseiksi:

  1. Hierarkkisesta valta-ajattelusta jaettuun valtakäsitykseen
  2. Omistajuuden kaventamisesta sen leventämiseen ja uusiin omistusmuotoihin
  3. Alaistaitojen sijaan johtamisosaamista kaikille
  4. Suunnittelusta ei-tietämiseen ja tutkimiseen
  5. Kontrollista ja varmistamisesta resilienssiin, kykyyn reagoida
  6. Yksilönäkökulmasta yhteisöihin ja suhteisiin
  7. Siiloista ja organisaatiorajoista verkostoihin
  8. Hierarkkisesta yhteisölliseen päätöksentekoon
  9. Rajatusta tiedosta läpinäkyvään tietoon
  10. Ositetuista tehtävistä kokonaisuuden ymmärtämiseen ja merkityksiin
  11. Pelosta psykologiseen turvallisuuteen
  12. Faktatiedon käsitteestä kollektiiviseen tietoisuuteen

Verkostotyö kiteyttää uuden ajan johtamisen käytäntöjä, prosesseja ja rakenteita

Uuden ajan johtamisen verkosto (UAJ) on yksi kokeileva tapa tutkailla ja oppia yhteistyön ja johtamisen uusista muodoista. UAJ-verkosto sai alkunsa vuoden 2020 alkupuolella, kun aloimme haastatella mielenkiintoisia ja näkemyksellisiä johtamisen ammattilaisia. Tallensimme nämä haastattelut ja jaoimme niitä sosiaalisen median kautta eteenpäin. Kutsuimme ihmisiä mukaan kommentoimaan, kyselemään ja jakamaan omat kokemuksensa. Mielenkiintoisen sisällön jakaminen synnytti prosessin, joka suuntautuu ja ohjautuu eteenpäin mukana olevien ihmisten aktiivisuuden ja jatkokysymysten kautta.

UAJ-verkoston ideana ei ole määritellä “totuutta” tai valtaperusteisesti olettaa, että joku johtaa sitä. UAJ-verkosto on oppiva ja kehkeytyvä yhteisö, jolle Howspace-alusta on tarjonnut tilan ilmentyä. Kuluneen vuoden aikana reilun 300 ihmisen verkostoksi kasvanut yhteisö on synnyttänyt myös virtuaalisia aamukahveja ja helmikuussa 2021 pidetyn Uuden ajan johtaminen kriisien keskellä -webinaarin. Webinaarissa pohdittiin huippuasiantuntijoiden paneelikeskustelun sekä case Vastaamon kautta sitä, mitä meidän olisi syytä oppia ilmiöistä, joiden äärellä nyt ja tulevaisuudessa olemme.

Uuden ajan johtaminen edellyttää yhteistyötä ja muuntuvia rakenteita

Uuden ajan johtamisen verkoston tavoitteena on synnyttää ja jakaa johtamisinnovaatioita. Tämä ideointi ja kehittely tapahtuu tavalla, johon Sitran Megatrendit 2020 -raportti viittaa: uudenlaiset heimot ja yhteisöt synnyttävät ajasta ja paikasta riippumatonta yhteistä ajattelua.

Uudenlaiseen ajatteluun ja yhteistyön muotoon siirtyminen ei ole “läpihuutojuttu”, vaan se edellyttää koko organisaation systeemin muuntumista ja oppimista. Kyse on samaan aikaan sekä ajatuksellisesta että toiminnallisesta muutoksesta. Onnistuakseen tämä edellyttää muun muassa sitä, että ymmärretään organisaation evoluution vaihe ja muutosta tuetaan samaan aikaan monesta suunnasta. Prosessi tarvitsee johtamista ja rakenteita, mutta ne ovat erilaisia kuin ennen. Siksi kutsumme prosessin mahdollistamista uuden ajan johtamiseksi.


Kirjoittaja

Sebastian Siukonen

Kirjoittaja

Vesa Purokuru

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Vanhempi pitää kiinni selällään makoilevan vauvan käsistä.
Uutiset
|
02.11.2026
Hoivaa ja leiki tukee vanhemmuutta tutkitusti vaikuttavasti
Hoivaa ja leiki -menetelmä tukee varhaista vanhemmuutta sekä vanhempien ja vauvan välistä kiintymyssuhdetta tutkitusti vaikuttavasti: se sijoittui tasolle 4/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.
Blogit
|
02.11.2026
Nuoren kohtaaminen on ensimmäinen askel avun saamiseen
YOUNG-ohjelman sidosryhmäpäivän keskusteluissa korostuivat kohtaamisen ja yhteisöllisyyden merkitys, matalan kynnyksen palvelut, kiireetön yhdessäolo ja tutkimuspohjaiset käytännöt.
Uutiset
|
22.10.2026
Jo 78 % lapsista ja nuorista käyttää tekoälyä – turvallisille tekoäly-ympäristöille on kiireellinen tarve
Suomessa asuvien lasten ja nuorten tekoälyn käyttö on yleistynyt vauhdilla. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan jo 71 prosenttia 4.–6.-luokkalaisista käyttää tekoälyä, ja kaikista 11–17-vuotiaista vastaajista lähes kahdeksan kymmenestä. Tulokset kertovat kehityksestä, jossa älypuhelimesta on tullut tekoälypuhelin.
Erivärisiä palikoita liikennekaupunkimatolla
Uutiset
|
21.10.2026
Lapsiperhepalveluiden kehittäminen edellyttää vahvaa yhteistyötä ja selkeää johtajuutta
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että yhteisövaikuttavuusmalli soveltuu suomalaisen lapsiperheiden palvelujärjestelmän kehittämiseen. Toteutuksen onnistuminen edellyttää selkeitä johtamisrakenteita ja johtamistehtäviä sekä toimivaa viestintää.
Lapset hyppivät esteiden yli syksyisessä puistossa.
Uutiset
|
20.10.2026
Kaksoispuheenjohtajuus vahvistaa kuntien sitoutumista yhteisövaikuttavuustyöhön 
Mitä tapahtuu, kun laajassa johtoryhmässä puhetta johtaa yhden sijaan kaksi? Pohjois-Pohjanmaalla alueellista perhekeskusjohtoryhmää luotsasi puolentoista vuoden ajan yhteisövaikuttavuustyöstä innostunut parivaljakko, Pohteen vastuuyksikköpäällikkö Teuvo Blomberg ja Sievin sivistysjohtaja Teemu Pelkonen. Kaksoispuheenjohtajuus on edistänyt huomattavasti kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä sekä kuntien sitoutumista.
Podcast
|
19.10.2026
Mitä yksinäisyys tarkoittaa Suomelle?
Suomalaisten yksinäisyydestä puhutaan jatkuvasta, mutta puhummeko tarpeeksi sen seurauksista Suomelle? Ehkä puhumme, mutta teot jäävät puolitiehen. Lapsuuden rakentajat -podcastissa keskustellaan yksinäisyydestä yhteiskunnallisena haasteena. Millaisia seurauksia nuorena koetulla yksinäisyydellä on? Onko tehokkuutta ja yksilöllisyyttä korostava yhteiskunta haitta Suomen tulevaisuudelle? Entä millaisin keinoin voisimme palkita yhteisöllisyyttä ja löytää yhteyden toisiimme?