Uutiset>Uutiset
28.09.2022

Itlasto palkittiin Datamenestyjät-kilpailussa

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tietopankki Itlasto palkittiin tämän vuoden Datamenestyjät-kilpailussa jaetulla toisella sijalla. Itlasto on palvelu, joka kokoaa kansallista, pitkittäistä seurantatietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Tieto on aiemmin ollut hajallaan eri lähteissä.

Datamenestyjät-kilpailun voitti Kuntakortti-palvelu, joka kokoaa keskeisiä kunnan kehitystä koskevia tunnuslukuja. Jaetulla toisella sijalla Itlaston kanssa on Kanta-Hämeen elinvoimakatsaus, joka kerää yhteen alueen kuntien elinvoimaa mittaavia tilastoja.

Itlasto sai raadilta kehuja siitä, että se pyrkii tekemään tiedon tutkimisesta helppoa ja tavoittelee ulkoasullaan myös uusia käyttäjiä tiedon äärelle.

Itlaston ovat kehittäneet Itlan tiedeasiantuntija Marko Merikukka ja Hahmota Oy:n Peter Tattersall.


”Tällaisella kilpailulla on erityistä merkitystä Itlaston ja muiden datapalvelujen tunnettuuden lisäämiseksi”, Merikukka iloitsee. ”Lisäksi raadin antama palaute on arvokasta Itlaston parantamisen ja jatkokehittämisen näkökulmasta. Ja toki oman työn menestyminen on aina palkitsevaa”, jatkaa Merikukka.


Tiedolla johtamisen tueksi

Itlaston indikaattorit kuvaavat lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaa ja ilmiöitä koulupudokkuudesta harrastamiseen ja koulukiusaamisesta perheen koettuun taloudelliseen tilanteeseen. Indikaattorit haetaan automaattisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Sotkanetistä ja Tilastokeskuksen tietokannoista. Tilastotuottajat päivittävät omia tietokantojaan kerran tai kaksi vuodessa, minkä jälkeen tiedot päivittyvät Itlastoon.

Merikukan mukaan lapsia ja nuoria koskevan tiedon koonnille käyttäjäystävälliseen muotoon oli suuri tarve. Itlaston avulla päätöksentekijät voivat seurata hyvinvoinnin ja palvelujen käytön trendejä, ja lapsiperheiden palveluita voidaan kehittää ja kohdentaa oikein. Tieto on tärkeää myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumisen ja lapsivaikutusten arvioinnin kannalta.


”Jatkossa Itlastoa on tarkoitus kehittää niin, että sen hyvinvointi-indikaattoreita voi käyttää hyväksi, kun kansallisen lapsistrategian onnistumista arvioidaan. Mallia tähän pitää ottaa maailmalta”, kertoo Itlan toimitusjohtaja Petri Virtanen.


Itlastossa voi tutkia helposti myös eri indikaattorien välisiä riippuvuuksia, eli miten valitun indikaattorin kehitys on yhteydessä muiden indikaattoreiden kehitykseen. Tällöin voi nousta esiin kysymyksiä, joita ammattilaisten, tutkijoiden ja päättäjien on tarpeen pohtia yhdessä.

Kilpailu edistää tiedon hyödyntämistä

Datamenestyjät-kilpailun järjestävät yhteistyössä Tilastokeskus ja BearingPoint. Raati koostuu eri organisaatioita edustavista datan käytön ja visualisoinnin asiantuntijoista.

Kilpailun tarkoituksena on parantaa tiedon hyödyntämistä ja datalukutaitoa sekä edistää faktapohjaisen päätöksenteon edellytyksiä yhteiskunnassa. Luotettavan tiedon kattava käyttäminen vaatii laajoja avoimia tietoaineistoja, mutta myös ketteriä sovelluksia niiden hyödyntämiseen.

Voittajat julkistettiin 28.9.2022 Tilastoareena-tapahtumassa.

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Tapahtumat
Yhdessä enemmän – dialogia tieteen ja käytännön välillä lasten, nuorten ja perheiden hyväksi
Tiede ja käytäntö, sote ja kasvatus, ajattelu ja arki löytävät toisensa Tampereen yliopistolla maaliskuussa 2027.
17.3.-18.3.2027
Päivittyy myöhemmin
Tampereen yliopisto
Kaksi nuorta ihmistä takaapäin kuvattuna.
Uutiset
|
07.04.2026
UCLA Loneliness Scale sopii nuorten ja vanhempien yksinäisyyden mittaamiseen
Itla on alkanut arvioida mittareita, joilla arvioidaan lasten ja nuorten hyvinvointia, mielenterveyttä, arjen toimintakykyä sekä tuen tarvetta. Julkaisemme ensimmäisenä systemaattisen kirjallisuuskatsauksen nuorten yksinäisyyttä mittaavasta UCLA Loneliness Scale –mittarista, joka sopii myös vanhempien yksinäisyyden kokemusten arviointiin.
Tapahtumat
Tekoäly vauvaperheiden arjessa
Millaisia mahdollisuuksia tekoäly tuo perheiden arkeen ja vauva-aikaan? Kuka pitää silmällä tekoälyyn liittyviä riskejä, jotka uhkaavat lapsen oikeuksia? 3. kesäkuuta kokoonnumme Cajsan Helmeen aamiaisen merkeissä pohtimaan tekoälyn vaikutusta perheisiin ja perheellistyviin.
3.6.2026
9.00-11.00
Cajsan Helmi, Kaisaniemenranta 6, 00170 Helsinki
Podcast
|
25.03.2026
Onko Suomi unohtanut nuoret?
Miksi nuorille kaupitellaan tulevaisuutta, jonka parasta ennen päivä on jo mennyt? Toteutuuko Suomessa sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus? Onko aika ryhtyä yhteisiin…
Taapero istuu eduskunnan valtiosalin lattialla.
Tapahtumat
Turvallinen alku elämälle – avain Suomen kestävään tulevaisuuteen 
Kansanedustajien paneelikeskustelu "Turvallinen alku elämälle - avain Suomen kestävään tulevaisuuteen" järjestään Kansalaisinfossa tiistaina 5.5.2026 klo 10.00–11.30. Keskustelua voi seurata myös suorana verkossa.
5.5.2026
10.00-11.30
Eduskunnan Kansalaisinfo
Kasvun tuki -aikakauslehtiä pöydällä, henkilö selailee yhtä niistä
Uutiset
|
19.03.2026
Kasvun tuki -aikakauslehden tuore teemanumero porautuu tutkimusmenetelmiin 
Kasvun tuki -aikakauslehden teemanumero syventyy lapsi- ja nuorisotutkimuksen ajankohtaisiin eettisiin ja menetelmällisiin näkökulmiin. Artikkeleissa korostuvat osallisuuden ja moniäänisyyden merkitys.