Uutiset>Uutiset
31.03.2022

Tutkimus: perhetaustasta kumpuavat erot koulumenestyksessä ja koulutuspoluissa

Itla tutki, mitä tiedämme perhetaustan ja koulutuksen yhteydestä. Kirjallisuuskatsaus osoitti, että koulutusjärjestelmä voi sekä vahvistaa että tasoittaa perhetaustan merkitystä.

Selvitimme yhteistyössä HAMK Edun kanssa, millaisia vastauksia tutkimuskirjallisuudesta saadaan kolmeen kysymykseen, jotka liittyvät perhetaustan ja koulutuksen yhteyteen. Kysymykset muotoutuivat ilmiöpöytäkeskustelussa, johon oli kutsuttu laaja joukko aihepiirin tutkijoita.

  1. Onko perhetaustan yhteys koulumenestykseen ja koulutuspolkuihin vahvistunut edellisten vuosikymmenten aikana?
  2. Ovatko Suomessa perhetaustan mukaiset erot koulutuksessa pienemmät kuin vertailumaissa?
  3. Tasoittaako Suomen koulu ja koululaisia tukeva palvelujärjestelmä perhetaustasta kumpuavia eroja koulutuksessa?

Kysymykset ovat tärkeitä, koska jokaiselle lapselle on turvattava tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen. Vastausten saamiseksi kävimme läpi systemaattisella tiedonhaulla löytämämme relevantit tutkimukset aiheesta.

Osa tutkimuksista viittaa yhteyden vahvistumiseen, osa ei

Katsaukseen valikoituneet tutkimukset antoivat epäyhtenäisen vastauksen ensimmäiseen kysymykseen siitä, miten perhetaustan ja koulutuslopputulemien yhteys on muuttunut.


”PISA-tutkimuksissa näkyy perheen sosioekonomisen aseman yhteyden vahvistuminen, mutta peruskoulun päättötodistuksen keskiarvojen perusteella perhetaustan merkityksen ei voi päätellä muuttuneen”, Itlan erikoistutkija Aapo Hiilamo kertoo.



”Sen sijaan tutkimukset yhdenmukaisesti osoittavat, että Suomessa perhetaustan yhteys koulutukseen on heikompi kuin vertailumaissa. PISA-tutkimusten lisäksi tämä näkyy myös rekisteritutkimuksissa.”


Kysymykseen, tasoittaako Suomen koulu ja koululaisia tukeva palvelujärjestelmä perhetaustasta kumpuavia eroja, ei löytynyt suoraa vastausta. Kirjallisuuskatsauksen perusteella koulutusjärjestelmä voi sekä vahvistaa että tasoittaa perhetaustan merkitystä koulutuspoluissa.


”Eriarvoisuutta voi kasvattaa esimerkiksi se, että hyväosaisilla alueilla on tarjolla enemmän valinnaisuutta opinnoissa. Tutkimukset antavat viitteitä myös siitä, että vanhemmat ovat tyytyväisempiä kouluihin hyväosaisilla alueilla”, kertoo Hiilamo.


Katsaus on hyödyksi tutkijoille, jotka haluavat saada kokonaiskuvan aihepiirin tutkimuskirjallisuudesta. Tutkimus on osa Itlan Samalta viivalta – ratkaisuja lapsiperheköyhyyteen -ohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on etsiä ratkaisuja lapsiperheköyhyyden poistamiseksi Suomesta. 


Lisätietoja

Tiina Ristikari

Ristikari on aiemmin toiminut kehitysjohtajana Itlassa.

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Mies hymyilee, taustalla lapsi tekee kuperkeikkaa sohvalla
Uutiset
|
22.05.2026
Kansallinen tuki on keskeinen lapsiperhepalveluiden alueellisessa muutostyössä
Tuore vertaisarvioitu tutkimus osoittaa, että Itlan neutraali ulkopuolinen rooli on oleellinen lapsiperhepalvelujen alueellisessa uudistamisessa yhteisövaikuttavuustyöllä.
Tapahtumat
Väki vähenee, päättyvätkö pidot? -keskustelu SuomiAreenassa
Keskustelua Suomen tulevaisuudesta SuomiAreenassa: Miten varmistamme, että nuorten tulevaisuususko ja luottamus säilyvät? Miten nuoret voivat olla aktiivisia toimijoita muuttuvassa Suomessa? Mitä päättäjät aikovat tehdä – ja mitä meistä jokainen voi tehdä?
25.6.2026
13.00-13.45
Kauppakeskus Puuvilla, Isolinnankatu 7, 28100 Pori
Young mother having fun with cute baby girl on her knees sitting on the bed at home, love emotion
Uutiset
|
11.05.2026
Raportti korostaa varhaista tukea perheille – vaikutukset ulottuvat lapsen koko elämään
Vanhempien mielenterveyden haasteet ovat yleisiä raskaus- ja vauva-aikana, ja ne vaikuttavat koko perheen hyvinvointiin. Tuore pohjoismainen raportti korostaa varhaisen tunnistamisen, tuen ja yhdenvertaisten palvelujen merkitystä – erityisesti perheille, joilla on useita erilaisia haasteita.
Kaksi nuorta juttelee turkoosinvärisen pöydän ääressä tiilitalon edustalla.
Blogit
|
05.05.2026
Palautetietoisessa työotteessa johtajan tärkein tehtävä on olla utelias
Mistä palautetietoista työotetta tulisi johtaa – ylhäältä, alhaalta vai organisaation läpi? Kenen vastuulla palautetietoinen työote oikeastaan on? Lyhyt vastaus kuuluu: kaikkien – mutta eri tavoin.
Podcast
|
29.04.2026
Mitä pojille kuuluu?
Manosfääri, looksmaxxing – erilaisia elämäntapoja ja miehuuden ohjenuoria välittyy pojille ja nuorille miehille muun muassa somen kautta. Mistä oikeastaan olemme…
Poika ja tyttö istuvat ulkoportaikon aidalla kesäisessä kaupungissa.
Uutiset
|
22.04.2026
TRT tukee sodille ja luonnonkatastrofeille altistuneiden lasten toipumista vaikuttavasti 
TRT-ryhmämenetelmä tukee sodissa, konflikteissa tai luonnonkatastrofeissa traumalle altistuneiden tai yksin maahan tulleiden alaikäisten lasten ja nuorten selviytymistä tutkitusti vaikuttavasti: se sai arvion 4/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.