Lasten hyvinvoinnin merkitykselliset mittarit
On tärkeää, että lasten hyvinvoinnin toteutumista mitataan ja hyvinvointia edistävien toimenpiteiden vaikutuksia seurataan. Mutta millaisia ovat hyvät mittarit? Miten mitata niin monitahoista ja pitkällä aikavälillä rakentuvaa asiaa kuin lapsen hyvinvointi? Tähän haasteeseen tarttuu tuoreella otteella kesällä julkaistu OECD:n raportti Measuring What Matters in Child Well-being and Policies.
Raportin lähtökohtana on hyvinvointikäsitys, jossa painotetaan lapsen oikeutta elää hyvä lapsuus tässä ja nyt sekä oikeutta saada riittävät valmiudet – tiedot, taidot, asenteet – hyvään aikuisuuteen kasvamiseen.
Tällainen kasvuympäristö on yhteisvaikutusta
- taloudellisesta,
- terveydellisestä ja fyysisestä,
- sosioemotionaalisesta ja kulttuurisesta sekä
- kognitiivisesta ja koulutuksellisesta hyvinvoinnista.
OECD:n raportissa tämä keskinäisriippuvuus, joka on tärkeä muistaa myös kaiken mittaroinnin johtotähtenä, on tiivistetty pähkinänkuoreen seuraavalla kuvalla:
Raportti osoittaa, että usein meillä on runsaasti tietoa jostain yksittäisestä alueesta, esimerkiksi kouluikäisten lasten oppimistuloksista matematiikassa tai äidinkielessä. Toisista alueista on tietoa niukasti tai ei ollenkaan.
Erityisen iso aukko on ymmärryksessä siitä, miten eri hyvinvoinnin osa-alueet ja niihin pyrkimään vaikuttavat politiikkatoimet vaikuttavat toisiinsa. Raportti nostaa esimerkiksi sosiaalisen pääoman. Sosiaaliseen pääomaan sisältyy läheisten ihmissuhteiden verkko, mielikuva omasta identiteetistä, osallistuminen erilaiseen toimintaan yhdessä muiden kanssa, luottamus instituutioihin ja tietämys yhteiskunnallisista ja globaaleista asioista.
Vahvalla sosiaalisella pääomalla on merkittäviä vaikutuksia lapsen hyvinvoinnin kaikkiin muihin ulottuvuuksiin sekä isoja kerrannaisvaikutuksia tulevaisuuden toimijuuteen. Mittaripuolella näissä asioissa onnistumisen kuvaaminen on kuitenkin vielä vajavaista.
Mittarit paljastavat myös tavoitteet
Mittaaminen ei ole tavoitteenasettelusta erillistä toimintaa, ja hyvien mittareiden laatiminen nostaa aina esiin kysymyksen ollaanko mittaamassa hyvinvoinnin toteumista ja kehittämistä vai mitataanko vain toimenpiteitä ja suoritteita. Lapsilähtöinen tavoiteasetanta on se suunta hyvinvoinnin edistämisessä, johon OECD:n raportti ohjaa. Sen taustalla on hyviä kokemuksia eri puolilta maailmaa.
Raportti korostaa sitä, että kuva hyvinvoinnista muuntuu lapsen kasvaessa. Eri asioilla on merkitystä päiväkoti-ikäisen lapsen tai omaa elinpiiriään laajentavan nuoren kannalta. Hyvinvointia tarkasteltaessa onkin tärkeä nostaa lasten fyysiseen kasvuympäristöön vaikuttavat politiikkatoimenpiteet perhe-, asumis- ja kansanterveyspolitiikan rinnalle, ja tehdä myös sitä kautta lapsikeskeistä työtä perinteisiä sektoreita laajemmin.
OECD alleviivaa tarvetta mittareille, jotka kertovat miten julkiset politiikkatoimet muovaavat lasten elämää kokonaisuutena. Tässä onnistumiseen tarvitaan lasten omaa merkityksenantoa ja näkökulmia täydentämään mittaritietoa.
Hyvät mittarit eivät ole tavoitteita sinänsä, vaan niiden tarkoitus on tukea oppimista ja jatkuvaa kehittymistä. OECD:n raportti antaa yhdenlaisen tiekartan kohti parempaa ymmärrystä lasten hyvinvoinnista. Voisiko tämä tiekartta myös auttaa lapsi- ja perhepolitiikan toimijoita löytämään itsensä ja toisensa kokonaiskuvasta pilkkomatta hyvinvointia toisistaan irrallisiin osiin?
Kirjoittaja