Koulu alkoi – eli mikä?

Esikoisestani tuli viime viikolla yläkoululainen. Kuten lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen muistutti, yläkoulun aloitus on yksi lapsen elämän merkittävimpiä muutoksia. Se määrittelee monen identiteettiä usean vuoden ajan. Vaikka koulunkäynti sinänsä on tuttua, mieli myllertää kaverisuhteiden ja ”laumahierarkian” muuttuessa.  

Koulussa on kaksi oppimisympäristöä: muodollinen ja epämuodollinen – luokkahuone ja käytävät. Me aikuiset yleensä korostamme ensiksi mainittua. Haluamme ajatella, että koulu on ennen kaikkea tiedon ja akateemisten ja ammatillisten taitojen oppimista varten. Nuorelle taas ”käytävillä” tapahtuva oppiminen voi olla paljon olennaisempaa.  

Erityisesti yläkoulu osuu ajanjaksoon, jolloin aivot ovat herkistyneet sosiaalisille vihjeille ja niistä oppimiselle. Nuori ponnistaa yhä kauemmas perhepiiristä. Ikätovereista tulee se sosiaalinen ympäristö, jossa identiteetti rakennetaan ja status punnitaan.  

Omaan laumaan kuuluminen on elintärkeää, mutta vaatii uusien sääntöjen omaksumista. Tähän kuuluu epävarmuus ja haavoittuvuus.  

Nuori kokee intensiivisesti 

Mikä siis täyttää suuren osan lapsen valveillaoloajasta seuraavaan kesälomaan saakka? Aikuisen näkökulmasta ehkä matematiikan, kuvaamataidon, ruotsin, kemian ja äidinkielen tunnit, läksyt ja kokeisiin valmistautuminen. 

Koululaisen näkökulma on eri: 

• Kaverit ovat muuttuneet tosi paljon. Pitäisikö minunkin? 
• Kuka minä olen? Pitäisi olla ”jotain”! Olisinpa suosittu. 
• Miksi olen näin ruma! 
• Kaikilla muilla on jo tyttö/poikaystävä. 
• Vihdoin se huomasi minut! Ehkä se ei pidäkään ihan idioottina. 
• Miksi sanoin noin, nyt hävettää! 
• Voinko mennä noiden pöytään istumaan? 
• Jos olisin samanlainen kuin nuo, ei ehkä kiusattaisi. 
• Miten voisin näyttää itsevarmalta? Pitää näyttää, ettei kiinnosta. 
• Mitä se tuolla tsätillä tarkoitti? Tykkääkö se minusta oikeasti? 

Aikuisesta voi näyttää, että teini on itsekeskeinen ja turhamainen ja keskittyy aivan toissijaisiin asioihin. “Ole vaan oma itsesi, äläkä muiden mielipiteistä välitä” on kuitenkin tyhjä neuvo, koska identiteetti on myllerryksessä. Jotta nuori löytää oman tavan olla, tarvitaan kokeiluja – ja vertaisryhmän reaktioista peilaamista – toisilla hurjia ja tosilla maltillisempia. 

 Sosiaalisen aseman turvaamiseen liittyvää huolta ei pidä mitätöidä, koska kyse on yhdestä nuoruusiän tärkeimmästä kehitystehtävästä. Lisäksi teini kokee intensiivisesti, koska aivojen tunne- ja palkkiojärjestelmä käyvät ylikierroksilla, eivätkä jarrut vielä toimi täydellä teholla. Toisilla tunnesäätely kehittyy nopeammin, toisilla hitaammin. 

 Nuoruus on polarisoitumisen aikaa ja jokainen turvaa selustansa omalla tavallaan, osa dominoimalla muita tai haistattamalla auktoriteeteille, osa miellyttämällä tai muuttumalla näkymättömäksi.

Tärkeimmäksi koettu vie huomion

Opiskeluun keskittyminen on aika paljon vaadittu teiniaivoilta, kun mielessä on niin paljon tärkeämpiä asioita. Sillä on kuitenkin valtava merkitys, kuinka tunteet ja motivaatio kanavoituvat, koska aivot muovautuvat sen mukaan, kuinka niitä käyttää. Oppiminen ei tule enää ikinä olemaan yhtä helppoa, joten sen toivoisi koituvan nuoren eduksi. 

 Mikään selviytymisen kannalta toissijainen oppi ei tartu päähän, jos aivot vain valmistautuvat reagoimaan uhkaan. Siksi opettajan täytyy tehdä kaikkensa, jotta ilmapiiri on hyväksyvä edes oppimistilanteissa. Tämä on varmasti vaikeaa aineenopettajille, jotka näkevät oppilaitaan vaan muutamia tunteja viikossa, eivätkä ehkä edes tunne näitä yksilöinä.  

 Kullan arvoisia ovat aikuiset, jotka ovat hereillä, jos viidakon lait ottavat vallan ja arvostusta alkaa saamaan toisten hyvinvoinnin kustannuksella. Turvallisen ilmapiirin luomiseen tarvittaisiin monenlaisia keinoja. Yksi tutkitusti vaikuttava menetelmä kiusaamisen ehkäisemiseen ja siihen puuttumiseen on KiVa Koulu -toimenpideohjelma. 

 Tuen tarpeet ovat monet myös opiskelun suhteen: siinä missä yksi ahdistuu tai kyynistyy ja heittää koulukirjat nurkkaan, toinen ylisuorittaa ja uupuu – itsesäätelyn pulmia molemmat.  

 Kaiken kaikkiaan ei ole ihme, että mielenterveyspalvelujen kysynnässä on kasvupiikki juuri yläkouluikäisillä. Ehkä käyrä tasaantuisi, jos kouluissa olisi tarjolla riittävästi matalan kynnyksen tukea. Tuoreen tutkimuksen mukaan opetushenkilöstö ja kouluterveydenhoitajat kaipaavat lisää tietoa ja vaikuttavia keinoja lasten ja nuorten mielenterveyden vahvistamiseen. 

Tietoa kehitysvaiheeseen kuuluvista myrskyistä tarvitsevat myös nuoret itse. Ilokseni seiskaluokkalaiseni lukujärjestykseen on mahdutettu viikkotunti tunnetaitojen opiskelua. Todellisuudessa kyseessä taitaa olla kaikkein työläin oppiaine, johon ei edes koko yläkouluaika riitä.  

Kuuntele myös Triangeli-podcast tutkimusperustaisesta kiusaamisen vastaisesta työstä.

Lue lisää koulujen ajankohtaisesta tilanteesta:

Pandemian opit – resilientti koulu

Tutkijan näkökulma 

Rehtorin näkökulma

Päättäjän näkökulma

Kirjoittaja

Tiina Huttu

Neurobiologi
Tiedeviestinnän asiantuntija, Itla