Uutiset>Blogit
30.09.2024

Tarvitsemme toisiamme yksinäisyyttä kokevien lasten ja nuorten auttamisessa

Yksinäisyyskokemukset voivat olla näkyviä, mutta monet niistä jäävät piiloon. Joku, joka näyttää olevan kavereiden ympäröimä, voikin kokea yksinäisyyttä elämässään. Yksinäisyyskokemuksissa auttamista vaikeuttaa ilmiön monimuotoinen luonne.

Voimme tunnistaa yksinäisyyden arjessa ja erityisesti arjen kohtaamisissa. Kun olemme tunnistaneet yksinäisyyden, voimme etsiä siihen ratkaisukeinoja. Yksinäisyys on kuitenkin kompleksinen ongelma, johon puuttuminen vaatii usein yhteistyötä.


”Yksinäisyys on kompleksinen ongelma, johon puuttuminen vaatii usein yhteistyötä.”


Yksinäisyyttä kokevia lapsia ja nuoria voivat auttaa arjen aikuiset koulussa ja vapaa-ajalla, perhe, kolmannen sektorin toimijat sekä tarvittaessa myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset. Yksinäisyyden torjumiseen tarvitaan usein kuntien eri toimialojen, kuten koulujen ja nuorisopalveluiden yhteistyötä, organisaatiorajat ylittävää yhteistyötä kuntien ja hyvinvointialueiden kesken sekä kolmannen sektorin järjestämää toimintaa lapsille ja nuorille. Yksinäisyyskokemuksissa auttamiseen vaikuttaa myös lapsen tai nuoren oma mielipide siitä, minkälaista apua hän haluaa.

Välittävät yhteisöt luovat luottamusta

Sen lisäksi, että autamme yksinäisyyttä kokevia lapsia ja nuoria, on tärkeää myös lisätä yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyydellä ja yhteisöön kuulumisen tunteen vahvistamisella voimme luoda välittävää ilmapiiriä.


”Aina auttamisessa ei ole kysymys suurista muutoksista tai resursseista, vaan keskeistä voi olla kohtaamisen kulttuurin vaaliminen ja luominen arjessa.”


Aina auttamisessa ei ole kysymys suurista muutoksista tai resursseista, vaan keskeistä voi olla kohtaamisen kulttuurin vaaliminen ja luominen arjessa. Voimme luoda yhteisöihin kokemuksia siitä, että lapset ja nuoret ovat tärkeä osa yhteisöä ja heidän kokemuksillaan ja mielipiteillään on merkitystä. Voimme rakentaa entistä parempaa luottamusta lasten ja nuorten kanssa esimerkiksi luopumalla toisinaan ammatillisesta roolista ja kohtaamalla lapset ja nuoret tasavertaisina yhteisön jäseninä.

Ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan eri toimijoita

Keskeistä on, että tulevaisuudessa eri toimijoiden yksinäisyyteen tarjoama apu ja palvelut tukevat toisiaan ja ammattilaiset sopivat yhdessä auttamisen keinoista ja tilanteen seurannasta. Tarvitsemme yksinäisyysongelman ratkaisemiseksi näitä kaikkia: lapsia ja nuoria, perheitä, ammattilaisia, kolmatta sektoria ja päättäjiä – toimijoita arjen ympäristöstä aina kansalliseen päätöksentekoon saakka.

Syksyllä 2024 julkaisemme blogisarjan lasten ja nuorten yksinäisyydestä sekä ratkaisuehdotuksista siihen. Sarjan seuraava osa käsittelee yksinäisyyskokemuksia sijaishuollossa. Osallisuus palveluissa (Services to Belong) -hankkeessa tutkitaan ja kehitetään palveluja yksinäisyyttä ja sosiaalista ulossulkemista kokeville lapsille ja nuorille. Osallisuus palveluissa on yksi ”Oikeus osallisuuteen: Yksinäisyyden ja ostrakismin vähentäminen lapsuudessa ja nuoruudessa (Right to Belong)” -tutkimuskonsortion viidestä työpaketista. Oikeus osallisuuteen -konsortio on osa strategisen tutkimuksen YOUNG-ohjelmaa. Strategisen tutkimuksen ohjelmat ja niiden hankkeet saavat rahoitusta strategisen tutkimuksen neuvostolta (STN), joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä.

Kirjoittaja
Anni Kyösti
Tutustu asiantuntijaan

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Tapahtumat
Kuvittele jos, yksinäisyyttä ei olisi
Miten yksinäisyys vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin? Miten voisimme vähentää yksinäisyyttä ja onko jotain, mitä voisimme oppia nuorilta? Entä jos eläisimmekin maailmassa, jossa yksinäisyys ei määritä kenenkään arkea?
11.5.2026
17.00-19.00
Kuutio, 2. krs Oodi Helsingin keskuskirjasto, Helsinki
Podcast
|
23.02.2026
Miksi lasten ja nuorten luontosuhdetta tulisi vahvistaa?
Suomalaisten kunnioittava suhde luontoon ja ympäristöön on ristiriitainen, jos huomioon otetaan kulutus. Ylikulutuspäivä koittaa jälleen huhtikuussa eli suomalainen kulutustahti edellyttäisi…
Artikkelit
|
17.02.2026
Puhetapoja eron jälkeisestä vanhemmuudesta
Miten eron jälkeinen vanhemmuus rakentuu isien ja äitien puheessa? Kasvun tuki -aikakauslehden ennakkojulkaisuna ilmestyvässä tutkimusartikkelissa selvitetään, millaisia vanhemmuuteen liittyviä puhetapoja eronneiden isien ja äitien puheesta on löydettävissä.
Blogit
|
10.02.2026
Paraneeko mielenterveys toimenpiteillä vai yhteisöllisyydellä?
Lasten ja nuorten mielenterveys ei synny pelkästään palvelun tai toimenpiteen kohteena olemisella, vaan jokainen tarvitsee vastavuoroisia suhteita ja turvallisen yhteisön. Turvallisen yhteisön syntyminen edellyttää hyvinvoivia aikuisia. Yhteisöissä suuntaamme rohkeasti tulevaisuutta kohti vaikeuksista huolimatta. Taika piilee luottamuksessa, siinä, että pärjätään yhdessä.
Lapset leipovat.
Blogit
|
04.02.2026
Yhteisövaikuttavuustyön valmennus tuo johdon yhteisen asian äärelle
Pirkanmaan hyvinvointialueella on valmennettu eri toimijoita yhteisövaikuttavuustyöhön. Kuntien tarpeista lähtevien valmennusten tärkein tavoite on kehittää yhteistä ymmärrystä siitä, mitä paikalliset lapset, nuoret ja perheet kaipaavat sekä edistää yhteisjohtamista perhekeskusohjausryhmissä.
Blogit
|
03.02.2026
Lasten väheneminen on syy panostaa enemmän – ei vähemmän
Uusi lapsiin keskittyvä väestöennusteemme osoittaa, että Suomessa on meneillään ennennäkemätön muutos. Millaisia yhteisvaikutuksia syntyy lasten määrän vähenemisestä sekä aikamme muista megatrendeistä, kuten ilmastonmuutoksesta ja teknologian kehityksestä? Tämä edellyttää kokonaan uusia ratkaisuja ja innovaatioita, korostaa toimitusjohtaja Katri Vataja blogissaan.