Uutiset>Uutiset
21.10.2024

Menetelmiä arvioitavana ennätysmäärä Kasvun tuessa

Kasvun tuessa on arvioitavana tänä syksynä 12 menetelmää. Suurin osa näistä on aiempien menetelmäarvioiden päivityksiä. Kasvun tuki uudisti 2022 arviointijärjestelmänsä aiempaa tarkemmaksi. Menetelmäarviot julkaistaan systemaattisina katsauksina Kasvun tuki -aikakauslehdessä ja Kasvun tuen menetelmäpankissa.

Kasvun tuki on julkaissut arvioita lapsille, nuorille ja lapsiperheille suunnatuista psykososiaalisista menetelmistä vuodesta 2016 lähtien. Tavoitteena on tuottaa menetelmistä tutkimukseen perustuvaa tietoa päätöksenteon ja menetelmien käyttöönoton tueksi. Tänä syksynä käynnissä on ennätysmäärä arviointeja: arvioitavana on 12 menetelmää.

Aiemmat arviot päivitetään uuden järjestelmän mukaisiksi

Arviointeja on käynnissä erityisen paljon siksi, että Kasvun tuen arviointijärjestelmä uudistettiin vuonna 2022 ja sitä aiemmat arviot halutaan uudistaa nykyisen arviointijärjestelmän mukaisiksi.

Nykyisin arviot tehdään systemaattisina kirjallisuuskatsauksina, joissa on tavoitteena koota menetelmää koskevat tiedot kattavasti ja käydä läpi kaikki vertaisarvioitu tutkimus. Aiemmin arviot tehtiin suppeina katsauksina eli rapid review -katsauksina. Nykyisen arviointijärjestelmän avulla saadaan luotettavampaa tietoa, sillä tietokannoista haetaan järjestelmällisesti kaikkea menetelmästä tehtyä tutkimusta. Monista menetelmistä on myös tehty uutta tutkimusta viime vuosina.

Nykyinen arviointijärjestelmä huomioi myös menetelmien käyttöönoton tuen ja seurannan eli menetelmän mahdollisuudet juurtua niin, että mahdollinen vaikuttavuus saavutetaan. Aiemmin tätä ei huomioitu, ja keskenään hyvin erilaisissa kehitysvaiheissa olevat menetelmät saattoivat saada hyvän kokonaisarvion.

– Muutamme vanhemmalla arviointisysteemillä tehtyjä arvioita systemaattisiksi kirjallisuuskatsauksiksi ja haemme samalla niistä systemaattisella kirjallisuushaulla vaikuttavuustutkimuksia, implementointitutkimuksia, kustannusvaikuttavuustutkimuksia ja muita vertaisarvioituja tutkimuksia, kertoo Kasvun tuen menetelmäarvioista vastaava erityisasiantuntija Heidi Backman.

Työn alla kymmenen arvioinnin päivitystä ja kaksi uutta arviointia

Tänä syksynä päivitettävinä ovat nuorten vaikeisiin käytösongelmiin tarkoitettu MDFT ja alle kouluikäisten lasten käytösongelmiin tarkoitettu Voimaperheet. Lisäksi päivityksen saa useampi menetelmä, joista edellisessä arvioinnissa ei saatu riittävää tutkimusnäyttöä tai dokumentoitua vaikuttavuusnäyttöä. Tällaisia ovat:

  • kouluvalmiuksien tukemiseen tarkoitettu FHille-ohjelma
  • lastensuojelussa käytetty, lapsiperheille tarkoitettu Läheisneuvonpito
  • haastavasti käyttäytyvän lasten vanhempien tukemiseen tarkoitettu Perhekoulu POP
  • mielenterveysongelmista kärsivien vanhempien perheille vertaistueksi tarkoitettu Toimiva lapsi & perhe -menetelmät: Vertti-ryhmät
  • väkivaltaa perheessään tai lähisuhteissaan kokeneille lapsille tarkoitettu Trappan – Portaat
  • lapsen ja vanhempien myönteisen vuorovaikutuksen edistämiseen ja vanhempien mentalisaatiokyvyn vahvistamiseen tarkoitettu Vahvuutta vanhemmuuteen
  • vanhemman ja lapsen välisen myönteisen vuorovaikutuksen vahvistamiseen tarkoitettu Vanhempana vahvemmaksi
  • lapsen sijoituksen vanhemmalle aiheuttaman kriisin läpikäyntiin tarkoitettu VOIKUKKIA-vertaistukimenetelmä.

– Olemme kiitollisia, että olemme saaneet materiaalit ja menetelmän kuvaukset näiden menetelmien kotipesiltä eli paikoilta, joista käsin menetelmiä pyritään levittämään ja juurruttamaan, Backman sanoo.

Arviointipäivitysten lisäksi työn alla ovat myös ensimmäistä kertaa arvioitavana olevat menetelmät: ahdistuneisuuden ja masennuksen vähentämiseen sekä resilienssin lisäämiseen tarkoitettu FRIENDS-ohjelma sekä itsesäätelyn harjoitteluun tarkoitettu Leikitään ja keskitytään -menetelmä.

Haussa näyttöön perustuva vaikuttavuus

Arvioinneissa selvitetään, onko arvioitavana olevalla psykososiaalisella menetelmällä suoraa tai välillistä näyttöön perustuvaa vaikuttavuutta johonkin tiettyyn lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävään tutkimuskohteeseen suomalaisessa kontekstissa.

– Systemaattisissa kirjallisuuskatsauksissa arvioitsijat käyvät huolellisesti läpi menetelmästä tehdyt vaikuttavuustutkimukset ja pisteyttävät ne tutkimusten luotettavuuden mukaan, Backman kertoo.

– Menetelmäarvio muodostuu vaikuttavuuden lisäksi menetelmän kuvauksen ja teoreettisen perustan tasosta sekä käyttöönoton tuesta ja seurannasta.

Valmiit menetelmäarviot julkaistaan sekä Kasvun tuki -aikakauslehdessä että Kasvun tuen verkkosivuilla.  

Lisätietoja

Ota yhteyttä, jos haluat lisätietoja arvioinneista.

Heidi Backman

Erityisasiantuntija

Senior Specialist

Kasvun tuki

heidi.backman@itla.fi

050 330 4644

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Mies hymyilee, taustalla lapsi tekee kuperkeikkaa sohvalla
Uutiset
|
13.08.2026
Yhteisövaikuttavuustyö käynnistyi Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Vantaa-Keravalla
Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Vantaa-Keravan hyvinvointialueet ovat liittyneet viimeisimpinä mukaan lapsiperheiden palvelujärjestelmää uudistavaan yhteisövaikuttavuustyöhön. Kaikkia kolmea yhdistää tavoite lisätä perhekeskustyön vaikuttavuutta.
Viisi nuorta aikuista kävelee kadulla selin kameraan
Tapahtumat
Kirjan julkistamistilaisuus: Miksi kadotimme yhteyden toisiin? Lauman edusta yksilön etuun
Tervetuloa Miksi kadotimme yhteyden toisiin? Lauman edusta yksilön etuun -kirjan julkistamistilaisuuteen Helsingin keskustakirjasto Oodiin (3. kerros, Saarikoski-matto) 31.8.2026 klo 17.00!
31.8.2026
17.00-18.20
Helsingin keskustakirjasto Oodi
Neljä iloista lasta juoksemassa käytävällä.
Uutiset
|
12.08.2026
KiVa Koulu vähentää kiusaamista tutkitusti vaikuttavasti 
Suomessa kehitetty KiVa Koulu –ohjelma ennaltaehkäisee koulukiusaamista ja puuttuu siihen tehokkaasti: menetelmä sai arvion 5/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.
Alakouluikäinen lapsi hymyilee iloisesti koulun käytävällä.
Blogit
|
06.08.2026
Miten lasten kokemukset muuttavat palveluita?
Miten lasten, nuorten ja perheiden kokemukset voivat aidosti vaikuttaa palveluihin, joiden tarkoitus on tukea heidän hyvinvointiaan? Singaporen käytäntötutkimuskonferenssissa tarjottiin vastauksia kysymykseen, jonka kanssa moni tutkija ja kehittäjä kamppailee.
Lapsi katselee kädet kiikareina silmillä
Blogit
|
22.06.2026
Johdetaanko sotea suoritteilla?
Tässä blogissa Itlan kehitysjohtaja Marika Tammeaid pohtii lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin vaikuttavien päätösten ja palveluiden ajankohtaisia ilmiöitä. Tällä kertaa aiheena on suoritejohtaminen, joka paraikaa pohdituttaa hyvinvointialueiden kehittämisessä ja johtamisessa.
Blogit
|
16.06.2026
Suomella ei ole varaa menettää lasten ja nuorten luottamusta
Suomen kriisinkestävyys rakennetaan lapsuudessa, nuoruudessa ja arjen yhteisöissä. Vahvistamalla yhteisöllisyyttä, vanhemmuutta, mielenterveyttä ja vaikuttavia palveluja rakennamme perustaa demokraattiselle yhteiskunnalle, kestävälle taloudelle ja nuorten tulevaisuususkolle.