Uutiset>Uutiset
01.02.2023

Miten Itla voi auttaa kovia kokeneita lapsia kohtaavia ammattilaisia?

Marjo Kurki kertoi Allin päivän seminaarissa, miten Itla havahtui ukrainalaisten lasten hätään, ja mitä sen jälkeen on tapahtunut. Kurjen ja kollegojen työ sai arvokasta palautetta, kun ukrainalaistaustainen, Väestöliitossa harjoittelijana oleva Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelija esitti kauniin kiitoksensa tuesta ukrainalaisille.

Pian on kulunut vuosi Ukrainan sodan alkamisesta. Itlan erikoistutkija Marjo Kurki kertoi 31.1.2023 järjestetyssä Allin päivän seminaarissa, miten vuoden takainen järkytys sai Itlan toimimaan. Kurki kollegoineen mietti tuolloin, miten ukrainalaisia lapsia, nuoria ja perheitä voitaisiin parhaiten auttaa. Millaisia näyttöön perustuvia menetelmiä voitaisiin tarjota kovia kokeneita lapsia kohtaavien ammattilaisten avuksi?

Itlan Kasvun tuessa oli vastikään arvioitu traumalle altistuneille lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen tarkoitettu ryhmämuotoinen interventio, TRT (Teaching Recovery Techniques). Sillä oli arvioitu olevan vahva dokumentoitu vaikuttavuusnäyttö. Menetelmällä voidaan antaa sotatilanteelle altistuneille 8–18-vuotiaille keinoja traumaattisen stressin lievittämiseen, ja se soveltuu käytettäväksi esimerkiksi kouluissa.

Heti sodan alkamista seuraavalla viikolla Itla päätti ryhtyä tukemaan TRT-menetelmäosaajien koulutusta.


”Meillä on paljon tarvetta tämän tyyppiselle osaamiselle Suomessa. Totesimme, että nyt on hyvä hetki tarttua toimeen”, Kurki muistelee.


Suomen kouluihin odotettiin kevään aikana suurta määrää sotaa paenneita ukrainalaislapsia. Suoraan kouluihin TRT-menetelmää ei kuitenkaan voitu viedä.


”Opettajat, rehtorit ja muu henkilöstä ei ollut vielä palautunut edes koronan aiheuttamasta kuormasta. Ei uuden menetelmän ottaminen käyttöön ole mikään pikku juttu”, Kurki toteaa.


Ratkaisu löytyi ensi vaiheessa yhteistyöstä Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen ja Oulun vastaanottokeskuksen kanssa. Työ piti aloittaa siitä, että menetelmän manuaali käännettiin suomeksi. Ensimmäinen koulutus toteutettiin alkukesällä 2022 ja kouluttajana toimi menetelmän Suomeen tuonut psykologi Soili Poijula.

Ensimmäinen TRT-ryhmä käynnistyi Oulun vastaanottokeskuksessa elokuussa, ja palautettakin siitä on jo saatu.


”Oulun kokemusten perusteella on tärkeää, että vanhemmat otetaan mukaan työskentelyyn, jos se on mahdollista. On yllättävää, miten erilaisia lapsen ja vanhemman näkökulmat voivat olla”, Kurki pohtii.


Yhteensä Itlan tuella koulutettiin vuoden aikana yli 60 ammattilaista TRT-menetelmäohjaajiksi. Säätiö jatkaa pitkäjänteistä työtä rakenteiden luomiseksi, jotta menetelmä juurtuisi käyttöön. Toiveena on tehdä myös käyttöönottotutkimusta yhteistyössä SPR:n kanssa. Lisäksi Itla on perustanut asiantuntijaverkoston, joka koordinoi TRT-menetelmän levittämistä kansallisesti.  Allin päivän seminaarin pääjärjestäjä, Alli Paasikiven säätiö, on osa tätä verkostoa.

Suomeen odotetaan vuoden aikana 30 000–40 000 ukrainalaista pakolaista lisää. Siksi tässä vaiheessa tavoitteena on auttaa ukrainalaisia perheitä vaikuttavalla tavalla, mutta jatkossa TRT-menetelmää voidaan käyttää myös muille kohderyhmille.

Kurjen puheenvuoron jälkeen työ sai arvokasta palautetta, kun ukrainalaistaustainen, Väestöliitossa harjoittelijana oleva Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelija esitti kauniin kiitoksensa tuesta ukrainalaisille.

Allin päivän seminaarin Tiedekulmassa järjestivät Alli Paasikiven säätiö, Itla ja Väestöliitto.

Teema: Perheet ja perheellistyvät 2020-luvun Suomessa – tilastot ja tutkimukset vaikuttavien käytännön ratkaisujen ja perhepolitiikan tukena

Tallenne seminaarista löytyy täältä.


Lisätietoja

Marjo Kurki

Kehitysjohtaja

Director of Development

YOUNG -ohjelma

Kasvun tuki

marjo.kurki@itla.fi

044 271 0797
Petra Kouvonen.
Petra Kouvonen

IMAGINE-hankkeen tutkimusjohtaja (STN)

Research Director, IMAGINE Project (SRC)

Forskningsdirektör, IMAGINE projekt (RSF)

041 455 2280

Lisätietoa TRT-menetelmästä:

TRT-menetelmän kehittänyt Children and War Foundation
TRT-työ Ukrainassa

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Lapsi katselee kädet kiikareina silmillä
Blogi
|
16.10.2025
Kansainvälinen verkostoyhteistyö tuo leveämmät hartiat kansalliseen arviointityöhön     
European Society for Prevention Research -konferenssi Berliinissä kokosi joukon tutkijoita, ammattilaisia ja päättäjiä keskustelemaan mielenterveysongelmien ja -sairauksien ehkäisystä sekä vahvistamaan tutkimuksen, koulutuksen ja käytännön välisiä yhteyksiä.
Kasvun tuki
Menetelmäarviointi
Psykososiaalinen menetelmä
Kaksi lasta, joista toinen kurottaa kohti lehteä ruskamaisemassa.
Uutiset
|
10.10.2025
Sinustako tulevaisuustyön erityisasiantuntija Itlaan?
Haemme erityisasiantuntijaa kehittämään lapsikeskeistä ennakointi- ja tulevaisuustyötä ja vahvistamaan lapsiin, nuoriin ja perheisiin liittyvää tulevaisuusajattelua ja -keskustelua Suomessa.
Avoin tehtävä
Lapsi hiekkalaatikolla hiekkalelujen kanssa.
Uutiset
|
10.10.2025
Sinustako psykososiaalisten menetelmien adaptoinnin erityisasiantuntija Itlaan?
Haemme erityisasiantuntijaa kehittämään ja toteuttamaan psykososiaalisten menetelmien suunnitelmallista muokkausta eli adaptointia.
Avoin tehtävä
Iloinen lapsi koulussa.
Blogi
|
09.10.2025
Sopimukset tukevat hyvinvointialueen ja kuntien välistä yhteistyötä Länsi-Uudellamaalla   
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue ja osa alueen kunnista ovat käynnistäneet yhteisövaikuttavuuden periaattein toteutettavan pilotin, jonka tavoitteena on lasten, nuorten ja perheiden mielen hyvinvoinnin vahvistaminen. Työtä tukevat hyvinvointialueen ja kuntien väliset sopimukset sekä hyvinvointialueen uusi strategia.
Yhteisövaikuttavuus
Kaksi lasta leikkii lelulinnalla maton päällä.
Blogi
|
08.10.2025
Pitkäaikainen kansallinen tuki on avain onnistuneeseen muutokseen 
Yhteisövaikuttavuustyön tuore arviointitutkimus osoittaa, että lapsiperhepalveluiden uudistaminen edellyttää pitkäaikaista kansallista ja alueellista tukea hyvinvointialueille ja kunnille.
Yhteisövaikuttavuus
Kupillinen lattekahvia ja läppäri puisella pöydällä
Tapahtumat
Aamukahvit psykososiaalisten menetelmien ylläpitäjille 
Mitkä ovat yleisimpiä psykososiaalisten menetelmien ylläpitäjien tehtäviä Suomessa? Entä millainen yhteistyö menetelmien ylläpitäjien ja menetelmiä käyttöönottavien organisaatioiden välillä tukee menetelmien käyttöönottoa? Tervetuloa aamukahveille keskustelemaan tuoreesta menetelmien ylläpitoa käsittelevästä raportista!
Ma 3.11.2025
Klo 8-9
Teams
Kasvun tuki