Matala syntyvyys haastaa sukupolvien väliset huolenpitovastuut

Sukupolvien erilaiset vastuut

Sukupolvien välillä on monenlaisia vastuita. Osa sukupolvien välisestä vastuunkannosta tapahtuu yksityisesti perheiden sisällä. Osa on päätetty hoitaa laajemman julkisen vastuunjakojärjestelmän kautta. Jälkimmäiseen kuuluvat tietysti etuuksina maksettavat tulonsiirrot, kuten eläke, ja palveluiden muodossa tarjottavat tulonsiirrot.

Karkeasti vastuunjakotaulukkoa voi ajatella elämänvaiheiden kautta. Lapset ja nuoret ovat saamapuolella. Työikäiset ovat lähtökohtaisesti vastuunkantoiässä, verojen ja sosiaalivakuutusmaksujen maksajina. Työstä eläkkeelle siirryttäessä muuttuu rooli työeläkkeiden rahoittajasta työeläkkeen saajaksi, mutta veronmaksuvelvollisuus säilyy koko aikuisiän. Sote-palvelut kohdentuvat voimakkaasti iäkkäämpään väestöön.

Tasapainotilanteissa etuuksista ja palveluista maksetaan yhtä paljon kuin niitä saadaan. Tasapainoa tai sen puutetta arvioidaan myös sukupolvinäkökulmasta.

Eläketurva on tulonsiirtoa elinkaarella ja sukupolvien välillä

Kun lakisääteisestä eläkejärjestelmästä joskus aikanaan on tehty päätös, ei sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulma ollut keskiössä. Polttavin ongelma oli yhteiskunnassa vallinnut vanhusten köyhyys ja huono-osaisuus, jota haluttiin korjata. Siksi meilläkin 1910–1930-luvulla syntyneille on aikanaan ryhdytty maksamaan eläkkeitä siitä riippumatta, miten he osallistuivat niiden rahoitukseen.

1940-luvulla syntyneet suuret ikäluokat pärjäävät eläkejärjestelmästä saadun hyödyn vertailuissa paremmin kuin myöhemmin syntyneet. Eläketaso suhteessa ansioihin on samaa luokkaa kuin myöhemmin syntyneillä, mutta maksutaso oli heidän työuransa aikana paljon matalampi kuin nyt. Kun eläkkeellä oleville ikäluokille on vaadittu korotuksia eläkkeisiin, ei ole ihme, että nuoremmat ikäluokat ovat kysyneet järjestelyn reiluuden perään.

1970-luvun jälkeen syntyneillä ikäluokilla ei enää ole suuria eroja hyötyvertailuissa. Eläkejärjestelmän kypsyminen on tarkoittanut sitä, että eri sukupolvilta perityt maksut eivät enää vaihtele samoin kuin aikaisemmin.

Lähtökohtaisesti kaikki ikäluokat hyötyvät eläkejärjestelmästä enemmän kuin mitä ovat sitä rahoittaneet.

Tämän mahdollistavat ansiokehityksen kasvu ja toisaalta rahastoiduille varoille saatavat tuotot.

Eläkejärjestelmän muutostilanteissa sukupolvinäkökulma on säännönmukaisesti esillä, ja Eläketurvakeskuksessa laskemme ehdotusten vaikutuksia myös eri sukupolville. Kiinnostus on tällöin siinä, miten muutosten maksu- ja etuusvaikutukset kohdentuvat. Jo jonkin aikaa on uudistuksissa yritetty huolehtia siitä, että muutokset ovat neutraaleja paitsi eri sukupuolille myös eri sukupolville. Tarvittaessa ajateltuja muutoksia on tarkistettu paremman tasapainon saavuttamiseksi.

Ikäluokkien koko vaikuttaa vastuunkantoon

Syntyvyyden vaihtelu ja ikäluokkien erilaiset koot haastavat sukupolvisopimuksia. Vaikka säännöt säilyisivät samoina, maksut ja etuudet kohdentuvat eri tavoin eri ikäluokille näiden merkittävien kokoerojen takia. 1940-luvulla syntyi suurten ikäluokkien lapsia noin 100 000 vuodessa. Kymmenen vuotta sitten Suomessa syntyi 60 000 vauvaa, viime vuonna 46 000.

Pienemmät lapsimäärät vähentävät varhaiskasvatuksen ja koulutuksen menoja, toisaalta voisi ajatella, että osa säästöstä kannattaisi käyttää palvelujen laadun parantamiseen ja lasten syrjäytymisen tehokkaampaan ehkäisemiseen.

Jos eri elämänvaiheille viritetyt velvollisuudet säilyvät muuttumattomina, pienemmät ikäluokat saavat lähtökohtaisesti suuremman rahoitusvastuun. Eläkejärjestelmässä ikäluokkien kokoerojen vaikutuksia on pienennetty rahastoimalla osa eläkkeistä etukäteen. Ilman rahastoista maksettuja eläkkeenosia maksutasot pienillä ikäluokilla olisivat paljon suuremmat.

Rahastointi ei kuitenkaan riitä huolehtimaan sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta silloin, kun sukupolvien koot vaihtelevat voimakkaasti. Sen rinnalla on mietittävä, miten riskit jaetaan oikeudenmukaisesti. Nyt riskien kanto on työikäisellä väestöllä ja eläkkeensaajat ovat riskeiltä suojassa. Aikaisempaa suurempaa eläkevastuuta ei kuitenkaan voi loputtomiin antaa kannettavaksi pienentyvälle työllisten joukolle. Sukupolvien väliselle vastuunjaolle tämä voi merkitä muutosta.