Uutiset>Uutiset
20.06.2024

Ahdistuneisuuden ja masennuksen vähentämiseen sekä resilienssin lisäämiseen tähtäävä FRIENDS-ohjelma arvioitavana Kasvun tuessa

Kasvun tuki arvioi FRIENDS-ohjelman, jonka tarkoituksena on lasten ja nuorten ahdistuneisuuden ja masennuksen vähentäminen sekä resilienssin lisääminen. Koulussa käytettäväksi sopivana menetelmänä se tuo hyvän lisän Kasvun tuen menetelmäpankkiin, sillä Kasvun tuessa on arvioitu vain vähän koulukontekstiin sopivia menetelmiä. Arvio julkaistaan systemaattisena katsauksena myöhemmin Kasvun tuki -aikakauslehdessä ja Kasvun tuen menetelmäpankissa.

FRIENDS-ohjelma on lasten ja nuorten ahdistuneisuuden ja masennuksen vähentämiseen sekä resilienssin lisäämiseen tarkoitettu menetelmä. Se on nyt arvioitavana Kasvun tuessa.

Kyseessä on menetelmän ensimmäinen arviointi, eli ohjelmaa ei ole aiemmin arvioitu Kasvun tuessa. Sen sijaan vastaavassa norjalaisessa arviointijärjestelmässä, Ungsinn-tietolähteessä, menetelmä on saanut arvion 4/5.

– Friends-ohjelman vaikuttavuuden arviointi on tärkeää siinäkin mielessä, että menetelmän tiedetään olevan melko laajalti käytössä Suomessa, sanoo Kasvun tuen menetelmäarvioista vastaava erityisasiantuntija Heidi Backman.

Arvio pyritään saamaan valmiiksi viimeistään alkusyksystä 2025.

– Arviointityö on aloitettu nyt kesäkuussa kirjallisuushaulla, ja arvioitsijat aloittavat varsinaisen arvioinnin kesälomien jälkeen, Backman kertoo.

Koulussa käytettäväksi sopivasta ohjelmasta omia versioita eri-ikäisille

FRIENDS-ohjelma sopii käytettäväksi koulussa, joten se täydentää hyvin Kasvun tuessa arvioitujen menetelmien valikoimaa, jossa toistaiseksi on vain vähän koulukontekstiin sopivia menetelmiä.

Ohjelma sopii myös eri-ikäisille, ja siitä onkin neljä eri versiota eri-ikäisille lapsille ja nuorille.

– Alustavan suunnitelman mukaan arvioinnissa keskitytään versioihin, jotka on suunnattu kolmelle nuorimmalle ikäluokalle: 4–7-vuotiaille, 7–13-vuotiaille sekä 11–16-vuotiaille, mutta kohdennusta saatetaan tarkentaa arvioinnin edetessä, Backman kertoo.

Ohjelman nimen taustana on muistamista helpottava kirjainlyhenne: FRIENDS-sanan jokainen kirjain viittaa tiettyyn ahdistuksen hallintakeinoon.

Suomessa menetelmän kouluttajataho on Aseman lapset -järjestö.

Arviot systemaattisina katsauksina

Kasvun tuen menetelmäarviot tehdään systemaattisina katsauksina. Systemaattisten katsausten avulla saadaan luotettavampaa tietoa, sillä niissä haetaan tietokannoista kaikkea menetelmästä tehtyä tutkimusta.

FRIENDS-menetelmästä tutkimuskirjallisuutta on runsaasti.

– Menetelmään liittyviä vertaisarvioituja tutkimuksia on löytynyt lähes 100, mutta arvioinnissa keskitytään korkean tulotason maissa tehtyihin vaikuttavuus-, implementointi- ja mahdollisiin kustannusvaikuttavuustutkimuksiin sekä systemaattisiin katsauksiin ja meta-analyyseihin, Backman kertoo.

Arvioinneissa selvitetään, onko arvioitavana olevalla psykososiaalisella menetelmällä suoraa tai välillistä näyttöön perustuvaa vaikuttavuutta johonkin tiettyyn lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävään tutkimuskohteeseen suomalaisessa kontekstissa.

– Systemaattisissa kirjallisuuskatsauksissa arvioitsijat käyvät huolellisesti läpi menetelmästä tehdyt vaikuttavuustutkimukset ja pisteyttävät ne tarkasti, Backman kertoo.

– Menetelmän kokonaisarvio muodostuu vaikuttavuuden lisäksi menetelmän kuvauksen ja teoreettisen perustan tasosta sekä menetelmän tarjoamasta implementoinnin tuesta.

FRIENDS-ohjelman arvio julkaistaan sekä Kasvun tuki -aikakauslehdessä että Kasvun tuen verkkosivuilla.

Tutustu menetelmään Aseman lapset -järjestön verkkosivuilla

Tutustu Friends-ohjelman kansainvälisiin verkkosivuihin

Uutista päivitetty 24.2.2025: muutettu arvion valmistumisen ajankohdaksi alkusyksy 2025, koska työ on viivästynyt runsaan tutkimuskirjallisuuden ja loppusyksystä ilmestyneen uuden meta-analyysin vuoksi. Alun perin arvion oli arvioitu valmistuvan vuoden 2024 aikana.

Lisätietoja

Heidi Backman.
Heidi Backman

Erityisasiantuntija

Senior Specialist

Kasvun tuki

heidi.backman@itla.fi

050 330 4644

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Blogit
|
03.02.2026
Lasten väheneminen on syy panostaa enemmän – ei vähemmän
Uusi lapsiin keskittyvä väestöennusteemme osoittaa, että Suomessa on meneillään ennennäkemätön muutos. Millaisia yhteisvaikutuksia syntyy lasten määrän vähenemisestä sekä aikamme muista megatrendeistä, kuten ilmastonmuutoksesta ja teknologian kehityksestä? Tämä edellyttää kokonaan uusia ratkaisuja ja innovaatioita, korostaa toimitusjohtaja Katri Vataja blogissaan.
Lapsi kiikaroi metsässä.
Uutiset
|
03.02.2026
Ennuste lasten määrästä: Viidennes vähemmän lapsia – muutos näkyy lasten arjessa ja vaikuttaa asemaan yhteiskunnassa
Lasten määrä voi vähentyä jopa viidenneksellä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Syntyvyyden ja kuolleisuuden pieneneminen muuttaa perherakenteita, kun entistä harvemmalla on sisaruksia ja useammalla elossa olevia isoisovanhempia. Lasten määrän vähentyessä lasten ja nuorten asemaa, hyvinvointia ja mahdollisuuksien tasa-arvoa tulee vaalia.
Joukko nuoria kävelee kadulla
Blogit
|
02.02.2026
Paikallisista tarpeista lähtevä kehittäminen – Radikaalia?
Julkisen sektorin toiminnan ja palveluiden kehittäminen paikallisista tarpeista lähtien on Suomessa uutta. Poikkeuksen tähän muodostaa yhteisövaikuttavuustyö, jota Itla toteuttaa eri alueilla kuntien, hyvinvointialueiden ja järjestöjen kanssa yhteistyössä.
Tyttö heittää koripalloa
Tapahtumat
Implementoinnin aamukahvit: käytännön vinkkejä menetelmien käyttöönottoon    
Onko organisaatiosi ottamassa käyttöön psykososiaalisia menetelmiä? Tarvitsetko työkaluja onnistuneeseen toteutukseen? Suunnitteletko työpajaa, mutta kaipaat tukea ohjelmaan ja materiaaleihin? Virtuaalikahveillamme ti 17.3.2026 klo 8-9 saat kättä pidempää!
Ti 17.3.2026
Klo 8-9
Teams
Uutiset
|
20.01.2026
Nimityksiä Itlan hallituksessa
Itlan valtuuskunta on nimittänyt Itlan hallituksen jäseniä nelivuotiskaudelle 2026–2029.
Tapahtumat
Raikkaita suuntia -festivaali
Millaisia ratkaisuja kulttuuriala tarjoaa hyvinvointiyhteiskunnan uudistumiseen ja alueiden elinvoiman vahvistamiseen? Tule selvittämään kanssamme, millaisia raikkaita suuntia löydämme, kun kulttuuri, talous ja hyvinvointi kohtaavat Musiikkiteatteri Kapsäkissä helmikuussa 2026.
12.2.2026
9.30-15.30
Musiikkiteatteri Kapsäkki, Hämeentie 68, Helsinki