#
Tuetaan yhteisöllisyyttä sekä hoidetaan mielenterveysongelmat varhain ja vaikuttavasti
Nuorten tulevaisuususko on romahtanut. Mielenterveyden haasteet ovat nuorten yleisin terveysongelma sekä suurin syy erikoissairaanhoitoon ja koulupudokkuuteen. Mielenterveyden tukeminen arjessa ja ongelmien vaikuttava hoito vahvistavat tulevaisuususkoa, koska mielen hyvinvointi ja toivo kietoutuvat tiiviisti yhteen. Toimiva arki ja vaikuttavat palvelut tukevat mielenterveyttä, vahvistavat hyvinvointia ja luottamusta yhteiskuntaan sekä luovat perustan koko Suomen tulevaisuudelle.
icon

Lisätään mielenterveysosaamista kouluissa ja harrastuksissa

Vahvistetaan koulun ammattilaisten mielenterveys- ja tunnetaitojen osaamista sekä edistetään yhteisöllisyyttä tukevaa toimintakulttuuria.

Vakiinnutetaan tutkimukseen perustuvia kiusaamisen vastaisia ja osallisuutta edistäviä ohjelmia osaksi kouluarkea.

Luodaan nuorille lisää harrastusmahdollisuuksia vahvistamalla Harrastamisen Suomen mallia sekä tarjoamalla heille turvallisia mahdollisuuksia viettää aikaa kavereiden kanssa. Kuullaan nuoria nuorisotilojen ja muiden kohtaamispaikkojen toteuttamisessa.

icon

Varmistetaan vaikuttavien psykososiaalisten menetelmien käyttö lasten ja nuorten perustason mielenterveyspalveluissa

Menetelmiä tarvitaan etenkin ongelmiin, joihin niitä ei vielä ole tarjolla. Perustetaan tätä varten pysyvä kansallinen asiantuntijaryhmä, joka täydentää hyvinvointialueiden menetelmävalikoimasta suosituksia antavan Palveluvalikoimaneuvoston työtä. Tämä edistää lasten ja nuorten terapiatakuun toimeenpanoa.

icon

 Vakiinnutetaan lasten ja nuorten mielenterveyden osaamiskeskukset

Yhteistyöalue (YTA)-tasoiset osaamiskeskukset tukevat terapiatakuun toimeenpanoa muun muassa edistämällä vaikuttavien menetelmien valintaa ja levittämistä. Niiden toiminnan vakiinnuttaminen varmistaa lasten ja nuorten mielenterveysongelmien yhdenvertaisen hoidon.

Nuorisopsykiatrian palveluiden käyttö ja kustannukset ovat kasvaneet rajusti 2023*

Joka viides

13-22-vuotias nuori kävi mielenterveyssyistä terveydenhuollon palveluissa.

1,5 miljoonaa

mielenterveysperustaista käyntiä 7-22-vuotiailla lapsilla ja nuorilla yhteensä.

137 miljoonaa euroa

nuorisopsykiatrisen sairaanhoidon kustannukset.

*THL: Lasten ja nuorten mielenterveysperusteinen tutkimus ja hoito 2023 VTV: Nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut hyvinvointialueilla 2024

Lue lisää

Ota yhteyttä

Tarjoamme luotettavaan tietoon perustuvia ratkaisuja lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. Olethan yhteydessä ja sovitaan tapaaminen!

Katri Vataja

Toimitusjohtaja

CEO

katri.vataja@itla.fi

040 702 0899