Uutiset>Blogit
21.08.2023

Korkojen nousu lisää lapsiperheiden huolta toimeentulosta

Poikkeukselliset ajat ovat kasvattaneet etenkin lapsiperheiden huolta toimeentulosta. Huoli ei välttämättä tarkoita sitä, että perheillä olisi toimeentulovaikeuksia. Huoli kertoo perheen kokemasta taloudellisesta stressistä. Stressillä on vaikutuksia lasten hyvinvointiin.

Tässä blogissa tarkastellaan perheiden huolta toimeentulosta edellisen kolmen vuoden aikana.  

Kolme iskua perheiden toimeentulolle

2020-luvun alku on ollut poikkeuksellinen. Vuonna 2020 alkanut koronapandemia mullisti perheiden toimeentuloa. Lomautukset kasvoivat ja pysyttelivät korkeammalla tasolla vielä vuonna 2021. Pandemian vaikutukset kokonaistyöllisyyteen jäivät onneksi kuitenkin mataliksi ja talous elpyi.  

Pahimman koronavaiheen jälkeen tuli seuraava isku. Vuonna 2022 energian, ruoan ja polttoaineen hinnat nousivat. Aikaisempien, viitebudjetteihin perustuvien laskelmiemme mukaan lapsiperheköyhyysaste nousi usealla prosenttiyksiköllä hintojen nousun vuoksi. Kolmas isku oli vuonna 2022 alkanut korkojen nousu. Korkojen nousu on vaikuttanut erityisesti asuntovelallisten toimeentuloon.  

Lapsiperheiden toimeentulokokemukset kertovat stressistä 

Aikaisemmin on arvioitu edellä mainittujen muutosten vaikutusta lapsiperheiden toimeentuloon objektiivisilla, tuloihin perustuvilla mittareilla. Esimerkiksi viitebudjetit ovat objektiivinen mittari. Objektiiviset mittarit eivät kuitenkaan anna kokonaiskuvaa perheiden toimeentulosta. Perheiden toimeentulon kehitystä voidaan arvioida myös kokemuspohjaisilla mittareilla. Kokemukset ovat tärkeitä, koska ne kertovat lapsiperheiden kokemasta stressistä.  

Analysoimme Tilastokeskuksen keräämää Kansalaispulssi-aineistoa. Kansalaispulssissa on esitetty noin kuukauden välein useita väittämiä kansalaisten mielialasta ja tulevaisuuden odotuksista kansallisesti edustavalle otokselle.  

Kuviossa alla on esitetty henkilöt, jotka ovat kokeneet huolta toimeentulosta seuraavan kuukauden aikana. Tulokset esitetään erikseen henkilöille, jotka asuvat lasten kanssa sekä muille. Kuviossa esitettävät pisteet kuvaavat kuukausittaisten kyselyiden keskiarvoja. Viiva kuvaa arviotamme trendistä.   

Huoli toimeentulosta on kasvanut merkittävästi hintojen ja korkojen nousun myötä 

Vuoden 2021 alussa noin joka kymmenes lapsiperhe koki huolta toimeentulosta. Vuoden 2021 aikana huolestuneisuus laski talouden elpyessä.  

Huoli toimeentulosta lähti voimakkaaseen nousuun vuonna 2022. Huolestuneisuus saavutti huippunsa vuoden 2022 lopulla. Tuolloin lähes viidennes lapsiperheistä oli huolissaan perheen toimeentulosta. Vuoden 2023 aikana huolestuneisuus on laskenut huippulukemista, mutta pysyttelee korkeammalla tasolla kuin tarkastelujakson alussa.

Asuntovelat voivat selittää toimeentulohuolten merkittävää kasvua lapsiperheissä 

Erot lapsiperheiden ja muiden perhetyyppien välillä ovat kasvaneet vuoden 2022 aikana. Siinä missä lapsiperheiden huolen kasvu oli voimakasta, muiden huolen kasvu oli maltillisempaa. Kasvaneita eroja voi selittää asuntolainojen korkojen nousu. Lapsiperheillä on useammin asuntolainaa kuin muilla perheillä.  

Huolestuneisuus on korkeampaa matalammin koulutetuilla 

Kuviossa alla esitetään huolestuneisuus toimeentulosta vastaajan koulutuksen mukaan. Lapsiperheiden huolestuneisuus ja sen muutos vaihtelee merkittävästi koulutuksen mukaan: perusasteen tai toisen asteen suorittaneilla huolestuneisuus on kasvanut merkittävästi. Korkeakoulutetuilla nousu on ollut loivempaa.  

Toimeentulohuolet vaikuttavat lasten hyvinvointiin 

Perheen köyhyys ja raportoitu toimeentulon huoli yhdistyvät alempaan lasten elämäntyytyväisyyteen ja mielenterveyteen. Aikaisemmat taloudelliset laskusuhdanteet ovat heikentäneet lasten mielenterveyttä ja lisänneet päihteiden käyttöä.  

Lapsiperheiden toimeentulosta ja lapsiperheköyhyydestä kerrotaan lisää Itlan Lapsiperheköyhyys datana -sivustolla.  

Näin analyysi tehtiin 

Käytimme analyyseissä 32:ta Kansalaispulssi-kyselyä. Kyselyt on suoritettu noin kuukauden välein. Kyselyt sisälsivät yhteensä lähes 40 000 vastausta. Huolestuneiksi määriteltiin henkilöt, jotka vastasivat ”melko huolestunut” tai ”erittäin huolestunut” kysymykseen ”Kuinka huolestunut olet kotitaloutesi toimeentulosta seuraavan kuukauden aikana?”.

Lapsiperheeksi on merkitty henkilö, joka on ilmoittanut asuvansa alaikäisen lapsen kanssa. On huomioitava, että lapsiperheet ryhmään voi kuulua yli 15-vuotiaita lapsettomia henkilöitä, jotka asuvat alaikäisen lapsen kanssa.  

Analysoimme painotetun aineiston. Painotettu aineisto edustaa 15–74-vuotiaita mannersuomalaisia. Kansalaispulssi-aineistot ovat saatavilla avoimesti Aila tietoarkistossa CC BY 4.0 lisenssillä. Aineisto on kuvattu yksityiskohtaisemmin Aila tietoarkistossa. Analyyseissä käytettiin R-ohjelmistoa. 


Kirjoittaja
Lauri Mäkinen
Tutustu asiantuntijaan

Kirjoittaja

Aapo Hiilamo

Aineiston viittaus:

Tilastokeskus & Valtioneuvoston kanslia: Kansalaispulssi 1/2021 – 5/2023 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2023-06-30). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. http://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3790

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Blogit
|
02.11.2026
Nuoren kohtaaminen on ensimmäinen askel avun saamiseen
YOUNG-ohjelman sidosryhmäpäivän keskusteluissa korostuivat kohtaamisen ja yhteisöllisyyden merkitys, matalan kynnyksen palvelut, kiireetön yhdessäolo ja tutkimuspohjaiset käytännöt.
Uutiset
|
22.10.2026
Jo 78 % lapsista ja nuorista käyttää tekoälyä – turvallisille tekoäly-ympäristöille on kiireellinen tarve
Suomessa asuvien lasten ja nuorten tekoälyn käyttö on yleistynyt vauhdilla. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan jo 71 prosenttia 4.–6.-luokkalaisista käyttää tekoälyä, ja kaikista 11–17-vuotiaista vastaajista lähes kahdeksan kymmenestä. Tulokset kertovat kehityksestä, jossa älypuhelimesta on tullut tekoälypuhelin.
Erivärisiä palikoita liikennekaupunkimatolla
Uutiset
|
21.10.2026
Lapsiperhepalveluiden kehittäminen edellyttää vahvaa yhteistyötä ja selkeää johtajuutta
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että yhteisövaikuttavuusmalli soveltuu suomalaisen lapsiperheiden palvelujärjestelmän kehittämiseen. Toteutuksen onnistuminen edellyttää selkeitä johtamisrakenteita ja johtamistehtäviä sekä toimivaa viestintää.
Lapset hyppivät esteiden yli syksyisessä puistossa.
Uutiset
|
20.10.2026
Kaksoispuheenjohtajuus vahvistaa kuntien sitoutumista yhteisövaikuttavuustyöhön 
Mitä tapahtuu, kun laajassa johtoryhmässä puhetta johtaa yhden sijaan kaksi? Pohjois-Pohjanmaalla alueellista perhekeskusjohtoryhmää luotsasi puolentoista vuoden ajan yhteisövaikuttavuustyöstä innostunut parivaljakko, Pohteen vastuuyksikköpäällikkö Teuvo Blomberg ja Sievin sivistysjohtaja Teemu Pelkonen. Kaksoispuheenjohtajuus on edistänyt huomattavasti kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä sekä kuntien sitoutumista.
Podcast
|
19.10.2026
Mitä yksinäisyys tarkoittaa Suomelle?
Suomalaisten yksinäisyydestä puhutaan jatkuvasta, mutta puhummeko tarpeeksi sen seurauksista Suomelle? Ehkä puhumme, mutta teot jäävät puolitiehen. Lapsuuden rakentajat -podcastissa keskustellaan yksinäisyydestä yhteiskunnallisena haasteena. Millaisia seurauksia nuorena koetulla yksinäisyydellä on? Onko tehokkuutta ja yksilöllisyyttä korostava yhteiskunta haitta Suomen tulevaisuudelle? Entä millaisin keinoin voisimme palkita yhteisöllisyyttä ja löytää yhteyden toisiimme?
Yleisö kuuntelee kahden nuoren puheenvuoroa seminaarissa.
Blogit
|
10.10.2026
Nuorten mielenterveyttä tuetaan tarjoamalla paikkoja, joissa kuulua joukkoon
Nuorten mielenterveyden tueksi tarvitaan ennen kaikkea yhteisöllisyyttä, sanoivat kokemusvaikuttajat Laura Jylänki ja Jenni Varjos YOUNG-ohjelman sidosryhmäpäivässä. Tilaisuudessa käsiteltiin vaikuttavia toimintatapoja nuorten mielenterveyden tukemisessa. Päivää isännöineen IMAGINE-hankkeen mukaan ratkaisut löytyvät tutkimusperusteisista palveluista ja vahvoista lähiyhteisöistä.