Uutiset>Blogit
03.01.2018

Kuka lohduttaisi Nyytiä?  

Olipa kerran pikku nyyti nyytiäinen,
hän ihan yksin asui taloaan
ja talo oli myöskin yksinäinen.

Siis kaksin kerroin yksin peloissaan
hän sytytteli yöllä lamppujaan
ja ryömi peiton alle vinkumaan
kun kuului hemuleitten tassuttelu tiellä
ja mörkö huusi pitkään pimeässä siellä. 

(Tove Jansson)

Lasten käytösongelmista ja -häiriöistä sekä näiden aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä ja taloudellisista kustannuksista on puhuttu viime vuosina paljon. Jokaisessa päiväkotiryhmässä ja luokassa on kuitenkin myös lapsia, joiden haasteet ovat toisenlaisia: ennen retkiä tai esiintymisiä vatsaan sattuu ja ruoka ei maistu, monet asiat pelottavat helposti ja yhtä aikaa, mieli ja itsetuntokin voi olla matalalla. Ohimenevinä erilaiset pelot ja lievät ahdistusoireet ovat osa lapsen normaalia kehitystä, mutta myös lapsen arkea, kasvua ja kehitystä voimakkaasti vaikeuttavia häiriöitä esiintyy, tytöillä useammin kuin pojilla.

Lasten ahdistuneisuushäiriöistä puhutaan varsin vähän siihen nähden, että ne ovat lasten yleisimpien mielenterveyden häiriöiden joukossa. Oireet jatkuvat usein nuoruuteen ja aikuisuuteen saakka (mm. Costello ym., 2003). Lapsuudessa alkavat ahdistuneisuushäiriöt lisäävät myös muiden psykiatristen häiriöiden, kuten masennuksen ja päihderiippuvuuden riskiä (mm. Costello ym., 2003; Woodward & Fergusson, 2001). Syrjäytymisen riskissä eivät ole ainoastaan näkyvästi ja äänekkäästi ulospäin oireilevat, aikuisia ja järjestelmäämme haastavat käytöshäiriöiset lapset ja nuoret. Riskissä ovat myös hiljaisemmin vaikeuksistaan kärsivät, ahdistuneisuuteen ja vetäytymiseen taipuvat lapset ja nuoret, joiden kohdalla on erityisen suuri riski sille, että ongelmat jäävät huomaamatta ja lapsi vaille tukea.

Ahdistus- ja pelko-oireiden esiintyminen on seurausta monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Temperamentilla on suuri merkitys, mutta myös erilaiset elämäntapahtumat sekä vuorovaikutus ja kasvatuskäytännöt kotona vaikuttavat.  Hoidon ja ongelmien ennaltaehkäisyn kannalta tämä merkitsee sitä, että vaikka temperamenttipiirteissä ilmenevään perinnölliseen alttiuteen ei suoraan voida vaikuttaa, voidaan esimerkiksi auttaa vanhempia ja muita tärkeitä aikuisia ymmärtämään lasta ja tämän tilannetta sekä tukemaan häntä haastavien tilanteiden ja asioiden kohtaamisessa. Tutkimustieto osoittaa, että esimerkiksi moniin lapsen pelkoihin toimii asteittainen siedätys, pelkojen kohtaaminen, joka tapahtuu hyvin harkitusti ja aikuisen hallinnassa.

Muun muassa Australiassa on todettu, että lyhyellä vanhemmuusryhmiin pohjautuvalla interventiolla voitiin vaikuttaa leikki-ikäisten ahdistuneisuusoireiluun.

Tulokset saatiin laadukkaalla satunnaistetulla kokeellisella asetelmalla ja vaikutukset pysyivät usean vuoden seurannassa (Rapee ym., 2010; Rapee, 2013). Tutkimustietoon perustuvaa ennaltaehkäisy- ja hoitomallia tutkitaan parhaillaan myös Suomessa APEX-konsortion osahankkeessa Turussa, jossa on kehitetty digitalisessa ympäristössä, internetin ja puhelimen välityksellä toteutettava Huolet hallintaan -hoito-ohjelma. Helposti kaikkien saatavilla olevaa tietoa lasten huolista ja ahdistuneisuudesta löytyy muun muassa Lasten mielenterveystalosta. Lisäksi edellä mainittuun australialaiseen hoitomalliin pohjautuvia ryhmämuotoisia hoitomalleja on jalkautettu erikoisterveydenhuoltoon.

Ehkä kuulut Rohkelikkoon, jos sydämmes urhoollinen on, on sinulla ritarin uskallus ja olet kumman peloton, todetaan Harry Potter -kirjoissa. Yleisestikin yhteiskuntamme ihannoi rohkeutta ja pelottomuutta. On silti syytä pitää mielessä, että peloilla ja arkuudellakin on tärkeät kehityshistorialliset juurensa: ihmislajin selviämisen kannalta on ollut välttämätöntä, että joukkomme eivät ole koostuneet ainoastaan hurjapäisistä rohkelikoista, vaan on myös varovaisempia ihmisiä, joita uudet tilanteet, jännityksen ja vaaran paikat eivät luontaisesti vedä puoleensa. Nyytejäkin tarvitaan, eikä esimerkiksi lapsen ujoutta tule leimata hoidettavaksi asiaksi. Toisaalta on hyvä tietää, että arkea haittaaviin jännityksiin ja pelkoihin on löydettävissä vaikuttavaa tukea ja hellää työntöapua matkalla kohti aikuisuutta.

Kirjoittanut

Taina Laajasalo
Tieteellinen päätoimittaja


Viitteet

Costello, E., Mustillo, S., Erkanli, A., Keeler, G. & Angold, A. (2003). Prevalence and development of psychiatric disorders in childhood and adolescence. Archives of General Psychiatry, 60, 837-844.

Rapee, R., (2013). The preventive effects of a brief, early intervention for preschool-aged children at risk for internalising: follow-up into middle adolescence. Journal of Child Psychology & Psychiatry, 54, 780-788.

Rapee, R., Kennedy, S., Ingram, M., Edwards, S. & Sweeney, L. (2010). Altering the trajectory of anxiety in at-risk young children. American Journal of Psychiatry, 167, 1518-25.

Woodward, L. & Fergusson, D. (2001). Life course outcomes of young people with anxiety disorders in adolescence. Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry, 40, 1086-1093.

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Yleisö kuuntelee kahden nuoren puheenvuoroa seminaarissa.
Blogit
|
10.10.2026
Nuorten mielenterveyttä tuetaan tarjoamalla paikkoja, joissa kuulua joukkoon
Nuorten mielenterveyden tueksi tarvitaan ennen kaikkea yhteisöllisyyttä, sanoivat kokemusvaikuttajat Laura Jylänki ja Jenni Varjos YOUNG-ohjelman sidosryhmäpäivässä. Tilaisuudessa käsiteltiin vaikuttavia toimintatapoja nuorten mielenterveyden tukemisessa. Päivää isännöineen IMAGINE-hankkeen mukaan ratkaisut löytyvät tutkimusperusteisista palveluista ja vahvoista lähiyhteisöistä.
Viisi nuorta aikuista kävelee kadulla selin kameraan
Uutiset
|
08.10.2026
Nuoret kertovat: Välittävä yhteiskunta investoi hyvään arkeen ja tarjoaa vaikutusvaltaa
Nuorten tulevaisuususko ei vahvistu juhlapuheilla, vaan toimivalla arjella. Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan, strategisen tutkimuksen YOUNG-ohjelman ja 47 nuorisovaltuutetun tulevaisuusselontekoon tuottamassa tarkastelussa todetaan, että nuorten hyvinvointia tukevat erityisesti myönteiset yhteisöt, turvalliset aikuiset, mielekkäät harrastukset, toimivat palvelut ja aidot mahdollisuudet vaikuttaa.
Artikkelit
|
08.10.2026
Miten arjen ympäristöt vahvistavat nuorten tulevaisuususkoa, yhteisöihin kuulumista ja toimijuutta?
Mikä vahvistaa nuorten uskoa tulevaisuuteen? Tulevaisuusselonteon osatarkastelu yhdistää tutkimustietoa ja nuorten näkemyksiä sekä nostaa esiin yhteisöllisyyden, toimijuuden ja paikallisten ratkaisujen merkityksen tulevaisuususkon rakentajina.
Tapahtumat
Lasten ja nuorten ääni tutkimuksessa – etiikkaa, osallisuutta ja tiedeviestintää
Miten tieteestä kannattaa viestiä nuorille? Miten lasten ja nuorten osallisuutta voidaan vahvistaa tutkimuksessa?
10.12.2026
14.00-16.00
Verkossa
Tapahtumat
Tekoäly muuttaa lapsuutta – mutta millaiseksi?
Mitä tekoälyn arkipäiväistyminen tarkoittaa lasten ja nuorten kasvulle, oppimiselle, sosiaalisille suhteille, lukutaidolle ja ylipäätään lapsuudelle? Tule 22. lokakuuta keskustelemaan, millaista hyvää tulevaisuutta haluamme yhdessä rakentaa!
22.10.2026
8.30-10.00
Lounge, Siltasaarenkatu 8-10, Helsinki
Uutiset
|
28.09.2026
Pidetään politiikka puhtaana vihapuheesta
Vihapuhe on vihaa lietsovaa viestintää, joka tuottaa yhteiskunnassa eriarvoisuutta ja aiheuttaa turvattomuutta myös lapsille ja nuorille. Vetoamme päättäjiin, ehdokkaisiin ja kaikkiin muihinkin aikuisiin: näytetään yhdessä lapsille ja nuorille hyvää esimerkkiä eduskuntavaalien 2027 alla ja osoitetaan, ettei maassamme hyväksytä vihapuhetta tai syrjintää.