Pelkkä hoidon saatavuuden lisääminen ei riitä ratkaisemaan lasten ja nuorten mielenterveyskriisiä
Meillä ja maailmalla on toden teolla herätty etsimään keinoja lasten ja nuorten mielenterveysongelmiin vastaamiseksi. Poliittisessa keskustelussa ja kansallisissa strategioissa hoidon saatavuuden parantaminen on noussut keskeiseksi keinoksi. Ratkaisuja etsitään digitaalisista ja digiavusteisista hoitomuodoista.
Mutta missä määrin hoidon saatavuuden lisääminen on parantanut mielenterveyttä niissä väestöryhmissä, joihin toimet on kohdistettu?
Elo-syyskuun vaihteessa Amsterdamissa järjestetyn European Society for Research on Internet Interventions (ESRII) 2023 -konferenssin teemana oli “United in Diversity”. Seitsemättä kertaa järjestetyn konferenssin keskeisenä tavoitteena oli pohtia ratkaisujen toimivuutta ja arvioida uusien hoitomuotojen ja -keinojen tulevaisuudennäkymiä eri väestöryhmissä.
ESRII on verkostomaisesti toimiva yhdistys, ja sen järjestämä konferenssi tarjoaa nuorille väitöskirjatutkijoille mahdollisuuden esitellä tutkimustensa tuloksia ulkomaiselle yleisölle ja käydä keskustelua erimaalaisten kollegojen kesken.
Odotettua heikommat hoitotulokset – haaste seuraavan polven tutkijoille
Konferenssissa piti läksiäisluentonsa eläkkeelle siirtyvä professori Pim Cuijpers, joka on yksi ESRII-verkoston perustajista ja on toiminut muun muassa Itlan lahjoitusprofessorina Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksessa. Hänen mukaansa viime vuosikymmenten aikana tutkittujen erilaisten mielenterveysinterventioiden vaikutukset mielenterveysongelmiin eivät ole olleet häävejä, kun vaikutuksia tarkastelee globaalisti. Pim Cuijpers on itse tutkinut erityisesti masennusinterventioita, mutta hän totesi tulosten olevan todennäköisesti vaatimattomia riippumatta siitä, mitä mielenterveysongelmaa tarkastellaan.
Digitaalisiin ja digiavusteisiin keinoihin Cuijpers totesi suhtautuvansa mahdollisuutena saavuttaa väestö nykyistä paremmin. Hän totesi kuitenkin olevansa pessimistinen sen suhteen, auttavatko interventiot kohderyhmää halutulla tavalla. Cuijpers kehotti tulevia tutkijapolvia etsimään ratkaisuja siihen, miten voisimme oppia tutkimuksen avulla löytämään keinoja tilanteisiin, joissa interventiot eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Tällä tavalla professori Cuijpers otti kantaa implementointisuunnittelun ja siihen kytkeytyvän tutkimuksen tärkeyteen.
Interventioiden vaikuttavuus, sovellettavuus ja sopivuus
Kansallisen implementoinnin näkökulmasta kaksi kiinnostavinta luentoa olivat norjalaisen ja ruotsalaisten tutkijoiden pitämiä. Norjalainen professori Tine Nordgreen Bergenin yliopistosta oli yksi konferenssin pääpuhujista. Professori Cuijpersin tavoin hän pohti mielenterveyshoitojen vaikuttavuutta ja korosti, että yksi keskeisimmistä virhearvioista liittyy siihen, että kouluttamalla lisää digitaalisten interventioiden osaajia ratkaistaisiin mielenterveysongelmia . Toinen pääviesti oli, että ei kannata ”nuolaista ennen kuin tipahtaa” tai – luennon englanninkielisen otsikon mukaan – ”myydä karhuntaljaa ennen kuin peto on tapettu”. Eli tarvitaan huolellista implementointisuunnittelua. Nordgreen korosti myös, että vaikuttavuuden ohella myös sovellettavuuden tulisi ohjata menetelmien kansallista levittämistä.
”Yksi keskeisimmistä virhearvioista liittyy siihen, että kouluttamalla lisää digitaalisten interventioiden osaajia ratkaistaisiin mielenterveysongelmia.”
Suomessa erikoissairaanhoidon keskittämisasetus määrittelee hyvinvointialueille suunnattua kansallista implementointityötä. Yksi kaikkein läheisimmin kansalliseen implementointiin liittyvistä luennoista koski Tukholman alueen (Region Stockholm) ja Karoliinisen instituutin kehittämää kognitiivis-behavioraalista ohjelmaa, joka on ahdistuneisuuden hoitoon tarkoitettu internetin avulla levitettävä menetelmä. Ohjelman implementointi aloitettiin vaikuttavuustutkimuksen jälkeen.
Merkille pantavaa Karoliinisessa instituutissa työskentelevien tutkija Sarah Vigerlandin ja apulaisprofessori Eva Serlachiuksen esityksessä oli itsekriittisyys. He pyrkivät löytämään vastauksia siihen, miksi ohjelma on tavoittanut nuoret suhteellisen heikosti ja miksi hoitoja ei ole viety menestyksekkäästi loppuun. Vain noin 60 prosenttia kaikista hoidettavista oli esimerkiksi suorittanut puolet tai enemmän hoito-ohjelman moduuleista. Toisaalta esimerkiksi Suomessa juuri tällaisen tiedon seuranta on puutteellista, emmekä aina tiedä, missä määrin eri interventiot tavoittavat oikean kohderyhmän. Luennoitsijat toivat esiin myös muita ammattilaisten osaamiseen, lainsäädäntöön ja teknisiin sovelluksiin liittyviä implementointiongelmia.
Implementointisuunnitteluun liittyy virheistä oppiminen
ESRII-konferenssin suurin oppi näytti olevan: sanomme oppivamme virheistämme, mutta harvoin sitä kuitenkaan tapahtuu – edes kliinisessä työssä ja sen tutkimuksessa!
Suomessa erikoissairaanhoidon keskittämisasetuksen tavoite arvioida ja ylläpitää menetelmiä siten, että hyvinvointialueet voisivat käyttää niitä turvallisesti ja saada tietoa niiden vaikuttavuudesta, edellyttäisi tutkimuksen liittämistä mukaan aina menetelmän valinnasta sen ylläpitoon ja seurantaan. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että tietäisimme, kuinka moni menetelmäkoulutettu todella käyttää menetelmää koulutuksen jälkeen. Pelkkä koulutettujen määrä ei riitä arviointitiedoksi implementoinnin onnistumisesta.
Näin ei meillä nykyisin ole. Uhkana on, että menetelmien saatavuutta lisätään kaasu pohjassa sen sijaan, että prosessin aikana seuranta tuottaisi tietoa intervention soveltuvuudesta palvelujärjestelmään ja hoidon sopivuudesta lapsille ja nuorille.
Itlan hankkeessa Kansallinen implementointiosaaminen lasten ja nuorten kasvun tueksi (Kasvun tuki KI, 2023–2025) tuetaan kansallista menetelmäimplementointia erikoissairaanhoidon keskittämisasetuksen mukaisesti. Tavoitteena on tarjota kansallisille toimijoille tutkimuksessa sekä käytännössä tarpeellisiksi todettuja implementointikeinoja, jotka tukevat psykososiaalisten menetelmien arviointia, käyttöönottoa ja seurantaa.
Uutiset
