Tuhkimon tarina paljastaa resilienssin ytimen

Itlan 35-vuotista taivalta juhlittiin marraskuisessa harmaudessa Helsingissä. Juhlan kunniavierasta, Michael Ungaria (Ph.D.) kalsea tihku ei häirinnyt. Samanlaista on kuulemma hänen kotikulmillaan Kanadan Nova Scotiassa tähän aikaan vuodesta. Meren läheisyys tuntuu.

Ungar toimii perheterapeuttina ja sosiaalityön professorina Dalhousien yliopistossa. Kutsuimme Ungarin pääpuhujaksi Itlan juhlaseminaariin, koska hänen resilienssiin liittyvät, uraauurtavat tutkimuksensa ja ajatuksensa ovat Itlan yhteisövaikuttavuustyön ytimessä.

Lyhyen vierailun aikana saimme useita tilaisuuksia kuulla Ungaria. Keskustelut etenivät ADHD-lasten tukemisesta julkiseen liikenteeseen ja Oulun Nokian jälkeisestä selviytymistarinasta Kanadan öljynjalostusteollisuuden korvautumiseen lääkekannabiksen tuotannolla.

Jos elämäntyönä on resilienssi, asioita on katsottava laajalla perspektiivillä. Siihen kuuluvat niin geenit ja lapsuuden virittävät hermoverkot kuin ihmissuhteet, yhteiskunnan tarjoamat resurssit ja kulttuurinen ilmapiiri.

Resilienssi rakentuu yhteisöissä, ei yksilöissä

Kilpailu- ja yksilökeskeisessä kulttuurissamme halutaan uskoa ihmisen valtaan nousta olosuhteidensa herraksi. Tätä todistellaan poikkeusyksilöiden päättäväisyyden ja ahkeruuden siivittämillä ”ryysyistä rikkauksiin” -menestystarinoilla, joita media rakastaa.

Ungarin ydinviesti sen sijaan on, että resilienssi syntyy yhteisöissä, ei yksilöissä. Hän puhuu resilienssistä nimenomaan vasteena rankkoihin oloihin. Hänelle se ei siis ole mitä tahansa sopeutumiskykyä tai hyvinvoinnin vahvistamista, missä yhteydessä termiä joskus käytetään.

Mitä epätoivoisempi tilanne, sitä vähemmän oman toiminnan tai asennoitumisen muuttaminen auttaa. Jonkin täytyy muuttua myös ympäristössä.

Juhlapuheessaan Ungar kiteyttää asian näin:

“You can’t stop the waves but you can learn to surf” (Jon Kabat-Zinn)

    But…it’s easier to learn to surf if you have a surfboard, a coach, and a lifeguard

Eli kuten mindfulness-guru, emeritusprofessori Jon Kabat-Zinn on todennut, et voi pysäyttää aaltoja, mutta voit opetella surffaamaan. Ungar kuitenkin lisää tähän, että surffaamaan opettelu on helpompaa, jos käytössä on surfflauta, valmentaja ja hengenpelastaja.

”Haastavissa oloissa pinnalla ei pysy vain sisulla, vaan tarjolla täytyy olla myös tarvittavat resurssit, kuten riittävä toimeentulo, sosiaalinen tuki tai turvasatama.”

Ei ihme, että Ungarin lempisatu on kaikessa – ehkä tahattomassa – viisaudessaan Tuhkimo. Suotuisista ominaisuuksistaan, kuten kauneudesta, miellyttävyydestä ja ahkeruudesta, huolimatta Tuhkimo tarvitsi haltiakummia päästäkseen pois äiti- ja sisarpuolten orjuutuksesta. Mahdollisuuden täytyi ensin olla tarjolla, ja vasta sitten oli Tuhkimon omissa käsissä, kuinka hän tilaisuutensa käytti.

Ungar on nähnyt, että ne tuhkimot, joilla ei ole haltiakummia, karkaavat kotoa täytettyään 16 ja selviytyvät omillaan kuten parhaiten taitavat. Eivät palatseissa, vaan jossain palatsien takana.

Palvelujen täytyy tarjota yksilölle merkityksellistä tukea

Palvelut ja yhteisön tuki ovat rankoista oloista ponnistamiseksi ratkaisevampia kuin esimerkiksi lahjakkuus, motivaatio tai positiivinen asenne. Tämän ovat osoittaneet tuhansia huono-osaisilla asuinalueilla eläviä ja kovia kokeneita nuoria käsittävät tutkimukset, joita Ungar on kollegoineen toteuttanut ympäri maailmaa: Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Kiinassa ja Kolumbiassa.

Kyse ei kuitenkaan ole palveluiden ja tuen määrästä, vaan niiden laadusta. Jos yksilö ei hyödy saamastaan tuesta, vika ei ole yksilössä, vaan palvelussa. Ei riitä, että yhteiskunta ojentaa auttavan kätensä, jos siihen tarttuminen ei tarjoa autettavalle jotain enemmän, kuin se, miltä häntä yritetään suojella.

”Motivaatio on tarjolla olevista resursseista riippuvainen, koska motivoitua voi vain sellaisesta, mikä on omassa elämässä mahdollista ja merkityksellistä. Siksi tuki täytyy räätälöidä nuoren näkökulmasta käsin, keksiä keino lisätä resilienssiä juuri hänen tilanteessaan.”

Esimerkiksi nuori, joka on rakentanut itselleen uskottavuutta ja pärjäämistä tukevan identiteetin rikollisin keinoin, ei hevillä luovu elämäntavastaan, ellei hän saa tilalle uutta tapaa pitää yllä identiteettiään ja sosiaalista asemaansa.

Ungar kertoo kirjassaan Change Your World (Sutherland House, 2020) esimerkin oman tutkijanuransa mullistaneesta 15-vuotiaasta tytöstä, joka voimaantui varastamalla autoja. Hyvää tarkoittavien terapeuttien ja sosiaalityöntekijöiden auttamisyritykset näyttäytyivät tytölle täysin merkityksettöminä. Tunne-elämän tai koulunkäynnin tuki ei tarjonnut mitään sellaista, mikä voisi kilpailla onnistuneiden varkauksien tarjoaman vallan tunteen kanssa. Taitavan autovarkaan identiteetti oli parasta, mitä tyttö oli onnistunut turvakseen rakentamaan niistä aineksista, joita hänellä oli käytössään.

Kouluopetuksessa pahasti jälkeen jäänyttä, sosiaalisesti karkeaa ja pomottavaa tyttöä oli turha sovittaa suositun mallioppilaan rooliin. Välttääkseen tulevaisuuden kaltereiden takana hän kuitenkin tarvitsi varastelun tilalle yhteisöllisesti hyväksytyn tavan kokea itsensä arvostetuksi.

Ratkaisu löytyi työstä kauppakeskuksen ravintolamaailmassa. Tyttö pääsi ansaitsemaan rahaa, käyttämään johtamistaitojaan sekä harjoittelemaan luovimista asiakastilanteissa, mikä korvasi rikollisin keinoin saavutettua pärjäämistä ja vallan tunnetta. Merkitystä oli silläkin, että hän pääsi tekemään vaikutuksen kavereihinsa tarjoamalla näille isot ranskalaiset pienten hinnalla.

Mikä yhdistää Oulun menestystä ja kuntoilun jatkuvuutta?

Ympäristön ja yhteisöjen merkityksen korostaminen tuntuu piristävältä self-help- ja terapiauskovaisessa kulttuurissamme, jossa haavoittuneille tarjotaan laastariksi motivaation vahvistamista, itsesäätelytaitoja tai uutta asennoitumista.

Ungar ei väitä, etteikö henkilökohtaisilla ominaisuuksilla olisi merkitystä. Heikoista oloista ponnistaneiden sankareiden elämänpoluilta löytyy kuitenkin lähes poikkeuksetta epätodennäköisiä sattumuksia tai ulkopuolelta tulevaa apua, kuten oikeita ihmisiä oikeissa paikoissa.

Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa olemme lähempänä Ungarin resilienssitutkimuksesta kumpuavia ihanteita kuin esimerkiksi hänen kotimaassaan Kanadassa. Meillä kaikki lapset ja nuoret ovat ainakin periaatteessa tuen piirissä ja sosioekonominen eriarvoisuus on verrattain vähäistä.

”Koettu epäoikeudenmukaisuus ja yhteiskunnallinen epäluottamus vaikuttavat siihen, millaista tukea yksilö haluaa ottaa vastaan.”

Kaikkein eniten apua tarvitsevia on usein kaikkein vaikein auttaa tavanomaisin keinoin. Ungar ottaa useaan kertaan esille niinkin triviaalilta tuntuvan seikan, kuin julkisen liikenteen. Se liittyy ratkaisevasti palvelujen saavutettavuuteen.

Paitsi heikossa asemassa olevien kohdalla, sosiaalisten tukirakenteiden merkitys näkyy myös keskiluokkaisille tutummissa yhteyksissä. Esimerkiksi siinä, miksi Oulu toipui niin hyvin Nokian romahduksesta. Kaupungin, yliopiston ja yritysten yhteistyöverkosto oli poikkeuksellisen vankka, mikä tarjosi osaajille heidän tarvitsemansa puitteet ja resurssit startup-yritysten perustamiseksi. Kanadassa taas kannabiskasvattamoiden kastelujärjestelmät ovat öljynjalostusinsinöörien taidonnäytteitä.

Ja jos tavoitteena on, että ensi tammikuussa hankittava kuntosalijäsenyys jaksaisi tällä kertaa kannatella harrastusta koko vuoden, kannattaa hankkia jäsenyys myös kaverille. Sosiaalinen tuki sitouttaa paljon tehokkaammin kuin oma sisäinen tsemppipuhe.

Omaan korvienväliin vaikuttaminen tapahtuu usein helpoiten ympäristön kautta.

Kirjoittaja

Tiina Huttu