Otsikkomme on muunnelma pamfletin otsikosta, jonka kohta 70 vuotta sitten kirjoitti silloinen maamme presidentti. Onko maallamme malttia uudistaa lastensuojelua sen sijaan, että vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen puhumme lastensuojelun ja erityisesti sijaishuollon kriisistä?

Lastensuojelun sijaishuollon kriisistä

Lastensuojelun kehittämistyössä on pohdittu ainakin 30 vuotta sijaishuollon ongelmia ja tuotu aiheellisesti esille haavoittuvassa tilanteessa olevien lasten kohtalo. Paljon kehittämistyötä on tehty ja hyvällä syyllä on sanottava, että eteenpäin on varmasti menty. Siitä huolimatta julkisessa keskustelussa lastensuojelun sijaishuolto näyttää olevan pysyvässä kriisissä. Puhe sijaishuollon kriisistä on jatkunut vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Pohdimme tässä tekstissä sitä, mitä pitäisi tehdä, jotta emme enää puhuisi sijaishuollon kriisistä seuraavan 30 vuoden päästä.

Tiedämmekö tarpeeksi?

Suomessa oli vuonna 2019 noin 1 049 000 alaikäistä lasta Tilastokeskuksen tilastojen mukaan.

Alla olevasta kuviosta 1 käy ilmi, että Suomessa kodin ulkopuolelle sijoitettujen alaikäisten määrä on yli kaksinkertaistunut 30 vuodessa.

Heitä oli vuonna 2019 vähän yli 16 000 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastojen perusteella – alaikäisistä lapsistamme siis noin joka viideskymmenes (1,7 %) on sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Kuviossa 1 esitetyt trendit antavat ymmärtää, että kaikki käyrät ovat kasvavia – koskivatpa ne sitten kodin ulkopuolelle sijoitettuja, huostassa olevia tai kiireellisesti sijoitettuja.

Kuvio 1. Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret sekä huostassa vuoden aikana olleet ja kiireel-lisesti vuoden aikana sijoitetut lapset vuosina 1990–2019. Sama lapsi voi sisältyä sekä kiireellisesti sijoitettujen että huostassa olleiden lasten lukumääriin (Lähde: THL, Sotkanet.fi).

Kuvio 2. alla kuvaa avo- ja sijaishuollossa olevien lasten määrää ja kustannuksia Suomessa vuosina 1990–2019. Kuviosta käy ilmi seuraavaa:

  • Huostaanotettujen lasten lukumäärä on kasvanut tasaisesti viimeisen 30 vuoden ajan (1990–2019) ja kaksinkertaistunut noin 6 000 lapsesta reiluun 11 000 lapseen. Vastaavasti huostaanotetuista lapsista aiheutuneet kustannukset ovat myös kaksinkertaistuneet (433 miljoonasta eurosta 883 miljoonaan euroon), mutta puolet lyhyemmässä ajassa vuosina 2006–2019.
  • Avohuollossa olevien lasten määrä on vaihdellut huostassa olevien lasten määrää voimakkaammin. Määrä kaksinkertaistui vuodesta 1998 (n = 36 255, 3,1 %) vuoteen 2014 (n = 80 342, 7,5 %). Tämän jälkeen avohuollon lapsimäärät kääntyivät äkilliseen laskuun lähes puolittuen vuoteen 2019 mennessä (n = 44 033, 4,2 %) ja palautuen noin vuoden 2000-luvun alun tasolle (n = 45 263, 4,0 %). Lastensuojelun avohuollon asiakasmäärien laskuun vaikutti vuosina 2015–2016 ensisijaisesti lastensuojelun asiakkuuden alkamisen määritelmä (asiakkuus ei enää alkanut siitä, kun lastensuojeluasian vireilletulon johdosta ryhdytään selvittämään lastensuojelun tarvetta vaan siitä, kun palvelutarpeen arvion perusteella nähdään tarve lastensuojelulle ja lastensuojelun avohuollon palveluille).
  • Lastensuojelun avohuollon kustannukset ovat kasvaneet noin 272 miljoonasta eurosta 335 miljoonaan euroon 2010-luvun jälkipuoliskolla.

 

Kuvio 2. Avo- ja sijaishuollossa olevien lasten määrä ja kustannukset Suomessa vuosina 1990–2019 (Lähde: Sotkanet.fi).
Kuvio 2. Avo- ja sijaishuollossa olevien lasten määrä ja kustannukset Suomessa vuosina 1990–2019 (Lähde: Sotkanet.fi).

Johtopäätöksemme on, että jotain on alettava tehdä toisin ennen lasten huostaanottoja, jotta huostaanotettujen lasten määrän ja kustannusten jatkuva kasvu saadaan katkeamaan.

Lyhyt oppimäärä lastensuojelun uudistamisen ongelmista

Ymmärtämisen ongelma: Lastensuojelun kysymykset ovat poikkeuksetta luonteeltaan systeemisiä kysymyksiä. Päätöksentekijöillä on harvoin käytössään – eikä edes sosiaalityöntekijöillä – kokonaisvaltaista tietoa lasten hyvinvointiin ja pärjäämiseen vaikuttavista kysymyksistä. Ymmärtämisen ongelmasta seuraa, että päätöksiä tehdään liian myöhään tai päätökset eivät ole lapsen ja perheiden kannalta tarkoituksenmukaisia.

Tietämisen ongelma: Lastensuojelun sosiaalityössä olisi hyvä kysyä, mitä perheille kuuluu ja millaiset seikat edistävät lasten ja perheiden pärjäämistä. Kysymys ei koske vain lastensuojelua, vaan kaikkia lasten arjen kehitysympäristöjen aikuisia. Pärjäämistä koskevan näkökulman pitäisi aktivoitua jo siinä vaiheessa, kun lapsen arki jostakin syystä muuttuu. Muutoin olemme auttamatta myöhässä.

Tietämisen ongelmaa lisää se, että hyvinvointiajattelumme perustuu ”aikaan ennen meitä”. On hyvä, että hyvinvointiajattelussa on jo siirrytty erilaisista puuteteorioista kohti ihmisoikeuksien näkökulmaa ja seuraavaksi palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa tätä näkökulmaa pitäisi entisestään laajentaa kohti uudenlaista arjessa pärjäämisen tulkintaa. Millaiset tekijät suojaavat lapsia ongelmilta ja millaiset tekijät vahvistavat lasten pärjäävyyttä?

Resurssiallokaation ongelma: Resursseja pitäisi pystyä siirtämään korjaavista toimenpiteistä entistä enemmän ongelmia ehkäisevään suuntaan ja avohuoltoon. Näin saataisiin tukittua virtaa avohuollosta sijaishuoltoon. Parempaan resurssiallokaatioon liittyy ajatus palvelujen vaikuttavuuden paremmasta mitattavuudesta ja indikaattoreihin liittyvän monimutkaisuuden ymmärrettävyydestä.

Esimerkiksi huostaanottojen kasvu jollakin alueella voi kertoa myös siitä, että lapsen oikeudet toteutuvat ja ne otetaan tosissaan. Resurssien kohdentuminen varhaisempaan vaiheeseen edellyttää yhdessä ymmärrettyä, uutta ehkäisevän työn toimintamallia.

Taitamisen ongelma: Lastensuojelussa ei automaattisesti osata implementoida uusia ongelmia lieventäviä tai hoitavia toiminta- ja interventiomalleja. ”Pätkäkehittämisen maailma” eli kehittämisen pilkkominen nelivuotisiin hallituskausiin on tätä asetelmaa entisestään huonontanut: Tämän lisäksi meillä on järjestelmätasoinen systeemiongelma niissä siirtymissä, joihin asiakkaat putoavat lastensuojelun asiakkuuden aikana sekä avo- että sijaishuollossa.

Ja tuossa lastensuojelun avohuollon ytimessä sosiaalityöntekijät vaihtuvat tiuhaan tahtiin, sijaishuollossa on osaamisvajetta ja henkilökuntapulaa ja molempiin on vaikea saada päteviä sijaisia. Osa taitamisen ongelmaa on innovatiivisuuden harha – samaa pyörää keksitään usein monessa paikassa ilman, että toimivien palveluideoiden siirrettävyyden mahdollisuudesta edes keskustellaan.

Palvelujen organisoimisen ongelma: Tutkimuksista tiedetään, että julkinen politiikka hakee uutta roolia. Vallalla oleva taloustieteellinen ajattelutapa korostaa julkisen vallan aktiivista roolia markkinoiden luojana ja innovatiivisuuden edistäjänä. Käytännössä tämä edellyttäisi palveluperusteisen toimintalogiikan vahvistumista ja lasten ja perheiden hyvinvointia tukevien palveluekosysteemien rakentamista paikallisesti, alueellisesti ja kansallisesti.

Kaikille yhteiskunnan toimijoilla (julkinen, yksityinen, kolmas sektori) pitäisi olla oma roolinsa lapsille ja perheille annetun arvolupauksen tuottajina.

Näkökulman kohdentamisen ongelma: Kaiken edellä sanotun lisäksi pitäisi muistaa, että lapsimyönteinen yhteiskunta on tarkoitettu kaikille lapsille, ei pelkästään lastensuojelun asiakkaille. Sen vuoksi meidän ei pitäisi keskittää kaikkea huomiota lastensuojeluun, vaan myös universaalisti lasten suojeluun.

Johtopäätös

Jotain pitää tehdä, nopeasti. Meidän pitää tietää enemmän, ymmärtää paremmin ja toimia tehokkaammin. Lastensuojelun palveluissa tämä tarkoittaa sitä, että palvelujen painopiste siirretään ajallisesti ennen huostaanottoa tapahtuviin toimenpiteisiin. Siellä tehtävä työ parantaa lasten hyvinvointia ja vähentää yhteiskunnan kustannuksia.

Painopisteen muuttaminen edellyttää jonkin verran taloudellisten voimavarojen lisäämistä (alkuvaiheessa), mutta se voidaan katsoa lapsimyönteisen yhteiskunnan investoinniksi.

Aikaa myöten lastensuojelun kokonaiskustannukset laskevat ja lasten hyvinvointi ja pärjäävyys paranevat, jos tälle tielle vaan uskalletaan lähteä. Samalla kun lasten sijaishuoltoa uudistetaan, tarvitaan paikallisia ja alueellisia lapsen arjesta lähteviä tukiverkostoja. Tukiverkostojen arvo perustuu ongelmien varhaiseen tunnistamiseen ja siihen liittyviin ratkaisuihin.

Outi Linnossuo, Petri Virtanen, Marko Merikukka

 

Outi Linnossuon kasvokuva   Petri Virtasen kasvokuva   Itlan tiedeasiantuntija Marko Merikukan kuva

 

VTT, sosiaalityöntekijä Outi Linnossuo toimii lastensuojelun erikoistutkijana Turun yliopistossa.

VTT, dosentti Petri Virtanen on Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön toimitusjohtaja ja Vaasan yliopiston hallintotieteen professori.

FT Marko Merikukka on Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön tiedeasiantuntija.

 

Lue seuraavaksi