Uutiset>Uutiset
17.05.2022

Itlan vuosikertomus 2021 on julkaistu

Tutkitun tiedon teemavuonna 2021 julkaisimme uusia kanavia lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tietoon ja käynnistimme lapsiperheköyhyyteen ratkaisuja etsivän Samalta viivalta -ohjelman. Lasten luontosuhde nousi uutena teemana Itlan toimintaan. Itlan asema sillanrakentajana tutkitun tiedon, käytännön ja päätöksenteon välillä on vahvistunut. Vuonna 2022 valmistelemme uutta strategiaa yhdessä sidosryhmiemme kanssa ja juhlimme 35-vuotiasta Itlaa.

Itlan visio on tehdä Suomesta lapsille maailman paras paikka rakentamalla lapsimyönteistä yhteiskuntaa. Siitä hyötyvät noin miljoonan tällä hetkellä lapsuuttaan elävän lisäksi myös tulevat sukupolvet.

Itlan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet

  • Suomessa asuvien lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointi ja pärjäävyys vahvistuvat ja lapsilla on Suomessa hyvä tulevaisuus.
  • Yhteiskunnan lapsimyönteisyys edistyy – yhdenvertaisuus paranee ja lapsen oikeuksia kunnioitetaan entistä paremmin.
  • Lasten ja perheiden palvelujärjestelmä vastaa lasten ja perheiden palvelutarpeeseen yhteistyössä arjen kasvuympäristöjen ammattilaisten kanssa.

Itlan vaikuttavauustavoitteet kohdistuvat yhteiskunnan kokoiseen muutokseen. Tällainen muutos tapahtuu pala kerrallaan, mutta on ennen kaikkea valittava vaikuttavimmat palat.

Itlan toiminnassa keskitytään näyttöön perustuvaan hyvinvointitietoon, lasten ja perheiden palvelujen innovaatiotoimintaan ja lasten hyvinvointia edistävän johtamisosaamisen kehittämiseen sekä viestintään. Lisäksi vuoden 2021 aikana Itlassa käynnistettiin lapsiperheköyhyyteen pureutuva tutkimus- ja kehittämisohjelma Samalta viivalta – ratkaisuja lapsiperheköyhyyteen.


”Itla tavoittelee muutosta juuri näiden toimintojen kautta, koska niillä voidaan vaikuttaa kriittisiksi tunnistettuihin kohtiin lasten, nuorten ja perheiden palveluissa sekä asemassa ja tulevaisuudessa suomalaisessa yhteiskunnassa”, kiteyttää Itlan toimitusjohtaja, professori Petri Virtanen.



”Itlan onnistumisesta ja luotettavan ja asiantuntevan aseman saavuttamisesta lasten hyvinvointiin liittyvässä toiminnassa kertoo muuna muassa se, että säätiötä pyydetään paljon mukaan erilaisiin konsortioihin”, Virtanen jatkaa.


Toimintamme mahdollistaa säätiön varallisuuden hyvä hoito

Vuonna 2022 valmistelemme uutta strategiaa 35-vuotisjuhlavuoden tunnelmissa

Vuoden 2022 olemme käynnistäneet 35-vuotisjuhlavuoden ja uuden strategian valmistelun merkeissä. Itlan toiminnan ei muutu. Lapsen oikeuksien sopimus, yhdenvertaisuuden vahvistaminen, eriarvoisuuden vähentäminen, kansainvälisyys ja sillanrakentaminen muutostoimijoita yhteen tuomalla pysyvät säätiön toiminnan organisoimisen ja tekemisen johtotähtinä.

Vuosikertomuksessa kerromme Itlan toiminnasta, tapahtumista ja taloudesta. Tutustu myös artikkeleihin, joissa avaamme toiminnan taustoja ja tuloksia tarkemmin.

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Lapsi hiekkalaatikolla hiekkalelujen kanssa.
Uutiset
|
25.03.2025
Kuudesta menetelmästä julkaistu uusi arvio
Kasvun tuen menetelmäpankissa on julkaistu päivitetty arvio kuudesta menetelmästä. Päivityksen saivat seuraavien menetelmien arviot: FHille-ohjelma, Vertti-ryhmät, Trappan, Vahvuutta vanhemmuuteen, Vanhempana vahvemmaksi ja VOIKUKKIA-vertaistukimenetelmä. Arviot julkaistaan myöhemmin myös Kasvun tuki -aikakauslehdessä.
Kasvun tuki
Menetelmä
Psykososiaaliset menetelmät
Kasvun tuki -aikakauslehtiä pöydällä, yksi avoinna henkilön käsissä.
Artikkelit
|
24.03.2025
Kasvun tuessa arvioitujen menetelmien teoriaperustaisuus
Menetelmän teoriaperusta luo pohjan muutokselle, jota menetelmällä tavoitellaan, ja on siten keskeinen tekijä psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuudessa. Kasvun tuki -aikakauslehden ennakkojulkaisuna ilmestyvässä tutkimusartikkelissa kartoitetaan Kasvun tuessa arvioitujen lasten, nuorten ja perheiden psykososiaalisten menetelmien teoriaperustaisuus.
Kasvun tuki
Kasvun tuki -aikakauslehti
Psykososiaaliset menetelmät
Teoria
Tutkimusartikkeli
Kaksi nuorta selin kameraan kävelemässä kadulla.
Uutiset
|
24.03.2025
Nuorten vaikeisiin käytösoireisiin tarkoitetusta MDFT-menetelmästä julkaistu uusi arvio
MDFT-menetelmästä eli monimuotoisesta perheterapeuttisesta työskentelystä on julkaistu uusi arvio Kasvun tuen menetelmäpankissa. Arvion mukaan menetelmästä on vahvaa dokumentoitua näyttöä, ja se saa arvion 5/5. MDFT-menetelmä on tarkoitettu 12–18-vuotiaille moninaisista käytös- ja päihdehäiriöistä kärsiville nuorille ja heidän perheilleen. Arvio julkaistaan myös seuraavassa Kasvun tuki -aikakauslehdessä.
Kasvun tuki
Menetelmä
Psykososiaaliset menetelmät
Uutiset
|
22.03.2025
Suosittu menetelmäpankki uudistui – ja samalla Kasvun tuen sisällöt siirtyivät itla.fi:hin
Uudistettu Kasvun tuen menetelmäpankki auttaa tutustumaan lapsille, nuorille ja perheille suunnattujen psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuuteen entistä helpommin. Menetelmäpankki ja muut Itlan Kasvun tuen sisällöt muuttivat samalla Itlan verkkosivuille itla.fi:hin.
Kasvun tuki
Taimia ruukuissa.
Uutiset
|
21.03.2025
Menetelmäarvioiden päivitys jatkuu vilkkaana
Kasvun tuessa on aloitettu neljän menetelmän, TRT:n, Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmän, Theraplayn ja Pidä kiinni -hoitojärjestelmän arvioinnin päivitys. Arviot julkaistaan systemaattisina katsauksina Kasvun tuki -aikakauslehdessä ja Kasvun tuen menetelmäpankissa.
Arviointi
Kasvun tuki
Psykososiaaliset menetelmät
Vauva nojaa äitinsä olkapäähän.
Vieraskynä
|
18.03.2025
Vanhempien tukeminen on avain mielenterveyskriisin selättämiseen
Suomessa on kattava lainsäädäntö ja paljon hoitosuosituksia perheiden varhaiseksi tukemiseksi ja kokonaisvaltaisten mielenterveyspalveluiden järjestämiseksi. Käytäntö on kuitenkin lainsäädäntöä ja suosituksia karumpi. Raskaus- ja pikkulapsiaikaan panostamisen säästäisi Suomen taloudellisia ja psykososiaalisia voimavaroja.
1 000 ensimmäistä päivää
Kasvun tuki
Psykososiaaliset menetelmät
Vanhemmuus