Uutiset>Uutiset
31.08.2026

Hae aktoriksi Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelmaan

Itlan Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelma tukee kehittymistä johtajan roolissa hyvän lapsuuden rakentajana. Hae aktoriksi syyskuun aikana.

Itla edistää hyvinvointijohtamista, jossa toimintaa ja palveluja rakennetaan lasten, nuorten ja perheiden tarpeista käsin. Johtamisen tapa ja tavoite vaikuttavat suoraan siihen, miten lapsen, nuoren ja perheen tarpeisiin vastaavassa ilmiölähtöisessä toiminnassa onnistutaan, ja millaiseen ajatteluun pohjautuen palveluita uudistetaan.

Mentorointi on erinomainen tapa tarkastella omaa työtä ja työotetta sekä saada kehittymisen tukea kokeneelta kollegalta. Kahdenvälisenä luottamuksellisena työskentelytapana mentorointi antaa mahdollisuuden keskittyä nimenomaan aktorin työssä ajankohtaisiin kysymyksiin, ja laajentaa näköaloja mentorin kokemuksen kautta. Mentoroinnissa yhdistyivät kokemuksellinen ja uudistava oppiminen sekä ajattelun ja toiminnan muutos.

Oman johtamisen muutosta aktorit kuvasivat parantuneeksi kyvyksi ymmärtää erilaisia toimintakulttuureja, lukea tilanteita taitavammin ja valita toimintatapoja viisaammin sekä liikkua joustavasti eri rooleissa ja johtamistyyleissä.

Itlan ensimmäinen Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelma toteutettiin 2025-2026. Kokemuksen mukaan mentorointi tukee erinomaisella tavalla johtamistyötä dynaamisessa ja ennakoimattomassa toimintaympäristössä. Sekä aktorit että mentorit saivat osallistumisesta paljon. Mentorointi tarjosi ”happitilaa” ja ”ei-multitaskaavaa” aikaa, jolloin oli mahdollista pysähtyä oman työn tarkasteluun etäämmältä. Yhdessä mentorin kanssa rauhassa keskustellen ajattelu syveni ja selkiytyi. Oman johtamisen muutosta aktorit kuvasivat parantuneeksi kyvyksi ymmärtää erilaisia toimintakulttuureja, lukea tilanteita taitavammin ja valita toimintatapoja viisaammin sekä liikkua joustavasti eri rooleissa ja johtamistyyleissä.

Mentoreina Itlan ohjelmassa toimivat edellisen ohjelman aktorit sekä pitkäkestoisen Lapsuuden rakentajat -johtamiskoulutuksen suorittaneet johtajat, jotka ovat pitkään toimineet lasten nuorten ja perheiden hyvinvoinnin kentällä. 

Aktoreiksi voivat hakea kaikki lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta avaintehtävissä olevat johtajat ja esihenkilöt esimerkiksi hyvinvointialueilta ja järjestöistä.

Mentorointi perustuu kahden tasa-arvoisen ihmisen säännöllisiin tapaamisiin, joissa tieto-taitoa ja ammatillista näkemystä luodaan ja siirretään avoimen keskustelun avulla. Tavoitteellisessa mentoroinnissa on selkeä päämäärä, alku ja loppu. Parit laativat yhdessä sopimuksen, jossa molemmat osapuolet sitoutuvat yhden vuoden kestävään luottamukselliseen prosessiin. Parit päättävät itse tapaamistensa ajankohdat, muodon ja sisällön.

Itla tukee mentorointia aloitustilaisuudella marraskuussa 2026, kahdella välitapaamisella sekä lopetustilaisuudella marraskuussa 2027. Kaikki nämä tilaisuudet järjestetään niin että sekä lähi- että etäosallistuminen on mahdollista. Osallistuminen ohjelman yhteisiin tilaisuuksiin on vapaaehtoista. Tilaisuuksien tarkoitus on auttaa mentori-aktori -pareja rakentamaan ja syventämään yhteistä vuoropuhelua.

Sopivan mentorin löytymistä kaikille aktoreille ei voida taata, mutta ohjelmaan otetaan niin monta mentori-aktori -paria, kuin mahdollista. Parit muodostetaan lokakuun 2026 aikana.

Lähde siis vahvistamaan omaa toimijuuttasi hyvän lapsuuden ja nuoruuden rakentajana ja hae aktoriksi 30.9.2026 mennessä!

Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelman aikataulu

  • Aktoreiden ja mentoreiden haku 30.9.2025 mennessä
  • Mentori-aktori -parien muodostaminen ja ilmoitus osallistujille lokakuun aikana
  • 20.11. klo 13.30-15.30 Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelman aloitustilaisuus (hybridi)
  • Mentorointiparien keskinäiset tapaamiset 11/2026-11/2027
  • Kaksi yhteistilaisuutta (hybridi) ohjelman aikana
  • Mentorointiohjelman päätöstilaisuus (hybridi) marraskuussa 2027

Aktoreille ohjelmaan osallistuminen ei maksa mitään. Aktorit/aktoreiden organisaatiot vastaavat itse mahdollista mentorointitapaamisiin liittyvistä matkakuluista. Mentorointitapaamiset etänä ovat myös mahdollisia, jos se sopii molemmille osapuolille. Suositus on, että mentori-aktori-parit tapaisivat myös kasvokkain.

Mentorit osallistuvat ohjelmaan pro bono -periaatteella.

Käsitteitä

Mentorointi = Pitkäkestoiseen dialogiin perustuva kehittämismenetelmä, jossa tieto-taitoa ja ammatillista näkemystä luodaan ja siirretään kokeneen ja vähemmän kokeneen henkilön väillä.

Mentori = vanhempi/kokeneempi luotettava neuvonantaja

Aktori = jonkin verran kokemusta omaava, oppimis- ja kehittymishaluinen ammattilainen

Lisätietoja

Marika Tammeaid

Kehitysjohtaja

Director of Development

Johtamisosaaminen

marika.tammeaid@itla.fi

050 340 9798
Heidi Tilander

Tapahtuma- ja ohjelmakoordinaattori

Event and Programme Coordinator

Johtamisosaaminen

YOUNG-ohjelma

Yhteisövaikuttavuus

heidi.tilander@itla.fi

044 312 0695

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Yleisö kuuntelee kahden nuoren puheenvuoroa seminaarissa.
Blogit
|
10.10.2026
Nuorten mielenterveyttä tuetaan tarjoamalla paikkoja, joissa kuulua joukkoon
Nuorten mielenterveyden tueksi tarvitaan ennen kaikkea yhteisöllisyyttä, sanoivat kokemusvaikuttajat Laura Jylänki ja Jenni Varjos YOUNG-ohjelman sidosryhmäpäivässä. Tilaisuudessa käsiteltiin vaikuttavia toimintatapoja nuorten mielenterveyden tukemisessa. Päivää isännöineen IMAGINE-hankkeen mukaan ratkaisut löytyvät tutkimusperusteisista palveluista ja vahvoista lähiyhteisöistä.
Viisi nuorta aikuista kävelee kadulla selin kameraan
Uutiset
|
08.10.2026
Nuoret kertovat: Välittävä yhteiskunta investoi hyvään arkeen ja tarjoaa vaikutusvaltaa
Nuorten tulevaisuususko ei vahvistu juhlapuheilla, vaan toimivalla arjella. Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan, strategisen tutkimuksen YOUNG-ohjelman ja 47 nuorisovaltuutetun tulevaisuusselontekoon tuottamassa tarkastelussa todetaan, että nuorten hyvinvointia tukevat erityisesti myönteiset yhteisöt, turvalliset aikuiset, mielekkäät harrastukset, toimivat palvelut ja aidot mahdollisuudet vaikuttaa.
Artikkelit
|
08.10.2026
Miten arjen ympäristöt vahvistavat nuorten tulevaisuususkoa, yhteisöihin kuulumista ja toimijuutta?
Mikä vahvistaa nuorten uskoa tulevaisuuteen? Tulevaisuusselonteon osatarkastelu yhdistää tutkimustietoa ja nuorten näkemyksiä sekä nostaa esiin yhteisöllisyyden, toimijuuden ja paikallisten ratkaisujen merkityksen tulevaisuususkon rakentajina.
Tapahtumat
Lasten ja nuorten ääni tutkimuksessa – etiikkaa, osallisuutta ja tiedeviestintää
Miten tieteestä kannattaa viestiä nuorille? Miten lasten ja nuorten osallisuutta voidaan vahvistaa tutkimuksessa?
10.12.2026
14.00-16.00
Verkossa
Tapahtumat
Tekoäly muuttaa lapsuutta – mutta millaiseksi?
Mitä tekoälyn arkipäiväistyminen tarkoittaa lasten ja nuorten kasvulle, oppimiselle, sosiaalisille suhteille, lukutaidolle ja ylipäätään lapsuudelle? Tule 22. lokakuuta keskustelemaan, millaista hyvää tulevaisuutta haluamme yhdessä rakentaa!
22.10.2026
8.30-10.00
Lounge, Siltasaarenkatu 8-10, Helsinki
Uutiset
|
28.09.2026
Pidetään politiikka puhtaana vihapuheesta
Vihapuhe on vihaa lietsovaa viestintää, joka tuottaa yhteiskunnassa eriarvoisuutta ja aiheuttaa turvattomuutta myös lapsille ja nuorille. Vetoamme päättäjiin, ehdokkaisiin ja kaikkiin muihinkin aikuisiin: näytetään yhdessä lapsille ja nuorille hyvää esimerkkiä eduskuntavaalien 2027 alla ja osoitetaan, ettei maassamme hyväksytä vihapuhetta tai syrjintää.