Uutiset>Uutiset
17.09.2024

Itsesäätelyn harjoitteluun tarkoitettu Leikitään ja keskitytään -menetelmä arvioitavana Kasvun tuessa

Kasvun tuki arvioi Leikitään ja keskitytään -menetelmän, joka on tarkoitettu lasten itsesäätelyn ja toiminnanohjauksen vaikeuksiin. Tämän tyyppisiä menetelmiä ei vielä juurikaan ole Kasvun tuen menetelmäpankissa, ja menetelmästä on tehty myös vaikuttavuustutkimusta Suomessa. Arvio julkaistaan systemaattisena katsauksena myöhemmin Kasvun tuki -aikakauslehdessä ja Kasvun tuen menetelmäpankissa.

Leikitään ja keskitytään eli LeKe-menetelmä on kehitetty ennaltaehkäisemään ja hoitamaan itsesäätelyn ja toiminnanohjauksen vaikeuksia kolme–kuusivuotiailla lapsilla. Se on nyt arvioitavana Kasvun tuessa.

Kyseessä on menetelmän ensimmäinen arviointi, eli sitä ei ole aiemmin arvioitu Kasvun tuessa.

– Leikitään ja keskitytään -menetelmä pääsi arviointiin, koska siitä on tehty Suomessa vaikuttavuustutkimusta ja samantapaisia menetelmiä ei juurikaan ole Kasvun tuen menetelmäpankissa, sanoo Kasvun tuen menetelmäarvioista vastaava erityisasiantuntija Heidi Backman.

Arvio julkaistaan viimeistään keväällä 2025.

– Odotamme innostuneina, että arvioitsijat pääsevät vauhtiin. Viimeistään keväällä pääsemme sitten näkemään, millainen arviosta kokonaisuudessaan tulee, Backman kertoo.

Itsesäätelyä harjoitellaan leikin kautta

Itsesäätely on tärkeä taito, jota tarvitaan päivittäin ja joka vaikuttaa moniin elämänhallinnan kannalta tärkeisiin asioihin, kuten oppimiseen, ihmissuhteisiin ja hyvinvointiin. Lapsi tarvitsee itsesäätelyn oppimiseen harjoitusta ja ohjausta. Harjoittelu onnistuu parhaiten lapsen arkiympäristöissä, kuten kotona ja varhaiskasvatuksessa.

Leikitään ja keskitytään -menetelmä tarjoaa perheille ja varhaiskasvatukseen välineitä itsesäätelyn harjoitteluun leikin avulla. Menetelmästä on olemassa kaksi rinnakkaista versiota, joista toinen on suunnattu perheille ja toinen varhaiskasvatukseen.

Vanhemmille suunnattu LeKe -menetelmä on ryhmämenetelmä, jossa vanhemmat ja lapset kokoontuvat omiin ryhmiinsä yhteensä kuusi kertaa. Menetelmää voidaan soveltaa myös työskentelyyn yksittäisen perheen kanssa sekä etäohjauksessa. Ohjauksessa keskitytään lapsen ja vanhemman yhteisen leikin tukemiseen, ja päivittäinen leikki kotona onkin keskeistä menetelmässä.

Leikitään ja keskitytään -menetelmä on adaptoitu eli mukautettu Suomeen uusiseelantilaisesta Engage-ohjelmasta sekä muista leikkipohjaisista menetelmistä. LeKe-menetelmä on kehitetty Niilo Mäki -instituutissa, joka tarjoaa myös koulutusta menetelmään.

Arviot systemaattisina katsauksina

Kasvun tuen menetelmäarviot tehdään systemaattisina katsauksina. Systemaattisten katsausten avulla saadaan luotettavampaa tietoa, sillä niissä haetaan tietokannoista kaikkea menetelmästä tehtyä tutkimusta.

Arvioinneissa selvitetään, onko arvioitavana olevalla psykososiaalisella menetelmällä suoraa tai välillistä näyttöön perustuvaa vaikuttavuutta johonkin tiettyyn lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävään tutkimuskohteeseen suomalaisessa kontekstissa.

– Systemaattisissa kirjallisuuskatsauksissa arvioitsijat käyvät huolellisesti läpi menetelmästä tehdyt vaikuttavuustutkimukset ja pisteyttävät ne tarkasti, Backman kertoo.

– Menetelmän kokonaisarvio muodostuu vaikuttavuuden lisäksi menetelmän kuvauksen ja teoreettisen perustan tasosta sekä menetelmän tarjoamasta implementoinnin tuesta.

Leikitään ja keskitytään -menetelmän arvio valmistuu viimeistään ensi keväänä, ja se julkaistaan sekä Kasvun tuki -aikakauslehdessä että Kasvun tuen verkkosivuilla.

Lisätietoja

Ota yhteyttä, jos haluat lisätietoja arvioinnista.

Heidi Backman

Erityisasiantuntija

Senior Specialist

Kasvun tuki

heidi.backman@itla.fi

050 330 4644

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Joukko nuoria ilta-auringossa meren rannalla kaupungissa.
Blogit
|
14.08.2026
Systeemisen muutoksen mittaaminen haastaa nopeiden tulosten tavoittelun
Yhteisövaikuttavuustyön verkostopäivillä käsiteltiin systeemisen muutoksen mittaamista. Siinä on keskeistä näkökulman laajentaminen yksittäisistä tuloksista koko järjestelmään.
Nainen ja kaksi lasta leikkivät lumessa aurinkoisena päivänä.
Tapahtumat
Miksi suomalainen perhekeskusverkosto on ainutlaatuinen koko maailmassa?
Webinaarissa kuullaan muun muassa perhekeskustyötä toteuttavien ammattilaisten käytännön kokemuksia sekä esimerkkejä hyvinvointialueilta.
8.10.2026
15.00-17.00
Verkossa
Mies hymyilee, taustalla lapsi tekee kuperkeikkaa sohvalla
Uutiset
|
13.08.2026
Yhteisövaikuttavuustyö käynnistyi Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Vantaa-Keravalla
Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Vantaa-Keravan hyvinvointialueet ovat liittyneet viimeisimpinä mukaan lapsiperheiden palvelujärjestelmää uudistavaan yhteisövaikuttavuustyöhön. Kaikkia kolmea yhdistää tavoite lisätä perhekeskustyön vaikuttavuutta.
Viisi nuorta aikuista kävelee kadulla selin kameraan
Tapahtumat
Kirjan julkistamistilaisuus: Miksi kadotimme yhteyden toisiin? Lauman edusta yksilön etuun
Tervetuloa Miksi kadotimme yhteyden toisiin? Lauman edusta yksilön etuun -kirjan julkistamistilaisuuteen Helsingin keskustakirjasto Oodiin (3. kerros, Saarikoski-matto) 31.8.2026 klo 17.00!
31.8.2026
17.00-18.20
Helsingin keskustakirjasto Oodi
Neljä iloista lasta juoksemassa käytävällä.
Uutiset
|
12.08.2026
KiVa Koulu vähentää kiusaamista tutkitusti vaikuttavasti 
Suomessa kehitetty KiVa Koulu –ohjelma ennaltaehkäisee koulukiusaamista ja puuttuu siihen tehokkaasti: menetelmä sai arvion 5/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.
Alakouluikäinen lapsi hymyilee iloisesti koulun käytävällä.
Blogit
|
06.08.2026
Miten lasten kokemukset muuttavat palveluita?
Miten lasten, nuorten ja perheiden kokemukset voivat aidosti vaikuttaa palveluihin, joiden tarkoitus on tukea heidän hyvinvointiaan? Singaporen käytäntötutkimuskonferenssissa tarjottiin vastauksia kysymykseen, jonka kanssa moni tutkija ja kehittäjä kamppailee.