Uutiset>Uutiset
19.01.2023

Näyttöön perustuvaa tukea Ukrainan sotaa paenneiden lasten ja nuorten auttamiseksi – jo toinen ohjaajakoulutus toteutettu

Itlan tuella koulutettiin vuoden 2022 aikana yli 60 ammattilaista Teaching recovery techniques (TRT) -menetelmän käyttöön. Menetelmällä tuetaan traumaattisille kokemuksille altistuneita lapsia ja nuoria.

Vuonna 2023 Itla keskittyy menetelmän käyttöönoton ja juurruttamisen tukemiseen, jotta menetelmä tavoittaisi siitä hyötyvät lapset, nuoret ja perheet esimerkiksi Ukrainan sotaa paenneiden joukosta. Sisäministeriön arvion mukaan Suomeen voi vuonna 2023 tulla 30 000–40 000 ukrainalaista pakolaista lisää.

Joulukuussa 2022 järjestettiin jo toinen Itlan kustantama Teaching recovery techniques (TRT) -menetelmäohjaajien koulutus. Kolmipäiväiseen verkkokoulutukseen osallistui yli 30 lasten ja nuorten parissa työskentelevää ammattilaista. Kouluttajana toimi menetelmän Suomeen tuonut psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula.


”TRT-koulutuksen taustalla on Itlan työ Ukrainasta saapuneiden pakolaislasten ja -nuorten tukemiseksi.”


Venäjän hyökkäyssodan alettua Itlassa perustettiin asiantuntijaverkosto, jossa koordinoidaan TRT-menetelmän levittämistä kansallisesti. Ensimmäinen koulutus toteutettiin alkukesällä 2022.  Yhteensä Itlan tuella koulutettiin vuoden aikana yli 60 ammattilaista TRT-menetelmäohjaajiksi.

Pääyhteistyökumppaneina menetelmän implementoinnissa ovat Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalot ja Oulun vastaanottokeskus. Molemmissa koulutuksissa oli mukana ammattilaisia myös muista organisaatioista, yhteensä kahdeksasta maakunnasta. Ensimmäinen TRT-ryhmä käynnistyi Oulun vastaanottokeskuksessa elokuussa.

Mikä TRT?

Traumakeskeiseen kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuva TRT-menetelmä kehitettiin vuonna 1998. Norjalaisten ja brittiläisten tutkijoiden yhteistyössä kehittämän menetelmän tavoitteena on tukea sotatraumalle altistuneiden lasten ja nuorten toipumista opettamalla traumaoireiden lievittämiseen tarkoitettuja keinoja.

Ryhmämuotoinen TRT-menetelmä koostuu viidestä lasten tai nuorten tapaamiskerrasta ja kahdesta vanhempien tapaamisesta. TRT-menetelmää voivat ohjata lasten ja nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset monista eri koulutustaustoista.

Menetelmä vähentää tutkitusti traumaperäisen stressihäiriön oireita, masennusoireita sekä traumaattista surua. Se on saanut vahvan dokumentoidun näytön arvion Kasvun tuki -tietolähteessä vuonna 2020. TRT-menetelmää on käytetty Ukrainassa vuodesta 2014 lähtien, jolloin Itä-Ukrainan sota alkoi.

Tukea kehitettävä pitkäjänteisesti

Tähänastisen kokemuksen mukaan erityisesti TRT-ryhmien käynnistäminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa vaatii uusien toimintakäytäntöjen pitkäjänteistä kehittämistä. Työ on tärkeää, koska odotettavissa on, että ukrainalaisten pakolaisten määrä tulee kasvamaan: vuonna 2022 tilapäistä suojelua tai turvapaikkaa on hakenut yli 47 000 ukrainalaista, ja sisäministeriön arvio on, että Suomeen voi vuonna 2023 tulla 30 000–40 000 ukrainalaista pakolaista lisää.

Itla tarjoaa menetelmäohjaajille työnohjausta ja järjestää webinaareja menetelmän käyttöönoton tueksi. Itla on myös vastannut menetelmän manuaalien kääntämisestä ja päivittämisestä. TRT-menetelmän manuaalin suomenkielinen käännös valmistui syksyllä. Lisäksi vuonna 2023 julkaistaan ilman huoltajia tulleiden alaikäisten ryhmien ohjaajille suunnatun TRT-manuaalin suomenkielinen käännös. Rahoitus tälle käännökselle saatiin Alli Paasikiven säätiöltä.


”Vuonna 2023 Itla keskittyy implementoinnin tukemiseen, jotta menetelmä tavoittaa siitä hyötyvät lapset, nuoret ja perheet.”


Itla tukee Ukrainan sodasta aiheutuneen kriisin käsittelyä myös yleisesti kouluissa elokuussa julkaistun tukimateriaalisivuston avulla. Sivustolle on koottu eri sidosryhmiltä kerättyä tietoa lasten hyvinvoinnin tukemiseksi varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten aikuisille. Sivusto on toteutettu yhteistyössä PANDEMICS-ohjelman koulujen kriisinkestävyyteen keskittyvän EduRESCUE-tutkimuskonsortion kanssa ja yhteistyössä on ollut mukana myös Opetushallitus.


Lisätietoja

Marjo Kurki

Kehitysjohtaja

Director of Development

YOUNG -ohjelma

Kasvun tuki

marjo.kurki@itla.fi

044 271 0797

Lisätietoa TRT-menetelmästä:

TRT-menetelmän kehittänyt Children and War Foundation
TRT-työ Ukrainassa

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Mies hymyilee, taustalla lapsi tekee kuperkeikkaa sohvalla
Uutiset
|
22.05.2026
Kansallinen tuki on keskeinen lapsiperhepalveluiden alueellisessa muutostyössä
Tuore vertaisarvioitu tutkimus osoittaa, että Itlan neutraali ulkopuolinen rooli on oleellinen lapsiperhepalvelujen alueellisessa uudistamisessa yhteisövaikuttavuustyöllä.
Tapahtumat
Väki vähenee, päättyvätkö pidot? -keskustelu SuomiAreenassa
Keskustelua Suomen tulevaisuudesta SuomiAreenassa: Miten varmistamme, että nuorten tulevaisuususko ja luottamus säilyvät? Miten nuoret voivat olla aktiivisia toimijoita muuttuvassa Suomessa? Mitä päättäjät aikovat tehdä – ja mitä meistä jokainen voi tehdä?
25.6.2026
13.00-13.45
Kauppakeskus Puuvilla, Isolinnankatu 7, 28100 Pori
Young mother having fun with cute baby girl on her knees sitting on the bed at home, love emotion
Uutiset
|
11.05.2026
Raportti korostaa varhaista tukea perheille – vaikutukset ulottuvat lapsen koko elämään
Vanhempien mielenterveyden haasteet ovat yleisiä raskaus- ja vauva-aikana, ja ne vaikuttavat koko perheen hyvinvointiin. Tuore pohjoismainen raportti korostaa varhaisen tunnistamisen, tuen ja yhdenvertaisten palvelujen merkitystä – erityisesti perheille, joilla on useita erilaisia haasteita.
Kaksi nuorta juttelee turkoosinvärisen pöydän ääressä tiilitalon edustalla.
Blogit
|
05.05.2026
Palautetietoisessa työotteessa johtajan tärkein tehtävä on olla utelias
Mistä palautetietoista työotetta tulisi johtaa – ylhäältä, alhaalta vai organisaation läpi? Kenen vastuulla palautetietoinen työote oikeastaan on? Lyhyt vastaus kuuluu: kaikkien – mutta eri tavoin.
Podcast
|
29.04.2026
Mitä pojille kuuluu?
Manosfääri, looksmaxxing – erilaisia elämäntapoja ja miehuuden ohjenuoria välittyy pojille ja nuorille miehille muun muassa somen kautta. Mistä oikeastaan olemme…
Poika ja tyttö istuvat ulkoportaikon aidalla kesäisessä kaupungissa.
Uutiset
|
22.04.2026
TRT tukee sodille ja luonnonkatastrofeille altistuneiden lasten toipumista vaikuttavasti 
TRT-ryhmämenetelmä tukee sodissa, konflikteissa tai luonnonkatastrofeissa traumalle altistuneiden tai yksin maahan tulleiden alaikäisten lasten ja nuorten selviytymistä tutkitusti vaikuttavasti: se sai arvion 4/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.