Uutiset>Uutiset
30.03.2021

Rahoitushaku Lapsuuden rakentajat innovaatio- ja tutkimusrahastoon on alkanut

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö ja Tiina ja Antti Herlinin säätiö perustivat uuden Lapsuuden rakentajat innovaatio- ja tutkimusrahaston vauhdittamaan lapsiperhepalveluiden uudistumista Suomessa. Rahoitushaku avautuu 30.3.2021.

Rahaston avulla vahvistetaan kehittämistyön ja tutkimuksen integrointia lapsiperheiden psykososiaalisen hyvinvoinnin tukemisessa. Rahasto liittyy Itlan alueellisen oppimisverkoston toimintaan ja rahoittaa uusia kokeiluja ja alueellisista tarpeista nousevaa tutkimusta. Rahoituskohteet valitaan ajankohtaisista, lapsiperheiden tukemiseen liittyvän työn arjesta nousevista aiheista.

Millaista tutkimusta rahoitamme?

  • Tutkimuksia, joiden aihe on noussut paikallisesta yhteisövaikuttavuustyöstä ja tutkimuskysymys käsittelee kehittämistyön kannalta keskeistä aihetta.
  • Tutkimuksia, jotka vahvistavat alueella olevaa yhteisövaikuttavuusosaamista esimerkiksi siten, että tutkijaksi pätevöityvä henkilö työskentelee aiheen parissa alueella ja/tai alueella oleva tutkimuslaitos on keskeisesti mukana tutkimuksessa.
  • Rahoitamme ensisijaisesti tutkimusta, johon olemassa oleva tutkimus ei vastaa ja jonka aihe nousee paikallisen kehittämisen tueksi rakennetusta palautejärjestelmästä.

Millaista innovaatiotoimintaa rahoitamme?

  • Innovaatiorahoitus on tarkoitettu ensisijaisesti uusien, lupaavien arjen työstä nousseiden kokeilujen käynnistämiseen.
  • Kokeilun tulee tukea paikallista yhteisövaikuttavuuteen tähtäävää työtä.
  • Kokeilun tavoitteena tulee olla vastata paikallisesti tunnistettuun lasten, nuorten tai perheiden tuen tarpeeseen.
  • Rahoitusta voidaan myös osoittaa jo käynnissä olevaan aloitteeseen tai toimintaan esimerkiksi volyymin lisäämiseksi tai toiminnan suunnan muuttamiseksi.

Tietoa innovaatio- ja tutkimusrahastosta

Rahaston hakuaika alkaa 30.3.2021 ja on jatkuva. Hakemuksia käsitellään 1–2 kertaa kuukaudessa.

Tietoa rahoitushakemuksen sisällöstä ja ehdoista löytyy Itlan verkkosivuilta.


Lisätietoja

Tiina Ristikari

Ristikari on aiemmin toiminut kehitysjohtajana Itlassa.

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Tapahtumat
Palautetietoinen työskentely ja palvelujen vaikuttavuuden lisääminen
Johdatko tiimejä, kehitätkö palveluita tai toimitko asiakastyössä palautetietoisesti? Haluatko parantaa palveluiden vaikuttavuutta palautteen avulla? Osallistu webinaariin 19.11.!
19.11.2026
9.00-15.45
Helsinki
Tapahtumat
Menetelmän ytimessä: Onko vaikuttava menetelmä myös soveltuva?
Miten menetelmä soveltuu asiakkaille ja ammattilaisille? Onko se helposti käytettävä? Osallistu webinaariin joulukuussa ja kuule lisää!
11.12.2026
8.30-10.00
Teams
Kaksi ihmistä istuu vierekkäin ja keskustelee.
Uutiset
|
31.08.2026
Hae aktoriksi Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelmaan
Itlan Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelma tukee kehittymistä johtajan roolissa hyvän lapsuuden rakentajana. Hae aktoriksi syyskuun aikana.
Podcast
|
27.08.2026
Miten tekoäly tukee vanhemmuutta?
Vanhemmat kysyvät yhä useammin tietoa muun muassa vauva-ajasta, lasten kasvatuksesta ja vanhemmuudesta tekoälyltä. Eri tekoälytyökalut voivat tarjota matalan kynnyksen tukea,…
Uutiset
|
21.08.2026
Uusi Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen -koulutus alkoi
Ensimmäinen ryhmä opiskelijoita aloitti Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen YAMK-koulutuksen Xamkissa. Koulutus tuo yhteen eri ammattialojen osaajia, työelämätoimijoita sekä kokemuskumppaneita oppimaan yhdessä. Itla toimii koulutuksessa kumppanina.
Tapahtumat
Miten auttaa nuorta parhaiten? Vaikuttavat toimintatavat nuorten mielenterveyden tukemisessa.
Päivän aikana etsimme yhteisten keskustelujen kautta parhaita ratkaisuja nuorten mielenterveyden tukemiseen.
5.10.2026
12.00-17.00
Siltasaarenkatu 8-10, 00530 Helsinki