Uutiset>Uutiset
14.05.2025

Implementointitiimien malli auttaa selkiyttämään psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoon liittyviä vastuita

Implementointitiimien mallissa ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon tiimejä, jotka vastaisivat jatkossa psykososiaalisten menetelmien käyttöönoton johtamisesta ja menetelmien käytön pitkäjänteisestä tukemisesta. Itla on kehittänyt mallin yhdessä hyvinvointi- ja yhteistyöalueilla toimivien asiantuntijoiden kanssa.

Hyvinvointialueilla tehdään jatkuvasti päätöksiä siitä, millaisia mielenterveyttä vahvistavia, mielenterveysongelmia ennaltaehkäiseviä tai varhain hoitavia menetelmiä lapsille ja nuorille tarjotaan.

Itlan kehittämispäällikkö Miia Ståhlen mukaan Suomessa ei kuitenkaan ole tällä hetkellä selkeää mallia siitä, ketkä vastaavat psykososiaalisten menetelmien valinnasta ja käyttöönotosta.

“Käytännöt vaihtelevat huomattavasti alueittain. Uuden menetelmän käyttöönotto on usein sosiaali- ja terveydenhuollon perustyön ”ulkopuolella” erilaisissa hankkeissa ja kehittämistyössä työskentelevien työntekijöiden varassa. Riskinä on silloin se, että tieto ja osaaminen käyttöönotosta voi lähteä organisaatiosta hankkeen päättyessä, eikä esimerkiksi hankeaikana käyttöönotettu menetelmä juurrukaan käyttöön”, kertoo Ståhle.

Itlan sekä hyvinvointi- ja yhteistyöalueiden asiantuntijoista koostunut yhteiskehittämisen ryhmä on lähtenyt ratkomaan asiaa yhdessä. Työn tuloksena syntyi tutkimustietoon nojaava malli implementointitiimeistä. Mallia saa vapaasti hyödyntää ja soveltaa omalla alueellaan.

Kehittämistyössä on huomioitu alueiden näkökulman lisäksi myös menetelmien ylläpitäjien tärkeä rooli psykososiaalisten menetelmien juurtumisen tukena.

Selkeät vastuut auttavat onnistumaan

Implementointitiimien mallissa ehdotetaan tiimejä niin hyvinvointialueille, yhteistyöalueille kuin kansalliselle tasolle.

”Tutkimusten mukaan psykososiaaliset menetelmät saadaan huomattavasti nopeammin ja onnistuneemmin käyttöön, kun niiden käyttöönotosta vastaa yksittäisten työntekijöiden sijasta tiimi”, kertoo Itlan asiantuntija Helmi Heinonen.

Mallissa hyvinvointialueilla toimisi kaksi tiimiä, joista toinen vastaisi alueella käytössä olevien menetelmien kokonaiskuvasta ja toinen yksittäisen menetelmän käyttöönotosta. Molemmissa tiimeissä toimivat koordinaattorit fasilitoivat tiimien välistä yhteistyötä.

Hyvinvointialueilla toimivien pysyvien koordinaattoreiden työ psykososiaalisten menetelmien käyttöönoton ja käytön kokonaisuudessa on todettu merkittäväksi menetelmien käyttöönottokokemusten ja tiimimallin kehittämisen yhteydessä. Koordinaattorit varmistavat implementointitiimien välisen vuorovaikutuksen ja menetelmien kokonaisuuden säilymisen selkeänä sirpaleisuuden sijaan.

Implementointitiimien mallissa yhteistyöalueella ja kansallisella tasolla toimivat tiimit tukisivat myös omalta osaltaan psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa hyvinvointialueilla.

Heinosen mukaan implementointitiimien mallin kehittäminen on herättänyt positiivisia kaikuja hyvinvointi- ja yhteistyöalueilla. Mallin kehittämisessä mukana olleet alueiden asiantuntijat ovat kertoneet, että malli on muun muassa auttanut konkretisoimaan ja perustelemaan psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoon liittyvää työtä omalla alueellaan.

Tulossa: tukisivusto psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoon

Implementointitiimien malli on ensimmäinen maistiainen Itlan uudesta verkkosivukokonaisuudesta, joka tarjoaa tukea psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoon erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille. Sivukokonaisuus ja siihen kuuluvat työkalut julkaistaan vielä ennen juhannusta.

Kesäkuuhun asti ei kuitenkaan tarvitse odottaa, sillä sivuista pääsee näkemään vilauksia jo ennakkoon Psykososiaalisten menetelmien onnistunut käyttöönotto lasten ja nuorten palveluissa -webinaarisarjan ensimmäisessä webinaarissa ma 26.5. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Implementointitiimin malli on kehitetty osana sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa Kansallinen implementointiosaaminen lasten ja nuorten kasvun tueksi -hanketta.

Lisätietoja

Helmi Heinonen, asiantuntija, Itla

helmi.heinonen@itla.fi, puh. 040 187 1183

Miia Ståhle, kehittämispäällikkö, Itla

miia.stahle@itla.fi, puh. 040 631 2975

Annika Heikkinen, asiantuntija, Itla

annika.heikkinen@itla.fi, puh. 040 635 9023

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Nuoret istuvat muurilla syksyisessä maisemassa
Artikkelit
|
11.03.2026
Nuorten arkiset ilon aiheet   
Kuinka moni suomalaisnuori on tyytyväinen elämäänsä? Mitkä asiat tuottavat nuorille iloa arjessa? Tätä pohditaan Kasvun tuki -aikakauslehden ennakkojulkaisuna ilmestyvässä tutkimusartikkelissa.
Neljä lasta juoksee iloisena koulun käytävällä
Uutiset
|
11.03.2026
Friends for life ehkäisee ahdistus- ja masennusoireita vaikuttavasti 
Friends for life -ohjelma ehkäisee alakouluikäisten lasten ahdistus- ja masennusoireita tutkitusti vaikuttavasti: se sijoittui tasolle 4/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.
Uutiset
|
10.03.2026
Kolmivuotinen hanke vahvisti lasten ja nuorten mielenterveyden tukea
Mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyn ja hoidon tulisi olla vaikuttavaa ja yhdenvertaisesti kaikkien lasten ja nuorten saatavilla. Se on paitsi inhimillistä myös taloudellisesti kannattavaa. Itlan Kansallinen implementointiosaaminen lasten ja nuorten kasvun tueksi –hanke edisti lasten ja nuorten mielenterveyden tukea sosiaali- ja terveyspalveluissa ja kouluissa tuottamalla laajasti uutta tietoa ja työkaluja.
Blogit
|
06.03.2026
Ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus turvaa lasten ja nuorten hyvinvointia
Tulevaisuutta leimaa vahvasti epävarmuus ja monikriisit. Suunnan kääntämiseksi tarvitsemme jaetun käsityksen ylisukupolvisesta oikeudenmukaisuudesta, joka otetaan osaksi kaikkea päätöksentekoa. Ylisukupolvinen tarkastelu tekee näkyväksi sen, mitä yhteiskuntana haluamme turvata muutosten keskellä.
Lapsia pelaamassa liikuntasalissa.
Uutiset
|
04.03.2026
Itlan Kasvun tuen menetelmä- ja mittariarviot 2026   
Itlan Kasvun tuki arvioi kuusi lasten ja nuorten psykososiaalista menetelmää vuoden 2026 aikana. Lisäksi olemme alkaneet arvioida mittareita, joilla arvioidaan lasten ja nuorten hyvinvointia, mielenterveyttä, arjen toimintakykyä sekä tuen tarvetta.
Nuori mies katsoo ilta-auringossa eteenpäin hymyillen, käsi leualla.
Blogit
|
03.03.2026
Future Generations – tutkimustiedosta eväitä nuorille päätöksentekoon
Helmikuussa järjestimme Future Generations -työpajan yhdessä Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto (Nuva) ry:n kanssa. Työpaja kokosi nuorisovaltuustojen puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia ympäri Suomen keskustelemaan tutkijoidemme kanssa ajankohtaisista nuorisovaltuustoja koskettavista teemoista.