Uutiset>Uutiset
30.10.2025

Leikitään ja keskitytään tukee pikkulasten toiminnanohjaustaitoja vaikuttavasti

Leikitään ja keskitytään perheille -menetelmä tukee alle kouluikäisten lasten itsesäätelyä ja toiminnanohjausta tutkitusti vaikuttavasti: se sai täydet pisteet eli arvion 5/5 Itlan Kasvun tuen menetelmäarvioinnissa.

Leikitään ja keskitytään (LeKe) perheille -menetelmä on tarkoitettu 3–6-vuotiaille lapsille, joilla on ylivilkkauteen, tarkkaamattomuuteen sekä käyttäytymisen säätelyyn liittyviä haasteita.

Menetelmä sai parhaan mahdollisen (5/5) arvosanan Itlan Kasvun tuen tuoreessa menetelmäarvioinnissa. Tämä tarkoittaa sitä, että menetelmä vahvistaa pienten lasten toiminnanohjauksen taitoa ja tarkkaavaisuutta tutkitusti vaikuttavasti: siitä on korkealaatuista suomalaista ja kansainvälistä tutkimusta, menetelmä on kuvattu hyvin ja sen ylläpitäjä Niilo Mäki Instituutti tukee käyttöönottoa perusteellisesti.


Psykososiaalisen menetelmän vaikuttavuus tarkoittaa sen lapsille, nuorille ja perheille tuottamaa hyötyä.


LeKe-menetelmän ytimessä ovat yhteiset leikkihetket, joissa vanhempia ohjataan tukemaan lapsen toiminnanohjauksen taitoja myönteisessä vuorovaikutuksessa. Lasten- ja perheneuvoloissa tarjottava menetelmä pohjautuu uusiseelantilaiseen Engage-menetelmään, ja sitä on käytetty meillä vuodesta 2017 alkaen.

Varhain saatu tuki voi estää ongelmien pahenemisen

Itsesäätelyn ja toiminnanohjauksen haasteet ovat yleisiä varhaislapsuudessa, ja ne voivat vaikuttaa oppimiseen, ihmissuhteisiin ja elämänhallintaan. Haasteet ilmenevät esimerkiksi impulsiivisuutena, keskittymisvaikeuksina, tunteiden säätelyn ongelmina tai vaikeutena siirtyä tehtävästä toiseen.

”Leikitään ja keskityään -menetelmä tarjoaa vaikuttavaa tukea toiminnanohjauksen taitojen kehittymiseen jo silloin, kun lapsi on pieni. Varhainen tuki on tärkeää, koska se voi tukea lapsen kehitystä ja estää ongelmien pahenemisen”, korostaa erityisasiantuntija Heidi Backman Itlasta.

Tutkitusti vaikuttavien menetelmien avulla hyvinvointialueet pystyisivät tukemaan ja hoitamaan lasten mielenterveyttä nykyistä paremmin. Lisäksi vältytään turhilta kustannuksilta ja varmistetaan taloudellisten investointien kohdistuminen menetelmiin, jotka auttavat lapsia ja perheitä parhaiten.

Itlan menetelmäarviot perustuvat parhaaseen mahdolliseen tutkimustietoon 

Itlan menetelmäarviot ovat ulkopuolisten, arviointiin koulutettujen henkilöiden tekemiä. Ne perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tutkimustietoon ja julkaistaan vertaisarvioituina systemaattisina kirjallisuuskatsauksina Itlan Kasvun tuen menetelmäpankissa ja Kasvun tuki -aikakauslehdessä.

Itlan omat asiantuntijat ja Kasvun tuen tieteellinen toimituskunta tukevat sekä ohjaavat työtä.  Arviointiperiaatteemme – avoimuus, luotettavuus, riippumattomuus, systemaattisuus ja sensitiivisyys – ohjaavat prosessia.  ​ 

Menetelmäarvioiden tavoitteena on auttaa päättäjiä tekemään tutkittuun tietoon perustuvia valintoja psykososiaalisten menetelmien käytöstä lasten, nuorten ja perheiden palveluissa. 

Itlan Kasvun tuen menetelmäpankki   

Menetelmäpankistamme löydät arviomme psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuudesta eli niiden tuomasta hyödystä lapsille, nuorille ja perheille.  

Menetelmäpankissa on toistaiseksi kahdella eri asteikolla arvioituja menetelmiä. ​Vuodesta 2022 lähtien vaikuttavuutta on arvioitu asteikolla 1–5, arviot ovat systemaattisia ja ne julkaistaan vertaisarvioituina systemaattisina kirjallisuuskatsauksina. ​Ennen vuotta 2022 tehdyt arviot ovat niin sanottuja suppeita katsauksia ja ne on arvioitu asteikolla 0–3.​ 


Lisätietoja

Liisa Klenberg

PsT, neuropsykologian erikoispsykologi

Niilo Mäki Instituutti

liisa.klenberg@nmi.fi

Sini Teivaanmäki

PsT, psykologi

Niilo Mäki Instituutti

sini.teivaanmaki@gmail.com


Itla Kasvun tuki

Heidi Backman

Erityisasiantuntija

Senior Specialist

Kasvun tuki

heidi.backman@itla.fi

050 330 4644
Marko Merikukka

Tiedeasiantuntija

Science Specialist

Kasvun tuki

marko.merikukka@itla.fi

040 647 5565

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Blogit
|
14.09.2026
Muutoksen johtaminen – Tanssia tähtien kanssa
Elokuussa tuli päätökseen Itlan ensimmäinen yhteisövaikuttavaa toimintatapaa edistävä johdolle suunnattu systeemisen muutosjohtamisen koulutus. Osallistujat kokivat, että heidän kykynsä tarttua ajankohtaisiin ilmiöihin ja luoda uusia toimintamalleja yhdessä parani merkittävästi.
Tapahtumat
Palautetietoinen työskentely ja palvelujen vaikuttavuuden lisääminen
Johdatko tiimejä, kehitätkö palveluita tai toimitko asiakastyössä palautetietoisesti? Haluatko parantaa palveluiden vaikuttavuutta palautteen avulla? Osallistu 19.11. järjestettävään seminaariin!
19.11.2026
9.00-15.45
Helsinki
Tapahtumat
Menetelmän ytimessä: Onko vaikuttava menetelmä myös soveltuva?
Miten menetelmä soveltuu asiakkaille ja ammattilaisille? Onko se helposti käytettävä? Osallistu webinaariin 11.12. ja kuule lisää!
11.12.2026
8.30-10.00
Teams
Kaksi ihmistä istuu vierekkäin ja keskustelee.
Uutiset
|
31.08.2026
Hae aktoriksi Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelmaan
Itlan Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelma tukee kehittymistä johtajan roolissa hyvän lapsuuden rakentajana. Hae aktoriksi syyskuun aikana.
Podcast
|
27.08.2026
Miten tekoäly tukee vanhemmuutta?
Vanhemmat kysyvät yhä useammin tietoa muun muassa vauva-ajasta, lasten kasvatuksesta ja vanhemmuudesta tekoälyltä. Eri tekoälytyökalut voivat tarjota matalan kynnyksen tukea,…
Uutiset
|
21.08.2026
Uusi Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen -koulutus alkoi
Ensimmäinen ryhmä opiskelijoita aloitti Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen YAMK-koulutuksen Xamkissa. Koulutus tuo yhteen eri ammattialojen osaajia, työelämätoimijoita sekä kokemuskumppaneita oppimaan yhdessä. Itla toimii koulutuksessa kumppanina.