Uutiset>Uutiset
09.12.2022

Petri Virtanen nimitetty STM:n tieteelliseen asiantuntijaryhmään terveyden eriarvoisuuden vähentämiseksi

Itlan toimitusjohtaja, professori Petri Virtanen on nimitetty sosiaali- ja terveysministeriön asettaman tieteellisen asiantuntijaryhmän jäseneksi. Ryhmä tekee ehdotuksia seuraaville vuosille terveyden eriarvoisuuden vähentämiseksi tutkitun tiedon pohjalta.

STM:n asettamispäätöksen mukaan tieteellisen asiantuntijaryhmän tehtävänä on esittää toteutettavaksi lainsäädäntö- ja rahoitustoimia, joilla väestön terveyseroja voidaan vähentää. Tieteelliseltä asiantuntijaryhmältä odotetaan viittä strategisesti tärkeää ehdotusta terveyserojen vähentämiseksi tutkimustiedon ja kansallisten ja kansainvälisten esimerkkien pohjalta. Ryhmän toimikausi on 9.12.2022-15.4.2023.

Ryhmän asettamisen taustalla on väestön terveyserojen vaihtelu esimerkiksi sosioekonomisen aseman, sukupuolen, siviilisäädyn, asuinalueen ja äidinkielen mukaan.  Terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ongelmat ovat yleisempiä vähän koulua käyneillä ja pienituloisilla. Koronapandemia on lisännyt psyykkistä kuormittuneisuutta ja yksinäisyyttä kaikissa ikäryhmissä ja vaikuttanut elintapoihin. Lisäksi henkilökohtainen asiointi terveys- ja sosiaalipalveluissa on vaikeutunut.

Ryhmän kokoonpano

Puheenjohtaja: Professori, lääketieteen tohtori Erkki Vartiainen

Varapuheenjohtaja: Työelämäprofessori, yhteiskuntatieteiden tohtori, Elli Aaltonen

Jäsenet:

  • Professori, filosofian tohtori, Petri Böckerman
  • Professori, filosofian tohtori, Maijaliisa Erkkola
  • Professori, valtiotieteiden tohtori, Anne Kouvonen
  • Tutkimusprofessori, lääketieteen tohtori, Seppo Koskinen
  • Professori, valtiotieteiden tohtori, Juho Saari
  • Tutkimusprofessori, valtiotieteiden tohtori, Pia Mäkelä
  • Professori, valtiotieteiden tohtori, Petri Virtanen
  • Professori, lääketieteen tohtori, Sakari Suominen

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Podcast
|
29.04.2026
Mitä pojille kuuluu?
Manosfääri, looksmaxxing – erilaisia elämäntapoja ja miehuuden ohjenuoria välittyy pojille ja nuorille miehille muun muassa somen kautta. Mistä oikeastaan olemme…
Poika ja tyttö istuvat ulkoportaikon aidalla kesäisessä kaupungissa.
Uutiset
|
22.04.2026
TRT tukee sodille ja luonnonkatastrofeille altistuneiden lasten toipumista vaikuttavasti 
TRT-ryhmämenetelmä tukee sodissa, konflikteissa tai luonnonkatastrofeissa traumalle altistuneiden tai yksin maahan tulleiden alaikäisten lasten ja nuorten selviytymistä tutkitusti vaikuttavasti: se sai arvion 4/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.
Blogit
|
20.04.2026
24 h työpaja – Varsinais-Suomessa tartuttiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseen uudella tavalla
Varsinais-Suomen lapsiperhetoimijat kokoontuivat ensimmäistä kertaa 24 tunnin työpajaan. Osallistujat tunnistivat neljä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin haastetta ja viisi toimenpidekokonaisuutta niiden ratkaisemiseksi. Itlassa mallinnamme työskentelytapaa laajempaan käyttöön.
Tapahtumat
Yhdessä enemmän – dialogia tieteen ja käytännön välillä lasten, nuorten ja perheiden hyväksi
Tiede ja käytäntö, sote ja kasvatus, ajattelu ja arki löytävät toisensa Tampereen yliopistolla maaliskuussa 2027.
17.3.-18.3.2027
Päivittyy myöhemmin
Tampereen yliopisto
Kaksi nuorta ihmistä takaapäin kuvattuna.
Uutiset
|
07.04.2026
UCLA Loneliness Scale sopii nuorten ja vanhempien yksinäisyyden mittaamiseen
Itla on alkanut arvioida mittareita, joilla arvioidaan lasten ja nuorten hyvinvointia, mielenterveyttä, arjen toimintakykyä sekä tuen tarvetta. Julkaisemme ensimmäisenä systemaattisen kirjallisuuskatsauksen nuorten yksinäisyyttä mittaavasta UCLA Loneliness Scale –mittarista, joka sopii myös vanhempien yksinäisyyden kokemusten arviointiin.
Tapahtumat
Tekoäly vauvaperheiden arjessa
Millaisia mahdollisuuksia tekoäly tuo perheiden arkeen ja vauva-aikaan? Kuka pitää silmällä tekoälyyn liittyviä riskejä, jotka uhkaavat lapsen oikeuksia? 3. kesäkuuta kokoonnumme Cajsan Helmeen aamiaisen merkeissä pohtimaan tekoälyn vaikutusta perheisiin ja perheellistyviin.
3.6.2026
9.00-11.00
Cajsan Helmi, Kaisaniemenranta 6, 00170 Helsinki