Uutiset>Uutiset
13.01.2023

Tuore opas tarjoaa keinoja lasten käyttäytymisen taitojen tukemiseksi

Vastikään julkaistu Tukea arkeen! -opas tarjoaa tutkimuspohjaista tietoa ja käytännön tukea käytöksellään reagoivien lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn. Opas on suunnattu opettajille, varhaiskasvattajille ja esiopetuksen henkilökunnalle sekä johdolle. Se on tuotettu osana Opetushallituksen koordinoiman vaativan erityisen tuen VIP-verkoston työtä, missä Kasvun tuki on ollut mukana.

Miten toimia, kun ryhmässä on lapsi tai nuori, jolla on haasteita sosiaalisissa suhteissa, tunteiden säätelyssä tai käyttäytymisessä? Vuoden 2022 lopulla valmistunut Tukea arkeen! -opas tarjoaa viimeisimpään tutkimustietoon pohjautuvia, käytännössä tehokkaiksi koettuja keinoja ja toimintamalleja, joiden avulla voidaan vähentää lasten tai nuorten haastavaa käyttäytymistä ryhmässä. Keinot tukevat sujuvaa kasvatus- ja opetustyötä sekä jättävät enemmän aikaa toimintaan, opetukseen ja myönteiseen vuorovaikutukseen. 

Käyttäytymisen taitojen tukemisessa olennaista on toimintaympäristö ja aikuisten toiminta siinä. Keskeistä on, että kaikki yhteisön aikuiset  

  • toimivat saman suuntaisesti ja vahvistavat lasten ja nuorten toivottua käytöstä positiivisen kasvatuksen keinoin 
  • kiinnittävät huomiota omiin toimintatapoihinsa 
  • oppivat näkemään ja kuulemaan, mitä lapset ja nuoret viestivät käyttäytymisellään. 

Opettajat kohtaavat päivittäin lapsia ja nuoria, jotka aiheuttavat käyttäytymisellään häiriötilanteita ryhmässä. Kun ryhmässä on levotonta, opettajan huomio ohjautuu käyttäytymisen haasteisiin ja energia kuluu pyrkimyksiin saada häiriökäyttäytyminen loppumaan. Tällainen reaktiivinen puuttuminen ongelmakäyttäytymiseen ei pitkällä aikavälillä kuitenkaan poista ongelmaa. 

Tutkitut keinot käyttöön luokissa ja ryhmissä 

Tutkimukset ovat osoittaneet, että on olemassa tehokkaita keinoja, joita voidaan soveltaa lasten ja nuorten käyttäytymisen tukemiseen. Tukea arkeen! -opas esittelee näitä helpossa ja lähestyttävässä muodossa. 

Oppaan on koonnut Itlan kehitysjohtajan, VTT Petra Kouvosen koordinoima projektiryhmä VIP-verkoston Käyttäytymisellään reagoivat lapset ja nuoret -teemaryhmän tukemana. Kouvonen on teemaryhmän puheenjohtaja. 

Kirjoitustyöstä on vastannut THL:n erikoistutkija, Itlan erityisasiantuntija, lo, KM, FT Piia Karjalainen yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kasvatustieteen professori Päivi Pihlajan sekä Soiten alueen kehittäjätyöntekijä Oona Palosaaren kanssa.  


”Käytösongelmien ennaltaehkäisyssä tutkitusti ja myös käytännössä tehokkaiksi havaitut keinot liittyvät sopivalle, halutulle käyttäytymiselle osoitettuun myönteiseen huomioon ja palautteeseen, aikuisten ja lasten sekä nuorten myönteisen suhteen vahvistamiseen, sosioemotionaalisten taitojen opettamiseen sekä strukturoituun ympäristöön”, Piia Karjalainen kertoo.  


Oppaassa esiteltyjen keinojen ja toimintamallien perusperiaatteet sopivat kaikille yksilöille, ryhmille ja yhteisöille varhaiskasvatuksesta perusopetuksen yläluokille. Erityisen hyvin ne soveltuvat toimintaan kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tukea tarvitsevien oppijoiden kanssa, joilla on haasteita esimerkiksi tarkkaavuudessa, tunteiden hallinnassa, oman toiminnan ohjauksessa, vuorovaikutustaidoissa tai jotka käyttäytyvät uhmakkaasti, aggressiivisesti tai levottomasti. Nämä keinot voivat olla käytössä tuen eri tasoilla. Ne voivat olla osa opetuksen ja kasvatuksen kokonaisuutta koulun opetus- ja kasvatustehtävän mukaisesti. 

Opas sisältää myös tukimateriaalia varhaiskasvatuksen johtajille ja koulujen rehtoreille yhteisöllisen, positiivista käyttäytymistä tukevan toimintakulttuurin kehittämiseksi ja monialaisen yhteistyön järjestämiseksi. Se voi soveltuvilta osin olla hyödyllinen kaikille lasten ja nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille sekä huoltajille. 


”Käytännössä kaiken käyttäytymiseen liittyvän häiriön vähentämisen perustana on yhteisön aikuisten oman toiminnan muuttaminen sekä ympäristön häiriöitä aikaansaavien tekijöiden poistaminen”, Karjalainen toteaa. 


Moniammatillinen yhteistyö jatkuu 

Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen johtama kansallisen VIP-verkosto perustettiin keväällä 2018. Kehittämistyön ensimmäinen vaihe jatkui vuoden 2020 loppuun asti. Vuonna 2021 alkanut hallitusohjelman mukainen VIP-verkoston vakiinnuttamiskausi päättyi vuoden 2022 lopussa. Kokonaisuudessaan vakiinnuttamiskauden toimintaa kuvataan tarkemmin OPH:n julkaisusarjassa vuoden 2022 lopulla ilmestyneessä raportissa

VIP-verkostossa kehitettiin lapsille ja nuorille tarjottavaa oppimisen ja koulunkäynnin vaativaa erityistä tukea sekä ennaltaehkäisevää ja varhaista tukea. Vaativa erityinen tuki on käsite, joka VIP-verkoston toiminnan ajan oli käytössä, mutta tutkimukseen perustuen ja käsitteen selkeyttämiseksi Oikeus oppia tuen työryhmä ehdotti loppuraportissaan otettavaksi sen sijasta käyttöön käsitteen vaativa monialainen tuki. 

Vaikka VIP-verkoston vakiinnuttamiskauden kehittämistoimet päättyivät, moniammatillinen yhteistyö jatkuu sekä alueellisissa että kansallisissa yhteistyöverkostoissa. Näitä ovat muun muassa Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin jatkossa organisoimat VIPU-yhdyshenkilöiden tapaamiset sekä VIP–verkoston Vaatu-toimijoiden, eli Elmeri-koulujen, sairaalaopetuksen, Valtion koulukotikoulun sekä Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin yhdessä toteuttama vaativan konsultaation pilotointi, joka jatkuu myös vuonna 2023. 


”Kasvun tuessa jatketaan Opetushallituksen rahoituksella materiaalin tuotantoa. Tavoitteena on tuottaa verkkokurssi varhaiskasvatus- ja opetushenkilöstölle käytöksellään reagoivien lasten ja nuorten kohtaamiseksi ja tukemiseksi”, Karjalainen kertoo.  


Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Uutiset
|
30.06.2025
Laura Yliruka innovaatio- ja kehittämistoiminnan kehitysjohtajaksi
Elokuussa Itlassa aloittaa uutena kehitysjohtajana VTT, käytäntötutkimuksen dosentti Laura Yliruka. Hän johtaa Itlan innovaatio- ja kehittämistoimintaa ja yhteisövaikuttavuustyötä.
Itlan kehitysjohtaja Marjo Kurki
Uutiset
|
27.06.2025
Itlan Marjo Kurki jatkaa YOUNG-ohjelman ohjelmajohtajana
Itlan kehitysjohtaja Marjo Kurki jatkaa strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittaman YOUNG-ohjelman ohjelmajohtajana toisen kolmivuotiskauden. Ohjelmajohtajan tavoitteena on edistää korkealaatuisen, monitieteellisen tutkimuksen sekä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen avulla lasten ja nuorten mielenterveyttä, osallisuutta ja hyvää elämää.  
Imagine
Right to Belong
YOUNG-ohjelma
Uutiset
|
18.06.2025
Aleksi Neuvonen Itlan hallitukseen
Itlan valtuuskunta nimitti Aleksi Neuvosen Itlan hallituksen varsinaiseksi jäseneksi kokouksessaan 3.6.2025.
Tapahtumat
TRT-menetelmäohjaaja, syvennä osaamistasi trauman kohtaamisessa
Koulutuksessa asiantuntijat tarjoavat ajankohtaista tietoa ja käytännön taitoja Teaching Recovery Techniques (TRT) -menetelmäohjaajille lasten ja nuorten traumaattisen surun, menetyksen ja traumakokemuksista toipumisen tukemiseen.
7.11.2025
8.30-15.00
Teams
Kasvun tuki
TRT-menetelmä
Lapsi soittaa kitaraa koululuokassa.
Blogi
|
11.06.2025
Terapiatakuun onnistuminen sosiaalihuollossa vaatii vielä viilausta
Terapiatakuun toimeenpano sosiaalihuollossa on vaarassa kompastua takuun asiakasprosessiin aiheuttamiin muutoksiin, jotka vaikeuttavat käytännön työtä. Nämä haasteet tulisi ratkaista mahdollisimman pian, jotta muun muassa koulukuraattorit pystyisivät vaivattomasti osallistumaan toteutukseen.
Sosiaalihuolto
Terapiatakuu
Lattialla istuvan nuoren jalat.
Tapahtumat
Kuvittele, jos… kokemukset psykososiaalisten menetelmien käyttöönotosta olisivat olleet tiedossa jo viisi vuotta sitten
Miten nuorille suunnattu psykososiaalinen menetelmä saadaan onnistuneesti käyttöön koko Suomessa? Tervetuloa kuulemaan opeista, joita kansallisesta käyttöönotosta on kertynyt viime vuosien aikana!
Ke 1.10.2025
Klo 12.00-16.00
Webinaari
Kasvun tuki