Uutiset>Uutiset
20.06.2024

Uusi julkaisu kertoo: psykososiaalisten menetelmien muokkaukseen kaivataan kansallista yhteistyötä

Lasten ja nuorten psykososiaaliset menetelmät tuodaan Suomeen pääsääntöisesti ulkomailta. Suunnitelmallinen muokkaus on yleensä tarpeen, jotta menetelmät soveltuvat eri kohderyhmille tai toimintaympäristöön kuin mihin ne on alun perin kehitetty. Lasten ja nuorten psykososiaalisia menetelmiä Suomessa muokanneet asiantuntijat korostavat tarvetta laajemmalle kansalliselle yhteistyölle, menetelmien suunnitelmallista muokkausta eli adaptointia koskeviin valintoihin ja rooleihin liittyen.   

Tämä ilmenee tuoreesta selvityksestämme, jossa kerrotaan menetelmien suunnitelmallisesta muokkauksen toteuttamisesta Suomessa.  Lue julkaisu täällä

Adaptoinnin eli menetelmän suunnitelmallisen muokkauksen tavoite on edistää menetelmän soveltuvuutta käyttöympäristöönsä: kun esimerkiksi ulkomailta tuotu menetelmä on adaptoitu, se soveltuu paremmin suomalaiseen palvelujärjestelmään ja uudelle kohderyhmälle. Tämä edistää menetelmän käyttöä.  

Haastattelimme selvitykseen ammattilaisia, jotka ovat tuoneet Suomeen uusia, muualla vaikuttavaksi osoitettuja psykososiaalisia menetelmiä. Menetelmien adaptoinnin pohjana oli yleinen ammatillinen osaaminen eli kohderyhmän ja toimintaympäristön tuntemus, psykoterapeuttinen menetelmäosaaminen sekä psykiatrian tieteenalan pätevyys ja kokemus. 

Haastatteluissa ilmenneet yleisimmät adaptointitarpeet liittyivät menetelmän toteutustapaan (kuten muutos yksilökohtaamisista ryhmämuotoiseksi), uuteen toimintaympäristöön (esimerkiksi materiaalien kääntäminen) tai uuteen kohderyhmään (kuten kulttuurisen sopivuuden varmistaminen). 

Huolellisesti adaptoitu menetelmä kehittyy hallitusti

Haastattelujen perusteella lasten ja nuorten psykososiaalisia menetelmiä on pääsääntöisesti muokattu suunnitelmallisesti, ja muokkaukset on toteutettu ennen menetelmän käyttöönottoa. Menetelmät oli kuitenkin yleensä muokattu ilman selkeää kuvausta adaptoinnin tarpeista ja toteutuksesta, ja adaptoinnissa ei ollut hyödynnetty siihen muualla kehitettyjä viitekehyksiä. 

”Suomessa tarvitaan enemmän tietoa siitä, mitä psykososiaalisen menetelmän systemaattinen adaptointi tarkoittaa. Siinä menetelmän muokkauksen tarve perustellaan ja toteutus kuvataan huolellisesti. Näin pyritään siihen, että muokkaukset eivät vaaranna menetelmän vaikuttavuutta”, tieteellinen toimittaja Noora Seilo ja koordinaattori Sara Tani korostavat.   

“Adaptointiosaamisen kehittäminen parantaisi ulkomailta tuotavien menetelmien edellytyksiä juurtua käyttöön. Adaptointiprosessien tarkka raportointi toisi suomalaiseen toimintaympäristöön liittyvät kokemukset ja tiedot kaikkien ammattilaisten hyödyksi”, Seilo ja Tani jatkavat.  

Kansainvälisen adaptointitutkimuksen tietopohjaa on käytetty meillä toistaiseksi vain vähän. Itlan KI-hanke (kts. alla) edistää niiden systemaattista hyödyntämistä Suomessa.  


”Suomessa tarvitaan enemmän tietoa siitä, mitä psykososiaalisen menetelmän systemaattinen adaptointi tarkoittaa. Siinä menetelmän muokkauksen tarve perustellaan ja toteutus kuvataan huolellisesti. Näin pyritään siihen, että muokkaukset eivät vaaranna menetelmän vaikuttavuutta”, Noora Seilo ja Sara Tani korostavat.


Julkaisu ”Kohti tietoisia valintoja – selvitys psykososiaalisten menetelmien muokkauskokemuksista” on osa Itlan Kansallinen implementointiosaaminen lasten ja nuorten kasvun tueksi (KI) -hanketta. Se tuottaa uusia välineitä lasten ja nuorten psykososiaalisten menetelmien arviointiin ja valintaan sekä tukee ammattilaisten ja päättäjien suunnitelmallista menetelmien käyttöönoton osaamista. Hanke on sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama. 

Lisätietoja

Ota yhteyttä, jos haluat lisätietoja selvityksestä.

Noora Seilo.
Noora Seilo

Seilo on aiemmin toiminut kehittämispäällikkönä Itlassa.

040 185 3725

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Alakouluikäinen lapsi hymyilee iloisesti koulun käytävällä.
Tapahtumat
Yhteisövaikuttavuustyön tapahtumat
Merkitse kalenteriisi Itlan yhteisövaikuttavuustyön kevään huippukiinnostavat tapahtumat! Niihin ovat lämpimästi tervetulleita kaikki yhteisövaikuttavuudesta kiinnostuneet.
27.2.-13.5.2026
8.15-15.00
Teams
Ihmisiä istuu piirissä.
Tapahtumat
YOUNG-Programme’s Annual Research Meeting
The theme of the event is Designing child-friendly and participatory research communication.
19.3.2026
10.00-16.00
University of Tampere
Kaksi lasta ja aikuinen värikkäissä toppatakeissa hyppää ilmaan. Maassa on lunta ja taustalla metsää ja sininen taivas.
Blogit
|
14.01.2026
Tavoitteena koko Suomi! Lapsiperhepalveluita uudistava yhteisövaikuttavuustyö laajenee   
Itlan tavoitteena on auttaa hyvinvointialueita ja kuntia uudistamaan lapsiperheiden palveluita yhteisövaikuttavuustyöllä. ”Positiiviset muutokset ovat mahdollisia myös vaikeina aikoina”, muistuttaa kehitysjohtajamme Laura Yliruka.
Mies hymyilee, taustalla lapsi tekee kuperkeikkaa sohvalla
Blogit
|
18.12.2025
Miten arvioida menetelmien kustannuksia ja vaikutuksia?
Taloudellisen arviointitiedon avulla voidaan järjestelmällisesti mitata, tunnistaa ja vertailla lasten ja nuorten mielenterveyttä tukevien menetelmien kustannuksia. Kyse ei ole pelkästään kustannusten laskemisesta, vaan hyvinvointialueiden menetelmien valintaa helpottavan kokonaiskuvan tarjoamisesta.
Lasi, jossa on kolikoita, joista nousee vihreä lehti.
Blogit
|
17.12.2025
Voiko taloustietoja oikeasti huomioida menetelmien vaikuttavuutta arvioitaessa?
Itla oli mukana Kustannusvaikuttavuus osaksi suosituksia -hankkeessa, jossa taloudellinen tieto tuotiin osaksi mielenterveyttä edistävien menetelmien vaikuttavuuden arviointia.
Lapsi juoksee keittiössä kieli ulkona.
Tapahtumat
Megatrendit 2026 -kisakatsomo
Miten megatrendit vaikuttavat lasten, nuorten ja perheiden tulevaisuuteen? Tule kanssamme seuraamaan Megatrendit 2026 julkaisua Itlan toimistolle!
15.1.2026
9.00-11.30
Arena, 2. krs, Siltasaarenkatu 8-10, Helsinki