Uutiset>Blogit
06.03.2026

Ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus turvaa lasten ja nuorten hyvinvointia

Tulevaisuutta leimaa vahvasti epävarmuus ja monikriisit. Suunnan kääntämiseksi tarvitsemme jaetun käsityksen ylisukupolvisesta oikeudenmukaisuudesta, joka otetaan osaksi kaikkea päätöksentekoa. Ylisukupolvinen tarkastelu tekee näkyväksi sen, mitä yhteiskuntana haluamme turvata muutosten keskellä.

Suomalaista yhteiskuntaa kohtaavat systeemiset muutokset. Tuore Sitran megatrendiraportti kuvaa yhteiskunnan ikääntymisen, maailmanjärjestyksen murroksen, demokratian haasteiden, ympäristökriisin ja tekoälyn laajentumisen vaikutuksia. Muutosten kuva tunnetaan myös päätöksenteossa, esimerkiksi eduskunnan tulevaisuusselonteko puhuu samaa kieltä megatrendien kanssa.

Lasten ja nuorten tulevaisuus rakentuu monikriisin ja epävarmuuksien maailmassa. Juuri nyt globaalin valtajärjestelmän murros ja kovan turvallisuuden kysymykset saavat paljon huomiota. Ekologinen kriisi etenee. Lapsiperheköyhyys on kasvussa, lasten ja nuorten turvallisuus digitaalisissa ympäristöissä on heikkoa ja työllisyysnäkymät ovat heikentyneet. Parhaillaan nuorten tulevaisuususko on horjumassa ja suurin osa aikuisistakaan ei suhtaudu optimistisesti lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Suunnan kääntämiseksi tarvitaan viisaita ratkaisuja, jotka luovat toivoa eivätkä uhkaa lasten, nuorten ja vielä syntymättömien sukupolvien hyvinvoinnin edellytyksiä.

Ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus päätöksenteossa

Päätöksenteossa ja yhteiskunnassa laajemmin tulee olla jaettu käsitys siitä, miten ihmisten hyvinvointia ja ympäristön kantokykyä turvataan pitkäjänteisesti ja kuinka julkisia resursseja kohdennetaan johdonmukaisesti ja vaikuttavasti. Laajat muutosilmiöt haastavat hyvinvointivaltiomallia, joka on vuosikymmeniä toiminut tapana hahmottaa suomalaista yhteiskuntaa ja sen perintöä sukupolvelta toiselle. Itlan väestöennuste kuvaa lasten määrän nopeaa laskua jo seuraavassa kymmenessä vuodessa. Tarvitaan sukupolvet ylittävää tarkastelua sen näkyväksi tekemiseen, mitä yhteiskuntana haluamme pitkäkestoisesti turvata muutosten keskellä.

Päätösten ei pitäisi kaventaa tulevien sukupolvien toimintaedellytyksiä.

Ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus päätöksenteossa merkitsee sitä, että päätöksenteossa huomioidaan päätösten ja toiminnan vaikutukset paitsi nykyhetkessä myös pitkällä aikavälillä ja varmistetaan, että päätökset eivät kavenna tulevien sukupolvien toimintaedellytyksiä. Kokoamalla tietoa tulevaisuuteen liittyvistä kehityskuluista sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen kestävyyden saralla voidaan arvioida, kohtaavatko tulevat sukupolvet paremmat, huonommat vai samantasoiset mahdollisuudet kuin nykyiset sukupolvet.

Toimintamalleja pitkän aikavälin päätöksentekoon

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista kiinnostuneiden kannattaakin suunnata huomionsa toimintamalleihin, jotka vahvistavat hyvinvointinäkökulmaa ja pitkäjänteisyyttä päätöksenteossa. Useat kansainväliset organisaatiot, kuten YK, WHO ja OECD edistävät parhaillaan yhdessä jäsenmaidensa kanssa useita aloitteita, jotka vahvistavat ylisukupolvista oikeudenmukaisuutta päätöksenteossa.

Usealla maalla on jo käytössään päätöksenteon malleja, jotka sisältävät ylivaalikautisia tavoitteita.

YK:n tulevaisuussopimus on askel kohti pitkäjänteistä päätöksentekoa. YK:n ”beyond GDP” -aloite kehittää bruttokansantuotelähtöistä tarkastelua täydentävää kestävyys- ja hyvinvointilähtöistä politiikan seurantamallia globaaliin käyttöön. EU:n komissioon on nimitetty komissaari, jolla on vastuullaan sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Myös WHO ja OECD tukevat hyvinvointilähtöisten budjetointi-, investointi- ja muiden politiikkamallien kehittämistä.

Usealla maalla, kuten Walesilla, Virolla, Uudella-Seelannilla, Kanadalla ja Irlannilla on jo käytössään päätöksenteon malleja, jotka sisältävät on ylivaalikautisia tavoitteita. Ne ohjaavat hallitusten ja jopa laajemmin julkisen sektorin toimijoiden toiminnan kohdentamista, budjetointia ja toiminnan arviointia.

Itlan neljä suositusta

Laadimme tulevaisuusvaliokunnan pyynnöstä lausunnon ylisukupolvisen oikeudenmukaisuuden vahvistamisesta päätöksenteossa. Nostimme esille lasten ja nuorten sekä Suomen päätöksenteon näkökulmasta seuraavia suosituksia:

1. Muodostetaan kansallisia pitkän aikavälin tavoitteita tai hyvinvointiprioriteetteja varmistamaan, että päätöksenteko huomioi myös seuraavat sukupolvet.

2. Vahvistetaan lasten ja nuorten osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia kansallisessa päätöksenteossa.

3. Vahvistetaan tulevien sukupolvien näkökulmaa nimittämällä tulevaisuusvaltuutettu tai kehittämällä Suomeen soveltuva tulevien sukupolvien hyvinvoinnin laki.

4. Kehitetään tulevien sukupolvien näkökulmasta laadukas ja moninäkökulmainen tietopohja, jota hyödynnetään päätöksenteossa.

Ylisukupolvisen oikeudenmukaisuuden näkökulman ja tulevaisuusajattelun avulla voidaan ymmärtää aikamme ilmiöitä niin nykyisten kuin myös meidän jälkeemme tulevien lasten, nuorten ja perheiden näkökulmasta. Tämä auttaa myös luomaan tulevaisuusnäkymiä, joissa tuodaan näkyväksi jatkuvuuksia, toivoa ja toiminnan mahdollisuuksia.

Kirjoittaja
Satu Korhonen
Tutustu asiantuntijaan
Kirjoittaja
Katri Vataja
Tutustu asiantuntijaan

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Vanhempi pitää kiinni selällään makoilevan vauvan käsistä.
Uutiset
|
02.11.2026
Hoivaa ja leiki tukee vanhemmuutta tutkitusti vaikuttavasti
Hoivaa ja leiki -menetelmä tukee varhaista vanhemmuutta sekä vanhempien ja vauvan välistä kiintymyssuhdetta tutkitusti vaikuttavasti: se sijoittui tasolle 4/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.
Blogit
|
02.11.2026
Nuoren kohtaaminen on ensimmäinen askel avun saamiseen
YOUNG-ohjelman sidosryhmäpäivän keskusteluissa korostuivat kohtaamisen ja yhteisöllisyyden merkitys, matalan kynnyksen palvelut, kiireetön yhdessäolo ja tutkimuspohjaiset käytännöt.
Uutiset
|
22.10.2026
Jo 78 % lapsista ja nuorista käyttää tekoälyä – turvallisille tekoäly-ympäristöille on kiireellinen tarve
Suomessa asuvien lasten ja nuorten tekoälyn käyttö on yleistynyt vauhdilla. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan jo 71 prosenttia 4.–6.-luokkalaisista käyttää tekoälyä, ja kaikista 11–17-vuotiaista vastaajista lähes kahdeksan kymmenestä. Tulokset kertovat kehityksestä, jossa älypuhelimesta on tullut tekoälypuhelin.
Erivärisiä palikoita liikennekaupunkimatolla
Uutiset
|
21.10.2026
Lapsiperhepalveluiden kehittäminen edellyttää vahvaa yhteistyötä ja selkeää johtajuutta
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että yhteisövaikuttavuusmalli soveltuu suomalaisen lapsiperheiden palvelujärjestelmän kehittämiseen. Toteutuksen onnistuminen edellyttää selkeitä johtamisrakenteita ja johtamistehtäviä sekä toimivaa viestintää.
Lapset hyppivät esteiden yli syksyisessä puistossa.
Uutiset
|
20.10.2026
Kaksoispuheenjohtajuus vahvistaa kuntien sitoutumista yhteisövaikuttavuustyöhön 
Mitä tapahtuu, kun laajassa johtoryhmässä puhetta johtaa yhden sijaan kaksi? Pohjois-Pohjanmaalla alueellista perhekeskusjohtoryhmää luotsasi puolentoista vuoden ajan yhteisövaikuttavuustyöstä innostunut parivaljakko, Pohteen vastuuyksikköpäällikkö Teuvo Blomberg ja Sievin sivistysjohtaja Teemu Pelkonen. Kaksoispuheenjohtajuus on edistänyt huomattavasti kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä sekä kuntien sitoutumista.
Podcast
|
19.10.2026
Mitä yksinäisyys tarkoittaa Suomelle?
Suomalaisten yksinäisyydestä puhutaan jatkuvasta, mutta puhummeko tarpeeksi sen seurauksista Suomelle? Ehkä puhumme, mutta teot jäävät puolitiehen. Lapsuuden rakentajat -podcastissa keskustellaan yksinäisyydestä yhteiskunnallisena haasteena. Millaisia seurauksia nuorena koetulla yksinäisyydellä on? Onko tehokkuutta ja yksilöllisyyttä korostava yhteiskunta haitta Suomen tulevaisuudelle? Entä millaisin keinoin voisimme palkita yhteisöllisyyttä ja löytää yhteyden toisiimme?