Uutiset>Uutiset
13.06.2023

Ohjaako Nuorten kompassi oikeaan suuntaan? Nuorille suunnattu menetelmä arvioitavana Kasvun tuessa

Kasvun tuki arvioi Nuorten kompassi -menetelmän, joka on ensimmäisiä arvioitavana olleita nuorille suunnattuja interventioita. Arvio julkaistaan systemaattisena katsauksena Kasvun tuki -aikakauslehdessä.

Nuorten kompassi on hyvinvointiohjelma, jota nuoret ovat olleet mukana kehittämässä alusta asti. Menetelmä on nyt arvioitavana Kasvun tuessa.

– On hienoa, että pääsemme nyt arvioimaan Nuorten kompassi -menetelmää, sillä nuorille suunnattuja interventioita on arvioitu Kasvun tuessa vasta vähän, sanoo Itlan tiedeasiantuntija ja Kasvun tuki -aikakauslehden päätoimittaja Marko Merikukka.

Menetelmässä harjoitellaan hyvinvointitaitoja

Menetelmän kohderyhmänä ovat erityisesti 9.-luokkalaiset, mutta sitä on käytetty myös 7.–8.-luokkalaisille sekä toisen asteen opiskelijoille opintojen alkuvaiheessa. Viisi viikkoa kestävä verkkopohjainen interventio on jaettu viikoittaisiin etappeihin, joissa harjoitellaan hyvinvointitaitoja.

Menetelmä on avoimesti saatavissa kaikkien käyttöön, ja nuori voi käyttää sitä itsenäisesti tai ammattilaisen tukemana. Nuorten kompassi -menetelmä sopii myös ryhmässä käytettäväksi.

Nuorten kompassi -menetelmää on kehitetty vuodesta 2017 alkaen osana Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen tutkimushanketta. Jyväskylän yliopistossa on myös menetelmän kotipesä, josta käsin sitä pyritään levittämään ja juurruttamaan.

Menetelmän taustalla on hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT). Interventio on ensimmäisiä kyseiseen terapiaan pohjautuvia nuorille suunnattuja verkkopohjaisia menetelmiä. Aiemmin vastaavia on ollut käytössä yliopisto-opiskelijoille.

Arviot systemaattisina katsauksina

Kasvun tuen menetelmäarviot tehdään systemaattisina katsauksina. Arvioinneissa selvitetään, onko arvioitavana olevalla psykososiaalisella menetelmällä suoraa tai välillistä näyttöön perustuvaa vaikuttavuutta johonkin tiettyyn lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävään tutkimuskohteeseen suomalaisessa kontekstissa.

– Katsauksissa arvioidaan menetelmän kuvaus, teoreettinen perusta, vaikuttavuus ja implementointivalmius, kertoo Itlan tutkimuskoordinaattori Lotta Heikkilä.

– Systemaattisten katsausten avulla saadaan luotettavampaa tietoa, sillä niissä tietokannoista haetaan kaikkea menetelmästä tehtyä tutkimusta.

Menetelmäarvio Nuorten kompassista tullaan julkaisemaan Kasvun tuki -aikakauslehdessä.

Lisätietoa menetelmästä on Nuorten kompassin verkkosivuilla.


Lisätietoja

Marko Merikukka

Tiedeasiantuntija

Tutkimusetiikan tukihenkilö

Science Specialist

Research Integrity Adviser

Kasvun tuki

040 647 5565

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Uutiset
|
20.05.2024
Itlan vuosikertomus 2023 on julkaistu
Vuoden 2023 aikana Itlan toiminta laajeni etenkin psykososiaalisten menetelmien käyttöönoton tuen, nuorten mielenterveyden tuen ja tutkimuksen sekä yhteisövaikuttavuustyön osalta. Tutkimustulokset lapsiperheköyhyydestä herättivät laajasti keskustelua.
Tummahiuksinen tyttö, jolla on valkoinen t-paita ja shortsit kävelee kesäisessä puistossa.
Uutiset
|
14.05.2024
Nuori, tule mukaan YOUNG-ohjelman Nuorten neuvottelukuntaan
Oletko 15–18-vuotias nuori ja kiinnostunut tutkimuksesta ja vaikuttamistyöstä? Onko sinulla sanottavaa nuorten hyvinvoinnin ja palveluiden kehittämisestä? Tarvitsemme apuasi!
YOUNG-ohjelma
Tapahtuma
|
14.05.2024
Hyvin sanottu -keskustelufestivaali
Vähättelyä vai aitoa ymmärrystä? Miten rakennamme arvostettua nuoruutta ja toiveikasta tulevaisuutta?
27.-28.9.2024
Sibeliustalo, Lahti
YOUNG-ohjelma
Tapahtuma
|
13.05.2024
YOUNG-ohjelman ja SchoolWell-hankkeen sidosryhmäpäivä
YOUNG-ohjelman vuosittainen sidosryhmäpäivä, jonka järjestää tänä vuonna SchoolWell-tutkimuskonsortio.
Ma 11.11.2024
12:00-17:00
Siltasaarenkatu 8-10, Helsinki
YOUNG-ohjelma
Tummahiuksinen tyttö, jolla on valkoinen t-paita ja shortsit kävelee kesäisessä puistossa.
Blogi
|
02.05.2024
Oma Häme valitsi pilottiprojektissa arvioitavat menetelmät 
Oma Hämeen ja Itlan lasten ja nuorten psykososiaalisten menetelmien arviointipilotti etenee. Projektin ensimmäisessä vaiheessa Oma Hämeessä karsittiin yli 20 menetelmän joukosta seitsemän, joiden vaikuttavuutta ja soveltuvuutta arvioidaan uudella, Suomessa ensimmäistä kertaa käytettävällä työkalulla. 
Kasvun tuki
Tapahtuma
|
22.04.2024
10 vuotta vaikuttavaa kasvun tukea lapsille, nuorille ja perheille
Tervetuloa Kasvun tuen juhlavuoden seminaariin!
10.6.2024
9.00-16.00
Musiikkitalo, Mannerheimintie 13A, Helsinki
Kasvun tuki