Uutiset>Uutiset
07.10.2022

Kasvun tuen uudistuva arviointijärjestelmä esittelyssä Vaikuttavuuden tutkimuksen päivillä 

Vaikuttavuuden tutkimuksen päivät järjestettiin Kuopiossa 4.–5.10.2022. Tämän vuoden teemana oli vaikuttavuuden mittaaminen: mittarit, menetelmät ja työkalut. Lotta Heikkilä Itlasta esitteli Kasvun tuen uudistuvaa arviointijärjestelmää, jolla arvioidaan lapsille, nuorille ja perheille suunnattujen psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuusnäyttöä.

Heikkilän esitys oli osa vaikuttavuuden mittaamisen ja tutkimusasetelmien teemaa. Muut tutkimuspäivien teemat keskittyivät sosiaalityön ja sosiaalipalvelujen vaikuttavuuteen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vaikuttavuuteen sekä implementointitutkimukseen. 

Vaikuttavuuden talo on Itä-Suomen yliopistossa toimiva monitieteinen yhteistyöverkosto, joka kokoaa hyvinvointiin ja terveyteen liittyvää vaikuttavuustietoa ja järjestää koulutusta. Alan tutkijoille ja asiantuntijoille suunnattuja Vaikuttavuuden tutkimuksen päiviä on järjestetty vuodesta 2018 lähtien. Tänä vuonna järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimi tutkimusjohtaja Tomi Mäki-Opas

Konferenssissa oli neljä pääpuhujaa eri aloilta. Ensimmäisenä konferenssipäivänä pääpuhujina olivat professori Martin Webber Yorkin yliopistosta ja ylilääkäri Jonna Salonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Webberin esitys koski sosiaalisten interventioiden arviointia. Salonen esitteli vuonna 2023 käyttöön otettavia kansallisia terveydenhuollon laaturekistereitä.  

Toisena konferenssipäivänä erityisasiantuntija Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta puhui vaikuttavuuden mittaamisen ja tutkimuksen yhdistämisestä. Päivän päätti Duken yliopiston professori Matthew D. Adlerin puheenvuoro sosiaalisen hyvinvoinnin mittaamisesta.  

Keynote-puhujina olivat tutkimusjohtaja Eila Kankaanpää Itä-Suomen yliopistosta aiheenaan implementointitutkimus ja apulaisprofessori Paulus Torkki Helsingin yliopistosta aiheenaan geneeriset elämänlaatua mittaavat PROM-mittarit. 

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Joukko nuoria ilta-auringossa meren rannalla kaupungissa.
Blogit
|
14.08.2026
Systeemisen muutoksen mittaaminen haastaa nopeiden tulosten tavoittelun
Yhteisövaikuttavuustyön verkostopäivillä käsiteltiin systeemisen muutoksen mittaamista. Siinä on keskeistä näkökulman laajentaminen yksittäisistä tuloksista koko järjestelmään.
Nainen ja kaksi lasta leikkivät lumessa aurinkoisena päivänä.
Tapahtumat
Miksi suomalainen perhekeskusverkosto on ainutlaatuinen koko maailmassa?
Webinaarissa kuullaan muun muassa perhekeskustyötä toteuttavien ammattilaisten käytännön kokemuksia sekä esimerkkejä hyvinvointialueilta.
8.10.2026
15.00-17.00
Verkossa
Mies hymyilee, taustalla lapsi tekee kuperkeikkaa sohvalla
Uutiset
|
13.08.2026
Yhteisövaikuttavuustyö käynnistyi Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Vantaa-Keravalla
Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Vantaa-Keravan hyvinvointialueet ovat liittyneet viimeisimpinä mukaan lapsiperheiden palvelujärjestelmää uudistavaan yhteisövaikuttavuustyöhön. Kaikkia kolmea yhdistää tavoite lisätä perhekeskustyön vaikuttavuutta.
Viisi nuorta aikuista kävelee kadulla selin kameraan
Tapahtumat
Kirjan julkistamistilaisuus: Miksi kadotimme yhteyden toisiin? Lauman edusta yksilön etuun
Tervetuloa Miksi kadotimme yhteyden toisiin? Lauman edusta yksilön etuun -kirjan julkistamistilaisuuteen Helsingin keskustakirjasto Oodiin (3. kerros, Saarikoski-matto) 31.8.2026 klo 17.00!
31.8.2026
17.00-18.20
Helsingin keskustakirjasto Oodi
Neljä iloista lasta juoksemassa käytävällä.
Uutiset
|
12.08.2026
KiVa Koulu vähentää kiusaamista tutkitusti vaikuttavasti 
Suomessa kehitetty KiVa Koulu –ohjelma ennaltaehkäisee koulukiusaamista ja puuttuu siihen tehokkaasti: menetelmä sai arvion 5/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.
Alakouluikäinen lapsi hymyilee iloisesti koulun käytävällä.
Blogit
|
06.08.2026
Miten lasten kokemukset muuttavat palveluita?
Miten lasten, nuorten ja perheiden kokemukset voivat aidosti vaikuttaa palveluihin, joiden tarkoitus on tukea heidän hyvinvointiaan? Singaporen käytäntötutkimuskonferenssissa tarjottiin vastauksia kysymykseen, jonka kanssa moni tutkija ja kehittäjä kamppailee.