Uutiset>Uutiset
13.11.2023

Käyttäytymisellään reagoivien lasten ja nuorten tukeminen varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa -verkkokurssi on julkaistu

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ammattilaisille suunnattu Itlan tuottama ja Opetushallituksen rahoittama verkkokurssi on julkaistu. Verkkokurssin sisällön suunnitteluun ovat vaikuttaneet esi- ja perusopetuksen sekä varhaiskasvatuksen parissa työskentelevien toiveet ja tarve tutkittuun tietoon perustuville käytänteille

Käyttäytymisellään reagoivien lasten ja nuorten tukeminen -verkkokurssi on tarkoitettu täydennyskoulutukseksi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ammattilaisille. Kurssi soveltuu lisäksi muiden kouluasteiden ammattilaisille, alojen opiskelijoille sekä lasten ja nuorten kanssa toimiville aikuisille.

Kurssilla opitaan tutkimustietoon perustuvia vaikuttavia keinoja ryhmän ja yksilön myönteisen käyttäytymisen ohjaamiseen ja tukemiseen sekä ei-toivotun käyttäytymisen vähentämiseen. Keskeistä on tiedon saaminen tehokkaista positiivisista käyttäytymisen tukemisen strategioista.

Kurssilla tarkastellaan myös kasvattajan ammatillista identiteettiä ja ammattietiikkaa sekä kasvattajan oman toiminnan vaikutusta oppijoiden käyttäytymiseen. Tavoitteena on lisätä ammattilaisen itsereflektiokykyä suhteessa käyttäytymisellään reagoiviin lapsiin ja nuoriin.

Verkkokurssi löytyy Kasvun tuen sivuilta sekä Opetushallituksen sivulta.

Kurssin kehittäminen on jatkotyötä VIP-hankkeelle

Opetushallituksen hallinnoiman ja rahoittaman Vaativan erityisen tuen VIP-verkoston työssä kehitettiin vuosien 2018–2022 aikana vaativaa, monialaista tukea, mutta myös ennaltaehkäiseviä toimia ja varhaista tukea. Tavoitteena oli monialaisen yhteistyön kehittäminen ja toimintakulttuurin muutos kouluissa ja varhaiskasvatuksessa. Verkostossa oli lisäksi pyrkimyksenä vahvistaa vaativan erityisen tuen toimijoiden osaamista.

VIP-hankkeen yhtenä teemaryhmänä oli käyttäytymisellään reagoivat lapset ja nuoret. Teemaryhmän kehittämistyöllä oli kolme tavoitetta:

  1. Jäsentää ilmiötä lasten ja nuorten käyttäytymisellään reagoimisesta varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa
  2. Tunnistaa vaikuttavat toimet, joilla lasten ja nuorten lähiympäristössä käyttäytymisellä reagoimiseen voidaan vastata.
  3. Vauhdittaa ja tukea sellaisen tutkimustiedon leviämistä, jolla voidaan vahvistaa käyttäytymiseen liittyvää tukea perustasolla.

Teemaryhmä järjesti VIPU-yhdyshenkilöille kyselyn vaativan erityisen tuen tarpeista esi- ja perusopetuksessa sekä varhaiskasvatuksessa. VIPU-yhdyshenkilöt koostuivat oppimisen ja koulunkäynnin tuen koordinoinnista vastaavista sekä opiskeluhuollon edustajista.

Vastaajilta kysyttiin kokemuksia ja näkemyksiä työskentelyn solmukohdista tilanteissa, joissa lapsi tai nuori haastaa ympäristöä käyttäytymisellään. Lisäksi heiltä tiedusteltiin, millaisia kysymyksiä ilmiö omassa työyhteisössä herättää ja millaiset ovat valmiudet sen kohtaamiseen.

Tukea arkeen -opas verkkokurssin pohjana

Kyselystä saatujen vastausten perusteella vastaajat toivoivat tutkittuun ja luotettavaan tietoon nojaavia ohjeita ja askelmerkkejä tilanteisiin.

Kyselyn vastausten innoittamana päätettiin laatia opas. Oppaan kokoamiseksi perustettiin projektiryhmä, jonka työtä VIP-hankkeen teemaryhmä tuki ja Itla koordinoi. Pohjatyöksi tehtiin kaksi systemaattista kirjallisuushakua. Toinen joustavasti tehostuvan tuen ydinelementeistä ja toinen ryhmänhallinnasta opetusryhmissä, joissa esiintyy käyttäytymisen haasteita.

Lisäksi projektiryhmä kartoitti monialaisesti sellaisia tutkimukseen perustuvia keinoja, joilla voidaan edistää lasten ja nuorten tunne-, vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitoja. Samalla etsittiin myös tapoja vaikuttaa käytösongelmia ylläpitäviin ja niitä aiheuttaviin tekijöihin lasten ja nuorten kasvuympäristössä.

Opetushallitus julkaisi projektiryhmän tekemän työn pohjalta ”Tukea arkeen! Keinoja lasten ja nuorten emotionaalisten, sosiaalisten ja käyttäytymisen taitojen tukemiseksi” -oppaan vuoden 2022 lopussa.

Juuri julkaistu verkkokurssi pohjautuu Tukea arkeen -oppaaseen. Verkkokurssin rahoitti Opetushallitus ja se jatkoi yllä kuvatulla tavalla VIP-verkoston teemaryhmän työtä.

Verkkokurssi tulee laajenemaan uusilla moduuleilla Kasvun tuki KI -hankkeen kehittämistyön myötä vuosien 2024–2025 aikana.


Lisätietoja

Päivi Uro

Uro on aiemmin toiminut asiantuntijana Itlassa.

Piia Karjalainen

Karjalainen on aiemmin toiminut kehittämispäällikkönä Itlassa.

040 662 4821

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Tapahtumat
Menetelmän ytimessä
Miten menetelmä soveltuu asiakkaille ja ammattilaisille? Onko se helposti käytettävä ja sekä asiakkaille että ammattilaisten työnkuvaan?
11.12.2026
8.30-10.00
Teams
Kaksi ihmistä istuu vierekkäin ja keskustelee.
Uutiset
|
31.08.2026
Hae aktoriksi Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelmaan
Itlan Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelma tukee kehittymistä johtajan roolissa hyvän lapsuuden rakentajana. Hae aktoriksi syyskuun aikana.
Podcast
|
27.08.2026
Miten tekoäly tukee vanhemmuutta?
Vanhemmat kysyvät yhä useammin tietoa muun muassa vauva-ajasta, lasten kasvatuksesta ja vanhemmuudesta tekoälyltä. Eri tekoälytyökalut voivat tarjota matalan kynnyksen tukea,…
Uutiset
|
21.08.2026
Uusi Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen -koulutus alkoi
Ensimmäinen ryhmä opiskelijoita aloitti Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen YAMK-koulutuksen Xamkissa. Koulutus tuo yhteen eri ammattialojen osaajia, työelämätoimijoita sekä kokemuskumppaneita oppimaan yhdessä. Itla toimii koulutuksessa kumppanina.
Tapahtumat
Miten auttaa nuorta parhaiten? Vaikuttavat toimintatavat nuorten mielenterveyden tukemisessa.
Päivän aikana etsimme yhteisten keskustelujen kautta parhaita ratkaisuja nuorten mielenterveyden tukemiseen.
5.10.2026
12.00-17.00
Siltasaarenkatu 8-10, 00530 Helsinki
Kolme nuorta seisoo tiiliseinän vieressä.
Blogit
|
17.08.2026
SuomiAreenassa etsittiin ratkaisuja nuorten tulevaisuususkon lisäämiseen ja väestönkehityksen haasteisiin  
Väki vähenee, päättyvätkö pidot? Porin SuomiAreenassa käydyssä paneelikeskustelussa väestön väheneminen nähtiin ennen kaikkea kysymyksenä siitä, miten yhteiskunta pystyy huolehtimaan nuoresta sukupolvesta.