Uutiset>Uutiset
18.06.2025

Aleksi Neuvonen Itlan hallitukseen

Itlan valtuuskunta nimitti Aleksi Neuvosen Itlan hallituksen varsinaiseksi jäseneksi kokouksessaan 3.6.2025.

Filosofian tohtori Aleksi Neuvonen on tulevaisuudentutkija ja ajatushautomo Demos Helsingin perustaja. Neuvonen on erikoistunut yhteiskunnallisten ja organisaatiotason muutosten ymmärtämiseen ja toiminut asiantuntijana lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä projekteissa.

Keskeisinä teemoina Neuvosen ja Demos Helsingin työssä ovat olleet yksilöiden, kansalaisyhteiskunnan, julkisten organisaatioiden ja yritysten muuttuvat vastuut ja työnjaot osana yhteiskuntien laajempia muutoksia. Hän on ollut mukana työstämässä muun muassa teemoja lasten ja nuorten liikkumisesta ja koulun ja oppimisen kytkeytymisestä ympäröivään yhteiskuntaan.

”Itla on tehnyt viime vuosina hienoa työtä lasten, nuorten ja perheiden elämään liittyvien tulevaisuusteemojen parissa. Olen iloinen päästessäni tukemaan tätä työtä hallituksen jäsenenä”, Neuvonen kertoo.

Kuva: Sami Mannerheimo

Kiitokset Mirjam Kallandille hallitustyöskentelystä

Aleksi Neuvonen nimitettiin professori Mirjam Kallandin tilalle vuoden 2025 loppuun. Kalland on ollut Itlan hallituksen jäsen vuodesta 2018.

”Mirjam toi vahvaa osaamista hallituksen työskentelyyn ja strategisiin pohdintoihin. Kiitämme häntä lämpimästi arvokkaasta panostuksesta, jonka hän on antanut Itlan toiminnan kehittämiseen sen eri vaiheissa”, Itlan hallituksen puheenjohtaja Petri Pohjonen kiittää.


Lisätietoja

Petri Pohjonen

Hallituksen puheenjohtaja

Katri Vataja

Toimitusjohtaja

CEO

katri.vataja@itla.fi

040 702 0899

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Isä istuu lattialla lapsi sylissä
Blogi
|
15.08.2025
Keski-Suomi liittyi yhteisövaikuttavuustyöhön – tavoitteena hyvä arki kaikille  
Keski-Suomen hyvinvointialue liittyi virallisesti yhteisövaikuttavuustyöhön viime keväänä, mutta monet yhteisövaikuttavuuden mukaiset toimintatavat ovat alueella entuudestaan tuttuja, ja tarvittavia pohjarakenteitakin on jo olemassa. Oman haasteensa uudistustyöhön tuo ison maakunnan alueiden erilaisuus.
Yhteisövaikuttavuus
Blogi
|
11.08.2025
Palautteen avulla parempaa ja vaikuttavampaa lastensuojelua
Palautteella on merkittävä rooli vaikuttavuustiedon tuottamisessa. Näyttöön perustuvien FIT-mittareiden avulla pyritään arvioimaan ja parantamaan lastensuojelutoimien laatua, tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. Keskeistä on lapsen äänen huomioiminen.
Vaikuttavuus
Blogi
|
06.08.2025
Mielen voimavarat – Kuinka vahvistamme nuorten uskoa tulevaisuuteen?
Nuoruus on siirtymätila, johon aina vaikuttavat yhteiskunnalliset ja kulttuuriset virtaukset. Tässä ajassa kompleksisuus näkyy nuorten elämässä. Tärkeä kysymys on, miten yhteiskunta ottaa nuoret vastaan.
Tulevaisuususko
Uutiset
|
30.06.2025
Laura Yliruka innovaatio- ja kehittämistoiminnan kehitysjohtajaksi
Elokuussa Itlassa aloittaa uutena kehitysjohtajana VTT, käytäntötutkimuksen dosentti Laura Yliruka. Hän johtaa Itlan innovaatio- ja kehittämistoimintaa ja yhteisövaikuttavuustyötä.
Itlan kehitysjohtaja Marjo Kurki
Uutiset
|
27.06.2025
Itlan Marjo Kurki jatkaa YOUNG-ohjelman ohjelmajohtajana
Itlan kehitysjohtaja Marjo Kurki jatkaa strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittaman YOUNG-ohjelman ohjelmajohtajana toisen kolmivuotiskauden. Ohjelmajohtajan tavoitteena on edistää korkealaatuisen, monitieteellisen tutkimuksen sekä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen avulla lasten ja nuorten mielenterveyttä, osallisuutta ja hyvää elämää.  
Right to Belong
YOUNG-ohjelma
Imagine
Uutiset
|
18.06.2025
Aleksi Neuvonen Itlan hallitukseen
Itlan valtuuskunta nimitti Aleksi Neuvosen Itlan hallituksen varsinaiseksi jäseneksi kokouksessaan 3.6.2025.