KiVa Koulu vähentää kiusaamista tutkitusti vaikuttavasti
Kiusaaminen on laaja ja yleinen ongelma niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa lasten ja nuorten keskuudessa. Se on ryhmässä syntyvä ja vahvistuva ilmiö, johon vaikuttavat koko ryhmän toimintatavat, roolit ja normit. Kiusaaminen voi olla sanallista, sanatonta tai fyysistä, kasvotusten tai verkossa tapahtuvaa.

KiVa Koulu –ohjelma vähentää sekä kiusatuksi joutumista että toisten kiusaamiseen ryhtymistä. Menetelmä sijoittui korkeimmalle tasolle 5/5 Itlan vaikuttavuusarviossa eli se on tutkimusnäytön perusteella vaikuttava. Tämä tarkoittaa sitä, että menetelmästä on korkealaatuista kansainvälistä tutkimusta, menetelmä on kuvattu hyvin ja sen käyttöönottoa tuetaan perusteellisesti.
Psykososiaalisen menetelmän vaikuttavuus tarkoittaa sen lapsille, nuorille ja perheille tuottamaa hyötyä.
Turvallinen ilmapiiri koulussa tukee oppimista ja mielenterveyttä
Kiusaamisella on merkittävä yhteys lasten ja nuorten mielenterveysongelmiin. Tutkitusti vaikuttavilla yhteisöllisillä keinoilla rakennetaan koko kouluyhteisön myönteistä toimintakulttuuria, ja niillä voidaan puuttua paitsi kiusaamiseen myös yksinäisyyteen. Tällä hetkellä menetelmien käyttö kuitenkin vaihtelee koulukohtaisesti ja alueellisesti.
”Turvallinen ilmapiiri koulussa, tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä välittävät aikuiset tukevat lapsen ja nuoren oppimista ja suojaavat mielenterveyttä. Tutkitusti vaikuttavia kiusaamisen vastaisia ja osallisuutta edistäviä ohjelmia tulisi vakiinnuttaa osaksi kouluarkea kaikkialla Suomessa”, korostaa erityisasiantuntija Heidi Backman Itlasta.
Turun yliopistossa 2000-luvun alkupuoliskolla kehitetty KiVa Koulu on suunnattu 7–16-vuotiaille oppilaille, ja sitä toteuttaa menetelmän käyttöön koulutettu koulun henkilökunta. Yli 800 koulussa eri puolilla Suomea käytössä oleva ohjelma perustuu näkemykseen kiusaamisesta ryhmäilmiönä: kiusaajan ja kiusatun lisäksi muut oppilaat ovat tietoisia kiusaamisen olemassaolosta.
Kiusaamiseen puuttumisen tulee tähdätä tähän ryhmäilmiön muuttamiseen ja vertaisten toiminnan muutoksen käyttämiseen kiusaamisen vähentämisessä (Salmivalli, 1999*).
KiVa Koulu on käytössä myös muissa maissa ja sitä tutkitaan paljon
Kiva Koulu –ohjelma on käytössä yli 20 maassa eri puolilla maailmaa, muun muassa Isossa-Britanniassa. Siellä on tehty erittäin laaja, yli 11 000 alakouluikäistä lasta kattava vaikuttavuustutkimus, joka osoitti KiVa Koulun vähentävän kiusaamisen uhriksi joutumista.
Itlan Kasvun tuessa Kiva Koulu –ohjelma on arvioitu edellisen kerran vuonna 2020. Sen jälkeen menetelmästä on julkaistu uutta tutkimusta, ja sen arvio haluttiin päivittää laajaksi systemaattiseksi kirjallisuuskatsauksesi aiemman suppean katsauksen sijaan.
Itlan menetelmäarviot perustuvat parhaaseen mahdolliseen tutkimustietoon
Itlan menetelmäarviot ovat riippumattomien, arviointiin koulutettujen henkilöiden tekemiä. Ne perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tutkimustietoon ja julkaistaan vertaisarvioituina systemaattisina kirjallisuuskatsauksina Itlan Kasvun tuen menetelmäpankissa ja Kasvun tuki -aikakauslehdessä.
Itlan omat asiantuntijat ja Kasvun tuen tieteellinen toimituskunta tukevat sekä ohjaavat työtä. Arviointiperiaatteemme – avoimuus, luotettavuus, riippumattomuus, systemaattisuus ja sensitiivisyys – ohjaavat prosessia.
Menetelmäarvioiden tavoitteena on auttaa päättäjiä tekemään tutkittuun tietoon perustuvia valintoja psykososiaalisten menetelmien käytöstä lasten, nuorten ja perheiden palveluissa.
Itlan Kasvun tuen menetelmäpankki
Löydät arviomme psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuudesta Menetelmäpankistamme.
Menetelmäpankissa on toistaiseksi kahdella eri asteikolla arvioituja menetelmiä. Vuodesta 2022 lähtien vaikuttavuutta on arvioitu asteikolla 1–5, tutkimuskirjallisuus haetaan systemaattisesti ja arviot julkaistaan vertaisarvioituina systemaattisina kirjallisuuskatsauksina. Ennen vuotta 2022 tehdyt arviot ovat niin sanottuja suppeita katsauksia ja ne on arvioitu asteikolla 0–3.
Vaikuttavuuden tasot:

Lue lisää KiVa Koulu -ohjelmasta ja tutustu menetelmäarvioon täällä.
* Salmivalli, C. (1999). Participant role approach to school bullying: implications for interventions. Journal of Adolescence, 22(4), 453–259. https://doi.org/10.1006/jado.1999.0239
Lisätietoja
Erityisasiantuntija
Senior Specialist
Kasvun tuki
heidi.backman@itla.fi
Tiedeasiantuntija
Science Specialist
Kasvun tuki
marko.merikukka@itla.fi