Uutiset>Uutiset
15.06.2022

Raportti: Yhteisövaikuttavuus edistää lapsiperheiden palveluiden integraatiota

Itlassa tutkittiin kokemuksia yhteisövaikuttavuustyöstä alueellisessa oppimisverkostossa. Ero aiempaan kehittämistyöhön on selvä, ja Itlan ja Oulun yliopiston taustatukea pidettiin tärkeänä.

Tänään julkaistua Pitkäkestoinen muutos lapsiperheiden palveluiden integraatiossa -arviointitutkimusta varten haastateltiin alueellisen oppimisverkoston alueilla työskenteleviä ammattilaisia. Verkostossa on neljä aluetta ja haastatteluita tehdiin 16. Haastateltavien mukaan yhteisövaikuttavuustyö on edistänyt alueiden lapsiperheiden palveluiden integraatiota. Eroja aiempaan kehittämistyöhön nähtiin useita.


”Alueilla koettiin, että kehittäminen on pitkäkestoista ja omista tarpeista lähtevää, ei ylhäältä ohjattua”, kertoo projektikoordinaattori Venla Ritola.


Hyvänä koettiin yhteisen tavoitteen muodostuminen ja kommunikaation lisääntyminen sekä järjestöjen tuominen lapsiperhepalveluihin mukaan. Haastavana sen sijaan mainittiin vanhoista toimintamalleista eroon pääseminen sekä alueellisen taustatuen mahdollinen henkilöityminen, jolloin työn juurtuminen organisaatioon olisi vain keskeisten henkilöiden varassa.

Itlan ja Oulun yliopiston taustatuki koettiin onnistuneeksi ja niiden mahdollistama tieteellinen tutkimus ja jalkautuva konsultatiivinen tuki nähtiin erityisen merkityksellisenä.


”Yhteisövaikuttavuus on kaikkien asia. Tutkimuksessa todettiin, että johdon lisäksi myös työntekijöiden tulee omaksua ja edistää yhteisövaikuttavuutta, jotta työ vahvistuu organisaation jokaisella tasolla. Havaintoja ja ilmiöitä lapsiperheiden arjesta tarvitaan”, jatkaa Ritola.


Lisää alueellisesta oppimisverkostosta ja palveluiden integraatiosta webinaarissa elokuussa

Elokuun 17. päivänä järjestetään webinaari Systeeminen ja sisältäpäin lähtevä muutos lapsiperheiden palveluiden integraatiossa. Tilaisuuden ohjelmassa on sekä raportin esittely että alueellisen oppimisverkoston seuraavat askeleet. Paneelikeskustelussa ovat mukana muun muassa Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula, Hämeenlinnan kaupungin opetuspäällikkö Minna Lumme ja sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Andreas Blanco Sequeiros.


Lisätietoja

Tiina Ristikari

Tutkimusprofessori

Kehitysjohtaja

Research Professor

Director of Development

Yhteisövaikuttavuus

Samalta viivalta – ratkaisuja lapsiperheköyhyyteen

tiina.ristikari@itla.fi

050 917 7396

Itla ja Oulun yliopisto käynnistivät vuonna 2020 lapsiperheiden pärjäävyyden vahvistamisen ja sujuvan arjen kehittämisen tueksi yhteisövaikuttavuuteen pohjautuvan alueellisen oppimisverkoston. Verkoston tavoitteena on, että mukana olevien alueiden lapsiperheiden kasvuympäristöjen palvelut toimisivat mahdollisimman hyvin yhteen. Alueellisessa oppimisverkostossa ovat mukana Soite, Tampereen kaupunki, Oulun kaupunki ja Siun sote.

Yhteisövaikuttavuus on viitekehys, jonka avulla yhteistyötä voidaan tehdä tavoitteellisesti toimialoista riippumatta. Siinä hyödynnetään systeemiajattelua ihmisten ja yhteiskunnan kompleksisten ja monialaista yhteistyötä vaativien ongelmien ratkaisemiseksi. Malli tarkastelee toimijoiden ja tekojen keskinäisiä riippuvuussuhteita ja vahvistaa toimijoiden yhteisen tavoitteen saavuttamiseen tarvittavia toimia. 

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Nuoria koulun käytävällä, yksi istumassa taustalla, kaksi selin etualalla.
Uutiset
|
08.05.2025
Yksinäisyydestä yhteisöihin – Kuntien sivistys- ja nuorisopalveluihin tarvitaan lisää osallisuuden kokemuksia
Lasten ja nuorten yksinäisyyden ja sosiaalisen ulossulkemisen kokemusten vähentämiseen ja ehkäisemiseen tähtäävän Right to Belong -hankkeen uusi tutkimus tarkastelee, millä tavoin yksinäisyyttä tunnistetaan kuntien sivistys- ja nuorisopalveluissa. Tutkimus painottaa osallisuuden kokemuksen merkitystä osana yhteisöihin kiinnittymistä ja yksinäisyyden ratkaisuja.
YOUNG-ohjelma
Alakouluikäinen lapsi hymyilee iloisesti koulun käytävällä.
Blogi
|
05.05.2025
Rannikon mallissa perheiden palveluohjaus auttaa sekä asiakkaita että ammattilaisia
Lapsiperheiden uusi palveluohjaus “Rannikon malli” on saanut runsaasti kiitosta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteessa, jossa sekä perheet että heitä tukevat ammattilaiset saavat tukea pulmiinsa yhdestä paikasta.
Uutiset
|
29.04.2025
Sitra avaa yhteistyössä Itlan kanssa rahoitushaun nuorten arjen hyvinvointia vahvistaville ratkaisuille
Sitran ja Itlan yhteistyössä toteuttamassa rahoitushaussa haetaan nuorten hyvinvointia ja arjen toimijuutta parantavia ratkaisuja. Hakuaika päättyy 30.5.2025 kello 12.
Rahoitus
Lapsi silittää raskaana olevan naisen vatsaa.
Tapahtumat
Nordic Marcé Congress 2025 – Preventing and treating perinatal mental health problems
We invite you to Turku to meet new and familiar faces to get inspired and discuss with Nordic colleagues. The topic of the congress is preventing and treating perinatal mental health problems.
23-24 September 2025
8.30-16.00
Radisson Blu Marina Palace, Turku, Finland
1000 ensimmäistä päivää
Tapahtumat
Miltä näyttää vauvaperheiden tulevaisuus Suomessa? Aamiaistilaisuus asiantuntijoille ja päättäjille
Miten voimme yhdessä tukea vauvaperheiden tulevaisuutta? Mitkä tekijät vahvistavat hyvinvointia ja mitkä luovat haasteita? Tervetuloa 3. kesäkuuta Lasipalatsiin nauttimaan aamiaista ja keskustelemaan vauvaperheiden tulevaisuudesta!
3.6.2025
9.00-11.00
Lasipalatsi, Palmusali, Mannerheimintie 22–24, Helsinki
Vanhemmuus
Vauvaperheet
Neljä iloista lasta juoksemassa käytävällä.
Uutiset
|
22.04.2025
Hyvinvointia ja suotuisaa kehitystä tukeva Lapset puheeksi  -keskustelu arvioitavana Kasvun tuessa
Kasvun tuki arvioi Lapset puheeksi -keskustelun, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten suotuisaa kehitystä ja ehkäistä mahdollisia ongelmia. Lapset puheeksi -keskustelun arvioiminen on tärkeää, sillä aiempi arvio on vuodelta 2017 ja menetelmä on laajasti käytössä. Arvio julkaistaan systemaattisena katsauksena Kasvun tuki -aikakauslehdessä ja Kasvun tuen menetelmäpankissa.
Kasvun tuki
Psykososiaaliset menetelmät