YOUNG-ohjelma: Lapset ja nuoret – hyvinvoivat tulevaisuuden tekijät
Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa YOUNG-ohjelmassa (2022-2028) keskitytään lapsiin ja nuoriin yhteiskunnan jäseninä sekä tulevaisuuden tekijöinä ja etsitään tutkimuksen avulla ratkaisuja, joilla turvata kaikkien lasten ja nuorten yhtäläiset mahdollisuudet hyvään elämään sekä turvalliseen kasvuun ja kehitykseen. Lasten ja nuorten osallisuus ja arvostus yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujärjestelmän kehittämisessä on puutteellista.

Yhteiskunnassa tarvitaan moniäänistä keskustelua, jolla vahvistetaan arvostusta lapsia ja nuoria kohtaan sekä lisätään toivon näkökulmaa. Koulussa voidaan edistää kaikkien lasten ja nuorten hyvinvointia yhteisöllisyyttä ja osallisuutta hyödyntäen. Palvelujärjestelmä tunnistaa edelleen riskissä olevat lapset ja nuoret puutteellisesti, eikä oikea-aikaista, laadukasta ja vaikuttavaa tukea ole yhdenvertaisesti tarjolla.

Ohjelman tavoitteena on luoda monitieteisen ja vuorovaikutteisen tutkimuksen keinoin laaja-alaista tietoperustaa kestävälle lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikalle, jolla voidaan ehkäistä mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä ja muita epäsuotuisia kehityskulkuja sekä edistää lasten ja nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Ohjelmassa etsitään tutkimukseen perustuvia ratkaisuja lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi ja laadukkaan ja vaikuttavan palvelujärjestelmän kehittämiseksi. 

Itlan kehitysjohtaja Marjo Kurki johtaa YOUNG-ohjelmaa ja sitä rahoittaa strategisen tutkimuksen neuvosto, joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä.

Ajankohtaista

Tapahtumat
Aikuinen, kuuletko nuorta?
YOUNG-ohjelman sidosryhmäpäivässä pureudumme yhdessä tutkijoiden ja sidosryhmien kanssa lapsia ja nuoria pohdituttaviin arjen ja hyvinvoinnin pulmiin ja etsimme niihin tutkimukseen perustuvia ratkaisuja.
27.10.2025
12.00-17.00
Siltasaarenkaru 8-10, 00530 Helsinki
YOUNG-ohjelma
Tapahtumat
Demokratiakorjaamo: Demokratia kriisissä
Demokratiakorjaamo on yhteiskunnallista keskustelua ja työpajoja sisältävä tilaisuus, jossa pohditaan kriittisesti demokratian tilaa nyky-Suomessa ja laajemmin maailmassa.
18.09.2025
13.00-16.00
Siltasaarenkatu 8–10, 00530 Helsinki
YOUNG-ohjelma
Tapahtumat
Tulevaisuuden varhaiskasvatus ja koulu lasten ja nuorten mielenterveyttä edistämässä
Kuinka vuorovaikutusta, osallisuutta ja mielenterveystaitoja vahvistamalla voimme tukea lasten ja nuorten hyvinvointia oppimisympäristöissä sekä mielenterveyttä edistävää toimintakulttuuria kouluyhteisössä?
24.11.2025
10.00-12.00
Siltasaarenkatu 8-10, 00530 Helsinki ja verkossa
Kasvun tuki
YOUNG-ohjelma
Itlan kehitysjohtaja Marjo Kurki
Uutiset
|
27.06.2025
Itlan Marjo Kurki jatkaa YOUNG-ohjelman ohjelmajohtajana
Itlan kehitysjohtaja Marjo Kurki jatkaa strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittaman YOUNG-ohjelman ohjelmajohtajana toisen kolmivuotiskauden. Ohjelmajohtajan tavoitteena on edistää korkealaatuisen, monitieteellisen tutkimuksen sekä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen avulla lasten ja nuorten mielenterveyttä, osallisuutta ja hyvää elämää.  
YOUNG-ohjelma
Imagine
Right to Belong
Lattialla istuvan nuoren jalat.
Tapahtumat
Kuvittele, jos… kokemukset psykososiaalisten menetelmien käyttöönotosta olisivat olleet tiedossa jo viisi vuotta sitten
Miten nuorille suunnattu psykososiaalinen menetelmä saadaan onnistuneesti käyttöön koko Suomessa? Tervetuloa kuulemaan opeista, joita kansallisesta käyttöönotosta on kertynyt viime vuosien aikana!
Ke 1.10.2025
Klo 12.00-16.00
Webinaari
Kasvun tuki
YOUNG-ohjelma
Nuoria koulun käytävällä, yksi istumassa taustalla, kaksi selin etualalla.
Uutiset
|
08.05.2025
Yksinäisyydestä yhteisöihin – Kuntien sivistys- ja nuorisopalveluihin tarvitaan lisää osallisuuden kokemuksia
Lasten ja nuorten yksinäisyyden ja sosiaalisen ulossulkemisen kokemusten vähentämiseen ja ehkäisemiseen tähtäävän Right to Belong -hankkeen uusi tutkimus tarkastelee, millä tavoin yksinäisyyttä tunnistetaan kuntien sivistys- ja nuorisopalveluissa. Tutkimus painottaa osallisuuden kokemuksen merkitystä osana yhteisöihin kiinnittymistä ja yksinäisyyden ratkaisuja.
YOUNG-ohjelma

Tilaa YOUNG-ohjelman uutiskirje

* pakollinen kenttä

Lisätietoja

Olethan yhteydessä, jos sinulla on kysyttävää YOUNG-ohjelmasta.

Marjo Kurki

Kehitysjohtaja

Director of Development

YOUNG -ohjelma

Kasvun tuki

marjo.kurki@itla.fi

044 271 0797
Heidi Tilander

Tapahtuma- ja ohjelmakoordinaattori

Event and Programme Coordinator

heidi.tilander@itla.fi

044 312 0695