Sisällys
Otsikko (johdanto)
Edistämme Suomessa yhteisövaikuttavuustyötä, jossa hyödynnetään systeemiajattelua ja yhteisövaikuttavuus-viitekehystä (Kania & Kramer, 2011) ihmisten ja yhteiskunnan kompleksisten ja monialaista yhteistyötä vaativien ongelmien ratkaisemiseksi. Yhteisövaikuttavuus-malli tarkastelee toimijoiden ja tekojen keskinäisiä riippuvuussuhteita sekä vahvistaa toimijoiden yhteisen tavoitteen saavuttamiseen tarvittavia toimia.
Käytännön ratkaisuja osa 1: aikaisin, yhdessä ja riittävän pitkään
Itlan ja Oulun yliopiston yhteisövaikuttavuustyön tavoitteena on tukea lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen, kehitysympäristöjen sekä yhteisöjen uudistumista tutkimuksen avulla. Yhteisövaikuttavuustyön avulla pyritään vahvistamaan lasten, nuorten ja lapsiperheiden pärjäävyyttä ja sujuvaa arkea.