Uutiset>Uutiset
07.06.2023

Kasvun tuki -aikakauslehti: Käyttäytymistaitojen oppimisella hyvinvointia kouluun

Kasvun tuki -aikakauslehden uusimmassa numerossa etsitään vastauksia parempaan hyvinvointiin koulussa muun muassa käyttäytymis-, vuorovaikutus- ja tunnetaitojen opettelun kautta. Lehti julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa Journal.fi-palvelussa.

Kasvun tuki -aikakauslehden viides numero on ilmestynyt. Tämänkertaisen lehden artikkeleista moni liittyy kouluun.

Arvioitavana ProKoulu-toimintamalli

Piia KarjalaisenLotta Heikkilän ja Heidi Backmanin laatimassa systemaattisessa katsauksessa arvioitavana on ProKoulu-toimintamalli, jossa käyttäytymistaitojen opettaminen nostetaan koulun keskeiseksi tehtäväksi. ProKoulu-toimintamalli osoittautui toimivaksi menetelmäksi, ja sen näyttö arvioitiin vahvaksi.

ProKoulu-toimintamallin arviointi on toinen uuden arviointijärjestelmän mukaisesti tehty katsaus. Lehdessä kerrotaan tarkemmin myös Kasvun tuen arviointijärjestelmän uudistuksesta ja arvioitsijakoulutuksesta.

Koulumaailmaan paneutui myös Anne-Elina Salo väitöskirjaansa pohjautuvassa artikkelissa, jossa hän tarkasteli resilienssin rakentumista varhaisnuoruudessa. Salo ottaa artikkelissaan esille opettajien vuorovaikutus- ja tunnetaidot, jotka hänen mukaansa pitäisi nostaa keskiöön opettajien koulutuksessa.

Koululla tärkeä rooli kriiseissä

Lehden artikkeleissa pureudutaan myös koulun merkitykseen kriisitilanteissa. Eija PakarinenNoona Kiuru ja Virve Valtonen kirjoittavat artikkelissaan, että koronapandemia korosti koulun merkitystä lapsille ja nuorille tärkeänä sosiaalisena yhteisönä. Heidän mukaansa tuleviin kriiseihin varaudutaankin parhaiten tukemalla lasten ja nuorten hyvinvointia tavallisessa kouluarjessa.

Koronapandemian lisäksi koululla on merkitystä myös maahanmuuttotaustaisten lasten kiinnittymisessä uusiin elinoloihin. Heidi Parviainen kirjoittaa lektiossaan, että konfliktialueelta pakeneminen saattaa turvata lapsen hengissä pysymisen, mutta lapsen kehityksen ja mielenterveyden turvaaminen vaatii toimia myös paon jälkeen.

Lisäksi lehdessä käsitellään sosiaalityön mahdollisuuksia tukea neuropsykiatrisesti oireilevia lapsia ja heidän perheitään, Helsingin kaupungin MDFT-palveluita, raskaus- ja vauva-ajan masennukseen ja ahdistukseen tekeillä olevaa hoitosuositusta sekä satunnaistetun vertailukokeen aineiston analysointia.

Kasvun tuki -lehti nyt Journal.fi-palvelussa

Kasvun tuki -lehti ilmestyy tästä lähtien Journal.fi-palvelussa. Journal.fi on uusi tiedelehtien toimittamiseen ja julkaisemiseen tarkoitettu palvelu, jota ylläpitää Tieteellisten seurain valtuuskunta. Sivustolla on noin 130 suomalaista tieteellistä lehteä ja vuosikirjaa.

– Samassa palvelussa muiden tieteellisten lehtien kanssa oleminen tuo meille lisää näkyvyyttä ja sen myötä toivottavasti tunnettuutta, toteaa Kasvun tuki -lehden päätoimittaja, Itlan tiedeasiantuntija Marko Merikukka.

Tutustu lehteen!


Lisätietoja

Marko Merikukka

Tiedeasiantuntija

Tutkimusetiikan tukihenkilö

Science Specialist

Research Integrity Adviser

Kasvun tuki

marko.merikukka@itla.fi

040 647 5565

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Uutiset
|
30.06.2025
Laura Yliruka innovaatio- ja kehittämistoiminnan kehitysjohtajaksi
Elokuussa Itlassa aloittaa uutena kehitysjohtajana VTT, käytäntötutkimuksen dosentti Laura Yliruka. Hän johtaa Itlan innovaatio- ja kehittämistoimintaa ja yhteisövaikuttavuustyötä.
Itlan kehitysjohtaja Marjo Kurki
Uutiset
|
27.06.2025
Itlan Marjo Kurki jatkaa YOUNG-ohjelman ohjelmajohtajana
Itlan kehitysjohtaja Marjo Kurki jatkaa strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittaman YOUNG-ohjelman ohjelmajohtajana toisen kolmivuotiskauden. Ohjelmajohtajan tavoitteena on edistää korkealaatuisen, monitieteellisen tutkimuksen sekä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen avulla lasten ja nuorten mielenterveyttä, osallisuutta ja hyvää elämää.  
Imagine
Right to Belong
YOUNG-ohjelma
Uutiset
|
18.06.2025
Aleksi Neuvonen Itlan hallitukseen
Itlan valtuuskunta nimitti Aleksi Neuvosen Itlan hallituksen varsinaiseksi jäseneksi kokouksessaan 3.6.2025.
Tapahtumat
TRT-menetelmäohjaaja, syvennä osaamistasi trauman kohtaamisessa
Koulutuksessa asiantuntijat tarjoavat ajankohtaista tietoa ja käytännön taitoja Teaching Recovery Techniques (TRT) -menetelmäohjaajille lasten ja nuorten traumaattisen surun, menetyksen ja traumakokemuksista toipumisen tukemiseen.
7.11.2025
8.30-15.00
Teams
Kasvun tuki
TRT-menetelmä
Lapsi soittaa kitaraa koululuokassa.
Blogi
|
11.06.2025
Terapiatakuun onnistuminen sosiaalihuollossa vaatii vielä viilausta
Terapiatakuun toimeenpano sosiaalihuollossa on vaarassa kompastua takuun asiakasprosessiin aiheuttamiin muutoksiin, jotka vaikeuttavat käytännön työtä. Nämä haasteet tulisi ratkaista mahdollisimman pian, jotta muun muassa koulukuraattorit pystyisivät vaivattomasti osallistumaan toteutukseen.
Sosiaalihuolto
Terapiatakuu
Lattialla istuvan nuoren jalat.
Tapahtumat
Kuvittele, jos… kokemukset psykososiaalisten menetelmien käyttöönotosta olisivat olleet tiedossa jo viisi vuotta sitten
Miten nuorille suunnattu psykososiaalinen menetelmä saadaan onnistuneesti käyttöön koko Suomessa? Tervetuloa kuulemaan opeista, joita kansallisesta käyttöönotosta on kertynyt viime vuosien aikana!
Ke 1.10.2025
Klo 12.00-16.00
Webinaari
Kasvun tuki