Uutiset>Uutiset
09.10.2023

Kysely nuorten aikuisten kokemuksista lapsuuden köyhyydestä

Oletko kokenut lapsuudessasi köyhyyttä? Minkälaiset asiat auttoivat pärjäämään? Tunnistatko lapsuudessasi koetun köyhyyden vaikuttavan aikuisiällä?

Itlan Samalta viivalta -ohjelman Valoisat-ryhmän nuoret kutsuvat 18–30-vuotiaita nuoria aikuisia vastaamaan kyselytutkimukseen, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta siitä, miten perheiden taloudelliset haasteet ovat näyttäytyneet nuorten aikuisten lapsuudessa ja vaikuttavatko kokemukset nykyiseen elämäntilanteeseen. Samalla halutaan löytää niitä asioita ja keinoja, jotka ovat tärkeitä köyhyydessä pärjäämisen kannalta.

Kyselyyn vastaamalla autat ymmärtämään paremmin, kuinka Suomessa voidaan parantaa tukiverkostoja ja edistää lasten ja nuorten hyvinvointia perheiden taloudellisten vaikeuksien keskellä. Kokemustieto voi myös auttaa lapsiperhepalveluiden sekä kolmannen sektorin toiminnan kehittämisessä.

Kyselyn avulla saatua aineistoa hyödynnetään Samalta viivalta -ohjelman tutkimus- ja vaikuttamistyössä. Kyselyn löydöksistä viestitään poliittisille päättäjille päätöksenteon tueksi. Kyselyn tuloksista tiedotetaan Itlan kanavissa keväällä 2024.

Kysely on auki 9.10.–12.11.2023. Vastaaminen on anonyymia ja kestää noin 30 minuuttia. Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvomme neljä 30 euron arvoista Finnkinon lahjakorttia. Arvonta on osallistujille täysin vapaaehtoinen, mutta henkilötietojen antaminen on edellytys arvontaan osallistumiselle. Arvonnassa annettuja tietoja ei voida yhdistää vastaajan vastauksiin. Voittajat arvotaan viikon kuluttua osallistumisajan päättymisestä, palkinnot toimitetaan joulukuun 2023 loppuun mennessä. Arvonnan tarkemmat säännöt ovat luettavissa kyselyn tietosuojailmoitus -sivulta.

Itlan Samalta viivalta -ohjelma keskittyy lapsiperheköyhyyden tutkimukseen ja ilmiön ymmärtämiseen. Osana ohjelmaa toimii nuorten kokemusvaikuttajien ryhmä Valoisat, jonka tehtävänä on valaista lapsiperheköyhyyttä ilmiönä sekä ohjata tutkimustoimintaa ja viestintää yhdessä Itlan kanssa.

Lisätietoja

Mari Hirvonen

Erityisasiantuntija

Senior Specialist

Yhteisövaikuttavuus

mari.hirvonen@itla.fi

044 363 7276
Lauri Mäkinen

Mäkinen on aiemmin toiminut projektitutkijana Itlassa.

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Tapahtumat
Hanaholmen Democracy Day 2025
Dialogues for our Futures: How can we strengthen children’s and young people’s hope for the future through inclusion? We will discuss this and other related topics in our dialogue at Hanaholmen Democracy Day.
02.12.2025
12.30-17.00
Hanaholmen, Espoo
Tulevaisuus
Future
Nuori mies katsoo ilta-auringossa eteenpäin hymyillen, käsi leualla.
Blogit
|
27.11.2025
Monipuolinen seurantatieto edistää menetelmien onnistunutta käyttöönottoa      
Mistä tiedät, että lasten ja nuorten mielenterveyden tueksi tarkoitetun psykososiaalisen menetelmän käyttöönotto etenee suunnitellusti ja että menetelmä todella toimii? Näkyvätkö vaikutukset lasten ja nuorten arjessa? Lue blogimme niin tiedät!
Menetelmä
Seuranta
Kasvun tuki
Käyttöönotto
Ruutupaitainen isä ja sinipaitainen lapsi istuvat keittiön pöydän ääressä. Lapsi piirtää.
Uutiset
|
26.11.2025
Uudella toimintamallilla tuetaan vakavan sairauden kohdanneita perheitä
Itla on toteuttanut yhteistyössä hyvinvointialueiden ja potilasjärjestöjen kanssa Vakava sairaus perheessä -toimintamallin, jolla tuetaan vakavan fyysisen tai psyykkisen sairauden kohdanneita perheitä niiden kokonaisvaltaisen elämäntilanteen mukaan ja eri palveluiden yhteistyönä. Toimintamalli on kuntien ja hyvinvointialueiden käytettävissä sähköisessä perhekeskuksessa ja Innokylässä.
Yhteisövaikuttavuus
Toimintamalli
Kasvun tuki
Uutiset
|
20.11.2025
Uusi käsikirja: Toimiva kouluarki on tärkein mielenterveyden tuki lapsille
Kouluyhteisöillä on ratkaiseva rooli lasten ja nuorten mielenterveyden tukemisessa. Hyvinvoiva mieli on oppimisen perusta. Kouluissa on keinoja mielenterveyden tukemiseen, mutta niitä ei välttämättä tunnisteta kokonaisvaltaisesti. Itlan uusi käsikirja kokoaa yhteen tietoa ja käytäntöjä mielenterveyden haasteiden ennaltaehkäisyyn kouluissa.
Mielenterveys
Koulu
Kasvun tuki -aikakauslehtiä pöydällä, yksi avoinna henkilön käsissä.
Uutiset
|
19.11.2025
Kasvun tuki -aikakauslehti: Vaikuttaviksi todettujen menetelmien suunnitelmallinen käyttöönotto auttaa kehittämään palveluja 
Kasvun tuki -aikakauslehden uusin numero on teemanumero, jonka aiheena on menetelmien ja toimintamallien suunnitelmallinen käyttöönotto eli implementointi. Artikkeleissa tarkastellaan muun muassa psykososiaalisen menetelmän toimintaa, uuden menetelmän kehittämistä ja implementoinnin tulosten mittaamista.
Kasvun tuki -aikakauslehti
Implementointi
Menetelmäarviointi
Uutiset
|
12.11.2025
Itla Xamkin kumppaniksi Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen -koulutukseen
Koulutuksen lähtökohtina ovat kokonaisvaltaisuus, lapsilähtöisyys ja yhteistoiminnallinen ammatillisuus. Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen -koulutus on myös kehittämismahdollisuus sekä opiskelijalle että työnantajalle.
Johtamiskoulutus
Koulutus