Uutiset>Uutiset
21.03.2025

Menetelmäarvioiden päivitys jatkuu vilkkaana

Kasvun tuessa on aloitettu neljän menetelmän, TRT:n, Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmän, Theraplayn ja Pidä kiinni -hoitojärjestelmän arvioinnin päivitys. Arviot julkaistaan systemaattisina katsauksina Kasvun tuki -aikakauslehdessä ja Kasvun tuen menetelmäpankissa.

Menetelmäarvioiden päivitys jatkuu vilkkaana Kasvun tuessa. Alkukeväästä 2025 on aloitettu neljän menetelmän päivitysarviointi. Menetelmät ovat traumaattisille kokemuksille altistuneille lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen tarkoitettu TRT, vanhemmuuden tueksi tarkoitettu Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät sekä vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen vahvistamiseen ja kiintymyssuhteen tukemiseen tarkoitetut Theraplay ja Pidä kiinni -hoitojärjestelmä.

Käynnissä olevien arviointien runsaus johtuu kasvaneesta arvioitsijoiden määrästä ja tarpeesta päivittää aiempia menetelmäarvioita nykyisen arviointijärjestelmän mukaisiksi systemaattisiksi katsauksiksi.

”Loppuvuodesta 2024 koulutimme joukon uusia arvioitsijoita, ja he ovat sukeltaneet innostuneina menetelmäarvioinnin maailmaan”, sanoo Kasvun tuen menetelmäarvioista vastaava erityisasiantuntija Heidi Backman.

”Näistä neljästä menetelmästä on olemassa vanhat suppeat arviot, mutta niissä tutkimuskirjallisuutta ei ole haettu systemaattisesti eli ei ole otettu mukaan kaikkea hakukriteerit täyttävää tutkimusta.”

Uudelleen arvioinnin tarpeeseen vaikuttaa myös uusi tutkimus.

”Kaikista näistä neljästä menetelmästä on tehty tutkimusta, ja esimerkiksi Pidä kiinni -menetelmästä on paraikaa meneillään suomalainen tutkimus, joka tullaan huomioimaan arviossa”, Backman kertoo.

Menetelmiä vanhemmuuden tukemiseen ja traumaattisten kokemusten käsittelyyn

TRT eli Teaching Recovery Techniques on ryhmämuotoinen interventio, joka on suunnattu traumaattisille kokemuksille altistuneille lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen. Menetelmä perustuu traumakeskeiseen kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan (TF-CBT), ja sen tavoitteena on tukea toipumista sekä opettaa keinoja traumaattisen stressin vaikutusten hallintaan.

Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät ovat myös ryhmämuotoinen interventio, joka on suunnattu 3–12-vuotiaiden lasten vanhemmille. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa positiivisia kasvatusmenetelmiä ja auttaa vanhempia käsittelemään lasten käytöshäiriöitä sekä parantaa vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta. Interventio perustuu sosiaalisen oppimisen ja kiintymyssuhteen teorioihin, kognitiivis-behavioraalisiin teorioihin sekä tutkimustietoon käytöshäiriöiden ennaltaehkäisystä ja hoidosta.

Theraplay ja Pidä kiinni -hoitojärjestelmä ovat molemmat Suomessa käytössä olevia menetelmiä, jotka keskittyvät vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen vahvistamiseen sekä kiintymyssuhteen tukemiseen. Menetelmien yhteisenä tavoitteena on edistää lapsen hyvinvointia ja kehitystä parantamalla perheen sisäistä kommunikaatiota ja emotionaalista yhteyttä.


”Kaikista näistä neljästä menetelmästä on tehty tutkimusta, ja esimerkiksi Pidä kiinni -menetelmästä on paraikaa meneillään suomalainen tutkimus, joka tullaan huomioimaan arviossa.”


Arviot systemaattisina katsauksina

Kasvun tuen menetelmäarviot tehdään systemaattisina katsauksina. Systemaattisten katsausten avulla saadaan luotettavampaa tietoa, sillä niissä haetaan tietokannoista kaikkea menetelmästä tehtyä tutkimusta.

Arvioinneissa selvitetään, onko arvioitavana olevalla psykososiaalisella menetelmällä suoraa tai välillistä näyttöön perustuvaa vaikuttavuutta johonkin tiettyyn lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävään tavoitteeseen suomalaisessa kontekstissa.

”Systemaattisissa kirjallisuuskatsauksissa arvioitsijat käyvät huolellisesti läpi menetelmästä tehdyt vaikuttavuustutkimukset ja pisteyttävät ne tarkasti”, Backman kertoo.

”Menetelmän kokonaisarvio muodostuu vaikuttavuuden lisäksi menetelmän kuvauksen ja käyttöönoton tuen arviosta.”

Arviot pyritään saamaan valmiiksi viimeistään syksyllä 2025. Pidä kiinni -menetelmän arvion valmistuminen tosin riippuu siitä tulossa olevan tutkimuksen julkaisuajankohdasta.

”Jos tutkimus ei ilmesty vielä syksyllä, jäämme todennäköisesti odottamaan sitä”, Backman toteaa.

Menetelmäarviot julkaistaan Kasvun tuen menetelmäpankissa sekä Kasvun tuki -aikakauslehdessä.


Lisätietoja

Heidi Backman.
Heidi Backman

Erityisasiantuntija

Senior Specialist

Kasvun tuki

heidi.backman@itla.fi

050 330 4644

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Tapahtumat
YOUNG-ohjelman tutkijatapaaminen
Tapaamisen tavoitteena on tukea tutkijoiden verkostoitumista, lisätä keskustelua eri tutkimusaiheista ja oppia toisten tutkimuksesta.
07.05.2025
12.00-16.00
Siltasaarenkatu 8-10, 00530 Helsinki
YOUNG-ohjelma
Vaaleatukkainen lapsi leikkii autoilla liikennematon päällä
Blogi
|
16.04.2025
Yhteisövaikuttavuustyössä tärkeintä on säilyttää asiakas keskiössä
Yhteisövaikuttavuustyö etenee mainiosti Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeessä. Yhteisjohtamisen käytäntöjen kanssa on päästy vauhtiin, ja parhaillaan käynnistetään asiakastyön yhteisiä rakenteita. Haastavinta muutoksen toteuttamisessa on erilaisten näkökulmien kohtaaminen. Ratkaisu on vuorovaikutus.
Yhteisövaikuttavuus
Tapahtumat
Psykososiaalisten menetelmien onnistunut käyttöönotto lasten ja nuorten palveluissa
Onnistuneen implementoinnin eli käyttöönoton webinaarisarja toteutuu jälleen! Tällä kertaa tutustumme konkreettisiin työkaluihin, jotka helpottavat psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa lasten ja nuorten palveluissa. Luvassa on myös inspiroivia puheenvuoroja muutoksen johtamisesta!
Ma 26.5.-29.9.2025
Klo 13-15
Teams
Kasvun tuki
Pöydällä on Kasvun tuki -aikakauslehtiä.
Artikkelit
|
15.04.2025
Implementoinnin tulosten arviointi mittareilla – kirjallisuuskatsaus
Implementoinnin tulosten arviointiin on useita mittareita, mutta tutkimusta niiden hyödyntämisestä osana laajamittaista psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa ei juurikaan ole. Kasvun tuki -aikakauslehden ennakkojulkaisuna ilmestyvässä tutkimusartikkelissa kartoitetaan, millaisia mittareita palvelujärjestelmässä voitaisiin käyttää, kun arvioidaan psykososiaalisten menetelmien juurtumista.
Kasvun tuki
Psykososiaaliset menetelmät
Värikäs keinuhevonen, pöytä ja tuoli.
Blogi
|
14.04.2025
Etelä-Pohjanmaalla on sitouduttu verkostomaiseen perhekeskustoimintaan – uudessa Seinäjoen perhekeskuksessa palvelut myös fyysisesti saman katon alla
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella verkostomainen perhekeskustoiminta on saatu hyvin käyntiin. Seinäjoen uudessa perhekeskuksessa yhteiseen toimintaan kannustaa myös fyysisesti saman katon alla toimiminen. Palvelualuejohtaja Satu Mäki-Fossin mukaan perhekeskustyössä on tärkeää nähdä kokonaiskuva ja se, miten nyt valitut toimet vaikuttavat pitkällä aikavälillä.
Johtamiskoulutus
Yhteisövaikuttavuus
Taapero istuu eduskunnan valtiosalin lattialla.
Uutiset
|
11.04.2025
Lasten hyvän kasvun tukeminen edellyttää sitoutumista, ekosysteemimäistä kehittämistä & hallituskaudet ylittäviä tavoitteita  
Itla kutsui alkuvuonna tutkijoita, johtajia, 3. sektorin edustajia ja käytännön ammattilaisia keskustelemaan Suomen tulevaisuuden avainkysymyksestä: mitä pitäisi tehdä, jotta lapsemme ja nuoremme voisivat kasvaa täyteen potentiaaliinsa ja saada siihen tarvitsemaansa tukea? Vastaus tarjoaa konkreettisia keinoja Sotevisio 2030 -työhön, ja se on lähetetty sosiaali- ja terveysministeriöön.
Sotevisio 2030